keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Vaihtoehtoisia hoitoja

Kävin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni akupunktiossa.Vähän yli kuukausi sitten heräsin aamulla oikean olkapään kipuihin. Kipu oli tosi voimakas ja säteili myös käsivarteen ja kaikki,mihin kättä yleensä käytin, tuntui vaikealta. Kuten pukeutuminen. Olkapään lisäksi myös niska oli kipeä ja tuntui jäykältä päätä kääntäessä. Ajattelin, että varmaan tämä pian menee ohi enkä tehnyt mitään, ja kipu vain jatkui ja oli aamuisin aivan sietämätöntä. Puolentoista viikon jälkeen menin ortopedille, ja sain lihastulehdukseen auttavia lääkkeitä,jotka poistivat 85% kivuista, mutta kokonaan se ei mennyt pois.Tänään sitten menin sen johdosta akupunktioon.

Sairaskassallani on myös vaihtoehtoisten hoitojen klinikoita, joissa voi saada vuoden aikana tietyn määrän hoitoja alennettuun hintaan. Esim. akupunktiohoitokerta maksaa noin 14 euroa ja esimerkiksi shiatsu noin 12 euroa, eli siis aika edullisia ovat.Alennettuja hoitoja saa vuodessa 16 kpl,jonka jälkeen voi ottaa hoitoja normaaliin hintaan.Ensin tilataan aika klinikan lääkärille,joka päättää/ehdottaa mitä hoitoja voisi ottaa.Minulla on kuulemma niin pahasti jumissa olevat lihakset, että pitäisi ottaa sarja akupunktiota sekä sarja shiatsua.

Neuloja laitettiin käsiin ja niskaan ja hartioihin (tai ainakin niin tuntui) ja sitten sain maata vatsallani liikkumatta 25 minuuttia. Kun neulat oli poistettu,sanoi akupunktionisti että pitää levätä 5 minuuttia ja juoda lasin vettä.Alussa en tuntenut mitään, ja ajattelin,että varmaan täytyy ottaa monta hoitoa ennenkuin mitään tapahtuu. Puolen tunnin kuluttua huomasin ,että pään kääntäminen ei enään tuntunut yhtä vaikealta kuin ennen hoitoa ja juuri nyt olo on parempi kuin yli kuukauteen! Eli todella tehokas oli mulle tämä ensimmäinen akupunktiohoito. Syy koko jumittumiseen on varmaankin jo yli 20 vuotta kestänyt tietokoneen kanssa työskentely.Pitäisi varmaan pitää pieni tauko,hah, helpommin sanottu kuin tehty,mun tapauksessa ainakin.....Nyt odotan jo innostuneena seuraavaa akupunktiohoitoa ensi maanantaina.Minkälaisia kokemuksia teillä on akupunktiosta?
Edit.Niska tosiaankin kääntyy paremmin kuin ennen hoitoa,mutta olkapäät edelleenkin yhtä kipeitä.Odotankin mitä seuraava hoitokerta saa aikaiseksi...

29 kommenttia:

  1. Mitään kokemusta akupunktiosta ei ole, mutta odotan mielenkiinnolla jatkotietoja tilanteestasi. Jumi-jumia on täälläkin, viikon olen potenut selkääni.

    VastaaPoista
  2. Unelma>ensi viikolla on yksi tuttava menossa selkänsä takia juuri akupunktioon,joten odotan sieltäkin, miten sujuu.

    VastaaPoista
  3. Sain akupunktiota viimeisen synnytyksen yhteydessa. Halusivat nopeuttaa synnytyksen alkua. En tieda auttoiko, kun mulla on yleensa synnytys tapahtunut nopeasti kunhan vaan on alkanut ;). Niin tallakin kertaa.

    Mulla laitettiin neuloja polviin ja nilkkoihin. Minusta se sattui, vaikka aina olen kuullut, ettei akupunktio koske. Muutama viikko sen jalkeen sain kauheat kivut toiseen polveen. Sita tutkittiin, eika syyta loytynyt mistaan...

    VastaaPoista
  4. Tuula:Mulla ei sattunut, paitsi ensimmäinen neula hieman nipisti. Akupunktionistin pitää kai olla tosi taitava ja kokenut;tämä akupunktionisti oli myös neurologi ja oli tehnyt akupunktiohoitoja jo 30 vuotta!

    VastaaPoista
  5. Mina olen saanut akupunktiota juuri kipuun kolarin aiheuttamien vammojen takia.(Suomessa). Neulojen laittaminen ei tutunut ollenkaan.Erikoislaakari tamankin teki. Ja kipuun oli paljon apua..Shiatsuakin olen kokeillut,ja jos hieroja on kokenut,niin todella hyva.Siinahan etsitaan myös maarattyja pisteita.Opin itsekkin löytamaan naita pisteita.Kun tallaista pistetta painaa,niin tuntuu polttava kipu,mutta haviaa vahitellen.

