sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Mies bussissa


Tänään aamulla istuessani bussissa, viimeisellä penkkirivillä matkalla Tel-Aviviin, viereeni istahti mies,josta lähti mahtava pilvi voimakasta after-shavea,ja jonka vuoksi jo  olin valmis vaihtamaan paikkaa,mutta nenähän tottuu aika nopeasti tuoksuihin,joten jäin paikalleni.Luin päivän ilmaislehteä(joka tuodaan kotiin asti)ja jossain vaiheessa taitoin sen ,ja työnsin sen kassiini.Mies kysyi,saisiko hän sitä lukea,jolloin annoin sen hänelle.Pian hän rupesi kommentoimaan lehdessä olevia uutisia ja kysyi mielipidettäni.Olin hyvin vaitelias,,vastasin vähän tyyliin kyllä tai ei.Sitten mies jo rupesi kysymään liian henkilökohtaisia kysymyksiä,kuten missä asun,missä käyn töissä ja mikä on puhelinnumeroni. Vastaukseni olivat edelleenkin lakonisia kiertäviä vastauksia. Sitten mies kysyi,jos joskus katselen videoita YouTubesta,ja kertoi ,että hän on laulaja,joka laulaa klassista arabialaista musiikkia, ja että hänen videoitaan on YouTubessa. Hän kirjoitti nimensä paperilapulle ,ja työnsi sen minulle. Paperissa luki Ibrahim Eizat.Mies sanoi:" tuo on taiteilijanimeni, en ole arabi"Hän kertoi ,että hän laulaa egyptiläisen säveltäjän Mohamed Abdel Wahabin tuotantoa, ja että hänen suuri haaveensa on esiintyä Cairon oopperassa,ja sitä ollaan kuulemma jo järjestämässäkin. Ensi kuussa hänellä on konsertti lähikaupungissa ,johon hän halusi minun ehdottomasti tulevan. 


Kertoesssaan tätä hän siirtyi lähemmäksi ja lähemmäksi,ja taas pyyteli puhelinnumeroani. En antanut ,jolloin mies antoi minulle uuden lapun,jossa hänen puhelinnumeronsa."soita minulle ja kerro mitä pidit,sen jälkeen kun olet nähnyt minun laulavan YouTubessa" hän sanoi. Nyökkäsin kiltisti. Sitten sitä pyydeltiin kahville,mutten suostunut,en kertakaikkiaan ollut kiinnostunut. Mutta juttu luisti kuitenkin mukavasti ,sillä mies oli puhelias,ja kun hän kysyi  olinko Argentiinasta (korostustani aina luullaan sieltä tulleeksi) ,kerroin olevani Suomesta,Ahaa,sanoi mies, ja kaivoi laukustaan kirjekuoren,jossa oli konserttiliput U2 konserttiin Helsingissä elokuun  20.päivänä ensi kesänä. Tuletko mukaan,hän kysyi.....Miksi Helsingissä ,kysyin. "Olen suuri U2 fani,matkustan melkein kaikkiin heidän konsertteihinsa! 


Tulin kotiin,etsin YouTubesta miehen taiteilijanimellä olevia videoita,ja aika monta sieltä löytyikin.Tässä yksi. Mies laulaa ja esiintyy  ;voin ihan hyvin kuunnella tätä musiikkia kerran,mutta mikään suuri fani en kuitenkaan ole.Netistä löytyi myös tieto,että miehen vanhemmat olivat Irakin juutalaisia,ja hän oli pienestä pitäen kuunnellut  Mohammed Abdel Wahibin musiikkia,josta hänen isänsä hänelle kertoi.

41 kommenttia:

  1. No johan, sua yritettiin iskeä oikein tosissaan : )

    Puhuipa onneksi edes totta, eikä hörissyt omiansa.

    VastaaPoista
  2. Hauska tarina!

    Videota en näe kun täältä ei pääse youtubeen.

    VastaaPoista
  3. Taru;Joo,aikamoinen iskemisyritys oli. Kotona tarkistinkin heti,oliko palturia vai totta,ja tottahan se olikin...

