perjantai 9. maaliskuuta 2012

Purim-paraati 2012 osa 1

Eilen täällä asuinkaupungissani Holonissa vietettiin taas Purim-juhlaa paraatin merkeissä.Paraati tässä kaupungissa on Israelin suurin ja eilen oli 20 kerta,kun se tässä kaupungissa järjestettiin.
Osanottajia paraatissa oli 6000,joista suurin osa tästä kaupungista,mutta osa myös muista lähialueen kaupungeista.Yleisöä oli sitten moninkertaisesti tuota määrää enemmän....
Tulin paikalle jo hyvissä ajoin,eli tunti ja 15 minuuttia ennen sen alkamista.Halusin hyvän kuvauspaikan. Koska en myöskään halunnut olla auringonpaisteessa,menin puiden varjostaman kadun varrelle,hieman ennen sitä kohtaa,mistä kulkue alkoi,joten en ihan kaikkia vaunuja saanut kuvattua. Alussa valoa oli takanani ihan riittävästi,mutta kun kulkue alkoi,niin alkoi olla tosi varjoista siinä missä olin (ei kovin optimaalista valokuvaamiselle),mutta kaikki muut paikat olivat jo enemmän kuin täynnä ,joten jäin sitten paikalleni.
Päätin jakaa paraatista ottamani  kuvat kahteen postaukseen:tähän vaunujutut,ja tanssijat sitten seuraavaan postaukseen. Viime vuonna paraatissa näytti tältä
Jopa kaupungin pitkäaikainen pormestari oli siellä hyörimässä ennen paraatin alkua.
Tytöt jättihampurilaisen sisällä. Teemana oli tänä vuonna lapsuuden maut.
Kippari-Kallehan se siellä näkyy kavereittensa kanssa . Vaunuja ja hahmoja on valmistettu vuoden aikana monessa kaupungin työpajassa,vapaaehtoisvoimin,ja hahmot olivat tosi hienoja!
Tämä taisi olla pankin sponsoroima vaunu..tuo hahmo liittyy säästämiseen
Tämän vaunun kyltissä luki että vihannekset ovat terveellisiä;D
Jätti falaffeliannos
Erilaisia hahmoja oli suuri määrä
Kokonaan kukkasista tehty vaunu. Kukkaiset kana ja kukko olivat upeita!

Tälle vaunulle kävin vähän köpelösti.Siinä oli maapallo,jonka ympärillä kiersi hahmoja eri maista.Vähän tämän kuvan ottamisen jälkeen geisha-parka irtosi vaunusta ja putosi kadulle.Onneksi kukaan ei loukkaantunut!
Viimeinen vaunu oli hauska! Siinä oli maan tunnettuja kokkeja ,joidenka hahmot kiersivät ympäriinsä isossa kattilassa!

21 kommenttia:

  1. Wau, sanomattakin selvää, ettei ainakaan meidän nurkilla näe moista kulkuetta. Yksi smurffikin bongattu, tosin taisi olla ilmaa täynnä.:) Mahtavia kuvia ja kiva kun julkaisit ne täällä.

    VastaaPoista
  2. Voi hurja, mikä määrä työtä tuohon kulkueeseen on mennyt! Kiitos kuvista; hienoja kuvia olet saanut.

    Aika huteralta tuo geishan pää kyllä näyttääkin... Putosiko pelkkä pää vai koko geisha?

    VastaaPoista
  3. Kylläpä on nähty vaivaa noiden hahmojen kanssa...olisipa täälläkin joskus tuollaisia paraateja...:)

    VastaaPoista
  4. Valua Kuvasa:Tämä kulkue on kyllä tässä kaupungissa vuoden tapaus;D

    Hippu:Nyt tämän kulkueen jälkeen alkaa heti työ ensi kulkuetta varten.,Kamalasti työtä tosiaankin noihin on mennyt.Koko geisha putosi!

    Irmastiina:Tosiaankin paljon vaivaa nähty:)

    VastaaPoista
  5. Tosi erikoista! Ei Jerusalemissa varmaankaan ole noin isoja touhuja, en ainakaan ole kuullut.
    Joskus olimme Mevaseret Zionissa katsomassa kulkuetta, mutta ei se kyllä noiden sun kuviesi kanssa kilpaillut.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Eeviregina:täällä Holonissa onkin Israelin suurin kulkue. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  7. Kiva kun oot ottanut kuvia! Valtavia ilmestyksiä! Hyvin tehtyjä hahmoja ja kaikkea muutakin!

    VastaaPoista
  8. Komea paraati tai siis kulkue todella!

    VastaaPoista
  9. On kyllä suurta ja upeaa, mikä työn määrä, ja taitavasti tehtyjä kaikki. Onhan sitä sitten kiva katsellakin.

