perjantai 12. lokakuuta 2012

Mitäs ikkunan alla tapahtuu....

Tällainen kaunis taulu tuli viime postauksen Jaffa-kierroksella vastaan.
Makuuhuoneen ikkunasta kuvattua
Eilen iltapäivällä tulin kotiin ja näin jo ulkoovelta päin,että jotain oli tekeillä meidän talon ja viereisen talon yhteisellä pihanurmikolla (no nyt siellä ei pahemmin ole nurmikkoa kun ei ole oikein kasteltu eikä sateitakaan tullut sitten viime maaliskuun kuin pari tippaa...) Tämä asuintaloni ja viereinen talo ovat melkein kiinni toisissaan ,mutta eivät ihan ja muodostavat makuuhuoneeni puolella L-muodon. Vein Bambin ulos ja pakkohan oli kysellä ,että mitä tuolla oli tekeillä.Selvisi että siellä vedettiin johtoja sähköauton patterin latauspaikkaa varten.Enpäs tiennytkään,että sähköauton omistajalla on latauspaikka ihan kodin vieressä.Sähköautofirma;amerikkalais-israelilainen Better Place on ollut julkisuudessa viime aikoina,sillä sen perustaja ja toimitusjohtaja  Shai Agassi sai potkut viime viikolla kun autoja oli myyty paljon alle tavoitteiden ja rahaakin tuhlattu kai liikaa..¨
Samalla Jaffan reissulla tuli myös ihailtua tämän talon parvekkeilla olevia kaksipuolisia Greenbo-kukkaruukkuja.

26 kommenttia:

  1. Wau, nyt sitten sähköauton ostoon :) Sähköauto business ei taida olla niitä kiitollisimpia, vielä ainakaan. Mutta toivottavasti yleistyisivät. Tosin mua vähän häiritsee se niiden äänettömyys. Tai siis pelottaa.

    VastaaPoista
  2. Ei taida tuo sähköautokauppa käydä kunnolla oikein missään. Jos asuisin Oslossa, niin saattaisin sellaisen hankkiakin, jos sillä en muualla kuin kaupungissa ajaisin. Oslossa sähköautot saavat parkkeerata ilmaiseksi ja pieninä mahtuvat melkein mihin koloon vain. Ja latauspaikkojakin on vähän siellä sun täällä.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Siellä on sähköautoja jo käytössä. Ekologisia ovat näin äkkiä ajateltuna, mutta sähkön tuottaminen ei aina ole kovinkaan ekologista.

    VastaaPoista
  4. Johanna.Ei taida ihan vielä sähköinen autokauppa käydä niinkuin halutaan.Minäkin toivon että yleistyvät.Juuri oli juttua siitä että eivät ole sen enempää ekologisia kuin tavalliset autot,mutta ehkä saastuttavat vähemmän.

    Tuula;Oslossa onkin kivasti ajateltu tuo kun saa ilmaiseksi ladata,sehän kannustaa tuollaisen auton hankkimaan.Mutta taitaa tosiaankin olla parempi vaihoehto lähellä kaupunkia teilläpäin...

    Arleena:juu niitä on ja nyt sitten näköjään naapurissakin.,Luinkin että eivät olisi ekologisempia kuin tavalliset autot,mutta ehkä sittenkin parempi vaihtehto.

    VastaaPoista
  5. Jännä tuo taulu.

    Sähköauton ekologisuus riippuu varmaan siitä, miten sähkö on tuotettu. :)

    VastaaPoista
  6. Miten tuo taulu on tehty? Kivat noi ruukut.

    VastaaPoista
  7. Sähköauto on ihan hieno juttu. Latauspaikkoja pitää kyllä olla enemmän, joten ihan hyvä juttu tuokin pihan mylläys!

    VastaaPoista
  8. Voi vitsi, nuo ruukut on ihan mahtava idea! Minulla oli Suomessa sellaisia ruuveilla parvekkeen reunaan kiinnitettäviä ruukkuja, ja ne aina välillä mätkähtivät alas. :-( Kaikkea ne keksivätkin arkea helpottamaan. :-)

    VastaaPoista

  9. Hauska parvekekuva, mielenkiintoiset ruukut!

    Hmm, kait se on ihan ok, että ne ovat lähellä.

    VastaaPoista
  10. Kiva kukkaruukkuidea. Jotain tuontapaisia olen toivonut olevan myynnissä Suomessakin. Parvekkeen kaiteeseen on niin hankalaa kiinnittää kukkaruukkuja.

    VastaaPoista
  11. Katja:jännä taulu tosiaankin.Noinhan se on ,mutta sähköautot ehkä saastuttavat vähemmän.

    Amalia:luulen että tuon taulun jutut on tehty paperista.OLi tosi nätti:)

    Kiiris:joo hyvä kun sähköautot yleistyy.Kun johdot oli vedetty,laitettiin piha taas kuntoon:)

    Hippu:nuo ruukut ovat tosi mahtavia,ja pysyvät hyvin,plus että niissä on joku ekologinen kastelusysteemi.Mulla ei ole parveketta,joten en voi käyttää:) Vinkkasin velipojalle että jospa yrittäisi tuoda Suomeen,mutta se taisi tulla vähän kalliiksi...

    SusuPetal:nuo ruukut ovatkin tosi ihanat;) Ja aika hyvä kun sähköauton omistaja voi ihan pihalla ladata autoaan:)

    Mirja:minusta nuo ovat tosi kivan näköiset ja niin kätevät:) Muistan kuinka tosiaankin oli hankalaa saada kukkaruukkuja pysymään kaiteilla,noiden ruukkujen kanssa ei ole sitä ongelmaa:)

    VastaaPoista
  12. Sähköautoja täällä maalla ei vielä taida liikkua, Helsingissä ehkä.