    VastaaPoista
  6. En ole käynyt akupunktiohoidoissa, mutta uskon kyllä niiden tehoon.

    On mukava kuulla palautettasi, miten hoito tehoaa.

    VastaaPoista
  7. Itse olen paljon ajatellut akupunktiota ja sen tehoa, mutta en siis ole itse koskaan käynyt sellaisessa hoidossa (toisaalta ei ole kipujakaan). Mutta aiheena tämä kiinnostaa ihan mielettömästi, joten oli tosi mielenkiintoista lukea kokemuksestasi! Kerrothan sitten lisää, miten tehoaa/tuleeko kipuilu takaisin jne.

    VastaaPoista
  8. Akupunktio ja shiatsu auttavat kylla kiputilanteisiin. Tarkeinta olisi maaritella, minkatakia kipu on alkanut ja poistaa/muuttaa tekijat jotka siihen ovat johtaneet, ettei tilanne toistuisi. Vaara tyoasento on helposti korjattavissa ja toissa on hyva pitaa taukoja ja vaikka venytella. Ei siis mitaan uutta ja kummallista, mutta pienilla ennakoivilla asioilla voi maarata paljonkin omaa terveydentilaa.

    VastaaPoista
  9. Sateenkaari; Toivottavasti seuraavat hoidot auttavat viemään kaikki kivut pois. Nyt niska vähän parempi,mutta olkapää ei, ja joudun siirtämään näitä hoitoja,koska menen Suomeen ensi viikolla, niin että vain yhden hoidon ehdin sitä ennen ottaa.HYvä että sinulla auttoi:-)Shiatsu on vielä kokeilematta..

    Arleena:Mulla on aikaisemmin hyvä kokemus vaihtoehtoisista hoidoista:kun selkä jäi kerran jumiin niin vaan naprapaatti pystyi siihen auttamaan.

    Elegia:Juu kerron toki. Nyt tosin ehdin ottaa vain yhden hoidon lisää,kun menen Suomeen ensi viikolla ja siirrän muut hoidot heinäkuulle. Mutta odotan ihan hyviä tuloksia, ainakin ensimmäisen kerran perusteella...

    Elena; Ihan oikeassa olet.Työasento on ollut huono ja liian vähän tullut venyteltyä,joten täytyy ottaa nuo seikat sitten jatkossa paremmin huomioon.

    VastaaPoista
  10. Akupunktiota kokeilin joskus kauan aikaa sitten niskahartiaseudulle ja minulle ei se sopinut. Voi olla etta suomalainen tyoterveyslaakari ei oikein hallinnut meridiaaneja. Shiatsu taas oli mukava kokemus.

    Hiirikattakin voi kokeilla vaihtaa ja jippo ykkonen on iso jumppapallo tuoliksi.Joutuu tekemaan toita rangan ja lihasten kanssa.alkuun voi olla rasittavaa mutta sitten helpottaa.

    VastaaPoista
  11. Mäkään en ole itse kokeillut akupunktiota, mutta olen kuullut positiivista palautetta ainoastaan. Kaverilla on olkapäät eri tasolla toisistaan ja se aiheuttaa kovia niska- ja päänsärkyjä. Akupunktio on auttanut häntä paljon.

    Mielenkiinnolla jään oottamaan jatkoa sun akupunktiohoidoista! :)

    Iloista torstaita!

    VastaaPoista
  12. Pikkujutut;Akupunktionisti sanoi minulle että 80 reagoivat hyvin ja loput kai ei lainkaan.Jumppapallo onkin ollut jo kauan harkinnassa.Hiirikättä tosiaankin voisi vaihtaa, siihenkin sattuu välillä.

    MaaMaa:Kiva kuulla että kaveriasi akupunktio on auttanut.
    Mukavaa torstaita myös Dubliniin!

    VastaaPoista
  13. Akupunktiosta ei omaa kokemusta mutta eräs ystävä kertoi saaneensa apua johonkin vaivaan (en muista mihin), ja siinä samalla pussit hänen silmiensä alta hävisivät. Tosin tulivat myöhemmin takaisin. Eli siis meikämantan "tiedoista" ei taida ratkaisevaa apua olla kenellekään :D

    Kiva että sait lievitystä! - Yritetäänpäs pitää taukoja tietokoneelta... (Minä lupaan myös poistua takavasemmalle heti kun lähetän tämän kommentin.)

    VastaaPoista
  14. Rita> Silmäpussit hävisivät, no jopas jotakin;sellainen hoito olisi sitten kätevä ennen juhlia....;-)
    Lievitystä sain:-) tosin vain osittaista mutta kuitenkin. Tietokoneesta onkin ihan hyvä pitää välillä paussia.

    VastaaPoista
  15. Tauot on tärkeät, kaikissa töissä.
    Muistan kesätyöt, jossa naiset istuivat koneen ääressä. He saivat palkallisella työajalla voimistella koneen vieressä ohjaajan avulla. Suurin määrä tytöistä istui vain tuolillaan!