    VastaaPoista
  10. Mahtava värikäs paraati! Ei täällä noin paljon värejä ole nähtykään. Luontokin on niin karun näköstä kun on lumet sulannut, eikä puissa lehtiä..kyllä siellä varmaan mieli piristyisi.

    VastaaPoista
  11. Vau miten hauskoja tapahtumia teillä on siellä Tel Avivissa! Todella värikästä ja leikkisää ajanviettoa.

    Minulla on muuten sinulle blogissani haaste :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos kuvista. Täällä saa katsella ilman vaaraan putoavista geishoista:). Voitti Kotkan meripäiväparaatin 1-0:D. Muissa paraateissa en ole sitten ollutkaan. Ei kun olen sittenkin. Disneyworldissa. Siitä kuuluukin sitten seuraavalla Euroopan reissulla.

    VastaaPoista
  13. Vauuuuu mitä väri-iloittelua! Ihanaa, leppoisaa... vaan on tuossa ollut tekemistäkin, kaikki hahmot ja puvut ja jos vaikka mitä.

    Täällä on nyt niin valkoisen harmaata ja taivaalta pukkaa vedensekaistalunta, joten oli ihanaa käydä karnevaalissasi! Huiskis!

    VastaaPoista
  14. Yaelian!

    Teillä päin osataan juhlia komeasti;DDD

    Juhlat jatkukoon...

    VastaaPoista
  15. Kirsti:joka vuosi sitä ihmettelee miten he taas ovat keksineet ja tehneet hienoja uusi hahmoja!

    Marleena:Komea kulkue tosiaankin:)

    Sirokko:Hurjan paljon työtä.Minuakin pyydettiin erääseen työpajaan mukaan tekemään hahmoja papier machesta,mutten ehtinyt.

    Pia:ihanan värikästä ja kivaa katseltavaa kerran vuodessa:) Ja toivottavasti teille pian tulee jo kevät!

    Anna:Tämä kulkue oli Holonissa,joka on ihan Tel Avivin kupeessa. Ja ihanan värikäs olikin! Kiitos haasteesta:)

    Mine:Kiva kun pidit.Lähellä oli,ettei geisha pudonnut päälleni,sillä niin lähellä olin..Ja teillä onkin sitten mukava reissu tiedossa!

    Kiirepakolainen:Tämä vuotuinen paraati ja kulkue on kyllä ihana väriläiskä ja tämä oli 3 kerta,kun siitä nautin:) Ja toivottavasti teille pian kevät tuo vähän väriä.

    Aili:komeat juhlat oli.Eilen vielä jatkuivat ja nyt ovat sitten ohi tältä kertaa.

    VastaaPoista
  16. Wow, mielettömän värikäs ja "suuri" tunnelma! Ehdottomasti olisi kiva päästä joskus osallistumaan. Siellä tuo juhlien järjestely ja koristelu kyllä osataan - todella mielikuvitusta kutkuttavaa!

    VastaaPoista
  17. Vau miten mielettömiä lavasteita!!! Niissä on ollut hommaa! upea paraati varmasti ! :)

    VastaaPoista
  18. Värikästä ja iloista, oikeaa kevätmeininkiä.

    VastaaPoista
  19. Olipas kiva aihe teillà siellà ja nyt ymmàrrànkin nuo porkkana-asuiset tytòt tuossa aikaisemmassa postauksessa. Hurjan isoille juhlat myòs nàytti ja jos olisin lukenut tàmàn postauksen ennen ylempàà postausta olisin ollut vàhàn paremmin kàrryillà. Tààllà meillà ei ole mitààn teemaa karnevaalikàrryille, mutta poikkeuksetta niissà on jotain politiikkajuttuja...blaah! Kaikki liittyy aina jotenkin politiikkaan.

    VastaaPoista
  20. Elegia;juhlat olivat tosi hienot ja taas niin paljon panostettu.Mitäköhän keksivät ensi vuodeksi...
    Ennen tuota juhlaa avattiin Tel Aviviin muutamia naamiaisasukauppoja,jotka vieläkin auki,pitäisi ehkä ihan rauhassa katsoa ensi vuodelle joku asu;D

    MaaMaa.Kauheasti työtä tosiaankin tehty ja lopputulos sitten upea:)

    Ciacy;kiva aihe oli ja kivasti toteutettu:) Viime vuonnahan aiheena oli lumottu metsä ja mitäköhän keksivät ensi vuodeksi.Tämä kulkuehan on lapsipainotteinen,joten ei mitään politiikkaa;D

    Unelma:Kiitos,oli kaunista kuvattavaa:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...