torstai 3. helmikuuta 2011

Takaisin kotona

Viime yönä tulin takaisin kotiin,ja myöhäinen kotiintulo jätti yöunet väliin,joten nyt on hieman nuutunut olo,mutta huomenna varmaankin jo parempi. Helsingin-vierailusta jäi mukavia muistoja,mutta oli kyllä mukava vaihtaa jäiset jalkakäytävät sellaisiksi,joissa ei tarvitse pelätä kaatumista. Tosin kenkäni olisivat voineet olla hieman paremmalla pohjalla tuota jääkeliä varten....Muutamassa paikassa näin lumen alle hautautuneita polkupyöriä,joka hieman ihmetytti. Eivät taida pyörät olla kovin hyvässä kunnossa lumien sulattua...
Viime sunnuntaina oli ihanan aurinkoinen talvipäivä,ja kävelimme ystävän kanssa jäätyneen Töölönlahden kautta toiselle puolelle. Tällaisena päivänä lumiset maisemat näyttävät niin kauniilta! 
Viimeisenä aamuna eli eilen otin kuvan junasta aamun hämärässä.
Toisesta ikkunasta näkyi tämä maisema. Kuluneen viikon aikana tankkasin itseeni  sen verran savukirjolohta ja lohta,että omega-tasoni ovat varmaankin loistavat tällä hetkellä, Voi että se on hyvää,ja sitä jäin täällä kaipaamaan.Onneksi sitä tuli mukaankin otettua jonkun verran....
Kävin hakemassa Bambin hoitopaikasta ja voi sitä riemua,kun se näki emäntänsä! Paluumatkalla hoitopaikasta huomasin,että reissun aikana on kaikkialla alkanut kunnolla vihertää:-)

30 kommenttia:

  1. Olitko iloinen päästessäsi takaisin lämpimään?
    Nyt Hgissä sataa vettä...

    Bambin iloa on helppo ymmärtää!!

    VastaaPoista
  2. SusuPetal: olin mutta toisaalta olisin voinut jäädäkin vielä,Tosin se käveleminen mun kengillä niillä jäätyneillä kaduilla alkoi ottaa aivoon.Yritin mennä Harakan taivaaseenkin ,mutta olin unohtanut tarkan osoitteen,enkä löytänyt.Kesällä sitten,himoitsen sellaista tekemääsi rannerengasta.

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa takaisin!!!
    Kiva,etta sinulla oli piristava loma!

    VastaaPoista
  4. On siinä maisemissa vähän eroa. Vain muutma tunti ja olet kesässä :) Hiukan kadehditta, mutta mitäs siitä.

    VastaaPoista
  5. Eikö ollut mahtavaa päästä sinne lämpöön... ja niin vihreää jo...

    VastaaPoista
  6. Kylla ne lumiset maisemat kauniita ovat,mutta se pakkanen ja paljo lumi ei ole minun juttuni.Sinun lomallasi ei tainnut niita kovia pakkasia ollakkaan.
    Kotiin on aina hyva palata,on se sitten missa tahansa.
    Teilla on sitten jo kevat,kun alkaa vihertaa.Meilla ei viela.

    VastaaPoista
  7. Tervetuloa takaisin! Olenkin ollut jo vahan huolissani, kun ei ole kuulunut pihaustakaan.

    Bambi varmaan oli hurjana ilosta :)

    Kiitos noista Helsingin kuvista. Kylla sinne ikava on, vaikka lumesta olen jo saanut tana talvena tarpeekseni. Ne kolme nelja lumipaivaa piisaavat.

    Kiva kun olet kotona ja kaikki sujui hyvin.

    VastaaPoista
  8. Lisay:kiitos,ja kiva oli nähdä taas vihreää:-)

    Amalia:eroa tosiaankin on! Täällä kuin Suomen kesässä, melkein ,ja vain lyhyt aika sitten olin lumisissa maisemissa!

    Irmastiina:itse asiassa tänään oli vähän kylmää,ja sisällä nyt 14 astetta,mutta ihanan vihreää on.Käsiäkään ei tarvitse niin usein rasvata kun ei ole kunnon lämmitystä.

    Sateenkaari:samoin huomasin minäkin,että ihan lyhyen ajan oli kiva nähdä lumisia maisemia,muttei sen enempää,Pahoja pakkasia en nyt onneksi joutunut kokemaan,Kun lähdin oli vihreää,mutta nyt on tosi vihreää!

    Johanna:kiitos,netin ääressä olin harvemmin tämän viikon.Bambi oli kyllä ihan onnessaan minut nähdessään ja sai vielä Suomesta tuotuja herkkupalojakin (Lidlin,se rakastaaa niitä) Minullekin riittivät nuo lumiset päivät,kivempi Helsinkiäkin on kesällä nähdä:-)

    VastaaPoista
  9. Kiva kuulla talvisesta reissustasi Helsinkiin, mutta ah! menit takaisin niin vihreään ja lämpimään!

