torstai 21. toukokuuta 2009

Miljoonien joukosta valittu.....

Sain haasteen Arleenan Sanomat- blogin Arleenalta.
Sinut on poimittu "miljoonien" joukosta ! Tee siis näin.Poista minun vastaukseni ja korvaa ne omillasi.
Haasta meemiin mukaan neljä blogiystävääsi.


Tässä tietoa työstäni, mielihaluistani ja haaveistani.
Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:

1.Ihan nuorena tyttönä olin isän firmassa juoksulikkana. Vähän myöhemmin, ylioppilaskeväänä ja sen jälkeisenä kesänä, olin kirjakaupassa töissä.Suurin osa palkasta jäi taloon eli meni kirjoihin, tietty...

2.Opiskelijana tein monenlaisia hommia:yksi oli työ leipomon myyjänä.Töissä sai syödä makeaa niin paljon kuin napa sieti ja viikonloppuisin sai viedä kotiin yhden kuivakakun.Vähän ajan kuluttua ei makea enään maistunut....


3.Opiskelin mm. hotellialaa ja olin monta vuotta hotellialalla.Hienossa hotellissa oli mielenkiintoista olla töissä. Suurimman osan ajasta olin kuitenkin "back of the house" ja tekemisissä inventaarioiden ja kuukausiraporttien kanssa. Tavarantoimittajienkin kanssa oli mukavaa olla yhteistyössä.

4.Olin pankissa töissä mutten ymmärtänyt (enkä kai vieläkään..) mitään tavallisista pankkiasioista. Olin pääkonttorissa töissä ja tapasin henkilöitä esim.muiden maiden pankeista,mikä oli mielenkiintoista...


Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:


Ensinnäkin, televisio ja muut aivan uudet elektroniikkalaitteet olivat Venezuelan ja USAn aikana eksän vanhempien pihalla olevassa varastossa,josta ne varastettiin.En ole vieläkään hankkinut uutta televisiota, mutta olen huomannut, että tietokone internetyhteyksineen korvaa television toistaiseksi aika hyvin. Voin nähdä suomalaisia ja täkäläisiä TV-ohjelmia, ja tunnustan lataavani suosikkisarjojeni uusimmat jaksot netistä...

    1.Private Practice-Greyn Anatomian spin-off -sarja, josta pidän paljon.

    2.Medium eli Näkijä-sarja,jota olen seurannut alusta saakka,ja joka on yksi ehdottomista suosikkisarjoistani.Surukseni luin juuri, että sarja on nyt hyllytetty.Sääli!

    3.Uutislähetykset ja kaikenlaiset ajankohtaisohelmat sekä dokumentit

    4. Kaikenlaisia ruokaohjelmia


Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
1. Margaritan saari, kuuluu Venezuelalle
2. Kanariansaarilla, Teneriffalla
3. Hollannissa eri paikoissa
4. San Diegossa, Kaliforniassa

Neljä internet-sivua, joilla käyn melkein päivittäin:

  1. Monessa blogissa!

  2. Eri sanomalehtien sivuilla

  3. Sähköpostiani katsomassa

  4. Netti toimii telkkarina, joten esim. uutiset katson sitä kautta

Neljä lemppariruokaani ovat:

  1. Salaatit, joissa paljon vihreää ja muuta hyvää

  2. Pizzat, joita mun tulisi välttää....

  3. Merenelävät, kalat..

  4. Aasialainen ruoka

Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisin juuri nyt:

  1. Helsingissä meren rannalla onkimassa

  2. Jossain missä olisi maksimum 20 astetta juuri nyt

  3. Serkun kesämökillä Porvoon lähellä

  4. Lempikasvisravintolassani Tel Avivissa
    Heitän tämän haasteen ja toivottavasti otatte kopin -

Tuula, Susadim, Hippu ja Anu

17 kommenttia:

  1. Päivitykset ei nyt oikein toimi, jopa vuorokaudenkin viiveellä tulee uudet postaukset näkyviin. Koppi, katsotaan saanko aikaiseksi tehtyä, kun moneen kohtaan tulisi nyt tyhjää...Mutta hei, voiko makean nälän selättää menemällä leipomoon töihin? Taidan laittaa hakemuksen menemään...Mäkin haluaisin hotelliin töihin, laivalla työskentely vastasi sitä ehkä hiukan. Olen kouluttautunut ihan tyystin väärälle alalle! :(

    VastaaPoista
  2. Susadim:ihmettelinkin kun tuonne blogirullaan ei oikein mitään ilmestynyt parin tunnin ajan. Bloggerissako se ongelma...
    Juu, siitä makean syömisestä tuli lopulta niin äklö olo ettei enään tehnyt mieli......;-)

    VastaaPoista
  3. Kiva haaste ja hauska oli lukea vastauksiasi; oppi taas jotain uutta :)
    TV on semmonen, että sitä töllöttää kokoajan kun se on siinä olkkarissa, mutta jos TV:tä ei vähään aikaan ole niin aika äkkiä sitä ei edes kaipaa. Mulla oli yks jakso ettei ollut telkkaria moneen kuukauteen. En kaivannu yhtään; oli ihanaa lueskella ja kuunnella radiota tai vain hiljaisuutta. Mutta ostin kuitenkin TV:n jossain välissä ajatellen, että en koukkuunnu siihen enää samanlailla kuin ennen - mutta toisin kävi; aina on toosa päällä!
    Vilkutuksia Appelsiinipuun alle! :)

    VastaaPoista
  4. Kiva haaste!

