sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Koirien vaisto

Koirilla on kyllä niin hyvä vaisto! Eilen otin matkalaukun esille ja silloin Bambi tajusi ,että jotain on tekeillä ja että olen jonnekin lähdössä.Siitä lähtien se on sitten seurannut minua tavanomaista enemmän ja tänään aamulla,kun olin lähdössä ulos,se seurasi ulko-ovelle aika onnettoman näköisenä. Normaalistihan Bambi ei näytä edes välittävän ,että lähden...(opetuksen tulos..)
Olen aina laittanut Suomen-matkani ajaksi Bambin eläinsuojeluyhdistyksen pensionaattiin,joka on ihan hyvä paikka, mutta kaukana kodinomaisesta paikasta. Mutta tänä kesänä asiat onkin toisin: Bambi menee suurimmaksi osaksi suomalaisen P:n hoitoon Tel Aviviin,ja on pensionaatissa vain lopun ajan. Todella hyvä juttu Bambin kannalta.  Tänään kävin eläinsuojeluyhdistyksessä hoitamassa Bambin siellä oloon liittyvät asiat,ja koska minulla oli puolituntinen aikaa,ulkoilutin muutaman koiran siellä.Kuvassa näkyvä pikkuinen  3-kuukautinen tyttöpentu (kuvassa ei näy miten pieni se on) oli niin suloinen,että teki melkein adoptoida sekin,mutta yksi koira kyllä saa riittää.

35 kommenttia:

  1. Saman huomion tein kun meillä oli vielä koiria, että niillä on todella hyvä vaisto. Jos jotain erikoista oli tapahtumassa ne kyllä tiesivät sen. Varsinkin nuo matkalle lähdöt sai ne ihan sekaisin. Meillä koirat oli aikoinaan koirahoitolassa matkamme ajan. Hyvä hoito sielläkin oli.
    Kiva kun Bambin hoito on noin hyvin järjestynyt matkasi ajaksi.
    Niin ja tervetuloa Suomeen!:)

    VastaaPoista
  2. Voi miten toinen on SÖPÖ...hyvin ovat hoitopaikat jarjestyneet:)

    Minulla ei ole marsuille viela hoitopaikkaa, mutta onhan tassa yli viikkoa viela sellainen aikaa löytaa....taytyy löytya joku todella luotettava...

    VastaaPoista
  3. Helpottaa stressia kummasti, kun tietaa etta lemmikki on hyvassa hoidossa!! Ja aivan ihana tuo pikkuneiti :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, että Bambi pääsee lainakotiin poissaollessasi. Voi ajattele sitä riemua, sitten kun tulet taas takaisin... :-) Tuo pentu on aivan valtavan suloinen.

    VastaaPoista
  5. Susanne:Todellakin niin helposti aavistavat mitä tapahtuu.Bambikin on koko ajan kiinni minussa nyt,selvät vieroitusoireet;D Kiitos,on kiva tulla Suomeen,ja ihanaa,kun Bambin hoito järjestyi noin hyvin.

    Ebru:Molemmat hurjan söpöjä.Toivottavasti teidän suloiset marsunne myös saavat hyvän hoitopaikan loman ajaksi.

    Karoliina:Ehdottomasti paremmalla mielellä lähden kun tiedän,että Bambin hoito järjestyi noin hyvin.Pieni koiraneiti oli iki-ihana!

    Hippu:Todellinen helpotus,kun järjestyi hoitopaikka noin hyvin.Menen tänä kesänä hieman pidemmäksi ajaksi,ja ei olisi ollut kiva jättää Bambia koko ajaksi pensionaattiin.Pieni pentu oli niin suloinen!

    VastaaPoista
  6. Jännä kuinka eläimet vaistoavat. Niin meidänkin kissat kun lähdimme matkalle. Olivat ihmeissään, ja kun tulimme kotiin, olivat hieman jopa vihaisia, tai ainakin loukkaantuneita. Mutta silti iloisia, että tulimme kotiin.

    VastaaPoista
  7. Kyllä koirat vaistoavat, että jotain on odotettavissa.
    Mukava, että voit jättää Bambin turvalliseen hoitoon.

