perjantai 24. kesäkuuta 2011

Helsingissä,Amsterdamin kautta


Eilen aamuyöllä saavuin Helsinkiin,uskomattoman pitkän,hieman yli 24 tuntia kestäneen matkan jälkeen.Etäisyys ei tosiaankaan ole noin pitkä,vaan tilatessani lippua Suomeen netin kautta viime vuoden puolella tieto siitä,että lentojeni välillä on 13 sai minut iloiseksi. Lentojen vaihto oli nimittäin Amsterdamin Schiphol-kentällä,ja ajattelin,että siinäpä mahtava tilaisuus samalla viettää melkein päivä Amsterdamissa.
En vaan silloin tullut ajatelleeksi,että saattaisin olla hieman liian väsynyt siellä kiertämiseen: lentokentällä piti olla klo 2 maissa yöllä,taksi tuli hakemaan puoli kahden maissa ja lento lähti aamuyöllä liikkeelle.Amsterdamiin saavuttiin yhdeksän aikaan aamulla,ja koska en ollut edellisenä yönä mitenkään nukkunut,olin jo valmiiksi väsynyt. Mutta Amsterdamiin oli pakko päästä! Löysin lukolliset säilytyskaapit,jonka kanssa sain taistella noin 20 minuuttia ennenkuin se suostui hyväksymään kolikkoni ja sitten ostin edestakaisen junalipun Amsterdamin keskustaan,7,90 €. Kuten kuvista näkee,siellä oli taas,kuten niin usein,pilvistä.
Amsterdamilla on ihan erityinen merkitys elämässäni.Eksä asui siellä tavatessamme,ja vietin siellä aikoinaan usein ja paljon aikaa.Sain silloin myös tarjouksen asua kaupungissa ja työpaikkakin siellä olisi ollut,mutten halunnut muuttaa sinne asumaan. Viime vierailustani kaupungissa oli kulunut melkein 6 vuotta,ja olin kuvitellut,etten enään muista miltä kaupunki oikein näyttää,mutta heti astuessani ulos rautatieasemalta alkoi jo näyttää niin tutulta,ja en tarvinnut edes karttaa siellä kulkemiseen.
Rembrantin patsas
Kiertelin kaupungissa joitakin tunteja. Kaikki paikat näyttivät niin tutuilta,ja Damrakin takana olevia kauppakujia oli taas mukava kulkea.Muistot tulivat mieleen..viimeksi kuljeskelin kaupungissa eksän kanssa..Väsymys alkoi kuitenkin painaa oikein kunnolla ja jalat tuntua raskailta,ja oli pakko päästä jonnekin istumaan.

V&D-tavaratalossa Amsterdamin keskustassa olevassa La Place-ravintolassa istahdin syömään salaatin ja hieman leputtelemaan jalkojani. Vinkkinä mahdollisille Amsterdamin kävijöille:La Place on ihana lounaspaikka:siellä on erilaisia asemia,kuten salaattiasema,keittoasema,konditoria-asema ja niin edelleen,ja kaikki on asetettu esille todella houkuttelevasti ja esteettisesti. Salaattibuffeesta esimerkiksi otettiin mitä haluttiin lautaselle,joka sitten punnittiin.

Olisin vielä halunnut kierrellä kaupunkia vaikka kuinka paljon,mutten vaan jaksanut.Edessä oli kuitenkin vielä monta tuntia lentokentällä,mutta otin junan takaisin Schipholiin. Lentokentillä on aika turhauttavaa odotella useita tunteja,etenkin jos on rättiväsynyt,mutta onneksi kentällä oli mukava jonkinlainen sademetsänurkkaus,jossa oli vihreitä  mukavia istuimia,beanbag-istuimia,puita (tosin ei aitoja)sekä taustalla koko ajan lintujen visertelyä.