    Mizyena;harmi kun teillä ei näy YouTube,hän laulaa klassista arabialaista musiikkia hienosti.

    VastaaPoista
  4. Abdel Wahib, eksani suuri suosikki. Olen tata musiikkia kuunnellut kaksikymppisesta, viime vuodet vahemman sattuneesta syysta :). Mutta edelleenkin se tuntuu ihan kivalta.

    Vai tuollainen julkkis sattui aamubussiin. Sitten ei kun konserttiin siita, mars mars ;D!!!

    VastaaPoista
  5. Voi jukra! Mä kyllä olisin taas luullut piilokameraksi ja alkanut katsoon, missä se kamera on.

    VastaaPoista
  6. No johan oli tapahtuma ja tarina!

    Kovasti hän kyllä tuntui olevan 'ihossa kiinni'.. Sellainen ei ole kivaa, vaan sen vaikutus on juuri päinvastainen, luotaantyöntävää. Henkilö lakkaa kiinnostamasta..

    Mutta jännä sattuma tuo, että hän tulee U2:n keikalle Helsinkiin..

    VastaaPoista
  7. Heh heh, yritystä riitti kerrassaan.

    Vähän jäi hämärään että miksi ne kaksi lippua - löytyykö se matkakaveri bussista :)?

    VastaaPoista
  8. Tuula:En ollut Abdul Wahibista tätä ennen kuullutkaan,mutta ihan hyvältä kuulostaa.

    Allu;onko sulla ollut kokemuksia piilokameran kanssa;-)

    Sooloilija:Täytyy sanoa ,että bussimatka meni aika nopeasti koko tuon jutun takia.Aika lailla yritti työntyä lähelle,mutta vaikka ei oliskaan,ei se olisi auttanut.... Se,että hän veti ne U2 Helsinki konsertin liput esille,oli ihan huippu sattuma!

    VastaaPoista
  9. Pikkujuttu;yritystä tosiaankin. Yksin hän siellä bussissa istui,ja en ole varma oikeastaan,oliko niitä lippuja enemmän kuin yksi,sillä hänellä oli nippu lippuja,ja päällimmäinen oli sinne Helsingin konserttiin.

    VastaaPoista
  10. Ala kerro kenellekaan mutta minun mielestani tuo tyyppi on limanuljaska. Hiukset ja maneerit sita luokkaa...
    Sori jos kuitenkin menet yksiin hanen kanssaan ja olen tohtinut sanoa hanta limanuljaskaksi. Otinpa riskin! :)

    VastaaPoista
  11. BLOGitse;Don't worry,ajattelin ihan samaa,ja puhelinnumerokin lensi roskikseen....

    VastaaPoista
  12. Ei ole onneksi kokemusta piilokamerasta, mutta mulla on sellainen refleksi, samoin taskuvarkaita "näen" joka paikassa ja olenkin estänyt aika monta varkautta. Varmaan joku fobia mulla.

    VastaaPoista
  13. voi ei mikä juttu! Miehellä selvästi kova itseluottamus, kun tosta noin vaan alkaa kyselemään henk.koht. juttuja, puhelinnumeroita ja ehdottelemaan tapaamisia .... :D

    VastaaPoista
  14. Voi Jael, minun tuntosarveni sanovat, että hän ei ole sun tyyppiäsi;-)

    VastaaPoista
  15. Allu:no sulla onkin hyvät suojeluvaistot:-)

    MaaMaa:Vähän ihmettelin sitä alussa.Vähän hämmästytti kun se veti sen Helsinki konsertin lipun esille....

    Leena;Tuntosarvesi ovat 100% oikeassa...

    Hannele:Tuohon konserttiin menisin ihan mielelläni, mutten tuon miehen kanssa...

    VastaaPoista
  16. Sinullahan on ihan mielenkiintoinen vieruskaveri. Suomalaiset miehet eivät ole noin suorasukaisia, ainakaan selvin päin.
    Kuuntelenpa nyt tuon nauhan, jos meidän koneella onnistuu.

