sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Pieni vilkaisu etiopialaiseen musiikkiin


Kävin nyt iltapäivällä Tel Avivin bussiaseman lähettyvillä,ja poikkesin etiopialaiseen kauppaan,jonne olin jo pitkään suunnitellut meneväni.Kauppoja on 2 vierekkäin:toisessa on vaatteita ja toisessa musiikkia sekä DVD-elokuvia Etiopiasta,sekä mausteita ja hiustuotteita.
Menin ensin sisälle vaatekauppaan. Etiopialaisilla on kauniita vaatteita.Oletan,että näitä he ostavat juhliaan varten.
Viereisessä kaupassa sitten kysyin,mitä musiikkia he voisivat minulle suositella,enhän tunne lainkaan etiopialaista musiikkia.Kuuntelin aika monta kappaletta eri albumeilta,kunnes kolahti:Gigi ,jonka laulu One Ethiopia on tuossa YouTube -videolla;tosi kaunis kappale.  

Gigi on yksi tunnetuimmista etiopialaisista artisteista.Hän asuu nykyään  San Franciscossa. Ostin tämän kuvassa olevan albumin,josta on tuo kaunis laulu,sekä myös Gigin viimeisimmän albumin,Gold&Wax.


Huomenna menenkin tapaamaan etiopialaista "perhettäni". Olen aikaisemmin kirjoittanut heistä ja kuvannut perheen ihania pikkuisia.


Samarialaiset naapurini (he asuvat puiston toisella puolella,minä taas toisella) ovat taas häitä juhlimassa. Häitä on pidetty muutamia kertoja tänä kesänä,ja joka kerta he pistävät volyymin niin korkealla kuin vain sen saa.Todella mukavaa,,,,,voisivat hieman ajatella naapureitaan. Lopuksi seuraa aina ilotulitus,josta Bambi-parka menee ihan sekaisin.

19 kommenttia:

  1. vacker låt! på tal om etiopien så åt jag hilbe (chilbe?) häromdagen och det luktade chilbe om mig i flera dagar....
    jag tycker du har lyckats med din fläta, jättefin!

    VastaaPoista
  2. Sara;jag tycker också Gigi sjunger så vackert..Hilbe,har faktiskt läst att lukten kan stanna några dagar,har aldrig smakat på hilbe,men det är ju någonting som jemeniter brukar äta.Tack,fast flätan ser bättre ut på bild än på riktigt....;D

    VastaaPoista
  3. Kauniita asuja. Voisin tuota naisen asua hyvinkin kayttaa. Voi harmi Bambin puolesta! Mun ystavat asuivat alueella, jossa on paljon Meksikosta muuttaneita siirtlaisia. He saivat aika pian tarpeekseen "rimpati-rimpati" -musiikista, kuten he tyylilajia kuvasivat. Mina olen toistaiseki malttanut soitella suomalaista musiikkia kohtuudella...

    VastaaPoista
  4. Uutta musiikkia, kiva.
    Oletko kuunnellut Mulatu Astatkea? Ainoata etiopialaista musiikkia, jota olen kuunnellut viime vuosina. Taitaa olla ainoita nimiäkin, joka on sieltä suunnalta tuttua minulle. (Astatken musiikkia soi mm. elokuvassa Broken Flowers).

    VastaaPoista
  5. Mulatu Astatken tarttuvaa, keinuvaa, etiopialaista jazzia tässä linkissä:
    http://www.youtube.com/watch?v=2QmxhNpzDds&feature=related

    VastaaPoista
  6. Kaihoisaa musiikkia.
    Pidän afrikkalaisista vaatekuoseista siis kuvioinneista. Ne ovat jotenkin moderneja ja samalla alkukantaisia.

    VastaaPoista
  7. Johanna:Kaupassa oli paljon tosi kauniita asuja,Katselivat minua hieman pitkään kun astuin sisälle,eivtä kai ole tottuneet muihin kuin etiopialaisiin asiakkaisiin.Meksikolainen musiikki on mieleeni,mutta ei jos se on rimpati -rimpati tyylistä.Onneksi noita samarialaisia häitä ei ole joka päivä ja klo 23 onneksi hiljeni..eikä ilotulitustakaan tälla kertaa ollut:-)

    Sooloilija;En ollut tuota Astetkeakaan aiemmin kuullut,miellyttävän kuuloista jazzia. Huomasin että oli käynyt Suomessakin esiintymässä.Huomenna minun täytyykin kysyä Balatazilta,etiopialaiselta ystävältäni,jos hän tuntee näitä artisteja.

