tiistai 21. syyskuuta 2010

Lehtimajajuhla

Huomenna auringonlaskun aikaan täällä  alkaa 7 päivää kestävä Lehtimajajuhla,josta kirjoitin jo viime vuonna tuolla linkin takana.Tänä vuonna juhla ajoittuu viime vuotista parisen viikkoa aikaisemmaksi. Huomenillalla  on pyhän aatto,torstaina pyhäpäivä,ja muina juhlan arkipäivinä lapsilla on vapaata,kuten myös monilla,etenkin julkisen sektorin työntekijöillä.Kaikenlaisia tapahtumia on järjestetty,etupäässä lapsiperheille.
New Yorkin Union Squarelle pystytettiin sunnuntaina 12 eri arkkitehdin ,sunnittelijan ja taiteilijan näkemystä modernista lehtimajasta,sukkahista.Mitkään näistä Sukkah Cityn "lehtimajoista" eivät muistuttaneet perinteistä lehtimajaa.
Yli 600 ehdotuksesta valittiin aukiolle pystytetyt sukkahit,joista taas valittiin maanantai-iltana tämä,joka jää aukiolle lokakuun 2.päivään saakka. Mitäköhän israelilaiset olisivat sanoneet tällaisesta lehtimajasta 3000 vuotta sitten paetessaan  Egyptistä.....
Ja täällä makuuhuoneeni alapuolella olevalle nurmikkopläntille viereisen talon yksi perhe on taas pystyttänyt ruman (kuva viime vuoden postauksessa) lehtimajansa,jonka ulkopuolella, eivätkä tietenkään sisäpuolella,he taas grillaavat koko pyhän ajan.Ja kaikki grillikäryt tulevat tietenkin makuuhuoneeseeni.Tekis mieli heittää sinne pari vedellä täytettyä ilmapalloa...

26 kommenttia:

  1. No siellapa piisaa juhlia ja happeningeja.

    Tosi kivoja noi New Yorkin sukkahit, ainakin verrattuna siihen sun naapuriperheen lehtimajaan. ;)

    VastaaPoista
  2. Elama yhta juhlaa siella juuri nyt...
    Mene sinne grillaajien bileisiin mukaan! :)

    VastaaPoista
  3. Itkupilli;näitä alkusyksyn juhlia riittää,nyt tuon lehtimajajuhlan jälkeen onneksi rauhoittuu.Joo,kyllä ehdottomasti ovat ne paremmat,vaikka osa aika oudon näköisiä ovatkin;D

    BLOGitse:No kun en syö lihaa niin olisin huono grillivieras ja muutenkin se perhe....

    VastaaPoista
  4. En ihan kalkkis vielä ole, kun otsikon nähdessäni heti muistin ne naapuritalon grillaajat....
    Heistä huolimatta toivotan hyvää juhla-aikaa ja kaunista säätä!

    VastaaPoista
  5. Rauhallista ja sopivan aurinkoista juhlaa!
    Varaa vaan riittävästi niitä vesi-ilmapalloja. Eivät he kuitenkaan osaa niistä epäillä hillittyä suomalaisrouvaa...

    VastaaPoista
  6. Onpa siellä ihana juhlakausi meneillään! Nuo New Yorkiin pystytetyt modernit lehtimajat ovat kaikki kauniita ja oivaltavia.

    En vielä vuosi sitten lukenut blogiasi ja vaikka olen lukenut moniakin vanhoja postauksiasi jälkikäteen, näin nyt ensimmäistä kertaa naapuriesi lehtimajan. Oh dear... Vesi-ilmapallojen heittely voisi olla aika vapauttavaa!

    Hyvää juhlan aikaa sinne :)

    VastaaPoista
  7. Tuo alin piiskapuskamaja on kyllä aika mielenkiintoinen. Kaikenlaisia luomuksia linkin takaa vaan löytyikin, mahtavia vaikka ei niistä lehtimaja niin mieleen tullutkaan.
    Ja verrattuna naapurisi telttaan..otan osaa.

    VastaaPoista
  8. No,ei kylla oikein perinteisilta lehtimajoilta nayta...
    Miksi muuten taalla ei jarjesteta esim.jossain ostoskeskuksessa pienta lehtimajojen nayttelya?
    Saisivat ihmiset ideoita lehtimajojen koristeluun.
    Mina en voi sietaa niita joulukoristeita eika rabbien kuvia seinilla...
    Hyvaa Lehtimajajuhlan aikaa!!!!

    VastaaPoista
  9. Nurkkalintu:Hyvin muistat:-)Kiitos,kuumuus tuli takaisin mutta ehkä osa pyhästä on vähän viileämpää.