 

Siellä sitten jaksoi jotenkuten keskittyä kirjaan,jonka olin ostanut Israelista lentokentällä matkalukemiseksi.Olin jo lukenut aiemmin joitakin sivuja Cutting for Stone-kirjasta,joka oli ystävälläni Maryllä.Mary kuitenkin vei kirjan mukanaan Yhdysvaltoihin palatessaan,ja ilahduin,kun näin kirjan lentokentällä. Suomeen saavuin sitten keskiyön jälkeen,tasan vuorokausi siitä,kun olin lähtenyt kotoa.Ensimmäisenä yönä en saanut paljon unta,ja sen jälkeen tuli pieni vatsatauti,jota nyt parantelen,mutta on ihanaa taas olla Suomessa!

Oikein ihanaa juhannusta kaikille!

22 kommenttia:

  1. härligt med en liten stopover utflykt där du har många minnen antar jag?!

    åh vad gott det vore med lite oud amsterdam ost!
    glad midsommar, ha det gott finland (jag är tillbaka i värmen men tänker plocka sju sorters blommor ikväll!)
    kram

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että saat viettää Juhannuksen Suomessa..Nähdä läheisiäsi, tuttujasi..
    Minne bambi jäi hoitoon?

    kiva oli katsella kuviasin ja olla mukana pienellä Amsterdam-kierroksella.

    ihanaa Juhannusta vielä täälläkin Yael!

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että olet päässyt onnellisesti perille! Kiitos visiitistä Amsterdamiin siinä samalla. Olen itse käynyt siellä joskus vuosia sitten, mutta en viipynyt kuin päivän pari, joten uusintareissu olisi mukava.

    Hyvää juhannusta sinne kotosuomeen!

    VastaaPoista
  4. Such a lovely city, and beautifully captured. Your photos are making me crave a vacation abroad!

    VastaaPoista
  5. Sara:Ja,jag har massor med minner från Amsterdam,men kan inte prata holländska som du;D Köpte faktiskt en liten Gouda med mig hit.Hoppas du hittade 7 sortens blommor...Kram!

    Hanne:Kiitos;) Juhannuksen vain lepäsin,koska olin aika väsynyt,nyt on jo pirteämpi olo:)Bambi jäi suurimmaksi osaksi täällä oloanin yhden suomalaisen tytön hoitoon:) Eli järjestyi hoito tosi kivasti!Amsterdamissa oli tosiaanki taas kiva kierreskellä,oli vaan niin väsähtänyt olo,ettei kierros jäi vähän lyhyeksi.

    Elegia:Kiva oli tänne tulla ,etenkin kun Israelissa alkoi jo olla aika lämmintä. Amsterdam on tosi mukava kaupunki,jossa voi kivasti kierreskellä parin päivän ajan.Hyvää juhannusta sinne Lontooseenkin!

    Hannah:Amsterdam is a beautiful city and I have many memories from there:)Hope you can soon again travel to Europe...

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia Amsterdamista!
    Sinulla on ollut todella pitkä ja raskas matka. Onneksi nyt olet täällä Suomessa ja saat huilailla ja kerätä voimia. Toivottavasti vatsatauti on jo mennyt ohi.
    Oikein mukavaa juhannusta ja lomaa Suomessa!

    VastaaPoista
  7. en ole tainnut Amsterdamissa käydäkään, Alankomaassa tosi (ei saa sanoa Hollanniksi, sanoi yks mies mulle sieltä)

    VastaaPoista
  8. Susanne;kiitos! Matka oli rasittava mutta toisaalta oli ihanaa taas kierrell Amsterdamissa,harmi vaan etten jaksanut enempää.Vatsatauti on jo onneksi ohi,ja tänään kävin pitkällä pyörälenkillä vanhan pyöräni kanssa:;)

    Hannele:No jotkut kuitenkin sanovat kyllä Hollanniksikin.-.

    VastaaPoista
  9. Huh, ihan hirvittää että joutuisi vielä yölennon päälle viettämään päivän jossain kaupungilla kierrellen. Amsterdamissa olen vain joskus vaihtanut konetta, nykyään maksan mieluummin vähän enemmän päästäkseni mahdollisimman suoraan. Mutta jos jaksaa niin tuo on kyllä oiva keino tehdä päiväretkiä eri kaupunkeihin.
    Mukavaa Suomi-lomaa!

