perjantai 28. toukokuuta 2010

Pahus miksi en osaa ommella.....

Olen aina hieman kadehtinut ihmisiä,jotka osaavat ommella omia vaatteitaan.Itse olen aina ollut, mitä ompeluun ja käsitöihin tulee,hieman poropeukalo,ja muistaakseni alaluokilla lapasenkin teko taisi kestää kokonaisen vuoden.Kaapissani on iso pussi täynnä keskeneräisiä kutomistöitä,joita en saa mitenkään päätökseen.Tätini on aina tehnyt paljon vaatteita itse,ja joskus katselinkin hänen ompelutouhujaan ja mietin,miksi en minä osaa,mutta aikoinaan koulussa  ompelukoneen neulasta saatu(ompelukoneen neula meni jotenkuten sormen läpi) ompelukonetrauma on sen estänyt. Jos osaisin ommella löytyisi kaikki siihen tarvitsemani materiaali yhden kadun varrelta Tel Avivin keskustassa. Lukemattomia kangaskauppoja ja asujen koristeluun keskittyneitä kauppoja.Kätevää,kun ne ovat kaikki samassa paikassa.En tosin ihan saamaton ole,sillä osaan kyllä ommella napit ja jotenkuten korjatakin vaatteitani,jos on tarve.
Eilen oli vapaapäiväni,ja tapasin suomalaisen E:n,jonka kanssa kiersimme ensin torilla,jossa mansikoiden aika oli ohi ja kirsikoiden aika alkanut.
Sieltä kävelimme lähellä olevaan Neve Zedekin kaupunginosaan,jossa bongasin kadun,jota en ollut ennen nähnyt.Ilma oli harmaa ja sumuinen:aavikkotuulet ja niiden tuoma hiekkapöly saastuttivat ilmaa,mutta itse en sitä huomannut.Vaikka lämpömittari näytti yli 30 astetta,tuuli kivasti eikä aurinko porottanut.
Saman kadun varrella oli vanha portti,jonka takana näkyi houkuttelevan näköinen puutarha.
Poismennessämme ohitimme pienen yrityksen,jossa tehdään humuksesta tikkumaisia snaksejä:samantapaisia,joita tehdään Intiassakin. Niissä on kuulemma humusta,perunajauhoa sekä mausteita.Mies kertoi,että hänen perheensä on tehnyt näitä jo 50 vuotta.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

44 kommenttia:

  1. Kangaskaupassa käynti on hurmaava kokemus. En itse osaa ommella mitään mutta hyvän ystävän kanssa olen päässyt nauttimaan atmosfääristä ja ihailemaan hänen tekemiään käsitöitä. Onpa hienoa nähdä kuvaamaasi eksoottista kangaskauppaa!

    VastaaPoista
  2. Minäkään en osaa ommella ja kutominen on jo historiaa.
    Kangaskaupoissa on kiva kuljeskella, siellä kuuloostaa olevan niitä paljon.

    Ottaisin nyt nuo kirsikat, mansikat ja marjat mieluusti tänne.

    Oikein mukavaa viikonloppua sinne sinulle.

    VastaaPoista
  3. Kaunis portti. Näkymä portin läpi on aina jotenkin niin kiehtova.

    VastaaPoista
  4. Hyvä ystäväni saisi varmaan hepulin tuollaisissa kangaskaupoissa....

    Minäkin ennen ompelin, lasten ollessa pieniä. Jos saisin uuden ompelukoneen, saattaisin (ehkä) taas innostuakin. Vanha Singerini vie minulta hermot! =0
    Se vähä, mitä nykyisin ompelen, ompelen käsin.
    Mieluiten kudon ja virkkaan.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. En minäkään osaa ommella, vaikka sen koneenkin menin kevättalvella hankkimaan. Suora sauma onnistuu (hieman vinosti, mutta ei sitä kukaan huomaa), mutta esimerkiksi kaavoista en ymmärrä yhtään mitään. Totta, että on olemassa niin ihania kankaita :)

    Ja oi, kirsikka-aika! Täällä kirsikkapuut vasta kukkivat.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Voi mika paratiisi ompelijalle!
    Olen ommellut koko ikani - aitini innoittamana joka edelleen ompelee itselleen.
    Parin vuoden aikana ompelu on jaanyt vahiin kun tuli valokuvaus ja bloggaus kuvioihin...
    Mukavaa viikonloppua!

