torstai 7. kesäkuuta 2012

Kirjoja ja mansikoita



Taustalla punainen design-museo ja oikealla cinemateekki sekä mediateekki
Täällä alkoi eilen vuosittainen,yli viikon kestävä kirjaviikko,jolloin kirjakustantamoilta voi suoraan ostaa kirjoja,alennuksin. Tätä vietetään monessa kaupungissa ja Tel Avivissa suuri kaupungintalon vieressä oleva Rabin-aukio on täynnä kirjakustantamoiden kojuja.Tapahtuma on aina auki iltaisin ,eli klo 18 aina keskiyöhön. Menin tällä kertaa asuinkaupunkini Mediateekin aukiolle,jossa vietetään tämän kaupungin kirjaviikkoa.
Olin aika pettynyt,sillä kustantamoiden kojuja oli mitätön määrä Tel Avivin kirjaviikon kojuihin verrattuna ja täällä taisikin olla enimmäkseen lastenkirjoja. Mutta ei se mitään;kirjaviikkoa vietetään tulevallakin viikolla ja ehdin hyvin mennä sinne isompaankin tapahtumaan.
Joten menin Mediateekin toisella puolella olevalle maatilatorille (auki torstaisin) jossa ostin pienen rasiallisen herkullista munakoisoa tahinikastikkeessa Daliyat al-Karmelista kotoisin olevalta druusinaiselta.
Maatilatorikin oli kutistunut ihan mitättömäksi,mutta se kuulemma johtui viereisestä kirjatapahtumasta,ja siitä,että suurin osa tuolla yleensä olevista viljelijöistä olivat toisessa tapahtumassa.
Mutta ostin mansikoita;pitkän sesongin ehkä viimeiset täällä.Seuraavat mansikat syön kai Suomessa...nämä olivat makeita ja hyviä.
Lähellä kotia näin,että erään talon aitana toimivaan passionhedelmäaitaan on jo tullut hedelmiä.

15 kommenttia:

  1. Myyntipöydällä näkyy jotain ihania täytettyjä piiraita. Vähän samanlaisia olen syönyt Viipurissa...

    Ah, miten odotankaan jo kotimaisia mansikoita!

    VastaaPoista
  2. Kirjaviikko. Onko siellä vain hepreankielisiä kirjoja vai muitakin? Herkulliset on pöytien antimet ainakin näin silmillä syötynä. Munakoiso on ihan oma lempiherkkuni. Olen täällä oppinut sitä syömään ja söisin mielelläni useamman kerran viikossa.

    VastaaPoista
  3. Olipas druusinaisella pöytä täynnä herkkuja :).

    Hmmm, täällä saa nyt vaan belgialaisia mansikoita. Mutta ne ovat kyllä melko makeita. Mutta odottelen kotimaisia. Harmi vaan, kun niitten hinta pysyy oikeastaan koko kesän aika korkealla...

    Joko sinä pian Suomeen reissaat?

    VastaaPoista
  4. Leena:Noissa täytyy olla sisällä kai juustoa ja yrttejä,en ole maistanut,mutta nainen tekee sairaan hyvää munakoisoa tahinikastikkeessa.Kohta teilläkin on mansikoita!

    Mine:taitavat kaikki kirjat olla hepreankielisiä,sillä tämä on hepreankielisen kirjallisuuden (myös käännösten) viikko.Minäkin rakastan munakoisoa,ja tuo nainen osaa tehdä sitä ihan taivaallisen hyvin,tosin aika tyyriisti...

    Tuula:todella paljon herkkuja hänellä onkin.Hän tekee kaiken itse ja tulee tuonne kerran viikossa myymään herkkujaan.Mansikoista tykkään paljon mutta täällä taisivat nyt loppua.Tosin nuo mansikat myyvä mies kertoi kasvattavansa seuraavat mansikat elokuussa,jotain riippuvia sellaisia. Hän asuu pohjoisessa,ja yöt kuulemma tarpeeksi viileitä silloinkin.Ensi kuussa olen Suomeen tulossa...

    VastaaPoista
  5. Meilläkin oli lauantaina belgialaisia mansikoita, ne olivat makeita ja pienempiä kuin espanjassa myydyt isot marjat, eivät ne oikein mansikoilta maistuneetkaan. Hyvin pysyivät kuitenkin kasassa, eli hyviä kakun koristeita.

