perjantai 6. heinäkuuta 2012

Viime päivinä

Nämä ihanuudet olivat lempikahvilassani yhtenä aamuna.
Viimeinen viikonloppu ennen Suomeen lähtöä ja kaikenlaista järjestelyä on ollut tällä viikolla ennen matkaa.Myös tapahtumia...
Kartush-kissa tulee usein mukaan aamulenkille
Olen muutama aamuna, hyvin aikaisin,tehnyt vähän pidemmän lenkin parin muun tutun koiranomistajan kanssa.Toinen heistä ottaakin Bambin viikoksi,ennenkuin Suomesta takaisin tuleva P ottaa Bambin loppuajaksi.
Bunnyn ja Shelegin(Sheleg=lumi) aamurutiiniin kuuluu tämäkin... Bambikin kokeili sitä viimeksi.
Muutama iltapäivä sitten tein pitkän lenkin rantakadulla S.A.C.H-talon etiopialaisen sairaanhoitajan Worken kanssa.Ilmaislehti oli järjestänyt tapahtuman eräällä Tel Avivin rannalla. Kävelin muuten ilman hattua ja se kostautui illalla päänsäryllä...
Tapahtumassa oli jättikokoinen SheshBesh-peli ja jonkunlainen kilpailu.Myös rantapalloja jaettiin tuolla ja otimmekin S.A.C.H-talon lapsille muutaman sellaisen.
Viedessäni toisen vapaaehtoispaikan muutamaa tyttöä puistoon leikkimään,huomasin siellä olevat puut. En ole tainnut tällaisia ennen nähdä,ja nuo "hedelmät" olivat tosi suuret. Mitäköhän ne ovat...Olisin ottanut yhden noista mutten ylettynyt...Edit:Anulta sainkin tietää,että tämä on makkarapuu,kotoisin Afrikasta.Kiitos vaan Anu:) Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassakin on tällainen
Kauppakeskuksessa en voinut olla kuvaamatta lasten vessaa,joka juuri sillä hetkellä oli tyhjä.
Elefanttikraanat ihastuttivat!

26 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun pääset kohta Suomeen vilvoittelemaan. Täällä on kuuma. Totuimme niin hotellihuoneiden ilmastoinnin hulvattomaan käyttöön, että nyt se kostautuu. Meillä ilmastoinnin päällä pitäminen on kallista puuhaa, joten pitää kärsiä kuumassa. Tänään aloitamme parvekekauden eli kunhan aurinko laskee, marssimme sinne. Pojat pystyttivät juuri teltan. Minä kävn ostamassa toisen patjan ja kasan kynttilälyhtyjä iltaa valaisemaan. Ah sille, jo etukäteen.

    VastaaPoista
  2. Niin ja noin ihanaa vessaa en ole ikinä nähnyt:)

    VastaaPoista
  3. Mine:Säätiedotus lupasi aika viileää tulopäivänä...
    Minäkään en käytä ilmastointiani,paitsi ihan hätätilassa,sillä asunnossani on vanha erittäin energiasyöppö ilmastointilaite ,ja sähkölaitos muutenkin on kehoittanut säästämään sähköä.Joten joka huoneessa on tuuletin...
    Tuo vessa onkin aivan hurmaava;ihanaa että on tuolla tavoin otettu lapset huomioon:)

    VastaaPoista
  4. Terveiset pikaiselta Porvoon retkeltä jolla olimme tänään Aussi-vieraiden kanssa.
    Olet selvästi jo täpinöissäsi Suomeen tulosta - mansikat ja muut herkut odottaa!
    Tuo kuvaamasi lasten veski on upea!

    VastaaPoista
  5. Täällä suosivat säät juuri nyt, toivottavasti myös lomasi aikana.
    Ihanan aurinkoinen ruusukinppu.
    Jotenkin muistan nähneeni juuri tuollaisen hedelmän, mutta en nimeä muista.

    VastaaPoista
  6. Hyvaa Suomilomaa!!!
    Mina karsin viela kolmisen viikkoa tasta kuumuudesta,ja sitten paastaan Suomeen hengittamaan raikasta maaseudun ilmastoa....

    VastaaPoista
  7. BLOGitse:Minäkin toivon taas pääseväni Porvooseen tänä kesänä..Odotankin kovasti ruisleipää ja mustikoita;mansikoita tuli talven aikana jo kauheasti syötyä joten niitä kaipaan vähemmän.Jeps,tosi ihana veski tehty lapsille:)

    Allu:Eikös olekin:)

    Arleena;toivottavasti säät silloin kauniit ja lämpimät,mutteivät liian lämpimät.Tuo ruusukimppu oli tosi aurinkoisen värinen:)Olen taas etsinyt tuon puun nimeä mutten ole löytänyt.