    Bambi on onnellinen!

    VastaaPoista
  10. Ihanaa tuo vihreys! Tekee hyvää blogilukijankin silmille ja mielelle.

    Vaikka kyllä viime viikon lopun aurinkoiset talvipäivätkin olivat ihania, melkein kuin talvisatua. Olen iloinen, että pääsit siinä mielessä niin hyvään aikaan vanhaan kotikaupunkiisi. Aurinko (vaikka kylmä) helli ja hanki kimalsi.

    VastaaPoista
  11. Tervetuloa takaisin! <3

    Osaan kuvitella miten iloinen Bambi on! :)

    VastaaPoista
  12. Ihania helsinkikuvia, kivä päästä kyydilläsi tutuille kaduille :)

    Itse en tänä talvena mennyt enkä mene Suomeen ellei nyt jokin ihan pakottava hätätilanne tule eteen.

    VastaaPoista
  13. Täällä on todella liukasta, tänään piti kävellä varovasti ja oikein huokaisin kun pääsin kaatumatta kotiin.

    Ostin israelilaisia isoja keltaisia ja punaisia paprikoita, voi että ne olivat hyviä. Tuli mieleeni kun kerroit meidän lohesta, josta olit nauttinut.

    Siellä vihertää upeasti.

    VastaaPoista
  14. Hrrrrr nakee miten lumi on oikein tuiskunnut tuulen kanssa polkupyorien pinnojen lapi!

    VastaaPoista
  15. Siis nyt vihertää eli nyt alkaa kai sitten se 'paras aika'. Onneksi se kuivuus on ohi...

    Bambi on sun 'baby', toki hänellä oli mamia ikävä. Suukko Bambille♥

    Koit hyvin erikoisen Helsingin...

    VastaaPoista
  16. Tervetuloa takaisin!
    Liukkaudesta viisastuneena ostin kunnolliset kengat kavella mutta kylla silti taytyy olla varovainen...
    On siella vielakin ihan hirveasti lunta - saas nahda kuinka paljon on maaliskuussa.

    VastaaPoista
  17. Värikontrastia kerrakseen! Komeita kuvia. Mukavaa, että reissu meni turvallisesti.

    VastaaPoista
  18. Aika ihme noita polkupyöriä! Onkohan joku vähän ollut laiska laittamaan pyöriään talvisäilöön? :-D Toisaalta näin tänään aivan tien vieressä yhden pakettiauton, joka on ilmeisesti ollut siinä koko talven. Lunta oli ikkunoihin asti, ja enää pakettiauton yläsosa oli näkyvissä, kun aurakin oli aurannut kaikki lumet auton päälle! Sitä tuskin siirretään siitä mihinkään ennen kesää...

    Hassua nähdä blogissasi tuttuja maisemia, kiva kylläkin! :-)

    Voi Bambia. Onnella ei ollut varmaan mitään rajaa.:-)

    VastaaPoista
  19. Ihania talvikuvia, meilläkin on taas niin kylmä että melkein toivoisi olevansa Suomessa, olisi ainakin kauniimpaa. Muutenhan talvimatkailu onkin sellaista äärimmäisyydestä toiseen menoa. Lämmin aurinko ei tekisi yhtään pahaa tällä hetkellä, vihreys kun ei riitä lämmikkeeksi.
    Voin kuvitella Bambin ilon! Sai onneksi tuliaisia kärsivällisen odotuksensa palkaksi.

    VastaaPoista
  20. Sooloilija:täällä melkein tuntuu kylmemmältä,koska sisällä nyt niin kylmää,Helsingissä sisälläkin oli niin lämmintä,liikaakin välillä.
    Bambi tosiaankin on nyt onnellinen!

    Lumiomena;melkoinen kontrasti tosiaankin,täällä nyt vuoden vihrein aika.
    Mutta olin onnekas ilmojen suhteen nyt Suomen reissun aikana:ei tullut paukkupakkasia,onneksi:-)

    Susa:kiitos:-)Bambi kyllä osasi hyvin ilmaista miten iloinen se on:-)

    Arleena:kovin oli liukasta monessa paikassa, ja sen vuoksi moni paikka jäi näkemättä. Paprikat täällä ovat nyt ihanan makeita:-)

    Anu:hyvä silmä sulla,minä vaan näin että ovat lumen peitossa;D

    Leena:luonnon kannalta (ja säiden )parasta aikaa täällä nyt.Kaikki tuo vihreys on kesällä kuivaa ja kuollutta,joten tästä pitää nauttia. Bambi lähettää terkkuja!

