tiistai 23. elokuuta 2011

Vieras kylpyhuoneessa

Tällaiseen pieneen kaveriin törmäsin nyt illalla kylpyhuoneessani.Minut nähdessään se jähmettyi kylppärin katolle pitkäksi aikaa;oli varmaankin ihan kauhuissaan. Sisilisko oli ihan pikkuinen ja sievä.Kun menin uudestaan kylpyhuoneeseen oli lisko jo hävinnyt. Sunnuntaista lähtien on lämpötila samoin kuin kosteus taas noussut ja ehkä se sai liskon liikkeelle. 

Tietokone ei taaskaan toiminut aamulla,vaan siinä oli taas sininen ruutu eikä se mitenkään saanut Windowsia avattua. Jätin kuitenkin koneen päälle ja tullessani iltapäivällä kotiin toimi kone taas! Mutta tämä on nyt tällaista,päivä näin ja päivä noin,eikä koskaan tiedä romahtaako se nyt kokonaan. Konetta ei voi sulkea,sillä silloin sitä ei voi avata uudelleen.Ja kun tämä muutenkin toimii niin huonosti (muistia jouduttiin puolittamaan teknikon viime käynnillä)  niin kävin tilaamassa uuden koneen. Tämä on-off-koneeni on nyt sellaisessa kunnossa,ettei sitä edes kehtaa lahjoittaa minnekään.
Kävin tänään kahvilla suomalaisen E:n kanssa ihanassa Sugar Daddy-kahvilassa,josta kollaasin kuvat.Tauluseinällä hyllyissä paikan pikkuleipiä  ja pienen pienessä kahvilassa on monta kivaa yksityiskohtaa. Tuo lamppu,johon on ripustettu kaikenlaisia lappusia ja kuvia on mainio!
Eilen taas törmäsin nuoreen mieheen,joka syöttää kissoja. Hän tuo kissoille joka aamu ja ilta kuivaruokaa;oma annos jokaiselle kissalle.
.
Näin myös tämän pienen kissanpennun,josta kirjoitin muutama postaus sitten,ja jonka luulin jo olevan jossain perheessä, mutta samassa paikassa se oli taas tänään ja eilen ja heti tuli luokseni,kun lähestyin.Sanoin kissansyöttäjämiehelle,että olin ajatellut viedä kissan eläinsuojeluyhdistykseen.Hän sanoi että ei missään nimessä,hän hoitaa kaikki kissat ja myös tämän ja aikoo viedä sen sterilisoitavaksi,kunhan se kasvaa tarpeeksi.Kisulla on yhdessä nurkassa bussipysäkin alapuolella oma ruoka-astia ja tänään vein minäkin sille vettä. Miehen mukaan ei ole varmaa,että kisu löytäisi perheen,joka sen adoptoisi. Olen hieman miettinyt tätä lähistön kissojen elämää,ja tullut siihen tulokseen,että ei näiden välttämättä olekaan pakko olla jossain perheessä.Ne saavat säännöllisesti ruokaa ja juomaa,ja ne sterilisoidaan (kaikkia ei tietysti pysty) ,jotta tappeluita ei syntyisi ja kissakanta ei kasvaisi liian suureksi.Ne ovat vapaana luonnossa eivätkä ne näytä mitenkään siitä kärsivän ,päinvastoin. 

22 kommenttia:

  1. Noita lamppuja olen nähnyt täälläkin lamppukaupassa.

    VastaaPoista
  2. Voi miten suloinen lisko! Minulla on nyt 'lapsenlapsena' kaksikäärmettä ja kääpiövillakoira, mutta vähän aikaa sitten oli vielä tuommoinen söpö lisko. Toinen kärme on vielä ihan baby ja vakuutan, että hoito-ohjeet ovat tarkemmat kuin ihmisvauvoilla. Dina on syyskuún ekan viikon taas minulla hoidossa kun nuoret ovat viikon Espanjassa.

    No, minäkin yritän nyt ajatella kuten tuo nuori mies, että niillä ei ole nälkä, ei jano ja kukaan ei niitä kiusaa. Ellei totta, älä kerro minulle. Silti: Vie tuo nuorimies nyt herkulliselle leivoskahville, sillä sen hän on ansainnut ja kerro, että yksi blondi Suomessa ajattelee hänestä hyvää.

