sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Sunnuntaiklassikko 21.11


Sunnuntaiklassikkoni on tällä kertaa vasta juuri ilmestyneestä albumista,mutta olen varma,että tämä albumi on jo syntyessään klassikko. Kyse on uunituoreesta Afrocubism-albumilta,joka on kuubalaisista ja malilaisista muusikoista koostuva kokoonpano. Sen solisteja ovat esim,   kuuluisa kuubalainen laulajakitaristi (joka oli nuorin jäsen Buena Vista Social Clubissa) Eliades Ochoa, sekä malilaiset Toumani Diabate sekä Djelimady Tounkara.

Vuonna 1996, muutaman Malin parhaimmistoon kuuluvan muusikon oli tarkoitus lentää Kuuban Havannaan tekemään yhteistyötä Kuuban parhaimpien muusikoiden kanssa.Jostain käsittämättömästä syystä malilaiset eivät koskaan päässeet Kuubaan;tuottaja Nick Goldin piti saada jotain aikaiseksi joten hän kokosi kasaan joukon kuubalaisia muusikoita ,ja näin syntyi ,sattuman oikusta,miljoonia myynyt albumi "Buena Vista Social Club".

14 vuotta myöhemmin Nick Gold keräsi vihdoinkin kuubalaiset ja malilaiset muusikot yhteen,ja näin syntyi Afrocubism. Siinä yhdistyvät kuubalainen ja afrikkalainen musiikki,jotka täydentävätkin hyvin toisiaan:kuubalaisen musiikin juuret ovat Afrikassa ja Afrikassa taas on otettu vaikutteita latinomusiikista.
Täällä voi nähdä lyhyen videon (6 min)albumin tekovaiheista.Olen kuunnellut koko albumin ja ihastuin heti:tämä on saatava . Mikä tässä musiikissa onkaan ,kun sitä kuultuani en pysy paikoillani vaan on pakko liikehtiä sen tahdissa...

Muut sunnuntain klassikot löytyvät täältä.

13 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Tässä ihanasti yhdistyvät kuubalaisuus ja afrikkalaisuus. Tätä olisi mukava livenä kuunnella.

Kari kirjoitti...

Minä taisin viikko sitten soitella Buena Vistaa. Jatkaa mukavasti aiheesta. Levy pitää hankkia.

Tuima kirjoitti...

Esiintyjien perusteella klassikkoainesta on. Tästä kappaleesta pidin kovasti,Diabaten musisointi taitaa kuulua hyvin, Ochoan äänestä kuuluu elämä.

SusuPetal kirjoitti...

Ihanan raukeaa kuunneltavaa sunnuntaiaamuna. Leppoisaa, koskettavaa, kaunista.

Kirlah kirjoitti...

Kaunista musiikkia, ja varmasti tulee säilymään klassikkona.

Ari kirjoitti...

Rytmillistä, leppoisaa.

Viides rooli kirjoitti...

Nytpä herkun tarjoilit, Yaelian! :) Niin sulavaa, jouheata, hyvään oloon tuudittavaa musiikkia.

Kiitos, että taltioit nähtäväksemme myös albumin kannet. Miten hieno graafisesti toteutettu kokonaisuus! Se tuo mieleen 1960-luvun huikeiden julisteiden tyylin.

Yaelian kirjoitti...

Sooloilija:Ihanan hyvin ne yhdistyvät tuossa musiikissa;Kuuba ja Afrikka:-)Minäkin menisin heti kuulemaan jos tänne tulisivat.

Kari:Tämähän on se levy minkä piti olla ensin,ennen Buena Vistaa.Mutta todellakin hyvä jatko sille...

Tuima:Albumi on upea,sekä kuubalaiset että malilaiset rytmit kuulostavat niin hyvältä ja melodisilta,että on ilo niitä kuunnella.

SusuPetal:ihan samaa mieltä!

Kirlah:muutenkin pidän tämän kaltaisesta musiikista,ja tämä on ihan napakymppi!

Viides Rooli:vaikka onkin ihan uusi albumi,niin oli pakko laittaa tänne.Korvat tykkäävät ihan hurjan paljon tästä.Minäkin pidän albumin kannesta,tulee ehkä vähän Miro mieleen...

timbut kirjoitti...

Afro-kuubalainen yhteys pelaa hienosti. Ostoslistalla on. Pikkudokkari kans' hyvä. Kiitos leppeistä saundeista.

Johanna kirjoitti...

Mun kommentti oli hävinnyt taivaan tuuliin. Uusi yritys.

Mukavan rentoa menoa oli sunnuntai-illan päätteeksi. Ehdin vasta illalla koneen äärelle.

Toisekseen mietin, että mistä kummasta Sinä näitä kivoja bändejä aina keksit!

Krisu kirjoitti...

Minäkin ihastuin myös levyn kansiin. Vaikka en suoraan muistaisikaan levyä kaupassa, näkömuistini on ällistyttävän hyvä.

Yaelian kirjoitti...

Timbut:myös minun ostoslistallani,ehdottomasti.

Johanna;Mulle kävin just eilen noin yhden kommentin kanssa (my computer crashed!.)Mukavan rentoa menoa tosiaankin,rakastan lattarimusiikkia! Seuraan paljon musiikkia ja ongin tietoa uusista jutuista,joten näin löydän aina välillä jonkun helmen.

Krisu:mulla on ihan sama juttu,tuon muistaisin takuulla vaikka en muuten ehkä muistaisi.

BLOGitse kirjoitti...

Oikein kivaa sunnuntaimusaa...
Terveiset kylmasta ja pimeasta! :)