    BLOGitse

    VastaaPoista
  7. Jos ei osaa jotain, pitää opetella, sanoi minullekin joku kauan kauan sitten ja olen noudattanut hänen neuvoaan. :)

    voi että, siellä on kirsikoita, voisin syödä niitä vaikka kaksi litraa yhteen menoon, nam nam.

    VastaaPoista
  8. Mina olen harmitellut,kun ompelukoneeni on Suomessa,ja niin ei kannata kuljettaa tanne.Painaa sen verran,etta kargollakin on kallis.Pitaisi ostaa uusi.Osaan jotain ommella,mutta en kovin monimutkaisia.Nuoremmalle pojalleni ompelin hanen pienena olessaa lahes kaikki vaatteet.Ompeleminen on kivaa.Mutta ,jos sina et osaa ommella,niin sinulla on sen sijalla muita taitoja,joita taas ei kaikilla ole.
    İhanat kangaskaupat.
    Kirsikoitten aika on taallakin alkanut,mutta viela ostin mansikoitakin keskiviikkona pazaarilta.
    İhana,vihrea katu,ja ihanat kuvat.Mukavaa viikonloppua,ystavani.

    VastaaPoista
  9. Noista humus snaksesita mekin tykataan. Muuten, Eden-kaupassa myydaan niita kanssa, ja mielestani viela parempia. Siis tuo oli se "tehdas" vai? Missa se on?
    Taman paivan lehdessa luki, etta kirsikat olisivat tana vuonna kauhean kalliita, kun ilmat ei ole suosineet. Nuo kuvassa ei nayta kylla tavanomaista kalliimmilta.

    VastaaPoista
  10. Kauniita kankaita ja ihania "tilpehöörejä".
    Tuolla kulkiessa voisi jopa innostua taas ompelemaan.
    Osaan kyllä ommella, aikaisemmin ompelin kaikki omat ja lasteni vaatteet. Nykyään saa niin edullisia valmiita vaatteita, ettei kotiompelu oikein kannata. Itse tehden saa kuitenkin yksilöllisiä ja mittoihin sopivia asuja.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Mà oon kans ollut aina sità mieltà, ettà en osaa tehdà mitààn kàsin, mutta yritàn ja yritàn ja taas yritàn....se on vaan kuvitelmaa ettei osaa...kokeile vaikka ;)

    VastaaPoista
  12. Jael, minäkään en osaa ommella, vaikka äiti ja tyttäreni osaavat. Meri siakin jo varhain mummoltaan uuden ompelukoneen, jota minä sain käyttää vain hänen valvovan silmänsä alla, kun sutkutin suoraa saumaa uusiin verhoihin.

    MUTTA: Rakastan neulelankoja. Joka vuosi kudon/neulon vaikka issikalle loimen, jos en muuta. Ja kyllä minä sen puseronkin vielä opin. Ja aion myöhemmin, sitten kun on aikaa, tehdä ryijyn. Äitini on solminut käsin monia upeita,s isoja ryijyjä. Minulla on jo malli valmiina;-)

    VastaaPoista
  13. Rita:Tuollaisissa värikkäissä kangaskaupoissa onkin kiva käydä tutkimassa.

    Arleena;lohduttavaa että muutkaan eivät niin osaa:-)Kirsikat ovat tosi ihania!Mukavaa viikonloppua sinullekin.

    Susadim;kaunis portti ja kauniilta näytti se mikä siellä näkyi.Olis ollut kiva päästä sisälle katsomaan.