    Yhdyn MaaMaahan, että jos tv on niin se on koko ajan päällä, mutta ilmankin tottuisi olemaan... :)

    VastaaPoista
  5. MaaMaa>mä olen jossakin mielessä uutisfriikki,joten jotenkuten mun täytyy uutiseni saada.Mutta olen huomannut ,että nyt kun tietsikka on ikäänkuin TV, niin katsonkin paljon vähemmän, vain uutiset, ja sitten ehkä jotain sarjoja ja Suomesta esim. MTV3 kokkiohjelmia.Mutta jos olisi TV oikeasti, takuulla olisi auki paljon ja katsoisin enemmän.

    Anne: Totta se on, jos on muuta tekemistä niin ei sitä niin kauheasti kaipaa.

    VastaaPoista
  6. Mukava lukea sinusta hieman enemmän,
    Kuulostaa, että olet kierrellyt paljon maailnman äärestä toiseen ainakin viime vuosina.
    Matkustaminen avartaa sanotaan ja niin se taitaa ollakin.

    Ilman telkkaria tosiaan pärjää missä vain, jos on netti.

    VastaaPoista
  7. Otan kopin, ja oikein mieluusti! :-)

    Oli tosiaankin kiva lukea sinusta lisää ja varsinkin tuo, että olit pankissa töissä, mutta et ymmärtänyt tavallisista pankkiasioista, nauratti. :-)

    Mutta hei, miten katsot noita suomalaisia tv-ohjelmia netin kautta? Käytätkö sitä TV-Kaistaa, vai mikä se nyt oli? Mä kokeilin sitä kerran, mutta onkohan meillä jotenkin hidas tai muuten vain surkea nettiyhteys (en kyllä ihmettelisi), kun yhteys pätkii koko ajan.

    VastaaPoista
  8. Hippu:-) Joo, siinä pankin pääkonttorissa eivät tulleet ihan jokapäiväiset pankkiasiat vastaan.
    Mä katson MTV3 ohjelmia tästä
    http://www.katsomo.fi/ Mulla ainakin näkyy kaikki ohjelmat sieltä hyvin, siis ne jotka näkyy maksuttomana.En ole ottanut sitä Kaistaa,kun mulle riittää nämä ihan hyvin....ja on vielä ilmaiset!Toivottavasti pystyt katsomaan noita MTV3 ohjelmia.

    VastaaPoista
  9. "Jossain missä olisi maksimum 20 astetta juuri nyt"

    Äläs kuule kiusaa! Täällä pitelee viileää kevättä. :)

    VastaaPoista
  10. Hoover>Yli 30 asteen kuumuudessa se max. 20 astetta kuulostaa tosi houkuttelevalta....;-)Kyllä se teilläkin pian lämpenee, toivon ainakin...

    VastaaPoista
  11. Max 20 kelpaisi tännekin oikein hyvin, tämän hetkiset tuplasti enemmät on ihan liikaa.
    Ai tuo Katsomo olikin entinen netti-tv, näkyy meilläkin jos vain yhteys on tarpeeksi nopea...olinkin jo unohtanut sen, näytti paremmalta kuin ennen, kiitos kun muistutit.

    VastaaPoista
  12. Sirokko: Jeps, max. 20 olisi se ideaali....Itsekin löysin sattumalta, netti tv lakkasi toimimasta ja yhtäkkiä huomasin että on tämä paremmin toimiva katsomo.Kiva jos sullakin näkyy se:-)

    VastaaPoista
  13. Mukavaa tutustua sinuun. Oletkin todellinen maailman matkaaja, joka viihtyisi Hesassa ongella.
    Onkiminen on todellista mielen lepoa. Tykkään myös.
    Jaa-a, että viileämpää tahtoisit. Täällä sitä on. Tänään noin +15 ja kolea tuuli, mutta lämpenee kyllä.

    VastaaPoista
  14. Aimarii:kiva kun kävit täälläkin. En olekaan pitkään aikaan ollut ongella ja se houkuttelee kovasti! Rentouttavaa hommaa tosiaankin.
    Viileämpää haluaisin;täällä on ihana loppusyksy, talvi, alkukevät, mutta kesä on aivan liian kuuma....

    VastaaPoista
  15. Max 20+ on minulle aina ihan riittävä - myös.

    Kaupassa kun on töissä nuorena niin tili pakkaa menemään kaikkeen kivaan, mitä siellä on.

    Meillä on televisio, mutta se on auki about kaksi kertaa viikossa tunnin!!!

    VastaaPoista
  16. Leena>just niin,liika lämpö ei ole kivaa!
    Oho, tepäs katsotte vähän telkkaria.No, nyt ymmärrän miksi luet niin paljon:-)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...