sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Pari rantakuvaa ja timanttinen tunnustus

Kävelin tänään aamulla Tel Avivin ranta-alueen ohi ja otin pari kuvaa.Aamulla oli hieman viileää ja rannat olivat tyhjillään.Myöhemmin ilma lämpeni.

Tel Avivin rantaviiva on kokonaista 14 kilometriä, ja sen varrella on monta ranta-aluetta;näissä kuvissa on vain yksi niistä.

Rantakävelytietä pitkin pääsee kävellen Jaffan satamaan.
Kävelytien varrella rannassa on kahviloita ja ravintoloita, sekä huvivenesatama.Kävelytietä vastapäätä on siellä täällä hotelleja. Kesäviikonloppuisin kävelytie on täynnä ihmisiä.Aikoinaan asuin ihan lähellä ranta-aluetta. Poikani ollessa pieni tulimme usein rannalle töitten jälkeen; sinne oli niin helppo mennä koska se oli lähellä.Nykyään yritän vältellä aurinkoa, joten istun mieluummin varjossa.

Sain Susannelta tällaisen viehättävän tunnustuksen;eikös olekin suloinen! Kiitos Susanne,olin tästä kovasti iloinen :-)

Haluan jakaa tämän eteenpäin Katriinalle Omenapuun alle. Katriinan blogissa on kauniita kuvia ja hyviä juttuja.Katriina, blogisi on timanttinen ja ansaitsee tämän tunnustuksen!
P.S.Jostain syystä taas vain kuva ykkönen suurenee klikkaamalla, muut taas eivät.En koskaan tajua minkä takia näin on...

37 kommenttia:

  1. Aurinkoisia rantakuvia on mukava katsella, oikein tekisi mieli pulahtaa aaltoihin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tuoreista Tel Aviv -kuvista. Etenkin ensimmäinen oli viehättävä: palmu, hiekka, pyörät (siis joku jossakin...), meri, mutta ei ihmismassoja.

    VastaaPoista
  3. Tulin tänne ihailemaan rantakuvia ja iso yllätys odottikin lopussa. KIITOS näistä sanoista ja tunnustuksesta, ihanaa!

    VastaaPoista
  4. Teilla onkin siella kunnon aallokkoa? Meilla on vuoret tuossa merella edessa, ja sen vuoksi vesi "seisoo" aloillaan- paitsi Içmelerissa, mika avautuu avomerelle.

    Sunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Voisin hautautua tuonne! Heti!

    VastaaPoista
  6. Terkkuja kävelyltä. Kuljin äsken läheisen joen rantaa täällä Pohjois-Helsingissä. Onpa teillä päin eri näköistä! Ei valittamista, meillä aurinkoista ja vuoden aikaan nähden ihmeen lämmintä :)

    VastaaPoista
  7. Anne:kiitos:-) Harmittaa vaan että vaan ensimmäistä kuvaa saa klikkaamalla suurennettua, ne ovat pienempinä hieman epäselviä.

    Unelma:-)Vesi taitaa olla vielä hieman viileää..

    Leena:aamulla oli kivan viileää ja rannat tyhjiä, mutta päivää mittaan lämpeni ja rannat varmaan täyttyivät

    Katriina: Ilo minun puolellani...

    Ebru: Vuori ja meriyhdistelmä on upeeta! Kun tuulee aallot liikkuu aika lailla. Hyvää sunnuntaita sinnekin!

    Lepis:-) Sinne onkin hyvä hautautua nyt kun ilmat ovat vielä hyvät eivätkä liian kuumat

    Susadim:Niin onkin, silloin kun ei ole liian kuuma..

    Rita:Kuulinkin että Helsingissä oli eilenkin tosi lämmintä, kiva, kevät etenee sitten hyvin!

    VastaaPoista
  8. " Jos sais kerran(kaan) reissullansa ..." työntää varpaansa tuohon kauniin valkeaan hiekkaan !

    VastaaPoista
  9. Mulla on tuolta rannalta muutamia auringonlaskukuvia. Vaan mahtaa tuo rantabulevardi olla erilainen nykyaan. Muistan kuinka ihanaa oli aina menne Jaffan puolelle. Siella oli ihan oma tunnelmansa.

    VastaaPoista
  10. Upeita rantakuvia!! Voi etta kun teki mieli makoilla tuolla hiekalla :) Taalla kun saat on viela tosi huonot :(

    VastaaPoista
  11. On kyllä tunnelmallisia kuvia ja ihailen aina tuota teidän taivaan sineä! Se on NIIN sininen!

    VastaaPoista
  12. Kaunista maisemaa rantatiellä. Varjoisaa istumapaikkaa minäkin etsisin :)

    VastaaPoista
  13. Ihana ranta! :-) Niin sininen taivas ja valkoista hiekkaa...

    Tunnustuskin tuli oikeaan osoitteeseen! :-)

    VastaaPoista
  14. Kyllimarjaana: Se hiekka on kyllä ihanan pehmeää tuolla...

    Tuula: On varmaankin muuttunut niin paljon ja kaupunki kasvanut siitä kun olit.Sun pitäisi tulla käymään tänne niin näkisit!

    Heli: säät onkin ollut täällä hyvät viime päivinä:-)Toivottavasti Mersiniinkin pian tulee hyvät säät..

