perjantai 6. elokuuta 2010

Iloa kankaista

Kesäkuussa kirjoitin Tel Avivin keskustassa olevalta kangaskauppoja täynnä olevalta kadulta löytämistäni Vallilan kankaista.Innostuneena ostin niitä ensin 
6 eri kuosia. Kuvasin ne eilen ja yhdistin kuvat kollaasiksi,ja huomasin nyt,että olisi kai pitänyt silittää kankaat ennen kuvaamista,mutta kyllä ne silti näyttävät hyviltä. Tuo oikean alanurkan vihreäkukkainen kangas peittää nyt pöytääni,ja vasemman ylänurkan vihreä kangas taas on tuolin päällä.Asetin kankaat sohvalle kuvausta varten ja sohva näytti erilaiselta joka kerta,joten voisin käyttää näitä myös siihen tarkoitukseen:vaihtaa välilä sohvan ilmettä.
Ja koska olen Helsingistä alunperin kotoisin,en voinut vastustaa tätä Bulevardi-kangasta. (tämäkin oli vähän silityksen tarpeessa...)

Näihin kankaisiin hurahtaneena (vaikken osaa ommella..) kävin katsomassa Vallilan sivuilta syksyn kangasmalliston uutta värimaailmaa,joka on aivan ihana!

30 kommenttia:

  1. Olen hulluna palakankaisiin, joita yritän olla ostamatta. En osaa ommella, joten en ymmärrä, miksi hamstraan kankaita.
    No, saahan niillä tehtyä kransseihinn kivaa kuosia.

    VastaaPoista
  2. SusuPetal:Mullekin on nyt tullut tuo sama hulluus.En minäkään osaa ommella, mutta nautin noista kankaiden katselemisesta.Vaikka ei enään olisi tilaa lisää kankaille,mieli tekee lisää,ainakin noita ihania Vallilan kankaita.Mutta sä osaat kaikenlaista kaunista tehdä kankaista:-)

    VastaaPoista
  3. mulla myös kaapissa palakankaita... Enka todellakaan osaa ommella, tahi mitaan muutakaan kasityöjuttuja, joten siella ne vain seisovat ja odottavat etta jonain paivana ompelimoon paasisivat. Kauniita nuo Vallilan kankaat!

    VastaaPoista
  4. Muistankin sinun kangaspostauksesi. Ihania kankaita, värejä! Ja huonona silittäjänä (meillä mies silittää), en edes huomannut kankaan ruttuja ;)

    Bulevardi-kangas on vaikuttava!

    VastaaPoista
  5. Todella kauniita kankaita! Noistahan saa helposti värkättyä vaikka hienoja tauluja seinälle. Välttyy ompelemiselta.;)

    VastaaPoista
  6. Karoliina;Kaikki paitsi kaksi noist on jo ollut ompelijalla,ja reunat ommeltu.Kiva tietää,että tämä kangasheikkous ilmenee muillakin.Kun vain osaisi olla ostamatta,mutta kun ovat niin kauniita...Tosin nämä Vallilan kankaat taitavat olla jo loppu täältäpäin.

    Lumiomena:Minustakin aivan ihanat värit ja kuosit noissa kankaissa.Ihastuin totaalisesti! Ja minäkin inhoan silittämistä....;D

    Kmsu;Tuota Bulevardi-kangasta ajattelinkin seinätauluksi...

    VastaaPoista
  7. Meillä taitaa olla aika paljon yhteisiä piirteitä! Olen nimittäin kangashullu, vaikka ommella en osaakaan. Olen pienstä pitäen keräillyt palakankaita.

    Tuo Bulevardi-kangas on todella kaunis. Senhän voisi laittaa vaikka seinälle.

