keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Päivä pohjoisessa

Tänään oli ihan mukava päivä, matkustin aikaisin aamulla pohjoiseen ja tulin illalla myöhään takaisin.Mukava päivä sikäli, että matkustin jonnekin;totuin eksän kanssa olemaan niin paljon liikkuvalla kannalla eli viettämään matkalaukkuelämää, joten pitkään samassa paikassa olo saa minut levottomaksi…Matka pohjoiseen liittyy ympäristösuojelukoulutukseeni. Paha juttu oli etten löytänyt Bambi-koiralleni minkäänlaista järjestelyä täksi päiväksi, joten hauveliparka piti ottaa mukaan. Bambilla on sellainen koirien matkustuslaukku,jonka sivut ovat verkkokangasta, jotta koira pystyy näkemään sieltä ulos. Bambi ressukka inhoaa sitä kassia, mutta ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Matkustin täällä samassa kaupungissa asuvan kurssikaverin kanssa junalla Haifan kaupunkiin,jossa minibussin piti odotella meitä.Meidän piti alunperin matkustaa Akkon kaupunkiin asti junalla, mutta rautatieyhtiö olikin katkaissut kahdeksi päiväksi yhteyden Haifasta Akkoon, ratatöiden vuoksi..ja tämä ei ole lainkaan harvinaista; aina silloin tällöin on joku rataosuus suljettuna ratatöiden takia, ärsyttävää!!

Hieman jännitin muiden reaktiota siitä, että olin raahannut koirani mukaan, mutta kaikki paitsi yksi ihminen (meitä oli 15) olivat iloisia Bambin nähdessään (ja ilo oli molemminpuolista:-)

Ensimmäinen kohde oli kylä lähellä kaupunkia, jossa asuin vielä viime kesänä. Menimme sinne tutustumaan ekologiseen turismiin.

Tämä kukkiva mantelipuu näkyi heti sinne tullesamme.

Kuulimme luennon rakennuksessa, jonka ison salin ikkunoita kuvasin.Ikkunoista näkyy alhaalla oleva entinen kotikaupunkini. Rakennus on rakennettu ekologisesti, esim. nämä kauniit kaari-ikkunat on suunniteltu siten ,että tuuletus on maksimaalista kesällä. Katto koostuu olkiristikosta, jota kesällä peittävät viiniryäleköynnökset; ne laskeutuvat ristikon rakojen välistä huoneeseen,kuulostaa kauniilta.Tutustuimme myös siellä kasvaviin villikasveihin sekä erilaisiin hunajiin; paikassa on mehiläistarha.

Sieltä jatkoimme Beit Jannin druusikylään tutustumaan orgaaniseen kosmetiikkaan. Beit Jann sijaitsee korkealla Meronvuoren huipulla.Asukkaat ovat druuseja, ja kosmetiikkayrityksen toinen omistaja kertoi meille aika uuden yrityksen taustasta ja tuotteista:kaikki valmistetaan orgaanisista ja luonnollisista raaka-aineista. Kuva on aika huono; katsellessani kuviani näen digipokkarini rajoitukset ja tekee enemmän ja enemmän mieli kunnon kameraa….30% alennuksen johdosta ryntäsimme kaikki tämän jälkeen ostamaan yrityksen kosmetiikkaa;itse ostin käsivoiteen, joka tuntuu ihanalta.Omistajan mukaan näitä tuotteita myydään myös Norjassa sekä jossain päin Yhdysvaltoja.Omistaja myönsi markkinoinnin olevan hieman heikossa kunnossa tällä hetkellä. Olen enemmän ja enemmän siirtymässä luonnollisiin tuotteisiin myös kosmetiikassa ja puolisen vuotta sitten lopetin tavallisen deodorantin käytön;siirryin kristallideodoranttiin, jossa ei ole tavallisten deodoranttien haitallista alumiinia. Kristallideodorantti tuntuu kestävän ja kestävän, ja olen siihen tyytyväinen.

Täältä jatkoimme lounaalle ,jossa saimme myös herkullista humusta. Bambi parka piti sitoa ravintolan ulkopuolelle, mutta , mutta sai lohdutuspalkintona kunnon annoksen grillikanaa…

Täältä meidän piti vielä jatkaa tutustumaan ekologiseen rakennustapaan, mutta kello oli jo niin paljon , ettemme sinne ehtineet.Sen sijaan menimme tutustumaan yritykseen, jonka tuotteita ovat esimerkiksi oliiviöljy sekä tahiniseesamitahna.

ssä näkyy laite,jolla valmistetaan oliiviöljyä;toisessa kuvassa olevat suuret kiviset pyörät ensiksi murskaavat oliivit,minkä jälkeen tämä massa käy vielä läpi pari vaihetta, jotka tämä kone hoitaa kokonaan.Valmis öljy tulee toisessa kuvassa näkyviin metallisiin säiliöihin, josta öljy pullotetaan.

Tämän jälkeen minibussi vei meidät Haifan juna asemalle, jossa yllätys yllätys oli löydetty epäilyttävä esine, joten jouduimme odottelemaan kamalassa tungoksessa 15 minuuttia,kunnes esine oli tarkistettu.

Kuvat suurentuvat klikkaamalla

29 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Touhukas ja rikas päivä siis. Kiva lukea, että kaikenlaista tapahtuu blogiystäville. Itselle kun ei ole moneen päivään tapahtunut oikein mitään, paitsi pään sisällä, muttei fyysisesti. Pakkasta pidelty vain..

Yaelian kirjoitti...

