keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Päivä turistina

RantaviivaaTel Avivin rantaviivaa

Joskus on mukava leikkiä turistia omassa ympäristössään. Keväällä näin jonkun esitteen,missä kerrottiin ilmaisista opaskierroksista Tel Avivissa. Kierroksia on 4;yksi vanhaan Jaffaan, toinen Bauhaus-kierros, 3 Tel Avivin yliopiston kampus(iso kampus!) ja viimeinen on Tel Aviv by Night-kierros. Jaffan kierros kiinnosti,mutta unohdin koko asian,ja kesällä oli liian kuumaa,joten tänään vasta ehdin mennä tuolle kierrokselle.Sateet ovat tällä erää ohi ja päivällä oli jopa aika lämmintä.

Kellotorni

Tapaamispaikkana oli Jaffan kellotorni.Tornin rakennutti v.1906 turkkilainen sulttaani Abdul Hamid II, juhliakseen 30 vuotta kestänyttä valtaansa.Tuossa tornin oikeassa nurkassa näkyy Turkin Kulttuurikeskus,Joku aika sitten siinä vielä heilui Turkin lippu,mutta nyt sitä ei ole näkynyt. Turkista puheenollen,myös Kemal Ataturk oli jonkun aikaa Jaffassa,jossa hän toimi Ottomaanien armeijan komentajana. Näimme talon,jossa oli hänen toimistonsa aikanaan. Paikalle tuli turisteja Venäjältä,Yhdysvalloista, Ranskasta,Ruotsista ja sitten tämä suomalainen turisti;-)

Turkin Tässä näkyy mainitsemani Turkin kulttuurikeskus.

KUVAT 041 MatkallaJaffan kirpputorille kuvasin näitä rakennuksia. Vähän maalia ja olisivat paljon nätimpiä.

kirppis basaariKirpputorialueella on myös tällaisia basaareja.Menimme vain nopeasti ohi,joten ei tullut tehtyä mitään ostoksia.

KUVAT 050 Kirpputorialuetta.Kuulemma jotkut jutut tuolla aika tyyriitä.

Judith Tässä oppaamme,Judith,joka on opastanut näillä kieroksilla 60-luvulta lähtien. Koko opaskierros oli ilmainen ja kesti 2½ tuntia,Judith veti sen todella ammattimaisesti.Vaikka kierros on ilmainen,on kohteliasta jättää tippiä kiitokseksi kierroksen päättyessä.

KUVAT 047 Tässä oli mielenkiintoinen rakennus. Jaffaan on viime vuosina rakennettu paljon uutta,mutta onneksi on käytetty sinne sopivaa tyyliä.

KUVAT 046 Nämä olivat erään talon oven edessä

KUVAT 049 Ihanat bougainvilleat laskeutuivat yhdestä talosta

KUVAT 058 Tässä talossa Napoleonkin kävi vierailulla ja tuolla hän näkyykin….Oikeastaan Napoleon vuonna 1799 kävikin Jaffassa tuhoten sitä ja tappamalla osan asukkaista....

Kirkko Pyhän Pietarin kirkko Jaffassa meren äärellä

Taidekujat Kierroksen päätimme Jaffan taiteilijakorttelissa,jossa kauniita kujia.

KUVAT 061 Lopuksi menimme kuuluisan taiteilijan kotimuseoon,jonne pääsimme ilmaiseki ryhmän puitteissa.En kuitenkaan ehtinyt jäädä museokierrokselle;ehdin ainoastaan kuvata tämän seinällä roikkuvan puisen ovelta näyttävän työn.

30 kommenttia:

  1. Kiitos upeista kuvista, ihan kuin olisi ollut itse paikalla. Kauniita paikkoja. On kiva leikkiä turistia, itsekin ajattelin tässä yksi päivä, että pitäis tehdä sellainen sight seeing tour joskus omassakin kaupungissa.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen ja kaunis paikka! Joskus haluaisin kiertää israelin mielenkiinnosta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kierroksesta.
    Oli mukava katsella aurinkoista ja vehreääkin kaupunkia.
    Opastetut retket ovat todella mukavia ei muuta kuin kuuntelee ja ihastelee.

    VastaaPoista
  4. Kiitos retkestä, oli kiva nähdä myös Napoleon!

