sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Puhelinvaras

 Nokia 3710 Fold
Nyyh,puhelimeni varastettiin tänään.Minulla oli tuo vasemmanpuoleinen beigen värinen Nokia 3710 Fold,jonka juuri ostin Suomesta heinäkuussa. Rakastin tuota puhelinta;olin erittäin tyytyväinen siihen,kun taas entiseen Nokiaani olin kaikkea muuta kuin tyytyväinen.Tänään menin Tel Avivin vanhan bussiaseman alueelle,erääseen vapaaehtoishommaan.Olin bussissa viimein käyttänyt puhelintani,ja kun tulin alueella olevaan puistoon,kiersin siellä jonkun aikaa,ja kun en nähnyt ketään tuttua naamaa,aoin soittaa yhteyshenkilölleni,ja puhelin oli poissa!Kirjoitin tuosta alueesta ja sen vähemmän miellyttävista puolista joku aika sitten ruokablogissani.

Puisto,jossa minun piti tavata yhteyshenkilöni,on täynnä Afrikasta tulleita pakolaisia ja taloudellisia pakolaisia,joista monet siellä viettävät aikaansa maleksien,jos ei muuta tekemistä ole tiedossa. Silmänräpäys ja puhelimeni oli viety:laukussani on sivutasku puhelimelle,mutta ihmettelen,miten taitavia he ovat,sillä en huomannut mitään. Pakko oli palata kotiin,itku kurkussa, soittaa yhteyshenkilölle kotipuhelimesta, ja mennä puhelinfirman palveluspisteeseen hankkimaan uusi sim-kortti. En olisi voinut valita pahempaa päivää ,sillä paikka oli tupaten täynnä ihmisiä (ensimmäinen kunnon arkipäivä pitkän pyhän jälkeen).Odottelin kokonaista puolitoista tuntia,ennenkuin vuoroni tuli.Onneksi oli kirja mukana,sillä jotkut hermostuivat tuosta odottamisesta äänekkäällä tavalla....Onneksi sain uuden sim-kortin ja numeroni säilyi,vanha sim-kortti mitätöitiin.Paha juttu taas oli se,etten ollut tehnyt back-upia osoitetiedoistani koneelle.Olisi pitänyt,sillä nyt meni monta puhelinnumeroa ja salasanaa taivaan tuuliin. Onneksi kuitenkin vanhassa,kamalassa puhelimessani,jota nyt käytän,on edes osa numeroista tallella koneen muistissa.Kannattaa tosiaankin laittaa puhelintiedostot myös koneelle tai muistitikulle,ja ja pitää tiedot ajan tasalla. Tuo Nokia 3710 Fold muuten maksaa täällä tuplasti mitä Suomessa,ja sitä saa vain mustana ,joten täältä sitä en hanki,vaan sitten kun menen taas Suomeen.

42 kommenttia:

  1. Voi että! Eli jollain on nyt siellä erikoinen puhelin väriltään, sellainen siis mitä ei siellä myydä.

    Tosi harmi, että puhelimesi varastettiin. Meidän perheessä on joskus harmiteltu sitä, että puhelimet ovat kadonneet eli pudonneet taskusta ja niitä on sitten etsitty kissojen ja koirien kanssa.

    Oikein tuli paha mieli puolestasi.

    VastaaPoista
  2. Voi kurjuus! Saathan sen mitätöityä, ettei tule megalaskua.

    Olisihan se ihanaa, ettei tarvitsisi pitää tavaroitaan lukkojen takana jatkuvasti.

    VastaaPoista
  3. Sooloilija:Jeps,tätä väriä ei täällä myydä ,joten oli vähän erikoisempi.Koskaan en ole kadottanut tai muuten hävittänyt puhelinta,mutta nyt kyllä jos tuonne alueelle menen olen paljon tarkempi.Harmittaa ihan hurjasti!

    Lepis:Olivat kai heittäneet sim-korttini pois sillä kun soitin kotiin tultuani numerooni,ei siihen voinut soittaa.Puhelinfirma-pisteessä onneksi mitätöitiin se varastettu sim-kortti,joten eivät sillä voineet soittaa ja toivon,etteivät ehtineet sillä Afrikkaan soittaa.....PIdän aina kiinni laukustani hyvin,mutta tuo tasku on sivulla ,ja siellä oli paljon noita afrikkalaisia,joten.....

