torstai 4. marraskuuta 2010

Kävelykierroksella Tel Avivissa ja Jaffassa

Ovatpa bougainvilleat vallanneet tämän parvekkeen..
Tänään on taas ollut kuumaa(aavikolta tulleet tuulet) mutta ihan siedettävää,sillä kosteus on ollut kovin alhaista. Mikä vaikutus kosteudella onkaan:kun on yli 30 astetta ja kosteaa olo on kamala,mutta kun on sama lämpötila mutta kuivaa,ei se niin kauheasti häiritse. Yöt ovat täällä jo alkaneet kivasti viilentyä,ja peittoakin voi taas pitää. Muutama päivä sitten tapasin taas suomalaisen ystäväni E:n ja teimme aika pitkän kävelykierroksen Tel Avivista melkein Bat-Yamin kaupungin rajalle saakka. Ilma oli silloin ihan mukavissa lukemissa,ainakin jos oli varjoisella puolella. En sitten koskaan kyllästy kävelemään Tel Avivissa:aina sieltä löytää jotain uutta! Viime viikolla muuten Lonely Planet julkaisi ensi vuoden listansa maailman huippukaupungeista:Tel Aviv oli sijalla 3!
Ennen kuin tapasin E:n torin laidalla,kuljin käsityöläistorin ohitse. Siellä olisi saanut edullisesti aasialaista jalkahierontaa;näytti tehokkaalta!
Ohitimme Eden-elokuvateatterin.Eden oli Tel Avivin ensimmäinen elokuvateatteri,ja se avattiin vuonna 1914.Teatteri sulkeutui lopullisesti vuonna 1974 ja on nyt aika surullisen näköinen.Mutta ehkä sekin joku päivä kunnostetaan.
Appelsiinit alkavat olla kypsiä...
Olen monta kertaa ihaillut tätä  siltaa bussin ikkunasta. Nyt menimme katsomaan siltaa paikan päälle. Sillan toiselta puolelta näkyy meri.
Meri,mitä muuta tähän voi lisätä....

File:Peres Center for Peace115.jpg
 Mereltä käännyimme vasemmalle,kohti Peres Peace Centeriä (rakennuksen kuva netistä) Luulimme rakennusta ensin parkkihalliksi,,mutta erehdyksemme ehkä johtui siitä ,että näimme rakennuksen ensin tuolta takaa....;D Vajaa vuosi sitten valmistuneen rakennuksen on suunnitellut tunnettu italialainen arkkitehti,Massimiliano Fuksas, ja se on kokonaan rakennettu betonista ja lasista(puuelementtejä löytyy tuolta ulkopuolelta)
Rakennus on mielenkiintoinen:betonikerrokset ja niiden välissä lasia,ja sisällä tuntui siltä ,kuin kerrosten välissä olisi ollut ilmaa,vaikka ne olivatkin lasia.Talo on ainutlaatuinen:tällaista ei ole rakennettu missään muualla.Ulko-ovelta  avautuu suora näkymä Välimerelle.

27 kommenttia:

  1. Aasialainen jalkahieronta kuulostaa juuri sellaiselta, jota pitäisi marraskuussa saada joka päivä!

    VastaaPoista
  2. Nyt kyllä olisi jalkahieronta paikallaan. Meillä lähes kaikki käsi- ja jalkahoitolat ovat aasialaisten pyörittämiä. Ja parhaan manikyyrin on tehnyt aasialainen herrasmies, joka on varmasti yli 70 v., puolisokea (napsaisee aina välillä kynnen vierestä) eikä meillä ole oikein yhteistä kieltäkään.

    Tel Aviv on kaunis ja mielenkiintoinen kaupunki. Onnea vain 3. sijasta!

    VastaaPoista
  3. Minäkin olisin valmis jalkahierontaa vastaanottamaan. Bouganvilleat on aina yhtä ihanat, muistuttavat lomista, sulle ne on jo arkea. Meillä on ihmeen lämmin, tänään +17C mutta kova tuuli silti.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Tel Aviv esittelysta! Ihan tuli haikea olo. Milloinkahan sita taas...

