lauantai 29. syyskuuta 2012

Pyhien välissä

Kotitalon vieressä olevia erivärisiä kiinanruusuja.Tosin tuo sininen taitaa ehkä olla jotain muuta,vaikka aika samanlaiselta näyttääkin
Eilen alkoi taas syksyinen ja keväinen sääilmiö eli kuumat aavikkotuulet.Tosin eilen oli mielestäni epämukavan kosteaa,ja tänä aamulla inhoittavan nihkeää,mutta nyt iltapäivällä oli pilvistä ja välillä tuntui miellyttävä tuulenhenkäys.Koska melkein koko syyskuu on ollut aika miellyttävä,vaikkakin lämmin,tuntui tämä nihkeä sää ihan kamalalta! Mutta onneksi tätä ei montaa päivää kestä.
Puiston eräässä puussa oleva kissa katseli Bambia ja minua uteliaana.
Puiston taatelipuitten hedelmissä on eri värisävyjä.Taatelipalmut voivat olla joko mies-tai naispuolisia,mutta vain naispuoliset taatelipalmut tuottavat hedelmää ja hedelmöittämiseen tarvitaan miespuolisen taatelipalmun siitepölyä. Joskus aikoinaan ihmettelin,miksi katujen varsilla ja puistossa olevien taatelipuitten hedelmiä ei kerätä.Sitten kokeilin,ja totesin,etteivät nämä taatelit mitään herkkua ole.

Huomenna sunnuntaina täällä alkaa sitten seuraava juhla,eli viikon kestävä lehtimajajuhla,ja sunnuntai on taas puolikas päivä,ja maanantai pyhäpäivä.

P.S. tänään kuulemma satoikin.Tosin ei minun nurkillani...

30 kommenttia:

MaaMaa kirjoitti...

Joku sanoi, että myös tomaatit olisi joko mies- tai naispuolisia ... mutta taisivat viilata mua silmään. Valitin nimittäin alkukesästä, ettei kirsikkatomaattini kuki ... mutta kyllä se sitten kukki ja vieläkin tuppaa tomaatteja, vaikka syksyn myötä on kaikki lehdetkin jo puskasta pudonneet ... :D

Hauska kisu sielä puussa teitä katselee :)
Mukavaa viikonlopun jatkoa ja paljon haliterkkuja <3

Yaelian kirjoitti...

MaaMaa;joo sua huijattiin,ei taida tomaatti olla samantapainen kuin taatelipalmu;D Ja kiva että sull.a vieläkin tuppaa tomaatteja;D
Kisun huomasin kun Bambi pissasi puun juurelle...
Mukavaa viikonloppua ja haliterkkuja sinullekin:)

mummeli kirjoitti...

Kauniita kuvia ja kisulilla kiva istuinpaikka, näkee hyvin ympärilleen!

Lisay kirjoitti...

Tyttareni kertoi,etta oli vahan satanut ainakin taalla Jerusalemissa.En itse ollut siihen aikaan ulkona...
Taallakin koko paiva ollut tuskastuttavan kuumaa.Varmaan tarkenee huomenillalla istua lehtimajassa...
Hyvaa Succottia sinulle!!!

Mustikkatyttö kirjoitti...

Kylläpä teilläpäin menestyy kauniita kasveja ulkosalla!

Olen aina tykännyt kovasti kiinanruusuista. Meillä oli sellainen tosi suuri puumainen kiinanruusu sisäkasvina, kun olin pieni. Lopulta siitä tuli niin suuri, että vanhemapani antoivat sen KELA:n konttoriin lahjoituksena. Tuli sitä vähän ikävä pikkuisena muistelen.

Mukavaa viikonlopun jatkoa! :)

Kiiris kirjoitti...

Kylläpäs siellä kauniisti kukitaan! Ja taatelit ovat ihan herkullisen näköisiä, harmi, ettei voi syödä...

hanne virtauksesta kirjoitti...

Oi taatelit on mun herkkua ja taatelikakku. Ei ole kauaa, kun leivoin viimeksi. Laitoin kaksi pakettia taateleita. Oli makoisa ja söin melkein itse koko kakun..

Ihania kiinanruusuja, niin herkkiä kukkasia..

Sadetta me olemme kyllä saaneet. Mieleläni lähettäisin teille osan..
Kaikkea kivaa ja suloista sinulle♥

Yaelian kirjoitti...

Mummeli:kiitos:)Kisulla olikin tosi hyvä paikka siellä puun oksalla;)

Lisay:tunsin iltapäivällä tasan yhden vesitipan,mutten sen enempää.Tulispa sadetta tännekin. On todellakin ollut tuskattuvan nihkeää nämä pari päivää.Ja hyvää succotia sinullekin!

Mustikkatyttö:säät ovat sellaiset,että ympäri vuoden on nättejä kukkia ympärillä.Kiinanruusut ovat nättejä ja niitä käytetään paljon pensaskasveina;minunkin kotitaloni ympärillä on sellaisia.KELA:n väki oli varmaankin tyytyväisä siihen teidän lahjoitukseenne;D Kiitos samoin sinulle hyvää viikonlopun jatkoa!