    VastaaPoista
  8. Sama täällä, voi kun osaisi ommella, noista aarteista sais kyllä vaikka mitä tyylikästä kotiin :D Ihania kankaita löysit! Mun lemppari on tuo Bulevardi :)

    VastaaPoista
  9. Tosi kauniita nuo kankaasi.Mina osaan ommella jotain helppoja juttuja,ja tykkaan ompelemisesta,mutta ompelukoneeni on Suomessa.Se on sielta tuotava,taikka taalta ostettava jonkinlainen kapine,milla saisi ommeltua.Nyt olisi tarve pikkutyynyille,pöytaliinoille,ja joillekkin yksinkertaisille vaatteille.
    İhanaa viikonloppua,ystavain.

    VastaaPoista
  10. Nättejä kankaita. Ovatko nämä siellä suosittuja? Hassua, että niin Helsinkiläistä Bulevardi-kangasta saa sieltä... tuossa Helsingistä muistuttavat niin rakennukset, kiveykset kuin ratikkajohdotkin...

    VastaaPoista
  11. Tuo vihreäkukkainen kangas on aivan ihana!

    Minä heitän välillä aran kangassohvan päälle jonkun värikkään kankaan. Nyt siinä on Afrikka-kuosi...elefantteja ja apinanleipäpuita.

    Rakastan lankoja ja kankaita, vaikka en osaa niistä mitään tehdä, mutta hyvällä mielikuvituksella niiden avulla voi kuitenkin muuttaa kodin ilmeen hetkessä.

    VastaaPoista
  12. Ah Bulevardikangas! Tosi kiva! Ja blogipohjasi vaikuttavat appelsiinikuviokankailta - Pidän niistäkin.

    VastaaPoista
  13. Hannele:on ne!

    Johanna;niinpä taitaa;D Ihan sama juttu täällä tuon kangashulluuden kanssa,olemattomista ompelutaidoista huolimatta.Tuo Bulevardi-kangas kai joutuukin seinälle...

    Allu:Sanos muuta!

    Karkki;5 kankaasta teetätin pöytäliinat;ompelija ompeli niiden reunat.Ja kauniilta näyttävät pöydän päällä:-)Bulevardista näkyy tykkäävän moni...

    Sateenkaari:Kadehdin ihmisiä ,jotka osaavat ommella...kun se katu täällä on täynnä kangaskauppoja ja ompelutarvikkeita.Harmi,että koneesi on Suomessa..Sinulle samoin oikein mukavaa viikonloppua!

    Anna:Näitä oli parissa kaupassa kadulla,jonka varrella monta kangaskauppaa,ovat Vallilan kankaita.Jotain jäännöseriä,ja tuo Bulevardi tietenkin Helsingissä suurimman osan elämästään eläneelle heti kolahti....

    VastaaPoista
  14. Leena;Se onkin nyt pöytäliinana! Ja kun kuvasin noita kankaita sohvan päällä,huomasin miten hyvin sohvan ilmettä voi niillä muutella:-) Tämä kangas-ja lankarakkaus näkyy olevan tosi yleistä!

    Rita:Helsinki-ikävä tulee mulle heti tuosta Bulevardi-kankaasta....Ja taustakin on kuin kangas,sitruunoita tosin appelsiinien sijaan.Mutta nyt voi bloggerissakin laittaa oman taustakuvan taustaksi,joten eiköhän sopiva appelsiinikuvakin jossain vaiheessa löydy....

    VastaaPoista
  15. Minä "tuhoan" kangaspaloja sohvatyynyiksi ja vaihtelen niitä inspiksieni mukaan.

    Kauniita kankaita, verhoina ja pöytäliinana monet pääsevät näkyville.

    VastaaPoista
  16. Kauniita kankaita! Ommella en osaa mutta noita voisi katsella vaan, on ne niin ihania!
    Bulevardi-kangas aivan kuin imaisee itseensä kävelemään tuota katua, todella vaikuttava!

    VastaaPoista
  17. Arleena;Sellaista kun osaisikin tehdä!Pöytäliinoiksi noita laittelinkin ,suurimman osan ainakin.