    VastaaPoista
  8. Hyvaa matkaa Suomeen! Kauanko olet siella? Me lahdemme vasta 13.7 kahdeksi viikoksi.

    VastaaPoista
  9. Tervetuloa vaan kotisuomeen. Bambi varmaan luottaa siihen, että tulet taas takaisin ja haet hänet kotiin.
    Meillekin tulee juhannuksen jälkeen Fidji-neito hoitoon viikoksi. Fidji-koiruli on ollut täällä ennenkin ja kaikki on mennyt hyvin.

    VastaaPoista
  10. Ihana pentu, eikö se kuulu kellekään? Ottaisin sen heti. Meidän tuttavien koira istui matkalaukkuun eikä meinannut millään suostua sieltä lähtemään.

    VastaaPoista
  11. Sooloilija:Eläimet ovat tosiaankin niin herkkiä vaistoamaan. Nyt kun menen Suomeen,näen heti alussa vanhan Otto-kissani ja se tulee heti varmasti tervehtimään,niinkuin aina.

    Arleena:Mukava tunne tosiaankin,kun Bambin hoito on kunnossa:)

    Anu:Kiitos,olen tällä kertaa melkein kuukauden eli tosi kauan.

    Unelma:Bambi saa taas mukaansa vanhan toppini,jossa minun hajua,niin varmaan se rauhoittaa,mutta ihana tunne,että Bambi menee paikkaan,josta koirista pidetään,P:n luona varmaankin Bambilla on kivaa!Teillä on ihanasti aina kaikenlaisia koiruleita hoidossa:)

    Allu:Pentu etsii kotia...Olisin heti ottanut,jollei olisi Bambia.Voi teidän ystävien koiraa,aikamoinen protesti:D

    VastaaPoista
  12. Voi pikku Bambia, se on fiksu hauva <3 Tosi hienoa, ettei sen tarvitse mennä koko ajaksi pensionaattiin, vaikka hoito siellä asiallista onkin. Kodinomainen hoito on kuitenkin aina paras!

    Onpas suloinen tuo "lainahauva". Toivottavasti se saa kodin pian!

    VastaaPoista
  13. Voi kyllä ne koirat vaistoaa liiankin hyvin. Silloin kun päätin lähteä maanpakoon lapsieni kanssa, niin edellisenä iltana ennen lähtöämme rakas Maximme kävi maahan pitkäkseen ja kuoli. Ei ollut sairas eikä mitään, vanha tosin, mutta varmaan aavisti lähtömme ja valitsi tuon hetken lähteäkseen hänkin. Uskollisuus on surullistakin joskus.
    Mutta kiva kun Bambi pääsee ystävien luokse osaksi aikaa, vaikka se pensionaattikin vaikuttaa tosi hyvältä paikalta niin huomion saanti on kuitenkin aivan eri luokkaa perheessä.

    VastaaPoista
  14. Elegia:On se fiksu;D Olinkin tosi iloinen,että sen hoito järjestyi nyt noin hyvin:) Ja tuo pikkuhauva on niin suloinen,että eiköhän se pian saa hyvän kodin.

    Sirokko:Teillä on sitten oikein koskettava tarina edesmenneen koiranne kanssa.Ihmeellistä mikä uskollisuus.Ja totta,vaikka pensionaatissa hoito onkin ihan hyvää(ja eläinlääkäri aina paikalla) niin huomion suhteen se ei ole pitkäksi aikaa hyvä paikka.Nyt Bambi saa suurimman osan ajasta kunnolla huomiota ja rapsutuksia:)

    VastaaPoista
  15. Mehän taidetaan olla yläilmoissa samoihin aikoihin :).

    Suloisia ovat, molemmat koirat. Meidän koirakuume on huolesttavan pitkäkestoista ja nousevaa :).

    Terveisin naapuri pohjoisesta, joka ei jaksa kirjautua takaisin tililleen :)

    VastaaPoista
  16. Meidän vanhempi kissa on aika tarkka näissä asioissa ja istuu myös heti matkalaukkuun, kun sellainen ilmestyy. Matkalta palatessa on aina havaittavissa pientä murjotusta ja on kuulemma välillä murjottanut ja protestoinut jo hoitajallekin.

