torstai 19. elokuuta 2010

Saisiko olla teetä,kiitos.....

Täällä on ollut aivan mielettömän kuumaa viime päivinä,tai sanoisinko kuumaa ja kosteaa.Bussipysäkillä seisominen on saanut vaatteet liimautumaan ihoon ja Bambia ulkoiluttaessa tuntuu kuin olisi saunassa. Mitään meikkejä ei tietenkään voi käyttää sillä ne eivät kosteudessa oikein pysy hyvin päällä.

Nyt iltapäivällä menin tervehtimään ystävääni Gloriaa,joka matkustaa muutaman päivän kuluttua entiseen kotimaahansa,Kolumbiaan,pariksi kuukaudeksi. Matkalla Glorian kotoa bussipysäkille huomasin uuden kaupan,joka jo ulkopuolelta näytti tosi hyvältä ja sisällä tuntui kuin olisi astunut keitaaseen.Kyseessä on upean upea teekauppa,Le Palais des Thes. Le Palais du the on ranskalainen yritys,jolla on teekauppoja Ranskan lisäksi eri maissa,kuten Belgiassa, Irlannissa, Japanissa,Norjassa ja nyt täällä Tel Avivissa. Mielettömän hyvän näköinen kauppa;eli sellainen kauppa,jossa on tuotteiden lisäksi tunnelmaa.
Kauppaa johtaa ranskalainen Charles,joka kärsivällisesti osaa kertoa eri teelaaduista. Teelaatuja on kaupassa hänen mukaansa yli 200 erilaista sekoitusta. Mene siitä sitten valitsemaan se sopiva......Teet olivat myös aika hinnakkaita,eikä niitä voinut ostaa pieniä määriä,sillä 100 grammaa on minimimäärä. Itselläni on kausia,jolloin juon mieluummin teetä kuin kahvia,ja päinvastoin,mutta nyt on taas tehnyt mieli teetä.
Ostin Theophile nimistä sekoitusta,jossa vihreän teen lisäksi on mangoa ja litsiä ja lootusta.Ihana tuoksu! Tästä voi laittaa jääteetä,nyt kun on niin kuumaa...


Olen vihdoinkin alkanut käyttää auringonvarjoani,ja kyllä se jonkun verran niitä auringon säteitä estää polttamasta ihoa.



32 kommenttia:

  1. Ihana paikka...teenjuojan taivas :)
    Me käytiin Fredrikinkadun teepuodissa eilen ihan 200 sekoitusta ei ollut, mutta löysimme mieluisemme.
    Mukaan tarttui mm. Keemum Mao Feng sekä Namring Himalaja Royalia.

    Täällä ei enää tarvitse aurinkovarjoja iltapäivällä saattaa lämpö nousta 20 asteeseen. Kaunis ja raikas väri varjossasi on.

    VastaaPoista
  2. Kaunis aurinkovarjo. Ja käytännöllinen siellä teillä.

    Muutaman vuoden olen tykännyt teestä kauheasti ja juonut päivittäin. Nyt kuulin tutkimuksesta jonka mukaan neljä kuppia teetä päivässä aiheuttaa ison riskin saada nivelreuma. Tämä riski kuulemma vain naisilla. - Toivottavasti tämä on huhupuhetta... :(

    VastaaPoista
  3. Marie Elisabeth:niinpä,oikea teen ystävän paratiisi tuo kauppa! Fredan teekauppaa en taida tuntea,mutta olen kuullut,että Eerikinkadulla olisi joku hyvä teekauppa.Varmaankin hyvää teetä nuo ostamanne.
    Voi kun täälläkin olisi noin viileää jo!

    Rita:kaunis tuo onkin,ja jonkuin verran se niitä säteitä siivilöi pois,minä kun olen superherkkä auringolle.
    Minäkin pidän teestä paljon(ja kahvista sitten välillä)mutta luulen,että kyse on siitä mitä teetä juo.,Vihreän teen pitäisi olla terveellistä ja siinä on paljon terveellisiä aineksia.Toivottavasti tosiaankin on vaan huhupuhetta tuo riski....