    VastaaPoista
  5. Harmittaa nyt jälkikäteen kun itse en älynnyt Tel Avivissa hirvesti kierrellä siellä ollessani. Nyt varmaan osaisi ottaa paikoista paremmin selvää ja tehdä siellä muutakin kuin vain laahustella! Vaikka kyllä sekin mielenkiintoista oli :)

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoisen näköisiä rakennuksia!

    VastaaPoista
  7. Kiva nojatuolimatka, kiitos! Tuonne taiteilijakortteliin kiiruhtaisin ensimmäisenä, rakastan tuommoisia vanhoja kapeita kujia ja kivitaloja.

    VastaaPoista
  8. Joskus on tosiaan hyvä olla turistina omassa kaupungissa - sitä oppii sellaista, mistä ei ollut aiemmin tiennytkään. Oppii arvostamaan ympäristöään ihan eri tavalla.

    Hienoja nuo Bauhaus-talot alla.

    VastaaPoista
  9. So beautiful... I'd love to live vicariously through you and your photos right now, this looks like paradise compared to the dreary conditions over here right now!

    VastaaPoista
  10. Kiitos turistikierroksesta! Viime kerrasta Jaffassa onkin piiiitka aika.

    VastaaPoista
  11. Hieno paikka. Omalta paikkakunnalta usein ei näekään kaikkea, mitä turistin silmin näkee.
    Minäkin olen huomannut,e ttä tällä omalla pienelläkin paikkakunnalla löytyy vaikka mitä ihmeellistä ja kummallista, kun ottaa kameran käteen.

    VastaaPoista
  12. Olipa virkistävän värikästä sun turistikierroksella, täällä ensilumen leijaillessa maahan.
    Napoleonin tuvassa kivan väriset ikkunanpokat!

    VastaaPoista
  13. Kiitos ilmaisesta turistikierroksesta. Olet kuvannut monipuolisesti näkemääsi.

    VastaaPoista
  14. Allu;Turistia on välillä ihan mukava leikkiä kotiseudullaankin,jos voi:Helsingissä kun on kuukausikortti oli niin helppo tehdä turistimatkoja ratikalla ja busseilla ja metrolla eri alueisiin;näin tutustuin sellaisinkiin alueihiin mitä en ennen tuntenut!

    Tuure:Jaffa on mielenkiintoinen ja kaunis paikka, sen satama on yksi maailman vanhimpia.

    Arleena:Aika vehreää oli välillä tuolla kierroksella.Kun on hyvä ja osaava opas, on tuollainen retki ihan kiva kokemus.Minusta on tosi hienoa,että kaupunki järjestää näitä ilmaisia opastettuja kierroksia,englanniksi.

    SusuPetal:Juu Napoleon oli kunnon visiitillä täälläpäin;-)

    kte;Siis sinäkin olet täällä joskus ollut,mielenkiintosta! Olisi kiva tietää siitä enemmän .

    Lepis;Olen hulluna rakennuksiin ja tykkään aina katsella niitä,ja täällä löytyy paljon katseltavaa siltä alueelta.

    Sirokko:-) Tuollaiset kujat ovatkin ihastuttavia! Eilen en ehtinyt sinne ihan viimeiselle kierrokselle juuri noissa kujissa, harmitti hieman.Mutta voin mennä uudestaan..

    Annie:Olen Helsingissäkin leikkinyt turistia,ja oppinut tuntemaan kaupunkia paremmin:-) Nuo Bauhaus talot ovat tosiaankin kaunislinjaisia.

    Hannah: Thanks:-) I guess you have wintery conditions right now and outside looks a bit gloomy. Hope it gets nicer soon!

    Tuula:Sun pitäisi kyllä päästä tänne uudelleen...

    Kirlah;niinhän se on.Sitä vähän tuurtuu niihin päivittäisiin maisemiinsa mutta aina voi tosiaankin kameran kanssa löytää vaikka mitä uutta ympäristöstään.

    Taru:Oli tosiaankin värikäs ja mielenkiintoinen kierros! Ja minustakin nuo siniset ikkunapokat siinä talossa ovat upeat!

    Unelma:Kiitos:-) Oli aika monipuoliset näkymät.