    VastaaPoista
  3. Allu;Aika kiva idea tuo lamppu!
    Leena;Suloisia tosiaankin.Siis oikein terraario on sinulle tuotu hoitoon!.Minäkin pidän käärmeistä ,kunhan eivät ole myrkyllisiä ja minusta kauniin käärmeet ovat kiehtovia otuksia.Kyllä niillä ihan hyvät olot ainakin tällä minun alueellani on,ja kuten kuvistakin huomaa,ovat yleensä hyvinvoivan näköisiä.Ja niillä on vapaus kiiveillä puissa ja muuta kivaa,ja ruokaa tulee säännöllisesti.Ja ne kissat tietävät just milloin hän tulee ja odottavat häntä!Nuorimies on kyllä leivoskahvit ansainnutkin.Välitän terveiset;D

    VastaaPoista
  4. Turkissa toimii kissoille sama palvelu melko hyvin. Meilläkin on taloyhtiössä omat kissat, joita asukkaat ruokkivat säännölisesti ulkona. Kun etupihalle ilmestyy uusi poikaspesue, tuo isäntä sieltä aina välillä jonkun rääpäleen meille sisään puoleksi tunniksi saamaan erityishuomiota. Poikasille annetaan nimi ja herkkuja . Hyrisevät tyytyväisyydestä sekä kissa, että lapset. (Lääkettä hieman meidän lemmikkikaipuisille lapsille, jotka ei omaa lemmikkiä tule kotiin saamaan isännän allergian vuoksi.) Sitten kaveri viedään oman emon kylkeen pihaelämää jatkamaan ennen seuraavaa kyläreissua. Näin kissat on vähän kun omia ja niitä halutaan ulkonakin pitää hyvänä. Mutta voi kulkukoiria, heillä ei ole kissanpäiviä:(.

    VastaaPoista
  5. Mine:AIka lailla kuten täällä.Tosin noita poikueita ei usein näy,ja pennut ovat harvinaisia,kun on ollut näitä sterisaatio-operaatioita. Mutta joka talossa näkyy olevan omat kissat,ja aina löytyy niille syöttäjiä.Meidän talon kissoilla on kaikilla myös omat nimet.Kulkukoiria ei onneksi ole,en ole sellaisia nähnyt vuosiin. Mutta hylättyjä koiria näkyy löytyvän sieltä sun täältä,eivat ne kaikki yhdistykset muuten olisi niin täynnä kotia etsiviä koiruleita.

    VastaaPoista
  6. Toi iso kissa on vissi dalmatialainen ;)

    VastaaPoista
  7. Nuo geggot olivat mukava piristys päivään kun asuin siellä. Toisaalta kerran kiipesin puuhun uimaltaalla ja kuulin sähinää ja gegon serkku oli samassa puussa camemelontti... huusin pyyhkeen ja vein kämpille toin oksan istua, mutta kun se ei edes seraavana päivänä suostunut syomään keräämiäni kärpäsiä tai muutakaan niin palutin luontoon. Yhden jännän hyöenteisen myös muistan se näytti aivan ruohonkorrelta, oli aivan käsittämätön. No, matkailu avartaa ;)

    VastaaPoista
  8. Sorry, meni kielet ihan sekaisin..Nimi chamaleon tulee kreikan kielisistä sanoista chamai (suom. 'maa') ja leon (suom. 'leijona').

    VastaaPoista
  9. Iik, minä kammoan kaikenlaisia liskoja sisätiloissa! Intiassa niitä näki aika usein, ja sitten taas annettiin pieni ääninäyte, kuinka suomalainen kirkuu...:-D

    Voi, taitaa olla tietokoneellasi viime hetket käsillä. :-( Mutta hyvä että olet varautunut siihen ja tilannut jo uuden koneenkin. Joudutko odottelemaan kauankin?

    Aivan ihana tuo kahvila! Mitä nuo merkit siinä piparihyllyn seinällä ovat? Hintoja? Näyttävät minusta ihan heprealta. ;-D

    VastaaPoista
  10. Amalia;D

    Ari;on nuo aika jännät nuo liskot,Tuo oli ensimmäinen minkä olen tässä kämpässä nähnyt,mutta edellisessä törmäsin kerran täysin läpinäkyvään liskoon.Olitpa kiltti kun keräsit sille hyönteisiä;D'
    Maaleijona;D

    Hippu;minä taas tykkään noista,mutta jos näen ison koppakuoriaisen niin joskus tulee pieni huuto;D Tietokone toimii nyt jotenkuten,mutta nyt on noita romahtamisia tapahtunut jo liian usein,että pakko vaihtaa.Ja tätä ei voi nyt edes sulkea. Viikon joudun uutta konetta odottelemaan,toivottavasti tämä kestää siihen saakka.
    Noiden pikkuleipien vieressä on pikkuleipien nimet ja hinnat.

    VastaaPoista
  11. Samalla tyylillä, mutta isompia on suunnitellut Ingo Maurer. Itse haaveilen sellaisesta ruokapöydän päälle, mutta on vain yksi mutta se hinta.

    Kissoilla on siellä myös lämmin olla, ei ole pakkasia. Mukava, että niitä ruokitaan ja steriloidaan.

    VastaaPoista
  12. Voi kun on suloinen lisko! On kisutkin, ei sen puoleen. Meillä myös vipeltää liskoja siellä ja täällä, onneksi ulkona. Hauksin on sellainen sähkönsininen pikkuotus.