    Nurkkalintu:minäkin tunnen monta,jotka takuulla saisivat hepulin tuolla kangaskauppakadulla kuljeskellessaan.Osaisinpa edes jotain tehdä,pienenä tein kyllä Barbille vaatteita.

    Lumiomena:jos sulla on kone,niin varmaan opitkin.Kaavoja olenkin joskus katsellut enkä minäkän ymmärrä niistä yhtään mitään...Kirsikat tulivat kätevästi mansikoiden loputtua.Hyvää viikonloppua sinullekin!

    BLOGitse:Sinä siis osaat,kade kade! Tuo katu on kyllä jokaisen itse vaatteitaan ompelevan paratiisi,siellä on varmaan parikymmentä kangaskauppaa joten jokaiselle löytyy jotain.Mukavaa viikonloppua Casaankin!

    Kirlah:Hyvä neuvo mutta kun olen aina pelännyt hieman ompelukoneita sen neula läpi sormesta-jutun jälkeen.Ehkä voisin joskus kokeilla jos olen päässyt eroon traumasta,,KIrsikat ovatkit tosi herkullisia!Eivätkä ole lihottavia,kuten ennen luulin.

    Sateenkaari:Harmi että koneesi jäi Suomeen,varmaankin harmittelet.Itse harmittelen sitä että jätin sinne pyöräni. Osaat sitten todellakin ommella jos teit ennen poikasi kaikki vaatteet!Eilen näin luomukaupassa kalliita mansikoita vielä,mutta torilla ei niitä enään ollut.Hyvää viikonloppua sinullelin Sateenkaari!

    Anu:mä en niistä niin kauheasti välitä,ajattelin viedä Suomeen pojalleni,joka tuollaisista jutuista tykkää,Ostin ne Neve Zedekistä,taisi olla Zabasi-katu;Shalom-torni näkyy ihan heti siinä kun päänsä ylös kääntää.Tuo kuulemma on se tehdas ,jo 50 vuotta ollut.
    Kirsikat oli tosi ihania,ostin puoli kiloa,josta riittää aika kivasti.Mutta ei ne halpoja olleet,nuo hinnat ovat puolelle kilolle.

    VastaaPoista
  14. Shalom!Ihania kuvia,ihana Israel.
    Minä rakastan Israelia.
    Olen ommellut,kun lapset olivat pieniä ja kutonut ja virkannut paljon.
    Mutta en enää moniin vuosiin,kun sormet kipeytyy.
    Tähän aikaan kirsikkapensaat vasta kukkivat Suomessa.
    Blogisi on kaunis!
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Unelma:kauniita kankaita tosiaankin.Sinäkin sitten olet taitava ompelemaan ja kutomaan,kuten olen blogissasi nähnyt.Tottahan se on ,että valmiit vaatteet taitavat tulla halvemmiksi usein,mutta jos osaa ommella niin voi tehdä ihan oman maun mukaan vaatteita.Kiitos,sinullekin hyvää viikonloppua!

    -S-;mä kyllä olen nähnyt blogissasi että osaat oikein tosi hyvin tehdä juttuja:-)

    Leena:Hih,jännää että äiti osaavat ja tytär ,muttet sinä oikein.Leena,minäkin rakastan neulelankoja,ja aina sorrun niitä ostamaan,mutten sitten osaa oikein mitään tehdä valmiiksi.Pitäisi joku niistä puolivalmiista tekeleistä saada valmiiksi.

    VastaaPoista
  16. Kirsti:kiva kun kävit ja pidät:-)Kirsikkapuut ovat ihania kukkiessaan! Ja hyvää viikonloppua sinullekin:-)

    VastaaPoista
  17. OK, kiitti tiedosta. Lehdessa vaitettiin kirsikoiden maksavan 70 shekelia kilo!

    VastaaPoista
  18. Anu:ohoh,no sillä hinnalla en kyllä olisi ostanut!

    VastaaPoista
  19. Minäkään en osaa ommella. Virkkaaminen sujuu omaan tapaan, mutta ompelukone on minulle kauhistus.
    Kangaspaloja tykkään kyllä ostaa jostain syystä.