    Lisay:kiitos ja samoin sinullekin! Yritä vielä kestää tätä kuumuutta jonkun aikaa...

    Irmastiina:kiitos:)

    VastaaPoista
  8. Voi ei, koirat laskemassa liukumäkeä. *reps* :-D

    Tuli vaan mieleen, että käyttävätkö lapsetkin tuota samaa liukumäkeä? Eivätkö vanhemmat tykkää huonoa, jos koirat laskevat samaa mäkeä kuin heidän lapsensa...? Mutta koirilla on ainakin ilmeistä päätellen tosi hauskaa. :-D

    Aivan ihana vessa!

    VastaaPoista
  9. Hippu: Olen tehnyt tuota lenkkiä vasta muutaman kerran,mutta nuo isommat koirat tekevät sen 5 kertaa viikossa,ja tuosta liukumisesta on tullut jonkinlainen rituaali.Tuo oli klo 6.30 aamulla eikä lapsia eikä vanhempia tienoilla,mutta varmaan ehkä eivät tykkäisi jos samaan aikaan tuolla olisi lapsia...Huvittavan näköistä joka tapauksessa;D

    VastaaPoista
  10. Kivaa, kun paaset jalleen Suomen seikkailulle.
    Onpa kerrassaan ihastuttava lasten vessa.

    VastaaPoista
  11. Ihana tuo lastenvessa, missa ostoskeskuksessa se on?

    Hyvaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  12. Sateenkaari:onkin kivaa mennä taas Suomeen:) Vessa on kerrassaan ihastuttava!

    Pilvi:Dizengoff Center,3 kerros,Imaginarium lelukaupan vieressä....Kiitos,kiva mennä taas Suomeen tätä hellettä pakoon;D

    VastaaPoista
  13. Se puu on makkarapuu, Afrikasta kotoisin. Wikipediasta loytyy tietoa. Hedelmat on muuten tosi painavia, ei kannata olla semmosen alla kun se kopsahtaa puusta alas.

    Kivaa Suomilomaa sinulle!! Onneksi et ostanut lipuja Air Finlandilla!

    VastaaPoista
  14. Kiiris toivottaa oikein oikein hyvää lomaa ja turvallista matkaa!

    Hih, minä luulin, että puussa kasvaa jättiperunoita:))))

    VastaaPoista
  15. Ihanaa Suomen-lomaa! Saisikohan jostain tuollaiset norsuhanat omaan kylpääriinsä, piristäisi aamurutiinia kummasti :)

    VastaaPoista
  16. Kivoja kuvia olet taas laittanut!!
    Hyvää Suomen matkaa!

    VastaaPoista
  17. Anu;kiitos tiedosta:) Makkara tosin ei heti tullut mieleen tuosta,,,en ole ennen nähnyt noita muualla.Niin,ei Air Finlandialta mutta Malevilta,joten jouduin ostamaan lipun kahdesti,tuli kalliiksi:( Ja kiitos,kivaa varmaankin on sitten Suomessa:)

    Kiiris:kiitos:) Hih,aika suuria pottuja tuossa puussa;D

    Minna;kiitos:) Nuo norsuhanat ovat kyllä aika ihanat,ja tuo vessa muutenkin;D

    Kirsti:kiitos,kiva tulla Suomeen:)

    VastaaPoista
  18. Onpa ihana lasten vessa, tuollainen olis päiväkodissa kiva, varsinkin nuo kärsähanat:)
    Tervetuloa Suomeen!

    VastaaPoista
  19. Tarutikki:tuo vessa on tosiaankin mahtava; varmaankin hyvä silloin kun lapsen on aika luopua vaipoistaan ja potasta;D
    Kiitos,kiva tulla Suomeen!

    Sara:sommarkramar åt dig också!

    VastaaPoista
  20. Kohdalleni osuvan lottojättipotin jälkeen uudessa kodissani tulee olemaan myös tuollainen vessa! =)

    VastaaPoista
  21. No jo on makkarapuu! Voikohan noita hedelmiä syödä? ...ainakin riittäisi evästä pitkäksi aikaa :D

    Mainiot kraanat kauppakeskuksen lastenvessassa! Miksei noin kivoja ole aikuisillekin? ;)

    VastaaPoista
  22. Ompas erikoinen vessa, en ole koskaan ennen nähnyt noin kivaa vessaa!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...