    VastaaPoista
  4. Ihana kauppa, kivoja purkkeja siellä. Minä ostin kolme purkkia karmean kallista Kusmi-teetä, kun halusin ne kauniit purkit. Siinä oli yksi purkki vihreää teetäkin, mistä me ei tykätä.

    VastaaPoista
  5. Hyviä teehetkiä! Mun lempitee on sellaista, jossa on lakritsia, vähän inkivääriä ja kaikkea muutakin herkullista & terveellistä.

    Tiedän tuntemuksesi kuumuuden & kosteuden suhteen. Ensi kuussa onneksi viilenee, mutta nyt hyrrää ilmastointi koko ajan, yötä päivää. Kiva löytö tämä teekauppa!

    VastaaPoista
  6. Mäkin olen nyt ihan villiintynyt teen juomiseen ja meille on lyhyen ajan sisällä tullut monta purkkia "Kusmi" -teetä - aivan ihania sekoituksia, jumalaisia tuoksuja ja mahtavia makuja!! Ja tosiaan voi helposti tehdä jääteenäkin, joka kuumalla on oivaa juomaa :)

    Aivan ihana päivänvarjo!!!

    VastaaPoista
  7. Aurinkovarjo, ihana! Kàyttàvàtkò paikalliset siellà paljonkin noita varjoja?
    Tuollaiset tunnelmalliset kaupat ovat parhaita. Ravintolassakin suuren nautinnon antaa minulle se tunnelma ja kattaus ruoan lisàksi.

    VastaaPoista
  8. Olen tainnut ennenkin mainita, että rakastan teeputiikkeja. Kaverini juuri katsoi teehyllyäni ja mumisi jotain teehulluudestani :D Oliko noita teepannuja myytävänä vai koristeena?

    VastaaPoista
  9. Ihana kauppa ja siella nayttaa olevan ihan samanlaine teepannu, kun meilla on. Ma olin ennen ihan teen juoja ja silloin tuli osteltua paljon erilaisia teelaatuja. Nykyisin olen kahvinjuoja. Yrttiteita juon kylla ja vihreaateeta kylmana janojuomana.

    Ja ihana on myos toi sun paivanvarjo, ma en ole saanut viela hankityksi, mutta kylla sille useesti olis kayttoa.

    VastaaPoista
  10. Ihanan näköinen kauppa! On siellä valtavasti valinnan varaa! Vaikka kahvinjuoja olenkin, olisi mukava joskus maistella erilaisia teelaatuja.
    Kaunis aurinkovarjo! Varmasti tarpeellinen kun siellä on niin kuuma.

    VastaaPoista
  11. İhana kauppa tuollainen teekauppa..Se 100 gr riittaakin pitkaksi aikaa.
    Kun on kyse maustetuista teelaaduista,niin luulisi kaupan kayvan paremmin,jos myytaisiin vaikkapa 50 gr erissa.Moni haluaisi ostaa useampia laatuja.
    Kaunis aurinkovarjo.
    Kuumaa on ollut meillakin,ja kosteaa.İltaisin aina tuuli tyyntyy,ja sitten sen kosteuden tuntee.

    VastaaPoista
  12. Allu;ihana kauppa tosiaankin,jos tykkää teestä.Tuo mun ostamani vihreä tee oli hyvää,ja sain kaupassa maistaa toisenlaista vihreää teetä,joka sekin oli hyvää.

    Johanna:kiitos,kuulostaakin aika kivalta tuo lempiteesi,pitää laittaa ylös nuo ainekset.Kosteus yhdistettynä kuumuuteen on tosiaankin aika rankkaa,ulkona ei viitsisi paljon olla ellei ole pakko.

    MaaMaa:Tuo Kusmi tee oli mulle ennen näitä kommentteja tuntematon firma,mutta katsoin heidän nettisivujaan ja taitaa olla aika paljon samanlainen yritys kuin La Palais des Thes,paitsi tuolla ei myyty teetä tuollaisissa kivoissa purkeissa;ne purkit piti ostaa erikseen. Mun tee maksoi 10 euroa,joten aika paljon samoissa hinnoissa kuin nuo Kusmin teet.Jäätee onkin nyt tosi viilentävää,kun on näin kuumaa..