    Heljä;kiitos:-)Hi hi,en ole ihan niin hillitty;D

    Lumiomena:tämä syksyn juhlakausi on aika pitkä tosiaankin (ja välillä rasittavakin..)New Yorkin majoissa oli tosi kivoja ideoita,ja aika erikoisen näköisiä olivat jotkut niistä,virkistävää! Se viereisen talon naapureiden maja on kyllä rumempaakin rumempi.Eivätkä he edes siellä sisällä istu;pitävät sitä vaan tekosyynä että voivat sen ulkopuolella grillata.Arvaa tosiaankin haluanko heittää niitä vesi-ilmapalloja;D

    Sirokko;aika mielenkiintoinen tosiaankin tuo voittanut ratkaisu,taitaa olla aika vihreä sellainen.Naapuritalon perheen teltta on ....kamala,tekee oikein pilaa lehtimajasta,mutta kuulemma on sellainen perhe,ettei heille kannata mennä siitä huomauttamaan....

    Lisay:Niinpä,täälläkin saisi olla tuollainen ja sellainen,että saisi ideoita.Ne kaikki nykyajan koristeet ovat kamalia,lapsena Helsingissä synagoogan pihassa teimme lehtimajaan itse koristeet.Ja sinulle samoin,hyvää sukkotia!

    VastaaPoista
  10. Miten sinä rakas ystävä? Pitkästä aikaa ei nähnyt sinua ...Terveisin

    VastaaPoista
  11. Anna mennä vaan, heitä vaikka kolme ;)

    VastaaPoista
  12. Teillä on siellä usein juhlia. Lehtimajajuhla kuulostaa mukavalle juhlalle.
    Anna mennä vaan muutama vedellä täytetty ilmapallo:))

    VastaaPoista
  13. Phivos;minun täytyy tulla vastavierailulle,I promise!

    Amalia:sehän vasta oliskin hauskaa;D

    Susanne:tämä viikon kestävä juhla on nyt viimeinen vähään aikaan.Pitää varmaan mennä ostamaan ilmapalloja;D

    VastaaPoista
  14. Huomasin käyneeni blogisi vieraana jo viime vuonna. Paljon on kivoja asioita tässä vuoden aikana tapahtunut.
    Serkkunikin lukee blogiasi, hänellä ei ole omaa blogia. Hän kommentoi minulle emaililla.

    Mukavia juhlapäiviä sinulle ja Bambille.

    (heitä vaan ne vesipallot)

    VastaaPoista
  15. Unelma;sinä oletkin ollut tuttu jo pitkän aikaa:-)Ja terveisiä serkullesi!
    Kiitos,varmaan keksitään jotain kivaa tässä,kaikenlaisia tapahtumia on tuon juhlaviikon aikana.
    Mietin vielä tuota vesipallojuttua;D

    VastaaPoista
  16. חג שמח

    ...tai jotain sinnepäin (näyttääpä toi fontti oudolta tässä)! Täällä heprean opiskelu edistyy hitaasti, mutta edistyypä kuitenkin. Ja säästötilikin toivottavasti lihoo niin että pääsen pian Israeliin :).

    VastaaPoista
  17. Athelas:תודה רבה!
    Ihan oikein olit tuon pyhäntoivotuksen tuonne laittanut:-) Kiva kuulla että edistyy,heprea ei mikään kauhean helppo kieli ole.Ja toivottavasti säästötilikin sitten lihoo hyvää vauhtia:-)

    VastaaPoista
  18. Jee, hyvä että meni oikein =). Oon muuten koko päivän itsekseni laulanut:

    חי, חי, חי
    כן, אני עוד חי.
    זה השיר שסבא
    שר אתמול לאבא
    והיום אני.

    Aivan ihana laulu! Semmoinen että tekee mieli hyppiä siitä ilosta että saa olla elossa :D!

    VastaaPoista
  19. Athelas:כל הכבוד!
    Vanha kunnon euroviisukappale sieltä kaukaa;D
    Hyvä rytmi ja sanat:-)

    VastaaPoista
  20. Kiinnostava kirjoitus.

    Blogissa kaunis asu.

    VastaaPoista
  21. Mielenkiintoista kuulla näistä juhlista, toivon että jonain vuonna pääsisin lehtimajajuhlan aikaan Israeliin. Ihan mielenkiinnosta kyselisin lämpötiloja näihin aikoihin? :-)
    Tähän mennessä ainoa koettu Israelin matkani oli juuri ennen pääsiäistä ja lämpötila oli noin 25c, aivan upea lämpö ja kukkiva kevät, mutta ei tukahduttavan kuumaa kuitenkaan. 'Petra'

    VastaaPoista
  22. Susa:kiitos samaa:-)

    Petra:Toivottavasti tänne pääsetkin lehtimajajuhlaan,silloin on paljon kivoja tapahtumia.Hieman vaikeaa vastata tuosta säästä juuri silloin,sillä tämä pyhähän osuu gregoriaanisessa kalenterissa joka vuosi hieman eri aikaan.Viime vuonna oli enemmän lokakuun puolella,ja ilmat oli mukavat, mutta tänä vuonna tosi lämmintä.,Parhaat ilmat ovat täällä marraskuusta toukokuuhun,jolloin ilmat ovat mielestäni täydelliset ja maastokin on vihreää eikä kuivaa,kuten nyt,

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...