    VastaaPoista
  5. SusuPetal:Niinpä! Ehkä pitäisi joskus uskaltautua tuonne jalkahierontaan vaikka jotkut siinä vieressä töllöttävät (ja vielä kuvaavatkin!;D

    Johanna:En ole vielä kokeillut,mutta tuolla oli kahdessa paikassa kadun varrella tuollainen hieronta,ja kyllä hierottavat näyttivät siitä nauttivan. Tel Aviv onkin mielenkiintoinen kaupunki,ja sen 3. sijansa ansainnut.

    Allu;Arkea ovat nuo bougainvilleat,mutta vaikka usein näenkin,niin aina ne ihastuttavat,Tuossa parvekkeella aika huikeat nuo bougainvilleat.+17 kuulostaa hyvältä,mutta täälläkin ollut jo ihan kivat ilmat,mitä nyt välillä näit kuumia tuulia...

    Tuula:kyllä sun täytyy joku kerta tulla taas....

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia. Hienosti ovat valinneet nuo 10 kaupunkia. Onnea Tel Aviv. Valensia on toinen noista valituista kaupungeista, joissa olen käynyt.
    Tuo Välimeri on niin kauniin värinen, olisipa mukava tulla vielä joskus käymään. :)

    VastaaPoista
  7. Oi, aasilainen jalkahieronta on ihanaa!
    Tuo Peace center on kylla ulkopuolelta ruma. Niin kuin suurin osa tuota tyylia olevat rakennukset.
    Mutta sisalta nakymat ovat mahtavat.
    Kylla vanhoissa rakennuksissa on sita jotain...

    VastaaPoista
  8. Unelma;jeps,hieno lista siellä Lonely Planetin sivuilla.Valenciassa olen minäkin käynyt,kaunis kaupunki!
    Välimeri on Välimeri,aina kaunis,ja olisi kiva jos voisit vielä tänne tulla.

    BLOGitse:Täytyy varmaan sitten kokeilla tuota hierontaa...
    Eihän tuo rakennus mikään kaunis ole ulkoa,ja luulimmekin sitä ensin parkkihalliksi;D Mutta uudelleen katsottuna se näytti aika tyylikkäältä ympäristössään.Sisällä sitten paljastui sen idea.Jotenkuten ilmavaa kun on sitä lasia laitettu tuolla tavoin betonilevyjen väliin.Tulee tunne että onkin osittain ulkona.Ja näkymä ulko-ovelta on upea! Mutta vanhoissa rakennuksissa on oma charminsa,ja ne ovat paljon kauniimpia kuin uudet.

    VastaaPoista
  9. Ohoh, oletpas hienossa paikassa, kun kolmanneksi on sijoittunut.
    Aivan mahtavia kollaaseja olit tehnyt. Kaunista merta ja tosi hieno tuo erikoinen silta :D

    VastaaPoista
  10. Hei, milla kadulla tuo hieronta on? Mina haluan sinne! Olen hulluna hierontoihin.
    Mekin luultiin tuota Peresin taloa parkkihalliksi ensin.
    Mina karsin tasta ylenpalttisesta kuivuudesta kylla aika lailla. Silmat ja nena kirvelevat kuivuuttaan ihan hurjasti.

    VastaaPoista
  11. Mielenkiintoisen näköinen tuo Peresin halli. maisematkaan ei ollenkaan pahat.

    VastaaPoista
  12. Ciacy:tosin asun naapurissa,mutta bussi kulkee tuonne Tel Avivin puolelle nopeasti..Tuo silta onkin tosi hieno ja erikoinen:-)

    Anu;Se kun tullaan Allenbyltä siellä keskeltä Nahalat Binyaminia kohti.Siellä oli kahdessa kohtaa tuota aasialaista hierontaa.Tuo Peres Center tosiaankin vaikuttaa ensi näkemältä parkkihallilta,ei ehkä niin hyvä juttu...Joo ei tämä kuivuuskaan mitään kivaa ole,koko ajan saa laittaa huulirasvaa ja käsivoidetta ja suuta kuivaa,mutta ei ainakaan ole niin väsyttävää kuin se kostea kuumuus. Tämä muistuttaa enemmän sellaista,jota koin Las Vegasissa.

    Amalia;aika mielenkiintoinen se onkin,sen jälkeen kun tajuaa ettei se olekaan parkkihalli;D

    VastaaPoista
  13. Mita siella Peres Centerissa sisalla on?