    VastaaPoista
  16. Minulla ei ole kokemusta akupunktiosta, ja on pakko myöntää, että olen ollut hieman epäileväinenkin sen toimivuuden suhteen. Mutta olen kyllä valmis kääntämään takkini, ja on tosi hienoa, jos akupunktiosta oli sinulle apua! Koneella saa tosiaan lihakset aika hyvin jumiin...

    VastaaPoista
  17. Itse olen kokeillut shiatsua ilman kummempaa tulosta, mutta olihan se rentouttavaa. Minusta se vaatisi koko elämääntavan muutosta samalla. Ystäväni kävi Suomessa akupunktiolääkärillä ja sai välittömästi kivunpoiston niska-olkapäävaivaansa mutta vikaahan se ei korjaa joten vaiva palasi myöhemmin takaisin. Helpotus vaikka lyhytaikainenkin on silti suuri juttu kivusta kärsivälle. Olen saanut kiropraktikolta välittömän avun iskiasjumiini, ja se oli todella mahtavaa.

    VastaaPoista
  18. Waude....mua pelottaa tuollaiset pistelemiset, vaikka kuinka olisivat osaavaa sakkia. Kiva kuull ettà ei ollut mikààn huuhaa-juttu vaan auttoi...toivottavasti ei ollut vain hetkellinen apu vaan olosi paranee ja palaa ennalleen (siis ilman vaivoja tilaan,heh) :D

    VastaaPoista
  19. En ole ollut milloinkaan akupunktiohoidossa, mutta voisin hyvin tarvittaessa kokeilla sitä. Mielenkiintoista on lukea kokemuksiasi tuosta hoitomuodosta.

    VastaaPoista
  20. Hannele:juu pitää pitää taukoja välillä.Koneen ääreen vain joskus unohtuu liian pitkäksi aikaa...

    Hippu: Ainakin jonkinlaista helpotusta se eka kerta antoi, tosin kaikki on edelleenkin jumissa mutta niska taipuu hieman paremmin.Ehkä seuraavan käsittelyn jälkeen vielä paremmin,toivon ainakin.

    Sirokko:Shiatsua en ole vielä kokeillut, ensi kuuksi on yksi aika varattu. En minäkään usko että se kokonaan vie pois tätä vaivaa,mutta jos sen avulla pystyy lihaksia rentouttamaan, niin ehkä sitten voi koko vaivaa hoitaa nopeammin.

    -S-;Ne neulat ei tuntunut lainkaa, paitsi se eka hieman. Mäkin toivon että ne auttaa, vieläkin on niin pahasti jumissa koko niska hartia-alue..

    Susanne:ajattelin laittaa tänne sitten miten se auttaa

    VastaaPoista
  21. Hienoa etta akupunktio auttoi! Itse en ole koskaan kaynyt, mutta menen kylla jos on tarvetta (ja rahaa), mulla ei ole neulakammoa.

    VastaaPoista
  22. Susa> Se auttoi mutta vain vähän.Niska on parempi mutta olkapäät ei yhtään vielä joten saa nähdä miten seuraava hoito auttaa. Silloin sen hoidon jälkeen heti tuntui hyvältä mutta nyt vähän vähemmän...

    VastaaPoista
  23. Yaelian moi! i'm back!
    akupunktio rocks! olemme mieheni kanssa molemmat kokeneet sen hyvan vaikutuksen!
    Minulla meni niskat vedosta ja miehella urheilussa - molemmat saimme heti helpotuksen!
    Suosittelen!

    Terveiset Helsingin auringosta!

    VastaaPoista
  24. BLOGitse>Nice to have you back:-) Näin kommenttien rohkaisemana odotankin vielä enemmän innostuneeta seuraavaa neulasessiota.....

    VastaaPoista
  25. Mä olen kerran ollut akupunktiossa enkä koskaan ole ollut kipeämpi kuin sen jälkeen! Tosin heppu ei tainnut olla ihan pätevä ja oli muutenkin sangen omituinen lähentely-yrityksineen...jäi kyllä huonot muistot ja kammo akupunktiota kohtaan. Tosin tunnen monia, joilla se on auttanut, mulle nyt vaan sattui tulemaan joku epäpätevä hörhö :(

    VastaaPoista
  26. Susadim>Olipa sulla huono tuuri sen akupunktuurin kanssa! Kaikki kai riippuu siitä hoidon antajasta,mulla näkyi olevan tosi pätevä sellainen. Huomenna taas hoitokerta, saa nähdä miten sen jälkeen voin.

    VastaaPoista
  27. Minulla on ollut erittäin hyvät kokemukset akupunktiosta ja nimenomaan kiinalaisesta akusta.
    Minulla on operoitu kaularankaa,lannerankaa ja olkapäätä,silti minulle on jäänyt kipuja ja akusta olen saanut loistavan lisän kivunlievitykseen:)Suosittelen lämpimästi ja ps.kyse ei todellakaan ole "uskomushoidosta":)
    -Uppis-

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...