maanantai 1. lokakuuta 2012

Syksy tuli sitten tännekin

Viime perjantaista lähtien täällä on ollut trooppinen sää,tosin ilman trooppisia sateita.Kuumaa on ollut ja kostean nihkeää ja puhti täysin poissa.Tänä aamuna oli vielä erityisen nihkeää mutta joskus klo 13 aikaan alkoi ukkonen jyristä ja tuuli niin hurjasti,että puoliksi avoinaisen ikkunan lähellä ollut kukkapurkki kaatui lattialle. Vein Bambin ulos puistoon,ja odottelin sadetta,mutta eihän sitä tullut kuin muutama hassu tippa. Vähän myöhemmin satoi hieman,mutta se oli niin kevyttä sadetta ,ettei sitä kunnon sateeksi voi kutsua. Mutta syksy on nyt sitten selvästi täällä,vaikka lämpömittari näyttää 31 astetta! Huomenna pitäisi tämän sääilmiön rauhoittua ja keskiviikkona olla ohi,
Ei sitä kunnon sadetta sitten tullutkaan!
Viime vuonna ensimmäinen kunnon sade oli 12.10,jota seurasi pitkä kuiva kausi.Kunnon sateet sen jälkeen tulivat vasta tammikuun puolella.
Eräässä puiston nurkassa on jo kuukauden ollut eräänlainen ilmiö,joka on kovasti kummastuttanut minua ja myös viereisen talon koiranomistanaapuriani. Joka päivä joku laittaa tälle kivelle hedelmiä,leipää ja sitten jonkun kulhon,jossa on jotain jugurtintapaista tai sellaista. Viikko sitten viereen tuli kynttilöitäkin;ensin tavallisia ja nyt kuvassa näkyvä sininen muistokynttilä.Näyttää ihan siltä kuin joku laittaisi joka päivä jonkun uhrilahjan tuonne,mutte kenelle ja miksi?  Ei siinä ainakaan meidän tietääksemme ole mitään tapahtunut,jonka vuoksi sinne laitettaisiin muistokynttilä ja miksi nuo ruuat....Aika kummallista suoraan sanoen.

22 kommenttia:

  1. No onpa kummallista tosiaan tuo ruoan kivelle tuominen! Jos sinne ilmestyisi kookospähkinöitä tai muuta vastaavia, niin sitten siellä saattaisi käydä joku hindu palvomassa sitä kiveä. :-D Raportoithan sitten, jos tuo asia selviää; minua kun nyt jää oikein vaivaamaan tuo juttu. ;-)

    VastaaPoista
  2. Hippu:minustakin tosi kummallista.Ensin oli pitkään vaan ruokaa ja nyt sitten kynttilöitäkin.Ja joka päivä laitettu uudet hedelmät ym.Olemme hurjan uteliaita tietämään tuon syyn.Raportoin sitten jos satun näkemään henkilön joka tuonne noita laittaa:D HIh,en ole täällä mitään hindun näköisiä nähnyt;D

    VastaaPoista
  3. Vai sellainen on teidän syksy. Täälläkin vielä sellainen 27, mutta viiikon loppuun mennessä hieman edes viilenee. Villapaidoista saa vaan haaveilla. Ja saappaista.

    VastaaPoista
  4. No olipas erikoinen tuo ruokarykelmà. Kàykò koirat sitten ne syòmàssà yònaikana jos aamulla on taas jotain tuoretta? Kerrohan sitten meillekin jos joskus selviàà mikà juttu se oli :D

    VastaaPoista
  5. Meillaikn satoi tanaan ja ulloksti. SVetta tuli tunnin verran oikein kunnolla.
    Viime vuonna sadetta saimme jo syyskuussa.
    Minakin jaan mielenkiinnolla odottamaan, etta selviaakö noitten ruokien mysteeri. Jonkun pitaa varmaan jaada vahtimaan ja katsomaan, etta minkalainen on ruokien tuoja.

    VastaaPoista
  6. Jos joku tuo ruokaa jollekin tarvitsevalle. Erakoituneelle eläjälle.
    Ei vaikuta vainajan tuomisille.

    VastaaPoista
  7. Mine:joo toistaiseksi tällainen syksy,että mitä tahansa tekee niin hikoiluttaa...mutta ainakin oli ukkosta! Tuo vaihto näkyy tapahtuvan päivällä mutta aamulla kivi on ihan tyhjä,joten suuri mysteeri tämä!

    Ciacy:tuskinpa koiria,koska villikoiria täällä ei ole ja kissoille nuo eivät näytä kelpaavan...