    VastaaPoista
  13. Pienet liskot on söpöjä, Australiassa asuessani meidän vessassa oli aina albiinogeggoja. Söivät kaikki hämähäkit pois joten annettiin olla. Mutta eräänä iltana sänkyni alta löytynyt puolimetrinen lisko sai kyllä häädön - juoksi ovesta sen verran kovaa että tuskin olisi meille halunnut jäädäkään =).

    VastaaPoista
  14. Meillä on sisiliskoja puutarhassa vaikka kuinka paljon. Juoksevat aina muuria pitkin karkuun kun kastelen pensaita mutta koskaan ei ole sisällä nähty liskoa.

    VastaaPoista
  15. Arleena:Tuo ei varmaankaan ollut Maurerin,mutta kiva oli.Ja aina voi muuttaa lampun ulkonäkyä eri kuvilla.Kissoilla on ihan hyvät oltavat ainakin tässä minun naapurustossa.

    Johanna:Ei ole ennen tullut liskoja sisälle,tuo tuli avoimen ikkunan kautta,oli kiipeillyt seiniä pitkin.Sininen lisko,vau,se varmaankin on tosi kaunis!

    Athelas;Olen tainnut nähdäkin sellaisen albiinoliskon,ihan valkoisen.Söpöjä ovat nuo pienet,mutta takuulla kiljaisisin minäkin jos sellainen puolimetrinen tulisi vastaan;D

    Mizyena:Asun kolmannessa kerroksessa joten lisko oli kiivennyt aika korkealle:D

    VastaaPoista
  16. Taalla ehka sisilisko sisalla toisi kirkaisun. Israelissa se oli kai jotenkin tavallista. Vaikken voi sanoa olevani niitten harras ystava.

    Mutta kisujen ystava olen. Meilla on Maikin kanssa kissakuume...

    VastaaPoista
  17. Jos minun kylppäristä löytyisi sisilisko saisin sydärin...
    Siinä ei lisko parka enää jähmettyisi pelosta, vaan vipeltäsi pakoon, minkä pienillä kintuillaan pääsisi...☺☺

    VastaaPoista
  18. Hmm, minäkin voisin hieman säikähtää, jos täältä liskon löytäisin. Tosin kai niihin tottuu, jos niitä näkee useinkin. Söpöhän tuo on :)

    Herkullisen mielenkiintoinen kollaasi kahvilasta, oli varmasti hyvät sumpit siellä!

    Mietin muuten voisiko tietokoneen temppuilu johtia kosteudesta ja kuumuudesta? Jos ei tuuletin oikein kestä tuota kuumuutta ja kosteutta. Tämä on nyt vain ihan random pohdiskelua eikä se varmaan mikään syy ole koneen kuntoon. Mutta pakko silti sanoa ääneen ;)

    On kyllä söpö tuo kissa, jotenkin suloisen "räjähtäneen" näköinen :D Mietin minäkin, että saattaisi olla onnellisempi vapaana, kun on isompi reviiri ja saa olla ulkona.

    VastaaPoista
  19. Elegia:Onneksi tuo oli vain kylppärin katossa,en edes siihen ylettynyt:D Musta se oli söpö!

    Tuo kahvila on pienen pieni,mutta ihana.Ja siellä on maailman herkullisin suklaabrownie..
    Tietokone varmaankin kärsii kosteudesta ja kuumuudesta,mutta tämä kone on jo melkein 5 vuotta vanha,eikä näitä olekaan tehty kovin pitkäaikaisiksi.Ja temppuilu alkoi jo huhtikuussa,ennen kuumaa kautta. Siellä on emolevy jo väsähtänyt. Tuo pikku kisu on ihana,se on pienen pieni.Tulee aina syliin kun menen lähelle. Mutta ei viitsi kauan sylissä olla;D Kyllä se näyttää hyvin tuonne sopeutuneen ja sillä on yksi ihana vihreäsilmäinen tyttökissa nyt hoivaamassa.

    VastaaPoista
  20. Hauskannäköisiä pinkkejä marenkeja (?). No oli mitä oli, näyttävät ihan pikku possuilta :D

    VastaaPoista
  21. Minua pelotti Israelissa käydessäni varsinkin skorpionit. Istuin jossain isohkolla kivellä jossain kivikkoisella rinteellä, ympärillä oli ruohikkoa ja jotain pensaita. Olimme piirtämässä maisemia. Äkkiä olin varma, että kiven alla oli skorpioni tai useitakin. Nousin kiireesti siitä pois. Pieni sisiliskokin olisi riittänyt siinä saamaan minut kauhun partaalle käärmeestä puhumattakaan!! ;D

    Lopettavatkohan niitä kissoja siellä eläinsuojeluyhdistyksessä, jos niille ei löydy kotia, kun se mies ei halunnut, että kissanpentu viedään sinne?

    VastaaPoista
  22. Ihana lisko; se varmasti pitää hämähäkit ja muut lutikat loitolla - joten oilisi tervetulleita meillekin! :)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...