tiistai 14. helmikuuta 2012

Matkamessuilla ja ihana ystävänpäivätervehdys:)

Tänään tullessani kotiin oli postilaatikossa odottamassa näin ihana ystävänpäivätervehdys:) Kiitos Hanne ihanainen! Toivottavasti kaikilla oli oikein hyvä ystävänpäivä;täällähän tuolla päivällä on romanttinen tarkoitus eikä ystävänpäivä ,kuten Suomessa.
Alkuillasta kävin Tel Avivin  messukeskuksessa matkamessuilla.Messut ovat auki tänään ja huomenna,ja aamupäivällä se ovat auki vain ammattilaisille  kun taas kello 14 jälkeen sinne pääsee tavallinenkin kansa,ja sisääpääsy messuille on täysin ilmainen:)
Vaikka näillä matkamessuilla painopiste oli etupäässä Välimeren alueen maissa,oli mukana  myös monia muitakin maita,esimerkiksi Aasiasta,Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Myanmarin eli entisen Burman kojuun en ole tainnut ennen törmätä millään matkamessuilla(Helsingissä asuessa kävin joka kerta matkamessuilla). Nyt kun siellä ei enään ole sotilasjunttaa on maa  luultavasti avoimempi turismille.Olisikin mielenkiintoista mennä sinne tai vaikkapa safarille Keniaan!
Välimeren alueen maatkin olivatkin  näyttävästi mukana,kuten esimerkiksi Kypros.Myös Espanjalla,Italialla ja Turkilla oli suuret osastot.Intiakin oli mukana suurella osastolla. Latvia ja Liettuakin olivat kivasti edustettuina,mutta kun olin aiemmin lukenut lehdestä tästä näyttelystä ja mennyt  siellä olevan linkin kautta katsomaan näytteilleasettajia ,näin siellä esimerkiksi Tallinkin nimen ja pari suomalaista turismiin liittyvää yritystä,mutta etsin niitä tuolta,tuloksetta.  Luin näyttelyluettelon monta kertaa läpi,mutta ei siellä näkynyt yhtään pohjoismaista esittelijää. Ehkä olin vahingossa nähnyt aiempien vuosien näytteilleasettajalistan.
Israelin druusi-ja tserkessi-väestöllä oli yhteinen osasto.Heidän kyliinsä järjestetään mieleenpainuvia vierailuja,ja samalla voi tutustua molempien väestöryhmien keittiöön.Lisätietoa näistä mielenkiintoisista väestöryhmistä  täällä
Tämä nainen oli kai loikannut jostain menneisyydestä....
Japanin osastolla ystävällinen nuorimies kehoitti minua ottamaan kiinnostavia esitteitä.
HIenoja esitteitä japanilaisesta ruuasta ja step-by step ohjeet siitä,miten tarjotaan vihreää teetä.
Kauniita ruusuasetelmia;muistuttamassa Haifan kansainvälisestä kukkanäyttelystä huhtikuussa.
Paljon tuli materiaalia kerättyä noilla messuilla,mutta pidin erityisen paljon Turkin osaston ja Kyproksen osaston digitaalisista esitteistä!

31 kommenttia:

akissfromthepast kirjoitti...

hyvää ystävänpäivää :) ja hieno kortti!
hmm..japanin osastolta olisin varmaan napannut jokaista sorttia yhden :D

Johanna / Omamaamansikka kirjoitti...

Onnellista ystävänpäivää! Meillä myös juhlitaan enemmän rakkauden ja rakastavaisten päivänä.

Nuo messuthan ovat jo kuin olisi pienellä matkalla käynnyt!

lepis kirjoitti...

Oikein mukavaa ystävänpäivää!

Matkamessut näyttivät mukavilta. Ehkäpä sitä vielä joskus pääsee jonnekin... :)

Unelma kirjoitti...

Tuolla Haifan kukkanäyttelyssä olisi mukava käydä.

Kiinnostavia matkakohteita esittelit.
Tuskin kuitenkaan uskaltaisin Keniaan safarille lähteä. :-)

SusuPetal kirjoitti...

Ihanan lahjan olet saanut Hannelta!

Ja mitä ruusuja!!!

Hyvää ystävänpäivää sinulle!!

Yaelian kirjoitti...

Akissfromthepast:kiitos samoin sinulle hyvää ystävänpäivää! Japanin osastolla olisi ollut mielenkiintoisia esitteitä vaikka koko kassillisen verran;D

Johanna:kiitos samoin! Olenkin viettänyt Valentinen päivää USA:ssa...Matkamessuilla onkin kiva käydä pienellä "matkalla";D

Lepis:kiitos samoin!
Ja toivottavasti pääset jonnekin matkustamaan..

Unelma:Varmaankin upeaa sitten tuolla kukkanäyttelyssä,nuo ruusut olivat niin kauniita! Myanmar tuntui kovin mielenkiintoiselta;on tainnut olla tähän asti suljettu turismilta.

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Oikein ihanaa Ystävänpäivää, Yaelian.

Ja olipa sua odottamassa ihana ylläri. :)

Allu kirjoitti...