    VastaaPoista
  17. Juutuubee ja juutoota ja kaikkee! Voi että! Ja rukkaset annoit ;) Ymmärrettävää, kuka sitä nyt vieraiden miesten kanssa heittäytyisi kovin tuttavalliseksi.

    VastaaPoista
  18. Unelma:No ainakaan ei ollut tylsä matka..;-)Täällä miehillä on niin paljon parempi itsetunto kuin suomalaisilla miehillä.

    Lepis;no ehkä jos olisi ollut toisenlainen kaveri olisin voinut ollakin vähän tuttavallisempi....

    VastaaPoista
  19. U2 lippu olisi kyllä minullekkin kelvannut, mutta ei yhtään ihmettele jos et laulajaan ihastunut!

    VastaaPoista
  20. Apua mikä tyrkyttäjä! (sekä itsensä että musiikkinsa) Tuollaisissa tilanteissa joutuu olemaan turhankin tyly päästäkseen eroon ei toivotusta seurasta. Mutta hauska oli lukea tätä :)

    VastaaPoista
  21. Heh heh aika hupa juttu, vielä nauratti tuo Allun kommentti piilokamerastakin. Se ei kyllä olisi tullut ensimmäisenä mieleeni, tuommoisista tarramiehistä on kyllä tarpeeksi kokemusta muutenkin. Mutta olipa metkaa matkaseuraa ja jestas konserttilippujakin tarjolla, olisi nyt jättänyt edes yhden etukäteen..
    Kuinka ollakaan, jutuubikin toimi pätkimättä tällä kohtaa, en nyt kauheesti silti ihastunut..

    VastaaPoista
  22. Yrittänyttä ei laiteta. :) Eipä ollut ainakaan yksi niistä mitään sanomattomista bussimatkoista.

    VastaaPoista
  23. VihreätNiityt:-)Hih:D

    Susadim:Oikea mestari tyrkyttäjä,jopa senkin jälkeen,kun yritin olla oikein tyly!Mutta tavallaan oli hupaisa juttu.

    Sirokko:Kiva kun teillä toimii YouTube,siellä naapurissa ei taida toimia. Tarramies:D todellakin oli sellainen...Istuin vielä bussin nurkassa, ja kun se mies tuli lähemmäksi ja lähemmäksi,ja bussi on täynnä...Joo,yhden konserttilipun olisi voinut mulle jättää;-)

    Noora;Olikin aika erikoinen bussimatka...

    VastaaPoista
  24. Olipas mielenkiintoinen tapaaminen. Ehkä aika rasittava bussimatkan aikana, mutta takuulla mieleenjäävä ja erikoinen!

    VastaaPoista
  25. Haa, tämä on niitä 'only in Israel' juttuja, kaikkea hullua sitä täällä tapahtuukin ja jopa lyhyellä bussimatkalla! Minua muuten myös luullaan usein argentiinalaiseksi.

    VastaaPoista
  26. Lumiomena: Vähän rasittava olikin sen matkan aikana, mutta jälkeenpäin koko juttu nauratti,etenkin se konserttilippu Helsinkiin...

    S;Sitä ajattelinkin,että siihen joukkoon tämä juttu kuuluukin;-)Joskus nämä bussimatkat voivatkin olla aika kiinnostavia;-)

    VastaaPoista
  27. Vahinko,ettei taallakaan paase youtubeen.
    Olisit ohjannut miehen fasebookkiin yrittamaan matkaseuraa Suomeen konserttiin.Hih:
    Mutta hauska ja samalla koominenkin tapahtuma.

    VastaaPoista
  28. Sateenkaari:Harmi,ettei teillä näy YouTube:-( Oli se loppujen lopuksi aika koominen tuo tapahtuma...

    VastaaPoista
  29. Koominen juttu tosiaan! No ei ainakaan kaveri valehdellut itsestaan, sehan on jo plussaa. Minakin kuljen bussilla paivittain, mutta ei ole koskaan sattunut mitaan erikoista.