    Mun ei ole vielä koskaan tarvinnut viedä eläimiä hoitolaan, mutta äiti laittoi juuri toisen kissansa sellaiseen pariksi viikoksi ja joka kerta mulle soittaessa pohtii, että miten se kissa siellä "hotellissa" pärjää. Eiköhän siellä ole kuitenkin ihan hyvä olla, lyhyen aikaa.

    VastaaPoista
  17. Pikkujutut? Kappas vaan,ettei törmätä Vantaalla:D minulla on hurjan pitkä matka,24 tuntia,jota nyt hieman kadun.13 tuntia lentojen välissä,Amsterdamissa,ja ajattelin ottaa lentokentältä junan kaupungille.Mutta nyt tuntuu hölmöltä ajatukselta,kun on joutunut valvomaan koko yön ja vielä seuraava sellainen edessä.Koirakuume on tuttua;kärsin siitä monta vuotta;:D

    Ii: Kyllä eläimet vaistoaa kaiken niin helposti.Poikani kissat ovat olleet ihan ok hoidossa,paitsi kaksi kesää sitten karkasivat hoitolasta,josta kirjoitin tännekin.Nyt olen osan aikaa niiden hoitajana,kun poika kihlattuineen matkustaa lomalle.En vaan halunnut Bambia koko kuukaudeksi jättää pensionaattiin,joten olen erittäin tyytyväinen tähän järjestelyyn.

    VastaaPoista
  18. Tuo pikku koira vaikuttaa kivalta. Kyselin jo löytökoirista HESY:stä, mutta kyllä se niin on, jHs seuraava koiranikin on pitkäkarvainen collie. Olen niin tottunut tuohon rotuun. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka mieli muuttuisi. Juuri tällä hetkellä en kuitenkaan voi ottaa koiraa. Kissa riittää. Onkin sitten taas totutteleminen karvaisia kavereita toisiinsa. Viimeksi totuttelin pari viikkoa kissaa ja koiraa toisiinsa. Annoin niiden joka päivä hiukan tutustua ja tutkia toisiaan. Lopulta niistä tuli niin hyvät ystävät, että nukkuivat sylikkäin ja koiralla oli joskus kissa tyynynä! :)

    Tervetuloa Suomeen!

    VastaaPoista
  19. Kuulostaa tutulta! Aina kun ollaan lähdössä reissuun ja pakkaamassa laukkuja, kissa alkaa tulla tosi levottomaksi ja vaistoaa, että ollaan lähdössä. Viimeistään silloin, kun otetaan sen kantokori esille, se pakenee piiloon, koska ei halua lähteä kotoa pois... mekin viemme kissan eläintensuojeluyhdistykselle, jossa se asustelee häkissä, mutta viihtyy todella huonosti ja ilmoittaa närkästyksestään tosi äänekkäästi. Niin se vaan on, että lemmikit on mieluiten kotona ja vaan oman perheen kanssa :)

    VastaaPoista
  20. Ihan varmasti koirat tietää asioita...
    Meillä, kun Niilo näkee, että teemme hänelle wc-paperin hylsystä lelua, (karkkeja sisään ja päät umpeen)hän arvaa, että nyt jäädään yksin.
    Niilo on aina mukana, jos vain mahdollistA...:)

    VastaaPoista
  21. åh lilla bambi...fantastiskt hur känsliga dom är för det där när man ska åka bort.

    ha det så himla härligt i finland, njut av ljuset!
    kram

    VastaaPoista
  22. Marja-Leena:Pikku koira oli niin suloinen! Ymmärrän että haluat samanlaisen koiran kuin se edesmennyt koirasi;minäkin haluaisin Bambin tapaisen koiran,vaikka ennen sitä kuvittelin pitäväni vain suurista koirista!Ihanaa kuulla että koirasta ja kissasta tuli sydänystävät:) Kiitos,kiva tulla Suomeen taas!