    Kirsikoita, nam. Kohta täälläkin!

    VastaaPoista
  20. Minäkin ennen ompelin kaikki lastenvaatteet ja itsellenikin, on siis ollut hyötyä niistä 'vapaaehtoisista' käsitöistä, jotka äitini mielestä oli ihan ihan pakko hallita.. Siihen aikaan ei saanut valita puutöitä, olisin ehdottomasti valinnut ne.
    Nykyään en enää viitsi oikein mitään.. tietokone on syönyt senkin harrastuksen. Noita kangas- ja nauhakauppoja kyllä riittäisi täälläkin.

    VastaaPoista
  21. SusuPetal:Mutta sun virkkaamiset onkin huippuhyviä!Kangasrullia tykkään jostain syystä hiplata..Kirsikat onkin hyviä!

    Sirokko:Olispa mullakin ollut sellaisia "vapaaehtoisia" ompelutöitä niin osaisin.Toisaalta,en varmaankaan ehtisi.....

    VastaaPoista
  22. Niinpä, minäkään en ole ompelija, mutta omistan kuitenkin ompelukoneen, jolla verhon suoria reunoja ompelen silloin tällöin. Ja rakastan kangaskauppoja. Harvoin kyllä käyn niissä, sillä mitäpä minä siellä, ellen pöytäliinakangasta osta..
    *
    Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  23. Sooloilija;ehkä uskaltaisin verhot tehdä jos olisi kone. Kangaskaupat ovat kyllä jänniä paikkoja!
    OIkein mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  24. Vasta olen blogiisi eksynyt, meilla nayttaa olevan aika samat kulkureitit, Neve Zedek, Nachalat Benjamin, Tayelet ja Jaffa ainakin nyt minun aitiysloman aikana paivittain naissa maisemissa vaunutellaan. Vetaise hihasta jos satut nakemaan, beessit vaunut ja minulla vaaleat lyhyet hiukset :)

    VastaaPoista
  25. Pilvi:Oliskin kiva jos törmättäisiin,pidän silmät auki....

    VastaaPoista
  26. Samoin, aina siepannut kun en ymmärrä sen ompelukoneen päälle mitään. Kutoa ja virkata sentäs osaan, mutta eihän sille enää ole aikaa sillekkään. Huokaus.

    Hemaisevia värejä olisi tuossakin työstettäväksi.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  27. Lepis:Ei kai se ihan helppoa ole se ompelukoneen ja etenkin niiden kaavojen käyttö.Niin ja noille kutomisillekin tarvitsee aikaa;itse en ainakaan osaisi bussissa virkata tai kutoa kuten jotkut.
    Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  28. Minäkään en osaa ommella. Neulomisesta ja virkkaamisesta kyllä tykkään. Nyt tosin toin ompelukoneen äidiltä ja ajattelin opetella ompelemaan kunhan olkapää paranee. Saa nähdä riittääkö pinna, ennen ei ole riittänyt.
    Kuva vanhasta portista on todella kaunis!

    VastaaPoista
  29. Ihania kuvia taas..

    Minäkään en oikeastaan osaa ommella tai ainakaan huolellisesti, huolitellusti..
    Yhteen aikaan ompelin itselleni housuja ja pidinkin niitä, onneks kukaan ei kurkkaillut nurjalle puolelle..

    Nuo hummussnäkkärit ois varmaan hyviä!

    ihanaa viikonloppua..

    VastaaPoista
  30. Hanne:kiitos.Mutta sinä osaat tehdä ihanan kauniit kuvia:-) Itse asiassa nuo humus snaksit eivtä kauheasti minulle maistuneet,mutten muutenkaan pidä mistään sipseistä ja selllaisista.Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  31. I can't decide what's more enticing- The abundance of fine fabrics, or piles of fresh fruits! It's all so beautiful. :)

    VastaaPoista
  32. Susanne:Olisin varmaan ennen ommellut,jollei olisi ollut vanha ompelukonetrauma.Toivottavasti olkapääsi paranee niin että pääset käyttämään konetta.Minustakin tuo portti ja sieltä näkyvä puutarha ovat kauniit!