    VastaaPoista
  14. Meillakin on ollut viela paivalla +26,mutta yöt ovat jopa kylmia.
    Kiitos Tel Avivin kierroksesta.Tekisi hyvaa minunkin jaloilleni tuollainen hieronta.
    Mielenkiintoinen rakennus lasista ja betonista.

    VastaaPoista
  15. Anu:lähinnä oli mielenkiintoista nähdä rakennus sisältä.Hieman häiritsi se,että kaikki oli harmaata betonia,mutta se valo,mikä tuli noitten lasien läpi oli hienoa.Siellä oli pieni näyttely ympäristöystävällisistä uusista elintarvikepakkauksista.

    Sateenkaari:Tänään oli yli 30 astetta mutta huomenna pitäisi tämän aavikkotuulen olla ohi. Yöt ovat viileitä,mutta eivät vielä kylmiä täällä minun suunnassani. Nyt just jalat ovat väsyneet,ja tekisi mieli mennä tuollaiseen hierontaan!

    VastaaPoista
  16. Onpa hieno tuo silta, todella kaunis.
    Tuo kulttuuri-liikekeskus on todella komea arkkitehdin luomus. Erikoinen

    Muuten minä olisin istahtanut mieluusti jalkahoitoon.

    VastaaPoista
  17. Arleena;pitkään ihailin tuota ylikulkusiltaa bussin ikkunasta,ennenkuin oikeasti menin sen yli.Ja sieltä oli hieno näkymä merelle:-) Tuon keskus on sellainen,missä suunnitelllaan rauhanomaisia projekteja,yhteistyötä ja sen sellaista,ja sen rakentaminen venyt 10 vuodeksi ja budjettikin meni paljon yli sen,mitä sen piti olla... Täällä ovat kaikki toivoneet aasialaista hierontaa,olis pitkä jono tuonne hierojan hoitoon;D

    VastaaPoista
  18. härlig promenad. hoppas på en kyligare helg! så roligt att du ringde. vi får hitta på något snart!
    kram

    VastaaPoista
  19. aasialainen jalkahieronta on parasta mita tiedan! Sen jalkeen laskee turvotus yms. ja jaksaa taas kavella vaikka kuinka pitkaan!

    Ihania kuvia...

    VastaaPoista
  20. Hannele:Oli hieno kävelyreissu,vähän kuuma vaan oli välillä;D

    Sara:Tyvärr tycks varma vädern bara fortsätta....Det skulle vara kul att ses igen:-)

    Kuwaitin kaunotar:No mun täytyy tosiaankin mennä tuonne hierontaa!

    VastaaPoista
  21. Meillä on ollut vaihteeksi kylmää ja märkää. Ihan hyvä.
    En yhtään ihmettele että Tel Aviv on päässyt kolmen parhaan joukkoon, teillähän on siellä kaikkea mahdollista ja mahdotonta sievässä paketissa.
    Tuosta rakennuksesta tulee mieleen mille-feuille, tuhatlehtinen vai mikä se on suomeksi. Komeat on maisemat.

    VastaaPoista
  22. Sininen on meri. Meren ääreen on kaipuu.

    VastaaPoista
  23. Hienoja rakennuksia! Tuo olisi kuvaajan paratiisi!

    VastaaPoista
  24. Ihania kuvia, tuo silta jotenkin ihastutti erityisesti. Aasialaiseen jalkahierontaan voisin mennäkin luettuani kommentit täältä.

    VastaaPoista
  25. Sirokko:No tuhatlehtinen kai oliskin hyvä vertaus tuolle talolle,siis se leivos;D

    Juu,kaikkea löytyy täältä aika hyvin ja olis kiva jos itsekin voisi tuossa kaupungissa asua eikä naapurissa,mutta hinnat ovat taivaissa....

    Sooloilija;suurimman osan elämästäni olen asunut meren äärellä ,Suomessa ja täälläkin.Rakastan merta!

    Lepis:Kameraharrastelijoille löytyy tosiaankin kuvattavaa...

    Heljä:Tuo silta onkin jännän näköinen.Nyt olen ihan tosissani suunnitellut sinne jalkahierontaan menemistä...

    VastaaPoista
  26. Mukava nähdä kuvia sieltä Israelista. Ja hassua kuulla, että Jaffassa tosiaan kasvaa appelsiineja!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...