    SusuPetal:jeps,kurja juttu,nyyh!

    VastaaPoista
  4. Jael, varkaita kaikkialla, kaikkialla. Minä olen myös semmoinen, että kun löydän mieleisen puhelimen, en sitä halua hevin vaihtaa. Edellistä pidin 10 vuotta ja kun se lopetti, olin ihan vaikeena ja halusin pinkin Nokian simpukkapuhelimen. Sitten se olikin jo loppuunmyyty ja ostin Nokian hopeanvärisen simpukan, jota vahdin kuin vauvaa;-)

    Siis niitä varkaita ei huomaa. Minulta on kerran ryöstettu laukku jaloistani kun odotin junaa jossain Keski-Euroopan asemalla. Ja se laukku oli jalkojeni välissä!

    Sun pitää tulla nyt nopeammin Suomeen uudestaan tai toivoa sitä unelmanokialaistasi joululahjaksi.

    VastaaPoista
  5. Leena; puhelinta ei ole multa aiemmin viety,ja olen tosi tarkka laukkunikin kanssa,en tajua miten he onnistuivat viemään sen puhelimen,tosin se puhelintasku on helppo avata,ja väkijoukossa joku näppärästi sen avasi ilman että huomasin,Täällä kun ei ole tuota tuonväristä versiota ja muutenkin se maksaa täällä yli puolet enemmän,niin harmittaa ihan hurjasti,Nyt täytyy odotella,että joku tulis tänne vierailulle,ja sitä kautta tilata uusi samanlainen,sillä pidin tuosta tosi paljon.Ohoh,jalkojen välistä viety laukku,huh!

    VastaaPoista
  6. Onpas kurjaa!!! No onneksi jäi soittelut rosvoilta vähiin. Harmi vain, että mieluinen puhelin hävisi. Onko Sinulla jokin vakuutus joka tällaisen menetyksen voisi korvata?

    VastaaPoista
  7. Voi itku! Tuo on todella ikävää monestakin syystä: Ensiksi tietenkin on kurjaa, että puhelimesi vietiin :( Ymmärrän hyvin, miten puhelimesta kasvaa tärkeä, henkilökohtainen, osa omaa itseä sisältäen viestejä ystäviltä yms. Toiseksi kurjaa on varkauden kohteeksi joutuminen, koska silloin joku on loukannut sinua: Jokaisen pitäisi saada liikkua luottaen toisten ihmisten rehellisyyteen. Valitettavasti niin ei ole.

    Tsemppihalaus kaiken jälkeen.

    VastaaPoista
  8. Voi harmi! Ompa inhottavaa tuollanen. Ensin sita ei varmaan meinaa edes uskoa todeksi.
    Minulta ei ole koskaan viety mitaan (kop kop) edes Ramblas-kadulla Barcelonassa eika Mustanmaen torilla Tallinnassa. Tyhman tuuria kai.

    VastaaPoista
  9. No voi sun! Tuo on tosi kurjaa. Itse en käytä kännykkää koskaan kaupungilla, vaikka mukana olisikin niin äänettömällä. Jos pitää soittaa, niin menen sisälle johonkin kauppaan. Muuten se kyllä katoaa heti miten pitkäkyntisille.

    VastaaPoista
  10. Johanna:Toivon,etteivät ehtineet soittaa.Kun tulin kotiin,soitin numeroon heti,ja huomasin,että oli se viesti,että ei saa yhteyttä juuri sillä hetkellä,joten oletan,että vain puhelin kiinnosti,toivon ainakin.Ei ole vakuutusta,koska ostin tämän puhelimen Suomesta,,,,,

    Lumiomena:Oli todella ikävä juttu,sillä olin saanut laitettua puhelimen "oman näköiseksi",siinä oli kuvia,ja viestejä ja osoitteita ja luetteloita,ja kalenteritietoja tapaamisineen,joista muistan nyt vain osan.Varkauden kohteeksi joutuminen on tosi inhottavaa,oli ihan järkyttynyt matkalla kotiin.Joskus vuosia sitten kotini ryöstettiin,sekin oli kamala juttu.Olisi pitänyt laittaa se puhelin siitä taskusta laukun sisälle,etenkin kun tiedän,että tuolla alueella tapahtuu paljon varkauksia.
    Kiitos tsemppihaleista:-)

    Anu:Olin niin shokissa kun huomasin ,että ensin ajattelin,että olin jättänyt puhelimen kotiin kunnes muistin juuri käyttäneeni sitä.Ramblasilla ja Tallinnan Mustalla torilla ei minuakaan ole ryöstetty...