    Hannah:Those piles of fabrics are really wonderful;there are so many fabric shops on just one street in central Tel Aviv.

    VastaaPoista
  33. Minä sain juuri ja juuri ompelukoneen ajokortin kakkosluokalla ja meinasin saada käsitöistä ehdot :D

    VastaaPoista
  34. Tuure:ohoh,ompelukoneajokortti,se on ihan uutta mulle!

    VastaaPoista
  35. du kanske kan lära dig att sy???
    en del saker är ju ganska lätta, som en tygväska eller kuddfodral.

    jag blir också helt ha-galen när jag går på nahlat binyamin! så många vackra tyger...

    VastaaPoista
  36. Paljon ihanampia juttuja saisi, jos osaisi itse ommella. Ihania kankaita noissa kuvissa - niistä saisi monet verhot!

    Verhojen ompeleminenhan ei sinänsä ole kovin haastavaa, pelkkää suoraa. Mutta se(kin) on minulle liikaa. Sitä paitsi inhoan käsitöitä - inho jäi jo kouluajoilta. Ei vain ollut mun juttu.

    VastaaPoista
  37. Sara;Små enkla saker kan jag nog sy.Man blir faktiskt helt galen när man ser all de där tygbutiken...

    Elegia:Jeps,saisi tehdä oman mielen mukaan vaatteita,jos ei sellaisia kaupasta löydy.Mutta mullekin jäi jonkinlainen käsityökauhu,kun en silloin aikoinaan koulussa ollut siin ä niin hyvä.

    VastaaPoista
  38. ihania kuvia taas!
    en miekään osaa ommella XD ostin ompelukoneen 2 vuotta sitten ja sitä on käytetty varmaan 4 kertaa XD

    VastaaPoista
  39. Marizu:Kiitos:-) Mitenköhän paljon mä käyttäisin konetta jos sellainen olisi ja pääsisin eroon vanhasta kammosta....

    VastaaPoista
  40. Ihanan kangaskaupan olet löytänyt. Kävin jo eilen päivällä ihastelemassa.
    Kiva tuo kangasvalinnan määrä. Täällä Helsingissä ei ole enää useita kangaskauppoja lienee eurokangas ainoaita. Täytyy odotella että kiinnostus uudestaan kasvaisi.Siellä taitaa muutenkin kädentaidot olla arvossaan kun meidän suunnalla on kreikkalaisen ajattelun ihannointi mikä ei taas suuresti kädentaitoja arvosta. No mene ja tiedä, näin luin jostain jonkun kertovan.

    VastaaPoista
  41. Itteeni myos harmittaa kun en osaa ommella. Taalla on kanssa aivan ihana kangas souk josta loytyy mita ihanampia kankaita, lankoja, nappeja, ompelukuvia yms. Ja niita liikkeita on vaikka kuinka paljon!

    Tiedanpa minne aikanaan aiteeni vien kun tanne tulee.

    VastaaPoista
  42. Marie Elisabeth:kankaiden määrä on tosiaankin huikea koska kauppoja on niin paljon.Tuon kangaskadun varrella on myös paljon vaatesuunnittelijoiden liikkeitä,joten materiaalit löytyvät kätevästi läheltä.Muistankin että Helsingissä on vaan se Eurokangas,minkä minäkin tiedän.

    Kuwaitin Kaunotar:Ajattelinkin että teilläpäinkin sellaisia olisi.On kyllä kauhean kiva hypistellä kankaita vaikkei ommellakaan osaisi.

    VastaaPoista
  43. Ompelukaupat on kivoja, ei sinun liianmyöhäistä oppia ompelemaan..

    VastaaPoista
  44. Hannele:Voi Hannele,taidan olla aika poropeukalo!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...