Myanmar on paras mitä olen koskaan nähnyt ja kokenut.
Hyvää ystävänpäivää!

sirokko kirjoitti...

Minulle rittäisi matkustelun suhteen tuollaiset messut ihan hyvin. Aika outoa ettei siellä näkynyt pohjoismaalaisia kohteita, taitavat olla liian kylmiä sikäläisille.
(se ei kyllä ihmetytä ettei meikämaa ollut esillä :)

BLOGitse kirjoitti...

Ystävyydellä kerron,
sait hienon taideteoksen,
Suomella ei taida olla rahaa kaikille messuille...
Matkailu on mukavaa mutta lentäminen ei.
Kivaa viikon jatkoa!

Yaelian kirjoitti...

Itkupilli:Kiitos samoin! Hannen kuvat ovat ihania!

Allu;Enpäs tiennytkään että olet siellä ollut.Sinne kyllä haluaisin mennä,ennenkuin se pilaantuu...Ja kiitos,samoin sinulle hyvää ystävänpäivää!

Sirokko:Minulle taas tuli kamala matkustushinku noista messuista! Pohjoismaita ei näkynyt,mutta kai ovat olleet aiemmilla messuilla. Jeps,teidän maata ei ollut;D

Yaelian kirjoitti...

BLOGitse;hieno taideteos tuo onkin:)
Ja totta,lentäminen ei ole kauhean kivaa,mutta perille saapuminen yleensä on;D

Kiirepakolainen kirjoitti...

Suloinen kortti!
Ystävänpäivätervehdys sinne kesään!

Yaelian kirjoitti...

SusuPetal;kiitos samoin sinulle hyvää
ystävänpäivää! Ja ruusut oliva ihanat ,ja tuoksuivatkin:)

Kiirepakolainen:Kortti onkin aivan ihana! Ja sinulle samoin hyvää ystävänpäivää!

Kirsikka... kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää sinne aurinkoisten appelsiinien maahan!

Mine kirjoitti...

Minuakin kiinnostaisi päästä matkamessuille. Kiitos, että pääsin edes näin:). Taitaisi tosiaan tulla runsauden pula, maailmassa on niin monta paikkaa, jonka haluaisin nähdä.

Hyvää Ystävänpäivää! Täälläkin juhla on rakastavaisia varten:).

Nurkkalintu kirjoitti...

Sinulla on kiva ystävä;
sait suloisen tervehdyksen.

Kiitos matkamessuista.
Kypros kiinnostaisi minua.

Mukavaa illan jatkoa.

Valua Kuvasa kirjoitti...

Mukavan oloiset messut ja onhan se matkailukin mukavaa ja mieltä piristävää.:) Mukavaa ystävänpäivää näin suomalaisittain. Monessa muussakin maassa se lienee enemmän rakastavaisten päivä kuin ystävysten juhla.

Noista messuista vielä, että kauniita näytteille asetteluita, ihanat kukka-asetelmat yms. ja sähköiset esitteet ovat helppoja säilyttää ja keveitä kanniskella.

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Kivat messut! Ja hyvä kun muistutit...mielestäni täällä Münchenissäkin on ihan onko jopa tällä viikolla matkamessut. Sinne siis! Ihanan yllärin olet saanut Hannelta. Hyvää ystävänpäivää!

Marleena kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää ja -vuotta! ♥

anumorchy kirjoitti...

Hyvaa ystavanpaivaa nain myohassa!
Mielenkiintoiset messut! Janna etta Turkkikin on mukana, vaikka valit ovatkin "vahan" viilenneet. Minulla on kauhea ikava sinne, teimme siella niin monta antoisaa matkaa.

Marianna kirjoitti...

Varmasti mielenkiintoiset messut. Me täällä juuri selailimme kesälomakohteita, mutta päätöstä emme saa aikaiseksi.
Hyvää Ystävänpäivän yötä ja loppuvikkoa sinulle !

Hippu kirjoitti...

Matkailumessut ovat ihania! On ihana kuljeksia siellä, haaveilla ja kasata mukaan erilaisia esitteitä enemmän kuin jaksaa kantaa... :-)

Minuakin kiinnostaisi käydä Myanmarissa ja safarilla Afrikassa; olen haaveillut siitä jo pitkään.

Mukava messupostaus! :-)

Karoliina kirjoitti...

Ihanaa ystavanpaivaa :) Matkamessut ovat ihania, ja tosi kiva kun eivat siella teilla edes paasymaksua perineet. Safari Keniassa on aina kiehtonut...

Anna kirjoitti...

Voi miten kaunis kortti!
Tuli ihan kesäinen olo tuota postaustasi lukiessa, voi kun tulis kesä pian!
Kauniita päiviä, iloisia sattumuksia Sinulle, jokaiselle päivälle, toivottaa Anna.

Rita kirjoitti...

Oletpa taas kierrellyt ja saanut vaikutteita :)

Ihastuttava tuo Hannelta tullut kortti. Hän on lahjakas ja ihan omanlaisensa tyyliltään.

Leena Lumi kirjoitti...

