tiistai 5. huhtikuuta 2011

Domus Galileae

Paikan aula
Lauantaina,Baniakseen suuntautuneen retken jälkeen,pysähdyimme Domus Galileaeksessa. Domus  Galileae on katolilaiselle kirkolle kuuluva paikka,ja se sijaitsee kukkulalla ,lähellä Kapernaumia,ja siitä on suora näköala Genetsaret-järvelle.Paikka valmistui vuonna 2000 paavi Johannes Paavali II:sen vierailun kunniaksi.


Paikkaan voi tulla vierailemaan aamupäivisin ja iltapäivällä,paitsi sunnuntaisin..Siellä saa liikkua ainoastaan paikan oppaiden opastuksella.Meidän oppaamme oli kuvassa näkyvä kongolainen Eddie,joka oli loistava opasl.Hän myös puhui loistavaa hepreaa.Eddie kertoi,että Domus  Galileae on kuin luostari,jonne ihan tavalliset katolilaiset voivat tulla  vapaaehtoiseksi vuodeksi,tai kuten Eddie,pariksikin vuodeksi.Eddie kertoi,että hänen haaveensa oli ollut päästä Israeliin,ja hänen kirkkonsa pappi oli sen hänelle järjestänyt. Jokainen vapaaehtoinen saa oman tehtävän,kuten Eddie oppaan tehtävän,ja vapaaehtoiset ylläpitävät paikkaa. 
Hän kertoi,että heidän tärkein päivittäinen tehtävänsä on kuitenkin rukoileminen.






Nuo ristillä merkityt katokset ovat asuinhuoneita.Keskellä on kappeli ja  paikasta avautuu upea näköala Genetsaret-järvelle
Paikan on suunnitellut espanjalainen taiteilija,Kiko Arguello,yhdessä arkkitehtien kanssa.Kiko ,jonka nimi tuli koko ajan esille,on myös maalannut paikan seinätaulut,ja on tulossa pääsiäisenä Espanjasta kuoron kanssa johtamaan säveltämäänsä teosta,varsinainen monitaituri siis. Kiko on myös se,joka 60-luvulla aloitti Neokatekumenaalisen tien.Domus Galilaean ympäri maailmaa tulleet vapaaehtoiset liittyvät juuri tuohon Neokatekumenaalisuuteen. Mielenkiintoista oli  huomata tutkiessani tuota neokatekumenaalisuuutta,että Suomen Oulusta löytyy katolinen kirkko,Nasaretin Pyhän Perheen seurakunta,josta myös löytyy samaisen Kikon töitä.Kirkon sivustolta löytyy myös paljon tietoa (suomeksi)neokatekumenaalisesta  tiestä.
Kappelin päällä on Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan esittävät patsaat(tietysti taas Kikon  tekemät)
Paikan kirkon seinältä löytyy upea  Kikon maalaama seinätaulu.
Paikan kirjastosta löytyy yli 300 vuotta vanha Toora
sekä valtavan kokoinen,Espanjasta tuotu myös 300 vuotta vanha uskonnollinen latinankielinen kirja.
Koska tulimme paikalle liian aikaisin,saimme ihailla näkymää Genetsaret-järvelle puolen tunnin ajan. Kaunista!

26 kommenttia:

  1. Onko opaskierrokset tiettyina kellonaikoina, vai miten se toimii?

    Aika megalomaaninen rakennus, taytyy sanoa. Olimme joku vuosi sitten Vered Hagalil-farmilla viikonloppua, ja ihmettelimme tata monumenttia. Nama farmin ihmiset eivat olleet kovin innoissaan tuosta tyylista.

    VastaaPoista
  2. Aamuisin 9-12(paitsi sunnuntaina) ja iltapäivisin 15-16.30.Oppaat osaavat useita kieliä,ja yleensä ihmiset jaetaan ryhmiin,nytkin oli hepreankielinen ryhmä ja sitten venäläisille turisteille oma ryhmä.
    Aika megalomaaninen rakennus tosiaankin,ja paljon rahaa on tuonne upotettu.Tuntui,että Kikon jälkeä oli joka puolella tuolla.Patsas Jeesuksesta opetuslapsineen kappelin päällä oli vaikuttavin juttu tuolla. Olitteko siellä Vered HaGallililla koko viikonlopun?Ajoimme siitä ohi...