    -S-;kyllä täällä jotkut käyttävät,kun eivät halua auringon polttavan ihoansa tai ovat herkkiä sille.Mulla on tuo vihreä,aniliininpunainen ja turkoosi,mutta tuo vihreä on suosikkini.Tunnelma kaupoissa on kiva juttu,tekee mieli tulla uudestaankin!

    Susadim:varmaankin tykkäisit vierailla tuollaisessa kaupassa;D Teekannut ja kaikki teehen liittyvät esineet olivat myytävänä tuolla kaupassa.

    Itkupilli:Tykkään kauheasti teestä mutta välillä tulee pidempiäkin taukoja.Pidän vihreästä teest,yrttiteestä ja roiboos-teestä. Takuulla siellä teidänkin lämmössä tuollainen päivänvarjo olisi hyvä,China Townista varmaan löytää tuollaisia.

    Susanne:Kaunis kauppa tosiaankin,rauhallisen kauniisti sisustettu. Pidän teestä sekä kahvista,mutta aina vuorotellen. Ja varjo on tosiaankin tarpeen nyt kun aurinko porottaa niin voimakkaasti.'

    Sateenkaari:100 grammaa on tosiaankin riittoisa. Tuolla oli niin,että vain oikein kalliita teelaatuja voi ostaa pienempi määrä,Tuo on ranskalainen ketju,ja teet vähän kalliimpia kuin täällä vastaavissa kaupoissa,mutta ostin uteliaisuuden vuoksi yhden satsin. Täällä viime päivinä on ollut kosteaa ihan vuorokauden ympäri;nyt illalla kun tulin kotiin oli hieman tuulta,joten tuntui vähän paremmalta,mutta viikonlopuksi on odotettavissa kamalia helteitä...

    VastaaPoista
  13. Tuollainen teekauppa olisi minullekin mieluinen, kun vallan teetä juon. Keisarimorsian on minun suosikkini, sitä sekoitusta ei taideta vientiin laittaa?
    Vaihtelen kuitenkin teelaatuja tunnelman ja tuntemuksen mukaan.

    Pävänvarjosi on ihan, tuollaiselle olisi ollut käyttöä täälläkin tänä kesänä.

    VastaaPoista
  14. Kauppa kuulosti teenjuojien paratiisilta ja myös näytti.
    Kaunis aurinkovarjo.

    VastaaPoista
  15. Onpa kaunis ja ihastuttava kauppa! Voin oikein kuvitella, kuinka hyvältä siellä tuoksuu. Ja millainen asiantuntija teekauppias on. Näin syyskesällä, kun Suomessa alkaa olla taas viileää, kaipaa taas teetä. Minulle tee on syksy- ja talvijuomaa. En osaa juoda sitä keväällä tai kesällä (paitsi jääteetä, joka on enemmän melkein kuin sokerista mehua). Olen käynyt hyvissä teekaupoissa Lontoossa ja niissä on ihan oma tunnelmansa, varmasti aika samanlainen on sielläkin.

    Toivottavasti sää alkaa viiletä hieman sielläkin!

    VastaaPoista
  16. Tuollaiseen kauppaan olisi kyllä kiva päästä ostoksille! Reissu Irlantiin on tiedossa lähiaikoina joten taidanpa käydä katsastamassa! :) Teenjuojan paratiisi!

    VastaaPoista
  17. Teillä on siellä ihania putiikkeja, riittää varmaan asiakkaitakin. En ole teenjuoja mutta kiehtova maailma täynnä mahdollisuuksia, riittäisi maisteltavaa.
    Auringonvarjosi on kaunis! Mukava että niitä siellä käytetään, pelkkä ajatus tuosta katukuvassa piristää.

    VastaaPoista
  18. Unelma:Teekaupat ovat ihania! Keisarin morsian on hyvä sekoitus,olenkin sitä joskus kokeillut.Minullakin nuo teesekoitukset aina välillä vaihtuvat.Päivänvarjoni on aika kiva väriläikkä;ostin sen kiinalaisesta kaupasta.

