perjantai 26. marraskuuta 2010

Kysymyksiä ja vastauksia -haaste

Kävelin viikon alussa Tel Avivissa alueella,jossa monen talon pihalla oli appelsiinipuita täynnä hedelmiä!

Sain  Susannelta  joitakin viikkoja sitten tälläisen haasteen:

  1. Miksi loit blogisi?  Muutettuani takaisin tänne hankin tietokoneen syksyllä  2007,ja aika pian löysin ihanat suomalaiset leivontablogit.Vaikka söin terveellisesti ,niin sokeria tihkuvien koristeltujen kakkujen tekeminen kiinnosti silloin. Taisin ensin löytää superupean  Mansikkamäki-blogin,ja sen kautta sitten muita ihania leivontablogeja ,joita luin kiinnostuneena,ja hankin samalla hieman kakkujentekotarvikkeitakin.Vähitellen teki mieli laittaa monet omat,erilaisilla lappusilla ja vihkosissa olevat reseptini omaan blogiin,kuvien kanssa ,ja näin syntyi ruokablogini Appelsiineja ja Hunajaa. Jonkun ajan kuluttua alkoi herätä tarve erotella ruokareseptit ja muita asioita koskevat postaukset,ja näin syntyi tämä kakkosblogini.
 2.Minkälaisia blogeja seuraat? Huh,seuraan niin monta sellaista.Ulkosuomalaisena minua kiinnostavat monen ulkosuomalaisen blogit,mutta minua kiinnostavat myös monen Suomessa asuvan mielenkiintoiset blogit. Myös englanniksi kirjoittavia blogeja löytyy blogilistaltani.Bloggaus on avannut aivan uuden maailman,ja olen sitä kautta löytänyt uusia ystäviä ihan oikeasti sekä virtuaalisesti. 
3.Lempimeikkimerkkisi? Minulla ei ole mitään lempimeikkimerkkejä,mutta pari vuotta sitten löysin mineraalimeikit,eikä paluuta nestemäisiin enään ollut. Täältä oli tosi vaikeaa löytää tuollaista puuterimaista mineraalimeikkiä,joten olen sitä tilannut ulkomailta. Ja tuli paljon halvemmaksi,kuin esim. Suomessa joissain meikkikauppaketjujen liikkeissä.......

4. Lempivaatemerkkisi? Ei kyllä löydy mitään sellaista.Vähän sieltä sun täältä ovat vaatteeni.

5.Välttämätön meikkituotteesi? hmmmm,silmänrajauskynä,poskipuna ja huulikiilto.
6. Lempivärisi? Tämäkin vaihtelee.....Kerran vuosia sitten oli pinkki kausi,jolloin aika suuri osa vaatteista oli pinkkiä,nyt ei taida oikein mitään pinkkiä löytyä.Mustaa on paljon vaatekaapissa ainakin.Vihreästä ja sen eri värisävyistä olen pitänyt viime aikoina,ja  sen värisiä vaatteita onkin tullut hankittua.Vihreä on kaunis väri!

7.Lempihajuvetesi? Olen yrittänyt hiljalleen vähentää hajuveden käyttöä ja nyt kaapissani on Estee Lauderin Pleasures,joka aina vähän välein palaa lemppariksini.Mutta tavoite on päästä eroon melkein kokonaan hajuvesistä.Miksi? Koska niissä on liikaa sellaisia kemikaaleja,joita en haluaisi jatkuvalla syötöllä suihkuttaa iholleni.  Muutenkin pyrin luonnonmukaiseen kosmetiikkaan,ja kaikki voiteeni ovatkin parabeenittomia eivätkä sisällä SLS(natriumlauryylisulfaattia)

8. Lempielokuvasi? Tämä ei ole mitenkään helppo kysymys,mutta minulla on jonkinlainen heikkous gansterielokuviin.Pidän myös trillereistä sekä ns.Film Noir-leffoista.

9.Missä maassa haluaisit vierailla ja miksi? Olen vieraillut aika monessa maassa,kiitos eksän:-) Haluaisin vielä mennä uudelleen Venezuelaan ,jossa asuin jonkun  aikaa.Samoin USA:ssa on vielä monta paikkaa näkemättä.Ja Aasia on kokonaan näkemättä,siellähaluaisin käydä!

10.Keksi vielä oma kysymyksesi....En nyt keksi...Viime yönä iski flunssa tai joku vastaava ja olo on nyt kuin jyrän alla.  

Tämä haaste on aika lailla kiertänyt eri blogeissa,joten en jaa sitä eteenpäin,vaan jokainen haluava voi sen tästä poimia. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille!

17 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Hyvää viikonloppua sinulle myös.
Käyn mielelläni katsomassa kiinnostavia ruokaohjeitasi Appelsiineja ja Hunajaa blogissa. Olen myös kokeillut reseptejäsi. Munakoison olen löytänyt uudella tavalla. Nam.

Leena Lumi kirjoitti...

Mitkä kuvat! Ihan meidän Reiman unelmaa...

Minäkin teen tämän heti kun ehdin.

Mukavaa viikonloppua, Jael!

Tosin mulle tulee hyvin lyhyt jo tuon arvonnankin takia, mutta voihan sitä silti toivottaa;-)

Sirokko kirjoitti...