Sooloilija: Pianhan sen pakkasenkin pitäisi väistyä kun kevättä kohti tullaan. Ja pään sisällä näkyy blogin perusteella tapahtuvan ihan kivoja juttuja:-)

Sirokko kirjoitti...

Ai kiva tännekin olisi taas päässyt firefoxillani! Sinulla on täällä niin paljon kaikkea mielenkiintoista juttua..jo tuolla aikaisemminkin.
Jännä tuo ekologinen talo, upeat kaari-ikkunat tosiaan. Yritin kuvitella sitä kattoa, varmaan hieno kesällä mutta entäs talvella.. kai siellä oli joku lämmitys.

Yaelian kirjoitti...

Sirokko:Poistin sen embed-kommentoinnin, koska se oli kovin hidas. Kiva kun taas pääset tänne Firefoxilla:-) Nuo ikkunat tosiaankin on ihanat, ja näköala alas laaksoon. Talvella sen katon päällä on muovipressu, siellä sanottiin että sitä pitää jo vähän siirrellä niin että ne köynnökset pääsee kasvamaan.

-S- kirjoitti...

Heissan, Tosi hassu tuo talo "viinirypälekatolla". Aika kiva sinänsä, että ei tarvitse ulos lähteä marjoja poimimaan vaan saa ne siitä suoraan huoneesta, hihih. Ihania nuo tuollaiset päivät, kun tapahtuu ja oppii uutta ja sitten sai vielä hieman shoppaillakin (kosmetiikkaa). Tosi kiva postaus ja tuo fontti mitä käytit on myös tosi kaunis....mäki halun käyttää tollasta!!!

Yaelian kirjoitti...

-S-:Olisi ollutkin kiva nähdä se talo siinä vaiheessa, kun ne viinirypäletertut on siellä sisäpuolella...Mä käytin tämän postauksen kirjoittamiseen Windows LiveWriteria(sen voi ladata ilmaiseksi) ja sen avulla on voi käyttää erilaisia fontteja blogipostauksissa.

MaaMaa kirjoitti...

Hauskalta paivalta kuullostaa, ja onneksi Bambi sai palkkioksi herkkuja kun kesti matkassa mukana :)

Ma rakastan hummusta! Voisin syoda lapiollisen, kevyesti! :)

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Jännä reissu sinulla, kauniita ikkunoita.

pikkujutut kirjoitti...

Kunpa olisin kuullut tuollaisesta paikasta silloin kun siella asuimme. Olisin varmaan ollut kosmetiikkapuodin kanta-asiakas.

Yaelian kirjoitti...

MaaMaa:Bambi nautti herkuista mutta kyllä se päivä sille oli aika rasittava, nukahti heti kun tultiin kotiin! Humus onkin herkkua, silloin kun se on tehty hyvin,nam!

Hannele: Niin onkin, aivan upeat ikkunat ja näköalakin oli upea!

Pikkujutut;-)Tuo yritys perustettiin vasta vuonna 2005

sarapirat kirjoitti...

låter som en fin dag. nästa gång du är norrut kanske vi tar en fika?!

Yaelian kirjoitti...

Ja det skulle vara kul Sara:-)

Susa kirjoitti...

Olipa kiva lukea reissustasi. Ja niin kauniita kuvia!
Ja todella ihana nahda yritys omakuvastasi! Musta on aina niin mielenkiintoistan nahda milta blogikaverit naytta!
Ja taas olen yllattynyt! :))

Yaelian kirjoitti...

Susa: kiitos:-) hih, minkä näköiseksi sä mut kuvittelit...;-)

Susa kirjoitti...

Yaelian, no ma muistan jostain kommentistasi etta sulla oli tummat ja pitkat hiukset. Mutta kuitenkin se on vaan niin outoa nahda se kuva. Laita tarkempana ;)

Yaelian kirjoitti...

Ei mulla tummat ole vaan keskiruskeat ,yritan ottaa tarkemman kuvan, ma vaan en ole yhtaan fotogeeninen:-(

Allu kirjoitti...

Olispa kiva päästä joskus Israeliinkin!

Yaelian kirjoitti...

Allu:-)

Krisu kirjoitti...

Eksoottista, niin eksoottista kaikki. Täältä käsin ;)

Yaelian kirjoitti...

Krisu :-)

Tuula kirjoitti...

Ihana reissu varmaan!

Minka niminen se kosmetiikkasarja on? Sita jos myydaan taallakin...

Yaelian kirjoitti...

Tuula: Oli ihan kiva ja opettavainen reissu:-) Sen sarjan nimi on Aya Natural. En tiedä missä Norjassa sitä myydään, mä vähän arvelen että niillä omistajilla on joku tuttu tai sukulainen Norjassa joka niitä tuotteita myy.

Yaelian kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Susanne kirjoitti...

Kiva postaus päivästäsi! Mielenkiintoinen.

Kaunis tuo mantelipuu kukassaan.

Yaelian kirjoitti...

Susanne: kiitos! Mantelipuut ovat todellakin kauniita kukkiessaan...

arleena kirjoitti...

Matka, jossa on mielenkiintoisia tietoiskuja, on mukava tehdä.
Luulisin myös, että ekologisuus ja luonnonmukaisuus kosmetiikassa kuin myös kaikessa muussakin saa entistä enemmän tilaa. Se on hyvä asia.

Yaelian kirjoitti...

Arleena: olenkin huomannut että luonnonmukaisia tuotteita ilmestyy lisää koko ajan..:-)

Nurkkalintu kirjoitti...

Jälleen mielenkiintoinen postaus. Kiitos! :)
Hienot kuvat, etenkin kuva kukkivasta mantelipuusta.

Yaelian kirjoitti...

Nurkkalintu:Kiitos:-)