Jael, minäkin sain Taiteilijaltamme kauniin kortin. Se on kuvattukin muiden korttien kanssa, mutta kun yksi on koko ajan poissa eli reissussa, enkä minä osaa tehdä sitä yhtä juttua...

Miten sinä jaksat kiertää noissa ruuhkissa;-) Minä en kestä mitään muuta kuin kaksi kertaa vuodessa kirjamessuille ja kerran Ikeaan. Ei mitään karnevaalimeininkiä minulle, vaan saaren eristys. Tässä on meidän suurin ero! Muutenhan me osataan kyllä piirtää karttoja ravintoloiden mukaan etc.etc. kertoa huimia juttuja, mutta vain hyvän ruoan äärellä etc.

Tänään jo 3 x lumityöt, mutta ei haittaa, kun on kevyttä, kuivaa puuterilunta.

Bambille suukko♥

Yaelian kirjoitti...

Kirsikka:kiitos ja näin jälkijunassa samaa sinullekin!

Mine:Matkamessuille on kiva mennä katsomaan matkakohteita,vaikkei niihin menisikään. Ja sitten lukea niitä esitteitä kotona;D täälläkin tuo oli romanttinen päivä kuten teilläpäin:)

Nurkkalintu:Matkamessut ovat aina mielenkiintoisia:) Ja Kypros on täällä niin lähellä, mutta olen ollut vain lentokentällä.Olisi kiva nähdä enemmänkin.Hyvää loppuviikkoa sinulle!

Valua Kuvasa:Noillakin matkamessuilla riitti katsottavaa muutamaksi tunniksi.Näin on,ystävänpäivä on muualla yleensä rakastavaisten päivä.Ja tuo kukka-asetelma oli niin nätti ja tuoksuikin hyvälle.Ja digitaaliset esitteet miellyttivät!

Helmi-Maaria Pisara:Teillä siellä Munchenissä onkin varmaan suuren matkamessut. Ja Hanne osaa tehdä ihania kuvia,ja aina laittaa niitä blogiinsa lukijoiden iloksi:) Myöhäiset ystävänpäiväterveiset myös sinulle!

Marleena:kiitos samoin:)

Anu:kiitos samoin.Kävitkö messuilla? Ja Turkkiinhan pääsee edelleenkin lentäen ...

Marianna:Matkamessuilta aina löytää jotain mielenkiintoista vaikkei nyt olisikaan matkustamassa minnekään.Tuolla oli myös viinimaistelua ja vähän muutakin sellaista. Toivottavasti teille löytyy hyvä matkakohde! ja hyvää loppuviikkoa samoin!

Hippu:matkamessut onkin kivoja ja niitä esitteitä on kiva selata (tykkäsin etenkin Japanin esitteistä,niihin oli panostettu) Myanmar on kuulemma kiehtova,sinne olisi mukava päästä.

Karoliina:kiitos samoin vähän myöhässä. Olinkin yllättynyt kun tuonne pääsi ihan ilman maksua:)

Anna:Hannen kortit ja kuvat ovat ihastuttavia! Ja kyllä se kesä teillekin pian tulee ...ja se onkin sitten niin kaunis!Kiitos kauniista toivotuksista ja Sinulle toivon samaa:)

Rita;minulla on nykyään suora bussi messualueelle;D Hannen kuvat ovatkin ihastuttavia!

Leena:Arvasinkin että sinullakin oli postia sieltäpäin,ihanaa sellaista.Minä tykkään kierrellä tapahtumissa jotka kiinnostavat,ne ihmismassat sitten kiinnostavat vähän vähemmän.Esim,yhtenä päivänä olin lähistön uusitussa hienossa marketissa joka oli ihan tyhjä ja voi miten ihanaa siellä oli kierrellä! Sehän se meidän ero onkin ,minä taas tulisin aika pian hulluksi erityksessä;D Huh,paljon lumitöitä ,jaksamisia! Ja Bambi kiittää pusuista;D

anumorchy kirjoitti...

Paaseehan sinne Turkkiin toki, isanta ei vaan halua. No, ymmartaahan sita, ettei halua lomailla maassa jossa saattaisi tulla ikavia kommentteja niskaan. Han ei voi edes "naamioitua" suomalaiseksi niin kuin mina. Varasin muuten kesaksi lentoliputkin taas Istanbulin kautta Suomeen enka edes kertonut hanelle viela. Olisi varmaan mukissut vastaan. On nyt kuitenkin jotain jemmassa.

Yaelian kirjoitti...

Anu;Ihan ymmärrettävä pointti ja sääli että niin on .Pitää vaan toivoa että tilanne paranisi...

MaaMaa kirjoitti...

Meillä on Myanmar ja Laos matkalistalla .... ehkä ensi vuonna! :) Tänä vuonna on nyt se Japani ja syksyllä varmasti San Francisco, missä hanin sisko perheineen odottaa meitä vierailulle ... edellisestä käynnistä on jo pian 6 vuotta!

Matkamessut on ihania! Pääsee suunnittelemaan ja kyselemään tarkemmin tietoja :)