    VastaaPoista
  10. Sirokko:Jos olisi ollut kyseessä eri kaupunki tuskin olisin tuon vaihtoehdon valinnut,mutta kun Amsterdam oli tuttu...mutta nyt kun ajattelen,niin tosiaankin noin voisi hyvin tutustua sellaisinkiin kaupunkeihin missä ei aiemmin ole käynyt....

    VastaaPoista
  11. Kauniita kuvia Amsterdamista.
    Pidän tuollaisista ruokapaikoista, jossa ruoka punnitaan, se on oikeudenmukainen käytäntö. Noutopöydissäkin saisi olla sellainen tapa. En pysty syömään läheskään niin paljon, kuin normaali vatsainen ihminen, maksu on kuitenkin kaikille sama.
    On varmaankin mukava tunne olla taas Suomessa. :-)

    VastaaPoista
  12. Amsterdam on ihana paikka, olisi kiva päästä sinne joskus uudestaan! Meilläkin on ollut välillä pitkiä vaihtoja Damissa, ollaan kipastu silloin kaupunkiin. Sinulla oli vähän pidempi vaihto, aika rankalta kuulosti, mutta kiva kun ole päässyt Suomeen. Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  13. Unelma:Amsterdamissa riittää kaunista kuvattavaa..Tuolla se oli ihan hyvä idea,mutta jos pitäisi joka buffetissa punnita,niin se voisi tulla aika kalliiksi.Toisaalta paljon tuhlausta syntyy kun on buffet kyseessä eivätkä ihmiset jaksa syödä keakkia mitä ovat ottaneet,joten siinä mielessä hyvä juttu,että punnitaan ruoka ja maksetaan sen mukaan.Ihanaa on todellakin olla taas täällä!

    Elisabeth:Kaupunki tuli aikoinaan kovin tutuksi siellä osittain asuessa,ja oli kiva päästä sinne uudestaan. Mutta väli lentojen välillä oli kyllä ihan liian pitkä! Kiitos,on kiva taas olla täällä:)

    VastaaPoista
  14. Hihi, taisit sitten joutua naked scanneriin Amsterdamissa vai? Hauskaa lomaa, toivottavasti vatsatauti helpottaa pian.

    VastaaPoista
  15. Allu;enpä tainnut sellaiseen joutua,tuolla seksimuseossako sellainen olisi ollut;D Kiitos,vatsatauti on vain muisto enään...

    VastaaPoista
  16. Ei kun tarkoitin sitä lentokentän skannaus, mut ne ainakin "riisu" Amsterdamin kentällä täysin.

    VastaaPoista
  17. Allu;no jos ne "riisui" niin ainakin se jäi multa huomaamatta,kai väsymyksen vuoksi;D

    VastaaPoista
  18. Sinulla olikin vähän pitkä ja raskas matka, mutta muistoja on mukava verestää. Joten aika tuli hyödynnettyä. Mukavia kuvia Adamista, jossa en ole koskaan käynyt.

    VastaaPoista
  19. Oli varmasti kiva viettää aikaa tutussa kaupungissa. Minulle Amsterdam on aivan tuntematon.

    VastaaPoista
  20. Ihana, ihana Amsterdam! Kuvasi ja matkakertomuksesi vei mennessään kulkemaan kanssasi noita eläviä katuja.

    Toivottavasti vatsatauti on jo helpottanut!

    VastaaPoista
  21. Haa no kivaa että ehdit Amsterdamiinkin lyhyelle visiitille! :-D

    VastaaPoista
  22. Arleena;mukavia muistoja tosiaankin on Amsterdamista ja olisi ollut kiva nähdä kaupunkia taas vielä vähän enemmän,mutta ehkä joku toinen kerta.

    Marja-Leena;tuttuu kaupunkiin on aina mukava palata...

    Lepis:aika ihana kaupunki se on ja mielenkiintoinen.Kiitos,vatsatauti meni ohi:)

    Riitta:Riitta ,oli ihanaa taas käydä kotikaupungissasi,muistoja verestämässä:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...