    Sirokko:Täällä ei ihan noin varovainen tarvitse olla,ellei sitten ole juuri tuolla alueella ,näköjään. Pitää ensi kerralla siellä pitää vielä paremmin laukusta kiinni.

    VastaaPoista
  11. Voi kurjuus. Multa tyhjennettiin kerran koko laukku ihan mun huomaamatta, sinne meni kamera (joka oli täynnä ihania lomakuvia karibialta, harmitti eniten), puhelin ja rahaa joku 1200 meksikon pesoa (oli tuolloin joku n. 80€) ja se tuntui kyllä ihan kamalalta! Joku ei kunnioittanut minun henkilökohtaista omaisuuttani ja häikäilemättömästi vei sen.. Kyseessä oli kuitenkin yökerho jonka sisäänpääsymaksu oli 800 pesoa (yli 50€), eli mitään sellaista porukkaa siellä ei ollut joka olisi joutunut varastamaan siksi että on nälkä.....

    VastaaPoista
  12. Sari:Huh,aika kamala varkaus sun kohdalla on ollut,ja vielä tuollaisessa paikassa,ammattivarkaita kai., Tuollainen tuntuu aina niin kamalalta ja uskomattomalta,mutta kun ajattelen ,niin kotini on kerran vuosia sitten ryöstetty ja laitettu sekaisin,Bogotassa luottokorttini kopioitiin,ja Venezuelassa en koskaan uskaltanut korujen kanssa kulkea missään,ellei ollut autokyytiä perille ja takaisin.

    VastaaPoista
  13. Tähän ei voi kun sanoa, että paskajuttu.

    VastaaPoista
  14. Siitä tulee niin epämukava olo, kun jotain varastetaan. Sellainen, että joku on hyöknnyt sinua vastaan henkilökohtaisesti.

    Pärjäile Jael ja olen pahoillani puolestasi!

    VastaaPoista
  15. Harmi. Se on totta, että taskuvarkaat ns ammattilaiset ovat todella näppäriä. Mitään huomaamatta ne sujauttavat kätensä ja sekunnissa on puhelin mennyttä.

    Onneksi sinulla oli vanha kone jäljellä, että sait heti sen käyttöön ja kuoletukset ajoissa.

    VastaaPoista
  16. Amalia;just oikein sanottu!

    Tuure;noinhan se on,ja siellä puhelimessa oli paljon henkilökohtaista,se oli myös kalenterini ja muistikirjani.Kiitos kauniista sanoistasi Tuure:-)

    Arleena:Kyllä ovat uskomattoman näppäriä,ihmettelin miten se sujui ihan huomaamatta.'Vanha puhelin oli onneksi tallella,ja sain kuoletettua sen sim-kortinkin parissa tunnissa,onneksi.Mutta paljon hukkaan mennyttä tietoa oli varastetussa puhelimessa.Onneksi suomeksi.....

    VastaaPoista
  17. Voi inhottavat pitkàkyntiset! Inhottavinta on silti se vanhojen numeroiden lòytàminen ja salasanojen hukkaaminen. Hyvin tietoinen tàstà itsekin olen ja pitàisi kopsata nuo numbat jonnekin...jotenkin ei vaan muka saa aikaiseksi.

    VastaaPoista
  18. -S-:just nuo jutut onkin paha menetys.Nyt unohtui sekin, milloin on marraskuulle varattu astmaan liittyvä lääkärissäkäynti,joka oli puhelimessa ja miten pääsen esim. anywhereTV näkemäään.Ja puhelin oli tietysti ihan uusi,jos olisivat vieneet tämän vanhan,en olisi ollut niin järkyttynyt..

    VastaaPoista
  19. No voi harmistus! Mina olen miettinyt, etta jos joskus katoaa puhelin, niin katoaa kaikki numerot myos... Pitaisiko ne kopioida jonnekin?! Samalla tapaa kuin ystavani otti kopion kaikista lompakossa olevista korteista. Sitakaan en ole tehnyt...