    Susanne:Minustakin kauniita,ja ihailen niitä päivittäin ainakin pöydälläni ja tuolin päällä. Bulevardi-kangasta oli pari väriä,mutta tämä vihreäsävyinen oli suosikkini,tosi vaikuttava.

    VastaaPoista
  18. Oi miten viehättäviä nuo isokukkaiset kangaspalasi ovatkaan..
    antavat paljon elämän energiaa..
    Jos et kaksa, ehdi ommella, voit levitellä ne pitkin kotiasi ja imeä niiden vaikutuksia..
    ihanaa kukkaista viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
  19. Tuon Bulevardin ostaisin minakin!
    Ompelu kylla sujuisi muttei ole aikaa... :)

    VastaaPoista
  20. Hanne;Minustakin ovat tosi kauniita juuri nuo isokukkaiset,ja se vihreä onkin pöytäliinana.Onneksi löytyi hyvä ompelija,kun en osaa ommella itse.Ihanasti nuo kankaat piristävät!Ihanaa viikonloppua sinullekin Hanne!

    BLOGitse:Ompeluihmisiä,kade kade;D

    VastaaPoista
  21. Kankaat ovat yksi monista heikkouksistani. Kun tàmà kesà Suomessa ei ole suosinut luonnon antimien hamstraamista, on ompelukoneilu ollut yksi korvaava hommailu. Tuo alin kangas olisi upea 'taulu'!

    VastaaPoista
  22. Lissu:Sinä osaatkin tehdä ihmeitä kankaista:-) Minustakin Bulevardi sopii tauluksi,täytyy vain miettiä miten sen sellaiseksi saisi.

    VastaaPoista
  23. Kauniita kankaita. Kävin myös tutustumassa Vallilan syksyn uutuuksiin.
    Olen nyt itsekin hiplaillut tilkkulaatikoitani, kun sain pienen tilkkukuumeen ostamastani Kaffe Fassettin tilkkutyökirjasta. Viime talvena innostuin kutomaan villasukkia ja virkkaamaan sytopipoja, olisikohan nyt tikkutöiden aika.Tilkkutöiden tekeminen on hauskaa puuhaa, monta peittoa olen tehnytkin, en tosin viimeaikoina.

    VastaaPoista
  24. Unelma;kauniita ovat nuo kankaat ja myös ne uudet syksymalliston kankaat.Minusta Vallilan kankaat ovat ihania! Muistan ne sytohattusi,kauniita ja hyvä ajatus niiden takana.Muutenkin olet niin taitavia kätten töitä laittanut blogiisi.

    VastaaPoista
  25. Ihania kankaita! Ja jotenkin jännää, että sielläkin on myynnissä Vallilan kankaita :O

    Tuo Bulevardi-kangas on hienoa, ja jopa minä, ei helsinkiläinen voisin ajatella tekeväni siitä ison taulun tms.

    Täällä on ollut todella kuuma..huh. Meillä sisällä yhä klo 22 aikaan +31c ja kosteusprosenttia en edes uskalla ajatella.

    VastaaPoista
  26. Susa;Minustakin aivan ihania,ja tekee mieli ostaa vielä lisää,vaikkei ole tilaa sellaisille.Mutta niitä varmaan ei olekaan paljon jäljellä ,kun oli jotain jäännöseriä,sen takia olivat täällä myynnissä. Tuo Bulevard-kangas on kuin tehty taulua varten!
    Huh,teillä onkin yhtä kuuma kuín täällä! Täällä sentään on julkisissa paikoissa ja liikennevälineissä hyvät ilmastoinnit,joten aina voi mennä kauppakeskukseen vilvoittelemaan...

    VastaaPoista
  27. Aivan mahtavan ihana tuo Bulevardikangas!!!!

    VastaaPoista
  28. MaaMaa:ja tänään löysin Havis Amanta-kangasta,ostin sitäkin!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...