    Kätevän näköisiä kukkaruukkuja. Nuo eivät taida ihan helposti pudota ohikulkijoiden päähän. :-)

    VastaaPoista
  13. Täälläkin on jonkin verran sähköautoja, ja myöskin kotikaupungissa on sähköbusseja, jotka kulkee kuin ratikat sellaisten 'johtokiskojen' alla. Kun johdot loppuu pienemmillä kaduilla, niin silloin bussi käynnistää moottorin.
    Zermatin kylässä ei saa moottoriajoneuvoilla ajaa ollenkaan; ne jätetään kaupungin ulkopuolelle ja sitten sähköbussit ja -autot otetaan alle :)

    VastaaPoista
  14. Teillä sielläpäin näytti sähköautojen lisäksi olevan liikenteessä paljon sähköpotkulautoja ja -polkupyöriä. :) Laitoin muuten tuonne siviili- tai siis harrastusblogini puolelle hieman matkakuvia. http://kehruujenny.blogspot.fi

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Unelma:nuo ruukut tosiaankin pysyvät tuolla:)

    MaaMaa:Kuulostaapa kivalta tuo Zermatin kaupungin käytäntö:)Täällä näkee tosi paljon myös sähköpyöriä;D

    Kati;Joo sähköpyöriä ja potkulautoja näkeekin paljon täällä.Kiitos tiedosta,tulenkin katsomaan sinne...

    VastaaPoista
  17. Taitaa ollakin kovaa maata kun tuo yksi heppu näyttää kuin vasaralla ja taltalla kuoppaa kaivaisi :)
    Täällä ei ole sähköautoja, sähkö onkin turkasen kallista.
    Nuo parvekeruukut on tosi näpsät vaikka aika silmiinpistävät.

    VastaaPoista
  18. Kai niitä sähköautoja joku ostaa ja käyttää, kun niiden mainoksia näkee lehdissä. Tosin minä ainakaan en vielä tunne ketään, joka moisen omistaisi.

    Kunpa saisitte sadetta...

    Kaunista sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  19. Sähköautot olisivat tosi hyvät, mutta täälläkin juuri ja juuri pääsisi kaupunkiin ja taas pitäisi ladata. Ei oikein autioilla autoteillä arvaa sellaisilla ajaa.

    VastaaPoista
  20. Hannele:ihan oma lataus,aika kivaa:)

    Sirokko:Ei ole satanut sitten maaliskuun joten taitaa tuo maa olla senkin vuoksi aika kovaa ja kuivaa.Laittoivat paikat sitten ihan kuntoon tuon jälkeen.Sähkö on täälläkin kamalan kallista ja noussut parin viime vuoden ajan ihan liikaa,,mutta sähköauto tulee kuulemma kuitenkin halvemmaksi kuin bensa-auto.Minusta nuo ruukut näyttävät kivalta noilla parvekkeilla:)

    Leena:Pitää vaan olla tarpeeksi lähellä latauspaikkaa ettei auto pysähdy kesken teitä,Siksi taitaakin kaupungin lähellä paremmin olla noita.
    Sadetta saisi nyt tulla,maa on niin niin kuiva!Kiitos,samoin sinulle!

    Kirlah:jos kaukana asuu eikä latauspaikkoja tarpeeksi,niin silloin voi olla aika hankalaa sähköauton kanssa.

    VastaaPoista
  21. Sähköautoja tarvittaisiin tähän maahan, ja monta, nimimerkillä aamulla pesty arvekkeen lattia, mikä on jo illalla mustaa pölyä täynnä. Ihanat nuo parvekeruukut ja vielä ihanemmat nuo kaihrimet ikkunoiden edessä. jos jotain, niin ne haluaisin.

    VastaaPoista
  22. PIkkujutut:onneksi en itse asu kadun puolella tai ihan lähellä;puisto välissä mutta koska lähellä rakennetaan tulee paljon pölyä ja hiekkaakin sisälle:(
    Nuo ruukut ja kaihtimet ovatkin ihanat!

    VastaaPoista
  23. Taisinpa eksyä ensimmäistä kertaa israelilaiseen blogiin! Täytyypä lueskella noita aikaisempia postauksiasikin ;)
    Terkkuja ja haleja SisustEllenistä♥

    VastaaPoista
  24. Kyllahan nuilla sahkoautoilla saakin olla monta lautauspaikkaa kun yhdella latauksella paasee vain 120km! Kovasti yrittavat meillakin toissa etta ihmiset vaihtais tavis bensaleasingit sahkoautoon (jolloin tulevat asentaan latauspisteen kotiin) mutta eipa oikein houkuttele juuri tuon 120km rajoitteen takia: tosi iso auto jolla paasee kerraallaan vain suht lyhyen matkaa ja jonka takaluukku on lahes kokonaan vain sahkoauton mekanismia varten (minne lastenvaunut yms?!).

    Meidan ikkunat on tuosta parvekekuvasta vasemmalla olevassa talossa ;)

    VastaaPoista
  25. SisustEllen:kiva kun eksyit,tervetuloa ja toivottavasti tulet toistekin:)

    Pilvi:Ai sellainen meininki sähköautoilla. Enpäs tiennytkään että se sähköpuoli vie koko takaluukun. Ja eipä tosiaankaan pitkä matka yhdellä latauksella;sitten jos olisi reilusti latausasemia niin kai olisi ihan hyvä juttu.Kun kuvasin tuota taloa ajattelinkin että varmaan asut siinä lähistöllä;D

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...