maanantai 1. marraskuuta 2010

Vähän kissoista taas

Eikös tällä kissalla ole uskomattoman kauniit vihreät silmät? Tähän kissaneitiin törmään melkein aina bussipysäkin vieressä.

Ulos mennessä en voi olla törmäämättä kissoihin ja entisenä kissanomistajana olen edelleenkin lumoutunut niiden liikkeistä. Tämä vasemmalla oleva nuori kissa samoinkuin eräs nuori kissaneiti seuraavat minua lähes aina kun ulkoilutan Bambia.Ne juoksevat perässämme ja vaativat rapsutuksia,enkä edes ole niitä syöttänyt. Jos katsoo tarkkaan,niin tuon pikkukisun oikea korva on pyöreämpi kuin vasen,mikä kertoo sen,että se on sterilisoitu. Kaupunki päätti juuri tämän vuoden sterilisoimisoperaation,jonka aikana sterilisoitiin kaupungissa lähes 1000 kissaa.Ne kerätään kaduilta,sterilisoidaan;niiden annetaan toipua ja jos ne tarvitsevat muuta hoitoa,saavat ne sen myös.Kun ne ovat toipuneet,palautetaan ne samoille aluille mistä ne myös otettiin.Näin varmistetaan,ettei kissakanta pääse kasvamaan liian suureksi,sillä kissat lisääntyvät ahkerasti.Nyt kun ajattelen,näen asuintaloni ympärillä vakiokissat,samoin puistossa,mutten ole yli vuoteen nähnyt pentuja,mikä kai tarkoittaa sitä ,että kaikki on sterilisoitu.
Torin lähellä olevat kissat ovat hyvin syöneen näköisiä...
Yksi talon vakiokissoista

Ja tässä pieni näyte koirahotellista nimeltä Sniff
Rakkaalle koiralleen voi valita joko standardisviitin,juniorisviitin,deluxe-sviitin tai kattohuoneisto-sviitin.Hinnat alkaen 37$ per yö....

22 kommenttia:

  1. Kauniita kissoja! Ja nuo vihreät silmät.

    Fiksua hoitaa kissakantaa näin. Mielenkiintoisin tapaamani kissa on Floridassa Key Westissä Ernest Hemingwayn talossa. Sen kerrottiin olevan suoraan alenevassa polvessa Hemingwayn kissasta Snowball, kuuden varpaan kanssa.

    VastaaPoista
  2. Kissat on kyllä kauniita, vaikka olen itse enemmän 'koiraihminen' :) Tosi hyvä, että kaupunki pitää huolta kulkukisoista ja kontrolloi niiden määrää! Ja kun kissat asuvat omassa naapurustossa ja niitä joka päivä näkee, niin eihän niistä voi olla välittämättä ... :)

    VastaaPoista
  3. Näyttää niillä olevan oikein kissan päivät. Mikäs se on lämmössä lekotellessa.

    VastaaPoista
  4. Olen niitä koiraihmisiä, jotka ihailevat kissojen sulavuutta ja kauneutta. Noin vihreät silmät ovat ihan ihmeelliset!

    VastaaPoista
  5. Hurmaavia kisuja kuvissa! Vihreäsilmäisen kissan silmät ovat tosi erikoisen vihreät!

    Hyvä kampanja menossa. Ja hyvä, että asia hoidetaan siltä osin loppuun, että leikkauksen jälkeen kissat saavat toipua, sillä varsinkin tyttökissoillehan se sterilointi on aika isokin leikkaus.

    VastaaPoista
  6. Ihania kisuja! Meidän kissa on myös entinen katukissa, eli etsi itselleen kotia, kävi muissakin taloissa, mutta tuli meille jäädäkseen, kun sai meiltä kunnon kissanruokaa..

    Täällä Intiassa on kissat paljon pienempi ongelma kuin siellä, täällä taas on aivan jumalattomasti koiria kaduilla. Täällä on joitakin yhdistyksiä, jotka steriloivat koiria, mutta olisipa tuollaisia laajemminkin...

    VastaaPoista
  7. Oi miten hurmaavat nuo silmät..
    olisi ihan myyty..
    Nuo kissat näyttävät ihan hyväkuntoisilta...
    turkkikin on kaunis...
    Helposti saattaisin ottaa lisää itselleni..
    kyllä kakksi saa riittää..
    Olen sekä koira-, että kissaihminen..
    En jaksais enää juosta koiran kans niin montaa lenkkiä kuin se tarvitsisi..ehkä sit kun olen poissa työelämästä?

    VastaaPoista
  8. Siellä on todella hienosti hoidettu hommat. Melkoinen urakka kuitenkin, ei varmaan ihan halvaksikaan tule.

    VastaaPoista
  9. Ompa komiat silmät!
    Mitenkä siellä yleensä ottaen kohdellaan kissoja? Saavatko loikoilla rauhassa?

    VastaaPoista
  10. Tosiaan hyvinvoivan naköisia ja kauniita kissoja.

    VastaaPoista
  11. Minäkin olen enemmän koiraihminen, mutta hyvin hoidetun näköisiähän nuo näyttää olevan.

    VastaaPoista
  12. Mullakin tuli aivan mun Nasua ikàvà. Se jài vanhempieni luokse, missà se on aina asunut. Nyt vain nàen sità niin kovin harvoin. Aika hyvà juttu tuo sterilisaatio, mutta aika rajulla kàdellà ovat asiaan ryhtyneet, jos poikueet ovat tyystin loppuneet.

    VastaaPoista
  13. Amalia:mullakin on,mutta saan sen onneksi tyydytettyä tuolla ulkona..