    VastaaPoista
  30. Ajattele jos olisit ollut menossa pohjoiseen asti ja tuo mies koko matkan vieressä!

    VastaaPoista
  31. Anu:Joo aika koomista se oli,olin vähän vaivautunut koko sen matkan aikana,paitsi kun näin sen lipuin ,yllätyin niin että rupesin kehumaan Helsinkiä. Mukavaahan se on ,että joskus on tapahtumiakin matkan varrella;-)

    S: huh,onneksi oli vain matka Holonista Tel Aviviin:-)

    VastaaPoista
  32. Ohhoh, kaikkea sitä sattuukin :D Aika ihana tapaus toisaalta (en ole vielä katsonut ja kuunnellut videota), vaikka minäkin olisin varmasti kiusaantunut moista tuttavallisuutta.

    Hetken kuluttua kuuntelen videon ja kommentoin sitä sitten erikseen. Ihan jännittää jo, mutta pitää vääntää lisää kahvia ensin ja käydä heittämässä roskat pihalle ;)

    VastaaPoista
  33. Äh, olen nähtävästi "väärillä" tunnuksilla, mutta Elegia olen :D

    VastaaPoista
  34. Hmmm... Tykkäsin kyllä rymistä tosi paljon, mutta noin yleisesti ottaen ei ole ehkä minun tyyppistä musiikkia. Torimusiikkina tämä kyllä menisi ;)

    VastaaPoista
  35. En kylla yhtaan ihmettele,ettet oikein lammennyt miehen kosiskelulle...
    Kuuntelin patkan tuota musiikkia ja ei todellakaan ole minun makuuni.Mieheni vanhemmat ovat myos Irakin juutalaisia ja joskus lainatessani anopin autoa,siella kuuluu tuollainen musiikki.Onneks eivat kotonaan soita eika onneksi ole mieheni mielimusiikkia...

    VastaaPoista
  36. Elegia;Olihan se sellainen muistiin jäävä bussimatka.En minäkään tuosta musiikista pidä erityisemmin,kuuntelin kerran ja se menetteli,mutta ei sen enempää---

    Lisay:Hih,oli se kyllä aikamoinen tarramies,mutta onneksi matka ei ollut kauhean pitkä:-) Juu,ei tuota musiikkia viitsisi koko ajan kuunnella;-)

    VastaaPoista
  37. Eikös se ole aika imartelevaakin, kun tuollainen julkkismies noin heti innostuu...;) Ei vaan, aika rasittavaa varmasti, kun itsellä ei ole minkäänlaista kiinnostusta ja toinen on liian yritteliäs jo heti alkuunsa. Aika lipevän oloinen tosiaan... Jännää kyllä, että miehellä oli mukanaan liput juuri Helsinkiin.:)

    VastaaPoista
  38. Kmsu:Ehkä jos olisi ollut joku toinen, voisi olla imartelevaa. Mutta mies oli sellainen tarramies, että ei oikein innostanut missään mielessä,eikä muutenkaan.Miehellä oli itse asiassa liput muutamiin U2-konsertteihin,ja niiden joukossa liput tai lippu myös Helsinkiin.

    VastaaPoista
  39. Pitaapas kayda katsomassa ihailijasi youtubesta pian. Olisit vaan lahtenyt Hesaan konserttiin, U2 on sen arvoinen, vaikka oliskin "limanuljaskan" seurassa... ei vaan ;-) Vaikka kieltamatta mua houkuttelis, jos paasis "ilmaiseksi" U2sta katsomaan. :-D

    Vihdoinkin taalla sun blogissa katsomassa, kivaa. Kiitos, kun olet ollut niin uskollinen lukija!

    VastaaPoista
  40. Jaki:Se oli kyllä sellainen limanuljaska,että vaikka oli kyseessä U2 konsertti,niin ei sittenkään ;-)
    Kiva,kun taas palasit
    bloggailemaan:-)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...