torstai 13. lokakuuta 2011

Kansallinen epäonnistumisen päivä

Huomasin Rouva Hoon ja Tanjan blogeissa,että tänään vietetään Kansallista epäonnistumisen päivää! Aika mainio ajatus:ainahan niitä onnistumisia kehutaan mutta miksei myös epäonnistumiselle voisi olla oma päivänsä. Siitä muistui yksi epäonnistumiseni,tai oikeastaan mokani,mutta joskus niitä on hieman vaikea erotella.Tämä on kuitenkin sellainen moka,jonka pelkkä ajatteleminen saa minut edelleenkin punastumaan;D
Vuonna 2005,Venezuelassa asuessa,kävimme kerran myös naapurimaassa Colombiassa. Käsimatkatavarani oli reppu,ja kun tulimme Bogotan lentokentän tullia kohti,joku repussa alkoi surisemaan ja liikkumaan.En heti muistanut mitä olin sinne laittanut,mutta sitten muistin,että se saattoi olla tuossa ylemmässä kuvassa näkyvä pieni ukkelilaite,jonka olin saanut yhden tutun myyntipöydästä Miamissa,ja joka on tosi kätevä jos niska on jumissa.Olin unohtanut poistaa siitä paristot matkan ajaksi,ja koska repppuun oli pakattu mahdollisimman paljon tavaraa,oli se sitten jossain vaiheessa mennyt päälle.Meidän piti päästä eteenpäin enkä ehtinyt siinä avata reppua ja repiä sieltä kaikki tavarat ulos jotta olisin löytänyt tuon pikku laitteen. Sitten paikalle ilmestyi äkkiä 2 tuiman näköistä tullimiestä tai sen tapaista ja halusivat ehdottomasti tietää,mikä repussani piti ääntä. Olin ihan punainen ja minun piti poistaa siinä heti lattialle kaikki repussa olleeni tavarani,sillä ukkeli oli ihan pohjalla,ja koska olin jo tarpeeksi hermostunut,siinä meni aikaa ja laite vaan surisi. Kun sitten vihdoin sain sen esille,katselivat tullimiehet toisiaan hieman ihmeellisellä tavalla,ja sitten tajusin,että he näköjään luulivat tuon laitteen olevan vibraattori! Siinä sain sitten selitellä heille että se oli niskahierontaa varten ja eksä vaan nauroi siinä vieressä....

32 kommenttia:

  1. :D
    Ja oikein kiva on, jos siinä ympärillä on vielä uteliaita ihmisiä tuijottamassa, mitä repusta löytyy.

    VastaaPoista
  2. Allu;kyllä siinä olikin pari uteliasta ,sekin nolotti vielä lisää...

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että sinäkin laitoit mokan tänne :D!

    VastaaPoista
  4. Voin kuvitella miltä sinusta tuntui.
    :-)

    VastaaPoista
  5. Nyt on kyllä pakko nauraa, vaikka silloin sinua ei varmasti naurattanut.

    VastaaPoista
  6. Irmastiina;D

    Tanja;Sait minut innostumaan;D

    Unelma:Olisin halunnut vajota maan alle sillä hetkellä:D

    Vihreätniityt:itku ei ollut kaukana,ja kun vielä punastuin...

    VastaaPoista
  7. :DDD

    Voin kyllä kuvitella, miten kauhean noloa tuo oli. Kyllä olisin minäkin punoittanut! :-)

    VastaaPoista
  8. Sori, näin lukiessa en oikein tiedä kuinka päin nauraisin.. Mutta ymmärrän että varmaan oli noloa tullissa, vielä kun kaiken surinan jälkeen esiin ilmestyi noin hauskan näköinen ukkeli :DDD
    Kiva kun kuitenkin rohkeana tyttönä jaoit tämän kanssamme, kiitos :)

    VastaaPoista
  9. Mainio tarina, Yaelian, nauru pidentää ikää.:D

    VastaaPoista
  10. Hippu:oli se noloa, olin ihan punainen;D

    Pikkujutut:Nyt naurattaa mutta silloin ei;D

    Sirokko:oli kyllä nolo tilanne,ja nolous syntyi ihan päässäni,kun ajattelin heidän ajattelevan sen olevan vibraattori..ja heidän puheestaankin (onneksi osaan espanjaa..) sen kuuli. Aika hauskan näköinen tuo ukkeli onkin;siihen kuului alussa sellaisia metallijuttuja päähierontaa varten,mutta heitin pois.Vieläkin otan tuon esille kun niska tuntuu liian jäykältä...

    Hanne;D

    Aili:näin on:)☺

    VastaaPoista
  11. Heh, heh, hih, hih, hoh, hoh ...

    VastaaPoista
  12. Nämä "hauskat" sattumat jäävät matkoilta mieleen ja niitä on mukava muistella. Tosin itse ao hetkellä ne eivät tunnu kovin "hauskoilta."

    VastaaPoista
  13. Voi sinua! :) :) Mieleeni tuli yksi juttu, joka tavallaan muistuttaa kokemuksestasi, vaikka hyvin, hyvin erilainen onkin. Kun olin 10-vuotias matkasimme bussilla silloiseen Neuvostoliittoon. Yksi savolaispariskunta oli -ihan totta! - ottanut evääksi kalakukon. He sitten joutuivat selittämään asiaa tullissa. Varmasti nolo hetki...

    VastaaPoista
  14. Onneksi jotkut kommellukset ovat sellaisia, että niille pystyy myöhemmin nauramaan, vaikka silloin joskus ei ehkä pystynytkään noloudeltaan nauramaan.