    Johanna:Tuolla vihreäsilmäisellä kissalla on tosi kauniit silmät.Vau ,kuusivarpainen kissa ja vielä tuollainen sukupuu;D

    MaaMaa.Minä olen sekä että,pidän molemmista.Kissat ovat täällä kyllä yleensä ihan hyväkuntoisen näköisiä,on paljon syöttäjiä:-)Ja että kaupunki pitää huolta,ettei kissakanta räjähdä käsiin ,on hyvä juttu:-)

    Arleena;ilmat suosii kisuja,ainakin nyt vielä.

    Lumiomena:pidän molemmista,mutta kissojen liikkeissä on jotain niin kaunista,niitä voisi katsoa tuntikausia.

    Sooloilija:Tuon kissan silmät ovat luonnossa vieläkin vihreämmät,harvoin näkee sellaisia. Ja tosi hyvä että kaupunki näin hoitaa ettei kissakanta liiaksi kasva on hyvä,ja myös se,että niille annetaan sterilisoinnin jälkeen mahdollisuus toipua.

    Anna:onneksi se teidän kisu löysi teidät:-)Mun olisi vaikeaa nähdä vapaina juoksevia koiria,joilla ei kotia.Täällä jos näin on,ne kerätään ja harvoin olen nähnyt kulkukoiraa.

    Hanne:ne silmät ovat tosi kauniit!Minäkin olen sekä kissa-että koiraihminen,ja pitäisin kumpaakin,jos vain voisin.Tekee mieli ottaa tuo pikkukuvan kissa,se on niin nätti ja ei pelkää lainkaan,ei edes koiraa. Kissat ovat täällä yleensä aika hyvin voivan näköisiä,vaikka eivät kotikissoja olekaan.

    Villiviini:on ne:-)

    Sirokko;Aika suuri urakka tosiaankin,ja jatkuu taas ensi vuoden puolella.Saavat joka vuosi määrärahan tätä varten ja ei mikään halpa juttu olekaan. Mutta jos tätä ei olisi niin kissoja olisi varmaan joka nurkassa...

    Katjusha:Kauniit silmät tosiaankin.Täällä on paljon kissojen ystäviä,joiden ansiosta kissat ovat hyvin syötetyn näköisiä täällä kaupungissa. Ainahan löytyy myös sellaisia,jotka kohtelevat kaltoin eläimiä,mutta melkein aina kerrostalostakin löytyy joku,joka syöttää kissoja.Kodin viereisessä puistossa on joka aamu laitettu pariin paikkaan kuivaruokaa kissoille.

    Sateenkaari:niinpä,ei uskoisi etteivät ole kenenkään kissoja.

    Allu:Minä tykkään sekä että.Hyvin hoidetun näköisiä yleensä ovatkin,ja etenkin nuo torin lähellä ovat kissat.Taitaa niillä olla hyvät apajat siellä;D

    VastaaPoista
  14. Ciacy:ihan sama juttu on Otto-kissani kanssa,joka on Helsingissä poikani ja kihlattunsa hoidossa. Voi olla ,että tällä alueella on kaikki sterisoitu,mutta ihan kaikille alueille ei määräraha kuitenkaan ole riittänyt sterilisointiin.

    VastaaPoista
  15. Söpöjä kissoja.
    Surettaa, kun aattelen, että pikkuiset ovat kodittomia. Oon höppänä, tiedän.

    VastaaPoista
  16. Nurkkalintu:Kodittomia nuo ovat,mutta eivät niitten olot kuitenkaan ihan kauhean huonot ole,sillä niillä on puutarha missä lekotella,ja juomaa ja ruokaa.

    VastaaPoista
  17. Paljon terveemmän näköisiä kuin siellä toisella puolen olevat, joita ei myöskään streiloida vaan kokevat toisenlaisen kohtalon.

    Tuo koirahotelli on aikas veikeä ;).

    VastaaPoista
  18. Pikkujutut: Jeps,harvemmin näen täällä mitään kurjemman näköisiä kissoja. Tuo koirahotelli on kyllä aikamoinen,pitää vaan olla melkein miljonääri jos tuonne haluaa koiransa hoitoon;D Kaikkea ne keksiikin.Tykkääköhän koirat itse tuosta paikasta....

    VastaaPoista
  19. Todella uskomattoman väriset nuo enismmäisen kuvan kissan silmät.

    Täällä Suomessa ja ainakaan Jyväskylässä ei juurikaan irtokissoja näy, mutta aina kun näen sellaisen, tulee minulle itku silmään kun mietin että joku on päästänyt poloisen kaupungissa irti, jossa on valtavan suuri todennäköisyys jäädä auton alle. Maalla sen ymmärrän, vaikka sielläkin vaaroja on, mutta kaupungissa se on minusta aika kamalaa.

    VastaaPoista
  20. Katiskatar:olen aina yhtä hämmästynyt tuon kissan silmistä,harvoin tuollaisia vihreitä silmiä niillä näkee.Täällä sitä on jotenkuten tottunut noihin irti oleviin kissoihin,sitäpaitsi ne eivät kauhean kauas edes mene,koska oppivat missä vakioruokapaikka on.Laiskistuvat siis.... Täälläkin on taloni ympärillä muutama ja tuolla puistossa joitakin kissoja,mutta eivät ne reviiriltään kauas mene.Kerran tosin näin kuolleen yliajatun kissan kadulla. Suomessa on vielä ilmastokin vaarallinen kissoille kun tulee kylmää,täällä ne pärjäävät ulkona ympäri vuoden.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...