    VastaaPoista
  15. Oi kuinka ihana kierros..ja vielà ilmainen :D Joskus exoottisesta ulkonàòstà on hyòtyà...vai olisikohan opas sanonut jotain jos joku paikallinen olisi kierrokselle halunnut? ;D

    VastaaPoista
  16. -S-: Kierros oli tosi hyvä todellakin! Itse asiassa siihen voi tulla ihan hyvin paikallisetkin;opas tiesi että asun täällä ja puhun hepreaa.Pitää vaan osata englantia,että pysyy mukana.

    VastaaPoista
  17. Minäkin olen käynyt Jaffan taiteilijakorttelissa. Se on aika mukava muisto. Tosin siitä on aika pitkä aika jo.

    VastaaPoista
  18. Marja-Leena:Jaffa itse on aika paljon muuttunut,mutta ne taiteilijakorttelit ovat siellä edelleenkin....

    VastaaPoista
  19. visst är det fint i jaffo?! har du sett filmen adjami förresten?
    ha en skön helg yaelian.

    VastaaPoista
  20. Sara:Det ser nuförtiden jättefint ut i Jaffo.Nej,har inte ännu sett filmen men besökte Adjami igår.

    VastaaPoista
  21. jeps, tuolla olen minkain kaynyt mutta tuskin enaa paikkaa tuntisin samaksi..

    VastaaPoista
  22. Näitä on oikein mukava lukea. Ihan ku ois nojatuolimatkalla!
    Nuo ränstyneetkin talot on omalla tavalla kauniita.

    VastaaPoista
  23. Pikkujutut:Jaffaan on viime vuosina investoitu paljon rahaa ja projekteja, mutta kyllä sinä sen edelleenkin tunnistaisit;-)

    ArjaAnneli:Eikös olekin! Blogien kautta pääsee kivasti nojatuolimatkoille oppimaan kaikkea uutta.
    Mä näen noissa ränsistyneissä taloissa aina niin paljon kauneutta...mutta se siistiminen kaunistaisi niitä vielä enemmän..

    VastaaPoista
  24. Voi miten kauniita rappioromantiikkarakennuksia! Jael, seuraappa noita kaunottaria ja sitä yhtä siinä aikaisemmassa postauksessa, ehkä ne vielä entisöidään aikaansa kunnioittaen ja otat sitten niistä taas kuvat. Asutaanko niissä nyt? Ovatko omistus- vai vuokra-asintoja? Ovatko ehkä jopa myynnnissä?

    VastaaPoista
  25. Allu, kiitos juttua ja etenkin kuvia Kölnistä. Minä olen siellä sahannut vain sitä yhtä kallista ostoskatua;-) Me ei yleensä kovasti viihdytä isoissa kaupungeissa kauaa, vaan vetäydytään pikkupaikkoihin. Jo siksikin kuvia Könistä, kiitos!

    VastaaPoista
  26. Leena:Eikös olekin!Kyllä näissä asutaan,tosin siinä,missä oli se kyltti siinä aikaisemmassa, ei asuta, koska se oli liian huonossa kunnossa. Luulen,että nuo Jaffan asunnot niissä ulkosilauksen tarvitsevissa taloissa on vuokra-asuntoja.Leena, jos olisi miljoonia,muuttaisin heti takaisin Tel Avivin itäiseen keskustaan,jossa asuin 80-luvulla,siis lähellä noita kauniita taloja edellisessä postauksessa.SIlloin alue oli vähän huonommassa maineessa, ja olisinpa tajunnut sillon sijoittaa johonkin röttelöön;-)

    VastaaPoista
  27. Terve! Beautiful pictures. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  28. Hi Phivos! Thank you:-) Terve ja hyvää viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  29. Ai se tiesi. Minà kun ajattelin, ettà jouduit oikeastikin leikkimààn turistia, hih!! No vàhàn hienoa, ettà myòs paikalliset saivat osallistua. Olisi kiva myòs suomen kotikaupungissani. Olen usein ollut turistioppaana sielà italian vieraille ja joskus kyllà harmittaa kun ei sitten ihan kaikkea osaakaan selittàà.

    VastaaPoista
  30. Vähän myöhässä vastaus.. mut joo, kaksi kertaa oon ollut siellä, en pitkään tosin, vaan ohikulkumatkalla - Tel Avivin kautta sai lennot paljon halvemmalla kuin suorana olisi olleet. Afrikkaan siis :)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...