    VastaaPoista
  20. Tuula;Mulla on aina ollut (paitsi kerran välissä Motorolan)Nokian puhelimet,ja Nokialla on se ohjelma,jonka avulla puhelin ja tietokone "keskustelevat"Puhelimesta voi siis kaiken kopioida tietokoneelle ja vice versa,mutten tehnyt sitä,ikävä kyllä.Onneksi vanhan puhelimen muistissa oli suuri osa numeroista,tosin paljon muuta tietoa meni hukkaan,koska puhelin oli myös muistikirja ja allakka.

    VastaaPoista
  21. Voi kauhistus, toi on yksi asia mitä aina pelkään ja olen ihan hysteerinen koko ajan, kun luulen, että mun käsilaukku tai jotain sieltä varastetaan. Ennen vanhaan osasin vielä paljon numeroita ulkoa, mutta nyt en yhtään ainutta, kun aina vaan painetaan nappia.

    VastaaPoista
  22. Voi harmin paraus!

    Mokomat rosvot. Ärsyttää, kun ei enää kunnioiteta toisen omaa, vaan saa pelätä roistoja joka kulmalla :-(

    VastaaPoista
  23. Allu;Tuo on ihan totta,muistan ulkoa enään vaan oman numeroni.....Eli tosiaankin kannattaa pitää tietokoneessa ajan tasalla nuo numerot.Kyllä harmittaa ihan vietävästi!''

    Natjale:Kurja juttu tosiaankin. Tuosta opin että puhelinta ei kannata pitää helposti avattavasssa ulkotaskussa.

    VastaaPoista
  24. Surkeaa! Ikävää!
    onneksi sinulla on kuitenkin vielä vanha puhelin tallella, jos tässä yrittää jotain positiivista hakea.

    Minä muuten pidän puhelinta aina housujen etutaskussa, ihan vain kaiken varalta...

    VastaaPoista
  25. Pahoitteluni menettämäsi kännykän takia :(

    Minulla on vanhanaikaisesti osoitevihko, jonne talletan myös tärkeät kännykkänumerot kaiken varalta.
    Ja veska-kännykkänikin on vain ns. mummomallia, ettei kirpaise, jos kadotan kartsalla =)

    Bambille hyvää eläinten päivää ja teille molemmille kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  26. Pikkujutut:onni onnettomuudessa tosiaankin että olin vanhaan puhelimeen tallentanut suurimman osan numeroista puhelimen muistiin:.)Muuten olisin tässä vielä enemmän itkemässä...Mutta nyt on myös koneelle talletettu.Munkin kai pitäis pitää puhelinta housujen taskussa jos vaan voi...

    Nurkkalintu;kiitos..) Ihan hyvä on olla sellaisessakin muodossa,kun voivat nämä virtuaaliset tiedot häipyä.Olen vain tottunut jo vuosia tallentamaan suurimman osan jutuista elektronisesti.*Kiitos Bambin puolesta ja kisullesikin kivaa eläinpäivää!

    VastaaPoista
  27. Voi ei...tiedan sen inhotuksen fiiliksen mika tulee kun jotain varastetaan.
    No onneksi sina voit hyvin eika fyysisesti kayty kimppuun - jos se nyt yhtaan lohduttaa...
    Terveiset silakkamarkkinoilta! Kuvia postaan myohemmin talla viikolla...

    VastaaPoista
  28. Voi ei! Kurja tilanne. Minulta hävisi tämän vuoden aikana kerran koko olkalaukku erään luennon jälkeen, ja seuraavaan aamuun tuskailin aivan kauhuissani, blokkasin kortteja, soittelin sinne tänne...ja kuin ihmeen kautta se laukku löytyi, mutta sai kyllä tuo tapaus mietteliääksi. Että mitä kaikkea sitä oikein mukanaan kantaakaan...
    ja kännyrin kaikkia numeroita ei mulla ainakaan taida olla edes missään osoitekirjoissa. Petra

    VastaaPoista
  29. BLOGitse:Kurja juttu,puhelin on vielä aika henkilökohtainen esine.Vieläkin sattuu...Mutta onneksi ei sitten muuten käynyt,veivät sen ihan huomaamatta..