    Anna:näin se on,Bambi on nyt ollut pari päivää tosi levoton,sen jälkeen kun otin matkalaukun esille.Mutta onneksi joutuu hyvään hoitoon suurimmaksi ajaksi. Ja Suomessa poikani kissat taas joutuvat osittain minun hoitooni:D

    Irmastiina:Aika hyvä namilelu Niilolle,kun menette pois.Olisin mielelläni ottanut Bambin mukaan,mutta se ei käy kun on koiria pelkääviä kissoja,allergisia ja niin edelleen.

    Sara: Otroligt hur känsliga de kan vara...Men lyckligtvis kommer han vara hos en finsk flicka här för det mesta,så jag behöver inte oroa mig. Tack,härligt att se igen sommarljuset,och inte se mörkhet några veckor.Kram till dig också!

    VastaaPoista
  23. Bambi-kulta on viisas ja tarkkamuistinen. Sillä on tallessa muistot siitä, miltä tuntuu ikävöidä omaa rakasta emäntäänsä. Mukavaa, että hoito on järjestynyt hyvin lomasi ajaksi.

    Tervetuloa Suomeen!
    Ja mukavat lomasäät on jo tilattu :)

    VastaaPoista
  24. Nurkkalintu:Viisas se on ja näköjään ,kuten sanot,tarkkamuistinenkin.Kovasti on seurannut puuhiani viimeisten päivien aikana ja seurannut normaalia enemmän.Yölläkään ei malttanut korissaan nukkua...Mutta hyvä hoito on hänelle järjestynyt:)
    Ja kiitos,mukavaa tulla Suomeen!

    VastaaPoista
  25. Oh my goodness, I have such a soft spot for dogs... I'm definitely a "dog person"! These babies are sooo adorable, and I can't help but think of my own pup. They're so similar, I wonder if they're distant cousins or something. ;)

    VastaaPoista
  26. Tuure;kiitos:)

    Hannah:So do I!! I am both a dog and a cat person,but maybe more a dog person now that I have a dog. Your dog is so lovely too! And they do look alike!

    VastaaPoista
  27. Oikein hyvää Suomen lomaa, meillä parin viikon päästä matka naapurimaahasi......odotetaan kuin kuuta nousevaa! Nauti kesästä <3

    VastaaPoista
  28. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  29. Voi kun niin ihania nuo hauvat eivätkä pääse mukaan!
    sydän aina särkyy eläinten puolesta, kun ne on jätettävä vaikka vain vähäksikin aikaa, muistan hyvin omasta kokemuksesta, kun meillä vielä oli koira.
    Mutta hyvä, että on hienosti järjestynyt hoito lomasi ajaksi, tervetuloa Suomeen.

    VastaaPoista
  30. Antoisaa lomaa. Tervetuloa Suomeen!

    VastaaPoista
  31. Koirat vaistoavat sellaistakin mitä en tähän laita.

    Bambi♥

    Et ehtinyt saada meiliäni...

    VastaaPoista
  32. Allun kommentin lailla meidänkin koira oli aikanaan sellainen, että meni istumaan laukun päälle, ettei kukaan päässyt lähtemään ilman häntä reissuun. Pepi oli myös ensimmäinen aina autossa, kaiken varalta hyppäsi kyytiin heti kun ovi aukesi, ettei varmasti unohdu kyydistä (tosin ei ikinä olisi unohtunut muutenkaan!) :)
    Aivan suunnattoman sulonen pentu! Onko se Jack Russell? En pystyisi jättämään taakseni tuollaista. Jos kotona olisi samanlainen, niin jäisin kotiäidiksi koiralle 24/7 :D

    Hyvä että Bambille löytyi hoitopaikka, eikä tartte koko aikaa olla koirahoitolassa. Rapsutuksia Bambille <3 Ja terkut sinulle, ystäväin <3

    VastaaPoista
  33. Meidän pienet gerbiilit tuntuisivat vaistoavan myrskyn tulon, käyvät silloin kovin rauhattomiksi.

    Bambi on suloinen ja ihanaa, että järjestyi mukava hoitopaikka. Hyvää Suomen lomaaa! Käy ihan kateeksi.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...