    VastaaPoista
  15. Ei todellakaan varmaan hauskaa sinulle, mutta mukavaa, että me sivulliset saamme näin jälkikäteen naureskella.

    VastaaPoista
  16. Lissu;Juu hihii nyt,muttei silloin;D

    Arleena:;Tämä onkin jäänyt hyvin mieleen,kun oli niin nolo juttu,mutta nyt sitä ajatellessa vain naurattaa;D

    Finnforlife:;D

    Katja:Kalakukkomuistosi kuulostaa myös hassulta;D Hieman erikoinen matkaeväs...Silloin kyllä oli noloa,mutta nyt tuntuu koko juttu ihan hassulta!

    Marleena:just näin se on!

    Kirlah:Silloin ei ollut ,mutta nyt nauran itsekin:D

    VastaaPoista
  17. Jael, olen ollut pöytäseurueessa, jossa jokin alkoi surista ja kun kaikki olivat tuttuja, joku kysyi, että 'hei, mitkä tuo on?' Eräs daami kaivoi kasvot punaisina vibraattorin laukustaan ja se ei näyttänyt ollenkaan miltään lelulta, vaan...;-)

    Minun on luultu Irlannissa Shannonin kentällä kuljettavan huumeita ja vietiin yksin syrjään, kun oli niin hemmetisti vitamiineja mukana ja olin läntännyt ne yhteen purkkiin kaikki sekaisin, mitä ei saisi tehdä.

    Mitä nyt epäonnstumisten päivä, mutta ajattele koko viikkoa, jolloin vain kiipeilee seinille ja/tai siivoaa...Koettu nyt on!

    VastaaPoista
  18. Leena:hih! Tutussa seurassa sellaiselle voikin nauraa,tuolla Colombiassa juttu vähän toinen kun muutenkin siellä ovat niin tarkkoja,huumeidenkin vuoksi.Ja pelottavan näköisiä olivat..Viime vuonna tänne tullessaan ystäväni Mary(joka asuu täällä talvet ja muuten Yhdysvalloissa)toi kaikki vitamiinsa mukanaan,kauhea määrä,ja häneltä takavarikoitiin ne.Myöhemmin olisi saanut ne jos olisi maksanut tullimaksut.

    VastaaPoista
  19. Totuus on usein tarua hauskempaa... :D

    VastaaPoista
  20. :D Olisi tällaisen ujon ihmisen painajainen tuo! :D

    Ja kieltämättä tuo hierontalaite on aika eksoottinen ;))

    VastaaPoista
  21. Mustikkatyttö:näin on;D

    Elegia:No minäkin olen joskus ujo,ja tuossa tilanteessa ekstra ujo;D Oikeastaan tuo laite,jossa alunperin oli sellaiset pitkät metalliosat,on tarkoitettu päähierontaan,,mutta heitin ne metalliosat pois ja tuo minusta tuo helpotusta niskajäykkyyteen;D

    VastaaPoista
  22. Muistaakseni oli tässä jokuaika sitten myös mokapäivä,..ellen ihan väärin muista. Epäonnistumispäiväkin on hassu päivä. Joskushan sitä sellaistakin sattuu. Päivän tarkoitus lienee että kääntäisi epäonnistumisen ja mokan positiiviseen suuntaan..osaisi vaikkapa nauraa itselleen? Enemmän se taitaa vaan nolottaa :-0
    Kaunista viikonloppua Sinulle sinne kauas!

    VastaaPoista
  23. Anna:Ai sellainenkin päivä oli;D Välillä ero mokan ja epäonnistumisen välillä on pieni,miksi tarvita sitten 2 sellaista päivää.Mutta ihan hauska idea,ja vaikka silloin Bogotassa melkein itketti,nyt vain nauran sille;D Kiitos,sinullekin kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
  24. :) ei sentaan vakavampaa tapahtunut kuin nolostuminen...joskus tulli-ihmiset on todella inhottavia vaikkei olisi mitaan syyta...

    VastaaPoista
  25. BLOGitse;juuri sillä hetkellä olisin halunnut vajota maan alle;D Tulli-ihmiset voivat tosiaankin olla joskus inhoittavia,,

    VastaaPoista
  26. :D :D
    voin vaan kuvitella tilanteen nolouden; onneksi nyt vaan hauska muisto.

    Mulla surisi kerran sähköhammasharja laukussa, en ollut turvatarkastuksessa, mutta ihmisiä oli ympärillä ja meni kauan ennenkuin tajusin että surina tulee mun repusta. Sitten ne epäilevät katseet muilta sai mut myös tulipunaiseksi ja siitä katselijat varmasti sai vaan enemmän vettä mielikuvitusmyllyynsä! ... Teki mieli lopuksi nostaa sähköhammasharja ilmaan ja huutaa, että se se vain oli - että varmasti tulisi selväksi. Mutta en kehannut sitäkään ... ;)

    VastaaPoista
  27. Ha haa :-D tuo on kyllä oikeasti ihan seksilelun näköinen!

    Mulla on joskus pitkällä junamatkalla herätyskello alkanut soida rinkassa. Unenpöpperöisenä naureskelin, että heh heh, eipä ole minun, kun minä olen kyllä poistanut patterit herätyskellsotani...

    Jossain vaiheessa oli kyllä sitten pakko tajuta, että minun rinkastanihan se pirinä kuului. Ja ainahan tommoset laitteet on sitten alimpana jonkun kengän sisään pakattuna...

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...