    VastaaPoista
  3. Onpa uskomattoman (vähän väärä sana, tosin tuo 'uskomaton' ;)) mgalomaaninen rakennus tosiaan! Upea kaikin puolin ja nuo patsaat Jeesuksesta ja opetuslapsistaan on tosi hyvä ... jotenkin vaan tollaiseen rahareikään katoaa itse uskonto näin pikaisesti ajateltuna ... ? en tiedä... mutta Genetsaret järven maisema on kaunis!

    haliterkkuja <3

    VastaaPoista
  4. Kylla, mieheni sai 50-v synttarilahjaksi perheelta viikonlopun siella. Oli ihan kivaa. Siella oli sattumalta cowboy-tyylin ratsastuskilpailut silloin, eli paljon tapahtui. Tavallisina viikonloppuina voi tehda ratsastusretkia ymparistossa.

    VastaaPoista
  5. MaaMaa:Niinpä,tuonne on kyllä aika paljon rahaa upotettu,on aika loistokas ja niin täydellinen joten kuten. Sisällä näimme ja saimme selityksen rukoushuoneesta, kirkosta,auditoriumista ja heidän elämästään siellä ylipäänsä. Näkymä Genetsaretille on aina kaunis! Haleja sinullekin!

    Anu:Sinne oliskin kiva mennä!

    VastaaPoista
  6. Aah, ihana postaus, mun tarttee tulla huomenna uudestaan lueskelemaan. Nyt väsyttää ihan liikaa. Hyvää yötä!

    VastaaPoista
  7. Sinulla oli hieno retki. Kirkon rakennukset upeita, historiallinen ja kaunis näkymä Genetsaretille.

    VastaaPoista
  8. Vaikuttava paikka ja rakennus ympäristöineen! Melkein hätkähdyttää tuo kuva johon olet saanut meille noin isoksi Mestarin opetuslapsineen. Mutta tässä kunnioituksen tunteen keskellä alkaa hihityttää tuo hassu nimi Kapernaum :) Voisi olla mainio nimi kissalle.

    VastaaPoista
  9. Nurkkalintu:Arvelinkin sinun pitävän tästä postauksesta,,,

    Arleena;hieno retki tosiaankin;pohjoisessa niin paljon nähtävää.Tuohon paikkaan on satsattu paljon ja näkymä Genetsaret-järvelle ,ihan joka kohdasta,on aina kaunis.


    Rita:On se,ja nuo patsaat ovatkin tosi vaikuttavat.Vielä kun heidän edessään on tuo järvi,niin tuntuvat vieläkin vaikuttavammilta. Hih;Kapernaum-sanan loppupuoli voisikin olla kuin kissa suusta;D

    VastaaPoista
  10. Ooh, aika vaikuttavaa arkkitehtuuria, mielenkiintoista,.

    Tuo järvi näyttää niin rauhalliselta.

    VastaaPoista
  11. Hartaan tyylikäs rakennus ja mielenkiintoinen tarina. Tolla olisi mukava käydä.

    VastaaPoista
  12. Mielenkiintoinen postaus.
    Mahtava rakennus patsaineen.
    Maisema järvelle kaunis.

    VastaaPoista
  13. Kiitos mahtavasta kertomuksesta!
    Aivan ihana paikka... pääsisipä, joskus paikanpäälle ihastelemaan..:D

    VastaaPoista
  14. komeat maisemat ja hienoja kuvia

    VastaaPoista
  15. Todella upea postaus, Yaelian<3

    Voimme seurassasi tehdä aina hienon nojatuolimatkan t. Aili-mmuuo<3

    VastaaPoista
  16. SusuPetal:vaikuttavaa tosiaankin:) Tuo järvi onkin usein tosi rauhallisen ja tyynen näköinen.