    Sooloilija: Piti ihan mennä kurkkimaan kuvia, ja kovin sininenhän se on:-)

    VastaaPoista
  15. Nurkkalintu: Tuolla ranta alueella on vielä paremman näköisiä paikkoja, nuo kuvat otin vain yhdestä kohtaa.Onneksi on tuollaisia varjoisia katoksia,kuten näkyy yhdessä kuvassa:-)

    Hippu:Kiitos :-)

    VastaaPoista
  16. Kaunis ranta, sinne kun paasiskin nyt kavelemaan... :)

    VastaaPoista
  17. Turkoosi meri ja pehmeää hiekkaa bonuksena aurinko ja palmut.
    Siinäpä ihanat puitteet lomanvietolle

    VastaaPoista
  18. Susa: Tel Avivissa onkin tosi kauniita rantoja, ja niin on Miamissakin , toivottavasti pääsette sinne pian!

    Arleena:-)

    VastaaPoista
  19. aivan ihania kuvia ja kaunista on lähiseutusi!

    VastaaPoista
  20. Tuon näköisellä rannalla en ole koskaan ollut..

    VastaaPoista
  21. MaaMaa:Kiitos:-)

    Hannele:-)

    Allu: Pitää ottaa lisää kuvia, siellä on vieläkin kivemman näköisiä rantoja ..

    VastaaPoista
  22. Millainen on Tel Avivin rantakulttuuri?
    Miten jengi pukeutuu tai kuinka alastomana ovat? :)

    VastaaPoista
  23. No paljon pikku pikku bikineissä olevia nättejä nuoria naisia ja monilla nuorilla miehillä sellaiset polvishortsin tapaiset uimahousut. Ihan länsimaalaisesti pukeutuvat, samaan tapaan kuin vaikka Espanjassa.Tuon rantakadun varrella on yksi kahteen jaettu ranta uskovaisille, aidan takana.Yksi miehille ja yksi naisille. He menevät veteen erittäin puettuina......

    VastaaPoista
  24. BLogitse:Piti vielä lisätä että Israel on yksi maailman eniten uimapukuja (myös alusvaatteita) tuottavia maita ja esim. uimapuvuissa valtava ja tosi hyvä valikoima.Niitä sitten näkee siellä rannoilla.....

    VastaaPoista
  25. ja tasta paastaankin sopivasti seuraavaan kysymykseen:
    Miten Israelissa, onko naisilla paineita tai haluja isopovisiksi? Nenamuokkaukset? Muita tuon tyyppisia ilmioita?

    VastaaPoista
  26. No ainakin jos katsoo miten monta leikkauksia tekeviä klinikoita täällä on.En kuitenkaan ole huomannut mitään paineita tuon isopovisuuden takia,pikemminkin muita juttuja, mutta kyllä tiedän että rintojakin operoidaan aika paljon.Asuttuani Venezuelassa tuo asia sai ihan erilaiset mittasuhteet;siellä ensi kertaa kadulla ei heti tajunnut mistä oli kyse, mutta sitten huomasi että monen niin monet naiset piti erittäin avonaisia kaula aukkoja ja rinnoissa selkeästi silikonit.Siellä myös metrossa isot mainokset, eli se oli ihan normi siellä. Hätkähdyttävän paljon silikoneja! Siihen verrattuna muualla se näyttää niin kovin vaatimattomalta....

    VastaaPoista
  27. Polkupyöriä! Liikkuvatko siellä ihmiset paljonkin pyörillä vai onko nuo jotain turistijuttuja?
    Rantamaisema on aika lailla samanlaista kuin täälläkin, siistimpää tosin. Mahtaa sielläkin olla vilske kesäisin, omat ja turistit.

    VastaaPoista
  28. Sirokko: Pyöräilyn suosio on kovasti noussut viime vuosien aikana ja Tel Aviv on täynnä pyöräileviä ihmisiä.Pyöräteitä on myös laitettu paljon heitä varten. Täällä viereisessä kaupungissa jossa asun, pyöräteihin ei ole vielä oikein panostettu,mutta olen itsekin harkinnut pyörän hankintaa, omani jäi Suomeen pojan talon pyöräkellariin. Täällä monet myös harrastavat urheilupyöräilyä.
    Jeps,kesäisin on kova vilske rannoilla.

    VastaaPoista
  29. Oih ja voih,tuo ranta tuo mieleen muistoja...:), Jaffa myos...Rantakayttaytyminen on siella hienostuneempaa kuin taalla. Teilla sai olla rauhassa, taalla joku haluaa sentin paahan istumaan aavalla rannalla.

    Meidan lapset heittivat talviturkin pois sunnuntaina, vesi oli viileaa ja olivat ainoat vedessa.

    VastaaPoista
  30. Ihania kuvia! Kunpa tännekin tulisi pian kesä. Matkakuume nousee, kun näitä kaukomaiden blogeja katselee.

    PS. Olemme muuttaneet, tuonne ylös ja tänne:
    http://aurora-erotica.blogspot.com/

    VastaaPoista
  31. Pikkujutut: Voinkin kuvitella että tuo mieleen muistoja nuo rannat.
    Täälläkin on jo ihan lämmintä ja maanantaiksi luvattu hurja kuumuus,noin 40 astetta...

    Annie:Tulenkin katsomaan ja muutan blogisi tuonne listaani

    VastaaPoista
  32. Kuvat ovat kuin sadusta. Ei näytä ollenkaan kolealta.

    VastaaPoista
  33. Elegia;kun kuvasin silloin aamulla,niin oli vielä vähän viileää.Nyt on lämmintä ja maanantaiksi luvattu kamalaa 40 asteen lämpöä eli paha pasaatituuli,huh! Itse pidän eniten sellaisesta 20 asteen paikkeilla olevasta säästä.

    VastaaPoista
  34. Asun aika lahella yhta osaa tuota rannasta, siella on tosi mukava kavella, varsinkin aamuisin ja iltaisin koiran kanssa. Jotenkin todella rentouttavaa...

    (olen muuten samaa mielta kanssasi saasta)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...