    Arleena;Minustakin noissa kuoseissa on juuri sitä miten niitä kuvailit!

    VastaaPoista
  8. Tykkään hänen äänestään..

    Sain juuri pienen pojan kummikseni Etiopiasta.=)

    VastaaPoista
  9. Hanne;kuuntelin molemmat ostamani Gigin albumit ja pidin,kaunista musiikkia:-) Onnea uudelle kummille!

    VastaaPoista
  10. Kaunista musiikkia. Kiva nähdä vähän erilaisia vaatteita ja ostoksia. Hauska on myös lukea naapureista ja ystävä tapaamisista. Täällä ei juuri naapureita näy saatikka että tietäisi heistä paljoa mitään...

    Hyvää alkanutta viikkoa!

    ps. Sinulla on todella kauniit hiukset!

    VastaaPoista
  11. Marie-Elisabeth:Kiitos:-)Tuossa kuvassa tosin valosta johtuen väri paljon kauniinpi kuin oikeasti. Tuo musiikki on kaunista,ihastuin heti. Nuo samarealaisethan eivät heti oven takana ole,enkä heitä tunne(kerran olen ollut heidän yhteisössään)mutta heistä on ihan wikipediassakin paljon juttuja ja olen kirjoittanut heistä aikaisemmin.Oman talon naapureista en minäkään paljon mitään tiedä...

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Kaunista musiikkia, jotenkin tuli mieleen vanha saamelainen musiikki. Ehkä tuo vaimea rummun ääni toi mielleyhtymän?
    Sinulla on siellä värikästä väkeä naapureina (en nyt tarkoita ihionväriä). Bambilla pitäisi olla korvatulpat, onko niitä yleensä koirilla? Taitaisivat veitikat tassuillaan raapia tulpat pois saman tien.

    VastaaPoista
  14. Hannele:Hienosti toimit:-)

    Unelma:tuon laulajan molemmat levyt ovat täynnä ihanaa musiikkia.Saamelainen musiikki ei heti tullut siitä mieleen,pitää kuunnella uudelleen...
    Etiopialainen perhe ei ihan naapurissa asu,vaan 20 minuutin kävelymatkan päässä.Samarialaiset taas asuvat puiston toisella laidalla,joten lähellä ovat. Bambi tosiaankin tarvitsisi korvatulpat,enpä sellaista olekaan nähnyt;D

    VastaaPoista
  15. Hanne, upeaa! Onnea!

    En nyt ehdi tuota musiikkia, sillä vasta ryntäsin kaupungilta ja ostoskassit valuvat pitkin eteisen lattiaa...hirveä nälkäkin...;-)ja puutarha odottaa, mutta:

    Tänään oli lehdessä oikein juttu juutalaisesta, sädyllisestä pukeutumisesta ja nimenomaan mainittiin, että kyseessä eivät ole ortodoksijuutalaiset. Oli kuva muotinäytöksen catawalkilta. Hyvin oli erilaista kuin Suomessa, sillä täällähän kukin saa pitää niin lyhyitä hameita kuin sielu sietää ja moni tykkää esitellä decolteetaan, johon on uponnut ryppyvoide poikineen. Siis tässä oli uutta minullekin. Ja pitkiä housuja saa kuulemma käyttää, mutta niiden pitää olla löysät;-)

    VastaaPoista
  16. Leena;ihan tuntematon juttu tuollainen muotinäytös,pakko heidän kuitenkin olla uskonnollisia,vaikkeivät ortodokseja olekaan.Sillä täällähän ovat uskovaiset,jotka eivät pukeudu kuten ne mustapukuiset,mutta kuitenkin pukeutuvat säädyllisesti,Suurin osa ihmisistä kuitenkin on sekuläärejä,ja vaatteet etenkin nuorilla naisilla voivat olla oikein paljastavia;esim, mikroshortseja on tänä kesänä nähty paljon,hyvä kun pepun peittävät....

    VastaaPoista
  17. Olipa kiva löytää hyvää etiopialaista musiikkia täältä. Olen joskus YouTubesta yrittänyt sellaista hakea, mutta en ole tiennyt artistien nimiä ja tulos on jäänyt laihaksi. Minussa asuu pieni Etiopia-fani. :)

    VastaaPoista
  18. Isthella:kiva kun pidit tuosta;mielestäni Gigin musiikki on tosi kaunista.Minäkin olen jonkunlainen Etiopia-fani;D

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...