    Unelma:Mielenkiintoinen paikka ja siellä oli mielenkiintoista käydä..

    Sirpa:kiitos:) Tuo patsas on todellakin vaikuttava!

    Irmastiina:Kiva kun pidit.Toivottavasti pääset joskus paikan päälle.

    Allu;maisemat tuolla onkin komeat:)

    Aili-mummo:Kiitos:) Ja kiva kun pidit:)

    VastaaPoista
  17. Vaikuttava rakennus ja sen ympäristö. Noita maisemia jaksaisi kyllä varmasti puoli tuntia katsella kierrosta odotellessa. Ihanan vehreää ja vihreää.

    VastaaPoista
  18. Kyllä on vaikuutavia kuvia sinun blogissasi. ja kirjoitus jossa on noita meille uskonnosta tuttuja paikkoja,
    Löysin ihan sattumalta tänne blogiisi, mielenkiintoinen kohde.

    VastaaPoista
  19. Opas nayttaa tosi innostuneelta tehtavastaan.
    Taidetta ja luontoa, eliksiiria ihmisen elamaan...

    VastaaPoista
  20. Onpa ihanan levollisen oloinen paikka. Tuolla varmaan mieli ja sielu lepää. Kiitos hienosta postauksesta; tämä tuli jotenkin kaiken päivän touhujen jälkeen tosi tarpeeseen. :-)

    VastaaPoista
  21. Elegia:Aika vaikuttava tuo paikka tuolla onkin,ja kyllä noita maisemia ihan rauhassa jaksoi sen puoli tuntia katsella,oli vaan kamala tuuli joten piti pysytellä auton sisällä..

    Mummeli;kiitos ja kiva kun tänne löysit:)

    BLOGitse:Opas oli tosi hyvä ja häntä kuunteli mielellään.Paikka tarjosi paljon silmänruokaa...

    Hippu:Rauhallisen tuntuinen paikka tosiaankin.Ja kiitos sanoistasi,toivottavasti touhujen jälkeen ehdit levätäkin.

    VastaaPoista
  22. Heti ensimmäisenä huokui silmiin tuon aulan seesteisyys, kaunista, selkeää ja niin rauhallista.
    Ensin luulin että nuo patsaat katolla olivat ihmisiä :D ovatpa aidon näköisiä!
    Seinätaulukin aika modernia tyyliä, vähän sekava kuitenkin.
    Upealta näyttää ja kauniilla paikalla. Mikäs siinä jos varaa on, upotetaan rahaa loisteliaisiin kauppakeskuksiinkin.

    VastaaPoista
  23. Sirokko:OIkein kuvailit aulaa,siellä olisi voinut istua ja rentoutua kauemminkin. Patsaat ovat todellakin realistisen näköisiä! Oppaamme selitti aika laajastikin tuon seinätaulun merkityksistä,muuten sitä ei kai olisi kunnolla ymmärtänyt juuri tuon sekavuuden vuoksi.

    VastaaPoista
  24. On aivan mahtavia rakennelmia, ja maisemia.

    VastaaPoista
  25. Näistä maisemista ja tunnelmista nyt ihan inspiroituu! En kyllä tiedä mihin inspiraationi pistäisin, mutta tunnelma on mukava, osin harraskin.

    Sinä käyt kyllä mielenkiintoisissa paikoissa! Kiitos kun välitit näitä tunnelmia.

    VastaaPoista
  26. Askartelin itte:Mahtavia maisemia oikein kunnolla!

    Johanna:Kiva kun inspiraatiota riittää muillekin.Itsekin melkein inspiroiduin noista näkymistä ja paikoista;D
    Täällä on niin paljon mielenkiintoisia paikkoja ,ja onneksi pääsee sellaisiin joskus.Eksän kanssa täällä asutessa matkattiin suunnilleen joka viikonloppu,nyt tulee harvoin matkattua muualle maahan.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...