    Piiraat näyttävät herkullisilta, usimmiten niissä on kuitenkin jauhoja, ohi on siis käveltävä. :-)

    VastaaPoista
  6. Täällä on viikonloppuna isot markkinat, joihin tulee kaikenlaista itsetehtyä jne.
    Postailen siitä sitten.
    Markkinoilla on kiva kierrellä ja jos jotain löytyy ostettavaksi, se on hyvä juttu.

    VastaaPoista
  7. Markkinat olisi kivoja, pienetkin (huokaus). Meillä on vaan niitä jokapäiväisiä toreja ja kadunvieren kauppiaita. Minä varmaan jämähtäisin noihin druusialaisiin piiraisiin, herkullisen näköisiä.

    VastaaPoista
  8. Voi miten siellä järjestetään aina paljon kaikkia kivoja tapahtumia! Harmitti vain noiden asuinkaupunkisi myyjien puolesta - toivottavasti heillekin riittää asiakkaita, vaikka tapahtuma onkin kutistunut pieneksi. Ei ole kiva, jos kukaan ei osta mitään. :-(

    VastaaPoista
  9. Mukavaa viikonloppua ja antoisaa kirjaviikkoa!
    Bambille rapsutuksia <3

    VastaaPoista
  10. Eeiiiiii voi olla totta, että aitatarpeina on siellä hedelmää, mistä me maksetaan melkein mättäitä!!!!

    VastaaPoista
  11. Teillä on siellä nuo aidatkin niin hienoja! Meillä kasvaa korkeintaan jauhoisia orapihlajan marjoja!

    VastaaPoista
  12. Wow mitä toripöytiä! Näyttää herkulliselta :)

    VastaaPoista
  13. Voihan markkinat, sanon minä. Meillä sähköt pätkii koko ajan ja kommentoinnista on tullut melkein vaativa urheilulaji (niin että ennättää sormillaan napauttaa lähetä, ennenkuin yhtys katkeaa :)).

    Mansikoita teillä vielä, meiltä loppuivat jo.

    VastaaPoista
  14. Unelma:nämä mansikat olivat hyviä ja pysyivät hyvin koossa.Puolet pakastin ja puolet söin;oli kilon rasia. Ei ollut edes kallis,joten olisin voinut ostaa toisenkin.
    Piirakat näytti hyvältä,mutta minäkin kävelin ohitse;D

    Arleena:markkinoille on kiva mennä ja aina siellä löytyy jotain.Odotankin sinun markkinapostaustasi...

    Sirokko:markkinat,kaikenlaiset ovat kivoja,ja kivasti niitä täällä järjestetäänkin.,Piirakat varmaankin hyviä,mutta yritän pysyä tuollaisista erossa...

    Hippu:Tosi kivasti on tälläkin viikolla ollut tapahtumia. Tuolla ei ollut montaa kustannusyhtiöiden pöytää mutta varmaankin kirjoja ostettiin,Tulin niin aikaisin,ettei väkeä vielä ollut.Mutta maatilatori oli tosi kutistunut eilen.Tänään kävin Tel Avivin maatilatorilla ja hyvä kun väentungoksessa pääsi liikkumaan...

    Nurkkalintu:kiitos ja Bambi lähettää kisulle rapsutuksia takaisin;D

    Marja-Leena:Tuon ovat talon asukkaat istuttaneet.Passionköynnös on siitä kiva,että se kasvaa nopeasti ja runsaasti. Tuolla on kiva katsella kukintaa ja hedelmien kehitystä,mutta hedelmät taitavat mennä talon asukkaille..

    Minna:Tuolla oli aika vaatimattomasti toripöytiä eilen,mutta druusinaisen pöydässä oli herkkuja:)

    Pikkujutut:voihan nenä sitä teidän sähköä,toivottavasti toimii pian kunnolla.Mansikoiden aika on loppu mutta vielä siellä täällä näkee niitä'.Torilla tänään tosin oli aika tyyris jo rasia.

    VastaaPoista
  15. Apua miten ihania mansikoita, vesi herahti kielelle..
    teillä on kaikkea ihanaa siellä!!!
    Ei ihme , että viihdyt..

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...