    BLOGitse: olisi pitänyt olla paremmat kengät,mutta se rosoinen jää on kuitenkin aika vaarallinen.Kauheasti oli lunta,joten varmaan tuota vielä maaliskuussakin riittää...

    Lepis:juu kunnon värikontrasti. reissu sujui mukavasti tosiaankin:-)

    Hippu:Minäkin ihmettelin noita pyöriä,näin niitä kahdessa eri paikassa,sääli hyviä pyöriä.Ja se auto,miten sillekin käy kun on koko talven lumen peitossa...
    Jeps,pitkään aikaan en ole talvisia maisemia kuvannutkaan...Bambi oli kyllä niin innoissaan kun näki minut!

    Tuula:kiitos:-)

    Sirokko;Meilläkin yllätti kylmyys. Sisällä noin 13 astetta ,laitoin lämmittimen nyt tänä talvena toista kertaa päälle. Ystävän ikkunasta näkyi komeat kuvausmaisemat:-)Tänne on viikonlopuksi kai luvattu sateita,joten aurinkoa ei vielä näy.Sopii hyvin minulle! Bambi on kauhean perso Lidlin koirien namupaloille...

    VastaaPoista
  21. Kyllä siellä Suomessa näköjään lunta piisaa.

    Voi vain kuvitella Bambin riemun, pelkkä sen kuvitteleminenkin jo saa hymyn aikaiseksi. ;)

    VastaaPoista
  22. Joku on osannut ilmaista asian: "Reissussa rähjääntyy."
    (Rähjääntyy sitä ilman reissujakin täällä lumen ja harmauden keskellä.)

    Virkistävää viikonloppua ja Bambille silityksiä.

    VastaaPoista
  23. Itkupilli;kauheasti oli Helsingin seudulla lunta! Jännää oli nähdä sitä.Bambi oli kyllä ihanan onnellinen minut nähdessään,ja niin olin minäkin!

    Nurkkalintu:noin se taitaa olla;D Kiitos samoin sinulle ja kisullekin hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  24. Täällä on nyt kovin vaihteleva sää. Eilen aamulla pyrytti sankasti. Päivällä lumitöitä tehdessäni tihkutti taas vettä. Kun sain lumityöt päätökseen, alkoi tietenkin uudelleen lumipyry. Illalla kolasin pihan taas uudelleen vesitihkussa. Yön aikana oli sitten tietenkin taas tullut vaihteeksi lunta ja tänäänkin piti kolaan tarttua. Nyt on onneksi välillä jo paistellut ihan aurinkokin!:)

    Teillä on siellä jo kovin vehreää! Äkkiä se luonto herää.:)

    Bambi oli taatusti iloinen, kun palasit kotiin. Kotiin on paljon mukavampi aina tulla, kun on koira odottelemassa. On niin sykähdyttävää nähdä miten riemuissaan kotiin tulosta ollaan, vaikkei olisi pitkääkään aikaa aina poissa.:)

    VastaaPoista
  25. Kmsu:huomasinkin viimeisinä päivinäni Helsingissä,että aika vaihtelevaa oli.Teillä tietysti hankalaa,kun pitää aina olla lumitöissä.Viime sunnuntai oli ihanan aurinkoinen talvipäivä,kaikki näytti niin kauniilta.Täällä on nyt hurjan vihreää,sitä pursuaa joka puolelta.Vedellä on uskomaton voima!
    On kyllä tosiaankin ihanaa tulla kotiin,kun saa niin sydämellisen vastaanoton omalta hauvelilta:-)

    VastaaPoista
  26. Kiva taas lukea Israel-kuulumisia! Tänään perjantaina on ollut tosi liukasta. Lensin aamulla töihin mennessä selälleni, vaikka olin yrittänyt "töpötellä" varovasti alamäkeä meidän pihasta, mutta onneksi en loukannut yhtään.

    Kyllä tekisi mieli lähteä sinne "kesämaahan"!

    VastaaPoista
  27. Marja-Leena:huh, onneksi et loukkaantunut! Melkein lensin monta kertaa ja sai kyllä tosi varovasti kävellä kaduilla,olin ihan melkein sen unohtanut ennen tuloani.Täällä tihkutteli tänään ja oli harmaata,mutta ei ainakaan tarvinnut pelätä sitä kaatumista.

    VastaaPoista
  28. välkommen tillbaka, välkommen hem, måste vara helt fantastiskt att få gosa med bambi igen!
    hoppas du har haft det bra. shabat shalom. kram

    VastaaPoista
  29. Tervetuloa takaisin "blogikotiisikin"!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...