Meidänkin appelsiinipuu näyttää tuolta, mutta ensin pitäisi päästä mandariineista eroon kun alkavat jo tippua puusta.
Sama haaste on odottamassa, jos joskus keksisin vastauksia, onpa olevinaan vaikeaa.
Sinulta niitä näytti syntyvän helposti. Hih, gangsterielokuvat, jotenkin en osannut tuota vastausta odottaa. Aina pystyy yllättään :)

Yaelian kirjoitti...

Unelma;hyvää viikonloppua sinullekin,ja kiva,että olet löytänyt käytettäviä reseptejä blogistani:-)

Leena;Olin ihan huumautunut kaikkien appelsiinipuiden alla... Ihanaa viikonloppua Leena!

Sirokko:ihanaa kun teillä on omasta takaa noita sitruspuita,minä voin vain ihailla muitten.Teki kauheasti mieli ottaa yksi appelsiini puusta,mutta olivat liian korkealla...Jeps,gansterileffat,se lukee mun profiilissakin;D

Rita kirjoitti...

Kiva haaste ja ihanat appelsiinit :)

lumiomena kirjoitti...

Näitä on aina kiinnostava lukea. En tiennyt, että tämä on kakkosblogisi, koska löysin ensin tänne :) Blogiasi on aina kiinnostavaa ja mukavaa lukea.

Minunkin "normimeikkiini" kuuluu silmärajauskynä. Ja pidän samoin vihreää kauniina värinä.

Kuvasi ovat aika unelmaa ja niin erilaisia kuin luminen maisema, jota katselen työhuoneemme ikkunasta (sekin on ihana, ei siinä mitään).

Iloa viikonloppuusi!

Johanna kirjoitti...

Täällä on yksi onnellinen lukijasi, joka on tyytyväinen siitä että aloitit blogisi!

Moni noista mineraalipohjaisista meikeistä puhuu. Pitänee kokeilla.

Hyvää viikonloppua ja toivottavasti se flunssa hellittää.

Yaelian kirjoitti...

Rita:nuo appelsiinipuut ovat ihania!

Lumiomena:Ruokablogini taisi olla ainoa blogini alle puoli vuotta,mutta sitten päätin erotella reseptit ja muut asiat.Jeps,silmänrajaustarvikkeet on pakko olla;D Appelsiinipuut ovat kauniita kuvattavia,mutta nyt juuri kuulostaa luminen maisema myös niin kauniilta...

Johanna:kiva että tykkäät:-) Minä todellakin hurahdin mineraalimeikkiin,enkä käytä muuta meikkituotetta kasvoille kuin sitä. Samoin poskipunani on mineraalista.Suosittelen. Kiitos,sinulle samoin hyvää viikonloppua! Heikosta olosta huolimatta voin jo paremmin,joten ehkä tämä joku nopea flunssan tapainen,toivon niin,sillä ensi viikolla olisi kaikenlaista...

BLOGitse kirjoitti...

ou jee, mineraalimeikkia taallakin...
Mukavaa viikonloppua kiristyvan pakkasen ja tuulen keskelta! :)
(ei haittaa, lampimia vaatteita riittaa)

Sooloilija kirjoitti...

Ihan käsittämätöntä tuo appelsiinien määrä puissa!

Tässä haasteessa tuli jotain uuttakin sinusta, kiva.

Flunssaisena ei ole mukava olla, joten paranemisia!

arleena kirjoitti...

Mukava on lukea näitä haastevastauksia, samalla saa taas hieman enemmän tietoa kanssabloggaajista.

Hippu kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus! Häveten täytyy tunnustaa, että en ole koskaan kuullutkaan mineraalimeikeistä... Mutta aina sitä oppii uutta! En olisi ihan heti arvannut, että tykkäät gansgterielokuvista :-)

Yaelian kirjoitti...

BLOGitse:hui miten kylmää! Mineraalimeikit tosiaankin ovat hyviä! Viikonlopputerveiset.

Sooloilija:tosiaankin ihan mahtava määrä appelsiineja noissa puissa,johtuen kai siitä,että viime talvena satoi suht koht kunnolla.Mitenköhän käy seuraavan sadon,kun nyt ei ole sadetta lainkaan..Hieman parempi olo jo tänään,kiitos:-)

Arleena:tällaisista haasteista aina paljastuukin jotain uutta;-)

Hippu;Mineraalimeikit ovat tosi hyviä.Suomessa esim Kicks-ketjussa myydään tuota mun ostamaani,mutta se on siellä sikakallista,tilasin Englannista paljon halvemmalla.Jeps,tykkään gansterileffoista;D

Susanne kirjoitti...

Kiva kun teit tämän haasteen!:) Oli niin kiva lukea vastauksesi ja tuli taas uusia asioitakin sinusta mitä en ennen ollut kuullut:)
En muistanut että sinulla on toinenkin blogi. Nyt lähden heti sinne lukemaan:)
Ihanat kuvat haasteessa!

Yaelian kirjoitti...

Susanne;Kiitos haasteesta;D Aina melkein tulee uusia juttuja esille näissä haasteista.Ruokablogi oli tosiaankin olemassa ennen tätä toista blogia,mutta tästä on tullut aktiivisempi blogi.

MaaMaa kirjoitti...

Aasiaa voin lämpöisesti suositella matkojen kohteeksi; ja sielähän niitä paikkoja riittääkin sitten seuraaville kymmenille vuosille! ;) :)
Kiva oli lukea vastauksiasi!
haliterkut <3

Yaelian kirjoitti...

MaaMaa;Aasia oliskin ihana nähdä!