    Arleena;tuossa kaupassa teenjuoja takuulla nauttii:-)

    Lumiomena:Minulla on ihan sama juttu:kun viilenee,alan juoda enemmän teetä,ja sitten lämpimänä aikana maistuu paremmin kahvi (tai jääkahvi viime päivinä minulla) Teekaupat ovat mielenkiintoisia;niissä on niin paljon eri teelajikkeita ja sekoituksia,ja on mukavaa,jos on asiantunteva myyjä selittämässä:-)

    Satu;No hyvä;Dublinissa taitaa olla 2 ketjun kauppaa.Todellakin teejuojan paratiisi!

    Sirokko:Täällä on tosiaankin paljon kivoja kauppoja,etenkin Tel Avivissa,joka on hyvin trendikäs kaupunki.Tuolla sai myös joitain teetä maistaa,mikä oli hyvä.Nuo kiinalaiset päivänvarjot ovat ihanan värikkäitä:-)

    VastaaPoista
  19. vart ligger denna affär? bara måste besökas! det blir mycket hemgjort iste här i dagarna. jag smälter...tom här i tzivon. och vilket vackert parassol!
    kram

    VastaaPoista
  20. På Dizengoff nummer 131,jätte snygg affär! Jag smälter här också,och stackars Bambi är jätteslö också. Parasollen är bra att ha när solen skiner så starkt.Kram till dig också!

    VastaaPoista
  21. Hannele:Teekaupat ovat ihania!

    VastaaPoista
  22. Joko yhtään helle helpottaa? Täällä onneksi ja vettäkin tullut parina päivänä, mutta luonto on jo menossa syksyä kohti :-(
    Teehuoneet ovat ihania. ne tuoksut..aah! Ja maut. Minulla onkin kotona pieni teehuone keittiössäni. valikoima aina vaan kasvaa ja kasvaa. Nuuhkuttelen höyryävää kuppia pitkään. Tuoksuterapiaa..

    VastaaPoista
  23. Teeta ja sympatiaa!
    Terveiset ihanasta Bilbaosta! Kaupunki taynna taidetta, siisti, hyvaa ja edullista ruokaa ja juomaa - ja muuta ihminen ei kaipaakaan.
    Takaisin Casassa karvistelemassa...

    VastaaPoista
  24. Anna;Keskiviikoksi ja torstaiksi luvattu pientä helpotusta,mutta siinä se on.Tänä vuonna on täällä monessa paikassa mitattu ennätyslukemia ja helle kyllä jatkuu vielä pitkään.Erilaisissa teesekoituksissa onkin ihana tuoksu,niitä voikin nuuhkia koko ajan:-.)

    BLOGitse.Olin kesällä 2007 eksän kanssa Bilbaossa;mustakin aivan ihana kaupunki:-)

    VastaaPoista
  25. Aivan ihana kauppa. Minusta on tullut hyvin kranttu kahvinjuoja: Juon vain Robertsin suklaakahvia yhden ison mukillisen päivässä ja kylässä juon teetä, koska ei niin hyvää kahvia kuin kotona. Mutta juon teetä nykyään kotonakin jo sekä iltapäivällä kuin myös illalla. Jossain kahvilassa joskus nautin capuccinon.

    Ah, jääteetä ei helteellä voita mikään! Pari vuotta oli myynnissä valmis sellainen, joka ei ollut liian makea, vaikka oli persikkainen. Join sitä litratolkulla. Sitten se vain katosi. Moni hyvä katoaa...

    Jael, kyllä sun nyt täytyy alkaa suosia tuota teepuotia;-)

    VastaaPoista
  26. Leena;nyt kun on ollut kuumaa mulle on tullut himo jääkahviin:kahvia,soijamaitoa ja kauheasti jääpaloja tehosekoittimeen,Ihan viileä olo tulee sen jälkeen.Tuosta ostamastani teestäkin tein jääteetä,ja kaapissa on kauheasti teepaketteja,joten ensin pitää niitä saada vähän pois ennenkuin uudestaan menen tuonne valitsemaan jonkun teen niistä yli 200 lajista...

    VastaaPoista
  27. Tuolla varmasti tuoksuu hyvältä!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...