torstai 23. huhtikuuta 2009

Maapallopäivän musiikillinen jälkinäytös


Tänään oli Tel Avivin kaupungintalon aukiolla ilmaiskonsertti,joka liittyi paitsi kaupungin 100-vuotisjuhlallisuuksiin, myös eiliseen maapallopäivään.Kuvassa näkyvän ruman,tällä hetkellä remontissa olevan, kaupungintalon aukiota kutsutaan Rabin-aukioksi edesmenneen murhatun pääministeri Rabinin mukaan.Siellä yleensä järjestetään mielenosoituksia , ilmaiskonsertteja sekä muita tapahtumia. Luin että siellä esiintyy Asaf Avidan, Janis Joplinilta kuulostava laulaja, josta postailin joku aika sitten.Konsertissa käytettiin vain vaihtoehtoista energiaa, ja aukion ympärillä oli erilaisten ympäristöjärjestöjen, kuten GreenPeacen, kojuja.Tarkoitus oli kello 20 aikaan sammuttaa kaupungin valot tunniksi (myös muiden suurten kaupunkien Israelissa) Valojahan sammutettiin jo kuukausi sitten muualla ja kai täälläkin silloin osittain, mutta nyt se sai vähän suuremmat mittakaavat.
Saavuin paikalle jo vähän ennen klo 19. Asaf Avidanin piti esiintyä silloin;hän oli bändeineen lämmittäjänä ennen pääesiintyjää, Balkan Beat Boxia. Asafin alkaessa esiintyä aukiolla oli vielä aika tyhjää, mutta ihmisiä tuli koko ajan lisää, ja illan pimentyessä aukio oli jo aivan täynnä ihmisiä. Nyt kun kuuntelin Asaf Avidania livenä, pidin hänestä vielä enemmän. Soundi oli upea ja nautin hänen ja bändinsä musiikista.Heidän repertuaarinsa oli vain 5 biisiä, mutta olisin voinut kuunnella heitä paljon enemmän.


Kuvasin pienen videon Asafin esiintyessä.Silloin oli aukiolla vielä paljon tilaa;ihmisiä tulivat pääasiassa katsomaan Balkan Beat Boxia.Klo 20 kaupunginjohtaja ja uusi ympäristöministeri pitivät pari lyhyttä (onneksi!)puhetta ja sitten valot sammutettiin.

Balkan Beat Boxista olin aikaisemmin lukenut, mutten ollut heitä aiemmin kuunnellut. Jännää musiikkia! Balkan Beat Box on maailmanmusiikkiyhtye.

"><

16 kommenttia:

  1. Teilla on siella ollut lamminta,kun monet ovat t-paitasillaan.Kesa tulee. Oli varmaan janna tunne,kun valot sammutettiin.Etkö yhtaan pelannyt pimeassa kaupungissa?

    VastaaPoista
  2. Sateenkaari:täällä on jo ihan lämmintä, yli 20 astetta päivisin;iltaisin on sitten viileämpää vielä.
    Kun valot sammutettiin, niin lavassa oli valot, jotka toimi vaihtoehtoisella energialla. Ja bändin sähkölaitteethan sitä energiaa tarvitsivat...Eivät kaikki kuitenkaan olleet valoja sammuttaneet.Aukion ympärillä on paljon taloja;monet olivat sammuttaneet mutteivät ihan kaikki..

    VastaaPoista
  3. Meillä on muuten Kölnissäkin Yitzhak-Rabin-Platz.

    VastaaPoista
  4. Kun mietin omaa postausta ja nyt sinun tata niin toisaalta tuli hirvean surullinen olo.Luulen etta ei nama torien nimeamiset ole tassa.Toivossa on hyva elaa kuitenkin.

    VastaaPoista
  5. kun nain ylimmaisen kuvan tuli hetkeksi mieleen Hakiksen tori! Siis oikeesti vaikka nain postauksen otsikon...ihan selkeesti Hakis, mutta vain hetken!

    Ihana aani Asafilla!
    Toinen bandi ei iskenyt...en ole oikein koskaan tykannyt tuollaisesta pilipali musasta...

    Mukavaa perjantaita! :)

    VastaaPoista
  6. Kesäistä tunnelmaa ainakin näytti alkuillasta oleva.
    Meillä on nyt myös hyvin aurinkoista, pitää lähteä ulos nauttimaan siitä

    VastaaPoista
  7. Allu:Kiva tietää.Myös Perun Limassa oli Rabin puisto.

    Pikkujutut:Surullistahan se on kun sitä ajattelee.Tuolla aukion sivullahan on muistopaikka siinä,missä murha tapahtui,niin että se aina muistuu. Ja teilläpäinkin se oli surullista,mitä tapahtui.Mutta toivoa voi aina....

    BLOGitse:Hih, Hakaniemen tori..enpä tullut ajatelleeksi mutta nyt kun katson, niin onhan siinä jotain. Tuossahan näkyy aukioita vain osittain;takanani oli vihreämpi osa missä puita ja kasvillisuutta.
    Tuo Asaf oli aivan fantastinen! Eilen livenä oli niin hyvä soundi;mutta vähän ihmisiä,koska suurin osa tuli katsomaan Balkan Beat Boxia,joka esiintyi myöhemmin. En jäänyt BBB:tä katsomaan kuin parin biisin ajaksi;mutta he kyllä kuulostivat eilen paljon paremmalta kuin miltä he kuulostavat tuossa YouTube-videossa.
    Hyvää perjantaita myös Cairoon!

    VastaaPoista
  8. Arleena:täällä on juuri nyt sellainen ilma kun Suomessa on silloin kun on kunnon kesä. Sateita vaan ei ole, niiden aika on ohi ja tulevat uudestaan vasta ensi talvena.

    VastaaPoista
  9. No enpä ollut ennen päässyt käymään Tel Avivissa!!! Kannatti elää tämäkin päivä :)

    VastaaPoista
  10. hassua, mutta minulle tuli taas ensimmäisestä kuvasta mieleen turun kauppatori ja sen wiklundin kulma :D mukulakivet vain puuttuvat. tuo bbb kuulosti muuten todella hyvältä!

    VastaaPoista
  11. Vaikea oli kuvitella Balkan Beat Boxin olevan serbimusiikkia...Minä kuulin siinä sekä arabialaisen että juutalaisen musiikin mixerin.

    VastaaPoista
  12. Leena: Heidän musiikkinsa olikin sellaista sekoitusta.Livenä se kuulosti hyvältä, netistä en onnistunut löytämään yhtä hyviä kipaleita.Tuossa kappaleessa videolla siinä oli joitain bulgarialaisia naislaulajia mukana.

    VastaaPoista
  13. Kivan kuulonen tapahtuma ja ehdottomasti hyvän asian puolesta :)
    Hauskaa oli nähdä vähän videota Tel Avivista :) Jotenkin aivan erinäköistä kuin mitä on kuvitellut. Mä tiedän Israelista loppujenlopuksi todella vähän. Joskus on käynyt matkamietteissä käynti esim. Jerusalemissa tai kuolleella merellä yms. ...ehkäpä pitää käydä ostamassa Israelin LonelyPlanet myös ja miettiä tosissaan josko sinnepäin reissais! ;)

    VastaaPoista
  14. MaaMaa>Täälläpäin on niin paljon nähtävää että et tiedäkään! Tänne vaan reissaamaan ja mä voisin olla vähän oppaanakin!

    VastaaPoista
  15. Kiitos tarjouksesta, voi hyvinkin olla että otetaan vastaan :)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...