    Petra:huh,aika hurja juttu että laukkusi hävisi ja sitten löytyikin,onneksi,mutta olit jo ehtinyt blokata kortteja.Puhelimissakin on niin paljon tietoa tänään että jos se häviää eikä ole back-upia niin se on kyllä aika kurja juttu.

    Kuwaitin Kaunotar;samat sanat....

    VastaaPoista
  30. Kurja, kurja juttu! Ovat ammatti-ihmisià - edes jossain - ne varkaat! Iloisempaa pàivàà tànààn.

    VastaaPoista
  31. How frustrating, not to mention infuriating.

    My phone isn't charging right, I can only use the USB cord to charge it which is quite slow. I'm dreading having to go to the phone center in Holon...

    -----------------------------------
    My photography is available for purchase - visit Around the Island Photography and bring home something beautiful today!

    VastaaPoista
  32. Lissu;tosi kurja juttu.Mutta ei sille nyt voi mitään,harmittelukaan ei auta,Mutta onneksi on sama numero edellleeen ja suurin osa muitten numeroista tallella.Mukavaa maanantaita sullekin-

    Robin:I am still so upset that my phone was stolen;it was brand new and cannot get the same (´color,languages) here not to mention that it costs double here.If you have to go to the Holon phone center try not to go there on Sundays as you have to queu there for hours.....

    VastaaPoista
  33. Voi pee! Voi vee! Minulta vietiin kerran lompakko, mutta se ei ollut mitenkään korvaamaton, iltamenoa varten pelkkä varalompakko ilman mitään henkkareita tms. Silti muistan sen KARMEAN tunteen...

    Sympatiat ja osanottoni!

    VastaaPoista
  34. Rita:pee ja vee tosiaankin.Tuo oli vielä sellainen puhelin,ettei täältä sitä saa ja täynnä henkilökohtaisia juttuja.Voi hitsi! Karmea on tunne ,kun joutuu ryöstön kohteeksi..Kiitos sympatiasta:-)

    VastaaPoista
  35. voi paskat, sanon minäkin! MUR ei saa meidän Yaelianilta pölliä! MURRAUH!
    Mä 'synkkaan' aina puhelimeni numerot + osoitteet ja muut merkinnät MacBookilta - eli päivitän tiedot ensin koneelle ja sitten synkkaan puhelimen, jotta on molemmissa aina vimoset tiedot .... mutta eihän se pelkkä tietojan katoaminen, vaan yleensä se varkauden kohteeksi joutuminen on kyllä varmasti kamala tunne!! Halituksia! Toivottavasti saat uuden puhelimen pian vaikka tuttujen kautta suomesta! ...

    VastaaPoista
  36. Olipa harmittavaa.Mieheltani varastettiin kannykka viikko sitten.Siina meni 700.numeroa,kun ei kanssa ollut niita tallentanut mihinkaan.Numero sailyi hanellakin.

    VastaaPoista
  37. MaaMaa.Joo tosi p-juttu. Harmittaa kun oli sellainen puhelin mitä täältä ei saa,nyt pitää vaan toivoa,että joku tulis tänne Suomesta.Tosiaankin nyt huomasin että on tärkeää että ne tiedot on synkattu tietsikan kanssa;ja tästä lähtien teenkin sen säännöllisesti.Onneksi sentään suurin osa jäi mutta kurja juttu kuitenkin.

    Sateenkaari:voi teilläkin! Ja kaikki numerot meni..Paha juttu!Kannattaa tosiaankin tallentaa ne numerot tietokoneelle,niin ovat siellä tallessa.

    VastaaPoista
  38. Olen todella pahoillani, tuo on niin julmaa, kun toisen omaisuutta ei kunnioiteta.
    Ammattimaiset varkaat ovat yllättävän taitavia. Harmillista.

    VastaaPoista
  39. Unelma;Ihan hämmästyttävän taitavia varkaita,Ja minä kun pidän niin kiinni laukustani....

    VastaaPoista
  40. Multa on pari kertaa varastettu lompakko ja siitä tulee inhottava olo. :(

    Miten joku voi iloita siitä, että saa varastamalla toisen omaisuutta?
    :-((((((

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...