torstai 16. kesäkuuta 2011

Kirjamessuilla

Alkuillasta kävin kirjamessuilla.Suunitelmissa oli ollut mennä Yarkon-puistoon ruokafestivaaleille Mimin kanssa,mutta se peruuntui,joten meninkin sen sijaan kirjamessuille. Kirjamessut Tel Avivin Rabin-aukiolla on vuotuinen tapahtuma,joka kerää suuren määrän yleisöä. Kirjamessut kestävät 10 päivää;alkoivat eilen ja loppuvat 25 kesäkuuta.Samanlaisia tapahtumia on muissakin kaupungeissa,mutta tämä Tel Avivin kirjamessutapahtuma taitaa olla suurin.Portit avattiin klo 18 ja tullessani sinne oli vielä aika tyhjää,mutta ihmisiä tuli koko ajan lisää.Asuessani täällä ensimmäistä kertaa olin 80-luvun lopulla tässä samassa tapahtumassa ja samassa paikassa  poikani kanssa,joka oli silloin ihan pieni,ja meidät kuvattiin seuraavan päivän lehteen,takakanteen. Kuva oli tallella monta vuotta jonkun albumin välissä, mutta taisi jossain vaiheessa hävitä. En ostanut kirjoja,mutta katselin niitä kiinnostuneena. Joka päivä tuolla voi myös nähdä ja kuunnella kirjailijoiden esittelyä kirjoistaan,mutta lähdin pois ennenkuin ne alkoivat.
Müllerin esittelijät jakoivat teltassa ilmaisia jugurtteja. Müllerin  jugurtteja tehdään täällä lisenssillä.
Lapsille oli messuilla järjestetty kaikenlaista kivaa.Tarjolla oli runsas valikoima lasten kirjoja ja lapsia näkikin tuolla paljon.
Eilen olin viimeistä kertaa iltapäiväkerhossa ennen Suomen-matkaani.Näitä lapsia tulee ikävä!

9 kommenttia:

  1. Teilla aina tapahtuu jotakin hyvin kiinnostavaa;))

    Tervetuloa Suomeen, Yaelian<3

    VastaaPoista
  2. Olispa kiva päästä joskus noille messuille! Tervetuloa tänne Suomen suveen, joka on nyt suloisimmillaan!

    VastaaPoista
  3. Minä en ole innokas messukävijä, kirjakaupoissa kyllä tykkään liikkua ja etsiä tarjouksia yms.
    Siellä messut ovat isommat kuin täällä.

    VastaaPoista
  4. Aili:Tel Aviv on eläväinen kaupunki,aina jotain tapahtumaa.Kiitos,kiva tulla Suomeen:)

    Marja-Leena:Nyt vain käväisin,mutta olisi kiva mennä tuonne uudestaan ennen Suomeen lähtöä-

    Arleena:Kirjakaupoissa minäkin tykkään kierrellä.Tuolla saa kirjat edullisempaan hintaan messujen aikana.

    VastaaPoista
  5. Minäkin käväisen Suomessa heinäelokuun vaihteessa. Pitääkin olla tarkkana, jos Helsingissä tulisi vaikka tuttu blogiystävä vastaan.

    VastaaPoista
  6. Prinsessan äiti tiettysti heti bongasi tuon taiteltavan vaaleanpunaisen linnakirjan torneineen...

    Taidetaan olla Suomessa samaan aikaan, lähden 25.päivä reiluksi kuukaudeksi.

    VastaaPoista
  7. Mahtava tapahtuma.

    Hyvaa Suomen matkaa! Minakin lahden reilun viikon paasta :).(Oh, joko se niin pian tuleekin se lahto...)

    VastaaPoista
  8. Joskus onkin ihaninta kirjamessuilla vaan kävellä, aistia tunnelmaa, kuunnella kirjailijoita ja katsella ihmisiä. Sitten kirjavinkit tarttuvat mieleen kuin itsestään. :)

    Ihanaa Suomen matkan odottelua. Milloin tulet Helsinkiin?

    VastaaPoista
  9. Allu:Sinäkin sitten siellä:) Ehkä törmätään,vilkuta jos näet;D

    Heljä:Oli aika ihana tuo kirja josta tuli tuollainen linna;D Muutenkin oli kaikenlaisia ihania lastenkirjoja tuolla.Kappas,ollaan lähes samoihin aikoihin Suomessa:)

    Tuula:On se ,hyvä tapahtuma.Kaikki ollaan Suomessa samoihin aikoihin;D

    Katja:Tuolla nimenomaan se olikin mukavaa.Olen myös hieman laiska lukemaan hepreaksi kirjoja.Helsinkii tulen ihan pian eli juuri juhannuksen kynnyksellä;)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...