Kiiris:kai noita taateleita voisi periaatteessa syödäkin mutteivät ole mitenkään makeita. Eli kaupasta pitää niitä tuoda eikä tuolta...

Hanne:taatelit ovatkin tosi ihania.Tosin ne mainitsemasi neliöiksi pakatut taatelit eivät kauhean hyviä mielestäni ole mutta käyvät hyvin kakkuihin.,Taatelikakku onkin ihanaa!
Kiinanruusun kukat ovat tosi kauniita.Kiitos,tulispa meille sadetta,sitä kovasti odotellaan.Viimeksi oli kunnolla maaliskuussa.Haleja sinulle!

arleena kirjoitti...

Kauniin väriset kiinanruusut. Minulla kukkii kiinanruusu edelleen, aina on tullut uutta tilalle, kun entiset putoavat. Sehän on kerrottua lajia.
Taatelipuu näyttää hyvin runsassatoiselta.
Mukavaa viikonvaihdetta sinulle.

Hippu kirjoitti...

Heh, enpä ole tiennytkään, että kasveillakin voi olla sukupuoli.

Sinä aina löydät tuommoiset ihanat kissat. Tai sitten kissat löytävät sinut. :)

Yaelian kirjoitti...

Arleena:muistankin postauksesi kauniista kiinanruusustasi,joka oli hieman erilainen kuin nämä,mutta tänään näin naapuritalon pensasaidassa just samanlaisen kuin sinulla.Täällä ne näyttävät kukkivan ympäri vuoden.Taatelipalmu runsassatoinen;sääli kun eivät maistu hyviltä nuo taatelit...

Hippu:aika hassua että kasveillakin voi olla kaksi sukupuolta,mutta joillakin kasveilla tosiaankin on noin.Joku sanoi minulle että nuo puiston puut olisivat niitä miespuolisia,mutten nähnyt missään tietoa siitä,että miespuolisiinkin tulisi hedelmiä;kukkia kylläkin.
Hih,meidän puistosta löytyy aina kissoja.Tuo oli ennestään tuntematon ja katsoin ylös kun Bambi pissasi puun juureen;D

Johanna kirjoitti...

Jaan tunteesi nihkeästä. Meillä oli eilen ilman kosteus sellainen, että se tuntui epämiellyttävältä. Tänään on sitten satanut koko päivän, mutta ilma on mukavan viileä. Eikohän se tästä taas. Bambille terveisiä!

Tuula kirjoitti...

Olipas kauniita, värikkäitä kukkasia. Täällä meillä kaikki alkaa olla keltaista, kun ruska on värittänyt luonnon.

Ja tänä aamuna oli maa valkoisena kuurasta yön pakkasen vuoksi. Joten eipä ole lämmintä eikä nihkeää :).

Ja teillä vaan jatketaan juhlimista siellä :).

Unelma kirjoitti...

Teilläpä onkin nyt oikein juhlakausi menossa.

Kisuli on löytänyt mukavan ja kuvauksellisen poseerauspaikan. :-)

Taatelit ovat herkkuani, kaksi päivässä riittää. Olenkohan lukenut sen viisauden joskus blogistasi.

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Ei muuta kuin hauskaa juhlintaa :) Rupesi kummasti tekemään mieli kuivattuja taateleita...

lepis kirjoitti...

Lehtimajajuhla kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Nimi kiehtoo.

Ihania kuvia kiinanruusuista.

Yaelian kirjoitti...

Johanna:Tämä trooppinen sääilmiö on edelleenkin täällä ja kuulemma loppuu vasta keskiviikkona.Sataispa meilläkin!Tänään tuli muutama tippa,mutta eihän se ole sadetta.Bambi kiittää terveisistä;D

Tuula:teille tulee kauhean aikaiin talvi,mutta toivottavasti ei nyt ihan vielä sentään;vastahan kesä lopppui! Tämä nihkeys on kyllä aika epämiellyttävää...Joo nyt on succot ,koko viikon mutta sen jälkeen palataan sitten ihan normaaliin:)

Unelma:Syksyisin on aina pitkä juhlakausi.Viime vuonna juhlapäivistä iso osa osui viikonlopuksi,joten ei tuntunut kestävän näin kauan.Kisulla oli todellakin hyvä tähystyspaikka! Taisin kerran kirjoittaa taateleiden hyvistä puolista;ne ovatkin niin herkullisia ja samalla terveellisiä:)

Helmi-Maaria.Joo aika paljon juhlia täällä näin syksyn alussa...Ja toivottavasti löytyi taateleita!

Lepis:Lehtimajajuhla on ihan ok;mutta nykyään myydään sellaisia Kiinassa tehtyjä halpis instant lehtimajoja,jotka kyllä ovat aika kamalia!
Täällä on tosi kivasti kaikenlaisia kukkasia aitauksissa:)

Susanne kirjoitti...

Todella kaunis kukkakollaasi!
Kauniita on myös taatelipalmut hedelmineen!
Oikein hyvää syyskuun viimeistä päivää ja alkavaa lokakuuta!

Leena Lumi kirjoitti...

Jael, olet hurja säätiedottaja...kuvailet noita aavikkotuulia ja muita niin eroottisesti;-)

Haluasin niin kiinanruusun, mutta aina saan sen tapettua. Nyyyh. Nyt pidän tuosta oikean alalaidan väristä, juuri nyt.

Hyvin taiteellinen kissakuva.

Ihanaa lokakuuta sinulle!

Mine kirjoitti...

Siellähän on elämä yhtä juhlaa. Minä odotan sateita, jotta saisin lopettaa kukkien kastelun. Tuntuu, että sitä lajia on ollut ihan riittävästi. Nyt kun syksyn kaikki muu arki vyöryy päälle, ei enää ole aikaakaan olla parvekkeella. En silti halua kukkieni kuolevan, joten täytyy jaksaa vielä...

Nurkkalintu kirjoitti...

Söpö on tuokin kisu. Hieno kuva.

Hyvää juhla-aikaa!


(Meidän nurkilla on satanut, - samoin toistenkin.)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää lehtimajanjuhlaa sinullekin!
Terveiset täältä meren toiselta puolelta, Sisiliasta.
Täällä on ihan yhtä kuumaa kuin teilläkin. 34-37c, ihan liian kuumaa meikäläiselle.
-Ja noita taatelipalmuja, kiinanruusuja, eukalyptuspuita, bougainvilleaa ja oleanteria kukkii joka puolella.
Terveisin Eeviregina

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää lehtimajanjuhlaa sinullekin!
Terveiset täältä meren toiselta puolelta, Sisiliasta.
Täällä on ihan yhtä kuumaa kuin teilläkin. 34-37c, ihan liian kuumaa meikäläiselle.
-Ja noita taatelipalmuja, kiinanruusuja, eukalyptuspuita, bougainvilleaa ja oleanteria kukkii joka puolella.
Terveisin Eeviregina

Yaelian kirjoitti...

Susanne:kiitos:) Kiinanruusut ovat tosi kauniita;)Mukavaa lokakuuta sinulle!

Leena;vai eroottisesti;D Täällä on edelleenkin inhoittavan nihkeää enkä tiedä miten saan nyt edes nukutuksi kun on tällainen sää.Pari päivää vielä ja sitten on taas normaalit asteet tälle kaudelle.Kiinanruusut ovat kyllä kauniita ja näyttävät olevan aika kestävääkin lajia,joten ehkä kannattaa kokeilla uudestaan.Täällähän niitä on usein pensaina,joskus myös pieninä puina. Kiitos,kissa oli kivasti tuossa puun oksalla.Ja ihanaa lokakuuta sinullekin!

Mine;Syksyt täällä aina pitkäkestoisia juhla-aikoja.Viime vuonna meni osa viikonlopuksi,joten tuntui lyhyemmältä.Nyt on viikon kestävä lehtimajajuhla,ja sitten onneksi pyhät ohi;:D Meille tuli vain tippoja joten kukkia saa kastella vielä kauankin...'

Nurkkalintu:kiitos:) Kisu poseerasi niin nätisti tuolla.Kiitos:) Sadetta saisi tännekin tulla...

Eeviregina:Kiitos:)Ai sielläkin on kuumaa.Ja ilmasto siellä taitaa olla aika samanlaista kuin täällä joten ei ihmekään että kasvitkin samoja.Nautippa siellä olosta!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Onpa kaunis tuo kissa puussa -kuva!

Toivottavasti siellä viilenee tai ainakin raikastuu pian. Meillä oli aamukuudelta vain 1,6 astetta lämmintä. Syksy on jo pitkällä.

Rita kirjoitti...

Hahaa, tuo puussa töllistelevä kissa on mainio ! :)

Yaelian kirjoitti...

Katja:kisu oli nätti ja posearasi kauniisti:)Toistaiseksi on vielä kuumaa,tänäänkin yli 30 astetta!

Rita;eikös olekin! Sillä on tosi hyvä aitiopaikka siinä:)

Pia Koskinen-Sanchez kirjoitti...

Kivoja kuvia ja tapahtumia sinulla taas. Aina törmäät johonkin mielenkiintoiseen asiaan.

Ciacy kirjoitti...

Muistankin sun joskus maininneen nàistà nais- ja miespuolisista puista. Aika erikoinen juttu..onkohan noita muitakin kasveja jotka ovat naisia tai miehià?

Minna M kirjoitti...

Minä yritin kasvattaa kiinanruusua, se ehti kukankin tehdä ja sitten luovutti. En ole perinyt äitini viherpeukaloa. Voisin mielelläni lähettää sinulle osan sateestamme, nytkin lotisee niin että katto jytisee.