    Sateenkaari;täällä minun alueellani oli vain lyhyt,kevyt sade.Olisi kiva tietää kuka tuonne noita ruokia tuo ja miksi.Aina melkein samat jutut eli viinirypäleitä ja muuta hedelmiä,leipa ja sitten jotain tuossa kipossa.

    Arleena:olen nähnyt nuo ruoat ihan tuoreena päivällä ja sitten jo vähän nuukahtaneina illalla ,joten todellakin ihmeellistä kenelle ne ovat tarkoitetut.Ja kun tuonne vielä ilmestyivät kynttilätkin niin ihmetytti vielä enemmän..

    VastaaPoista
  8. Syksyinen häivähdys jo on tuossa yläkuvassa.
    Bambi on niin tehokkaan näköinen :)

    Hieman "spookylta" vaikuttaa tuo kivi lahjoineen.

    VastaaPoista
  9. Eikös olekin ihanaa, kun viilenee! Kyllä siitä nauttii.

    Joku taitaa muistaa läheistään. Ruuan tarjoaminen tuntuu itsestä oudolta, mutta kai se joissain kulttuureissa on ihan luonnollista.

    VastaaPoista
  10. Huh, kuumaa on sinun syksysi! Ihan tulee hiki pelkästä ajatuksesta. Pikkukoirusi taitaa nauttia lämmöstä!

    Uhri- tai muistolahjalta vaikuttaa tuo asetelma kiven päällä... mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  11. Erilainen syksy teillä, mutta hiukan muistuttaa Suomen syksyä.

    Kiva kuva Bambista.

    Uhrilahja tuntuu ruuan haaskaamiselta meikäläisestä mutta jollekin eri kulttuuriin kuuluvalle se on varmasti tärkeääkin tärkeämpi juttu.

    VastaaPoista
  12. Yhtä uteliaana kuin muutkin täällä odotan selitystä mystiselle uhrilahjalle. Ilman kynttilöitä olisin ajatellut kuin Arleena. Taitaa olla joku 'pakanallinen' riitti, joku lahjoo sateiden haltijaa ehkä :)
    Meidän syksy ei ole vielä alkanut, vettä on ripeksinyt hiljalleen joskus öisin, mutta ei tarpeeksi että maa kastuisi. Kosteutta kyllä nousee merestä.

    VastaaPoista
  13. Kovasti kiinnostaa minuakin, mikä on ”uhrilahjan” tarkoitus. Jospa joku lahjoo säiden säätäjää lähettämään kunnon sateita sinne suuntaan?

    VastaaPoista
  14. Tämä on tuskaa, missä viipyy +20 sää? Sairastaessa pelkäsin, että joudun viemään lapset sairaalaan tiputukseen mutta onneksi ovat jo sen verran isoja ettei tarvinnut. Meillä jyrähti tänään ukkonen mutta sadetta vain millimetri.

    Mielenkiintoista tuo kiven päällinen.

    VastaaPoista
  15. Nurkkalintu:meillä ei ole aurinko näkynyt 4 päivään mutta on ollut tukahduttavan kostean kuumaa.Huomenna pitäisi sään palautua normaaliksi ja paremmaksi.Todellakin spooky tuo juttu kiven kanssa;D

    Johanna:Vielä on kuumaa,mutta ehkä huomenna viilenee.Täkäläiseen kulttuuriin tuo ei liity kylläkään,joten ihan senkin vuoksi ihmettelimme kovasti,mikä tuossa on kyseessä.Todella outoa...

    Kiiris:joo kuumaa on ollut nyt viimeiset 4 päivää mutta ehkä huomenna viilenee.Bambi tykkää olla ulkona,oli sää sitten mikä tahansa (tai enpä tiedä miten Suomen talvessa reagoisi;) Minäkin ajattelin ensin,että joku uhrilahja on kyseessä.Tänä aamuna oli viinirypäleet viety,mutta iltapäivällä oli taas uusi satsi laitettu tuonne...

    Rita;Ainoa mikä on muistuttanut Suomen syksystä on tuo auringon piilossa olo ja sitten ukkonen eilen. Muuten kuin tropiikissa!Kiitos,Bambi kiittää.Oliskin mielenkiintoista tietää mistä kulttuurista tuossa on kyse,olen ihan hurjan utelias tuon jutun suhteen!

    Sirokko:mystinen tuo juttu on tosiaankin ja vaikka käyn puistossa 3 kertaa päivässä niin ei vaan ole tullut nähtyä,kuka tuonne tuon ruokalahjan/uhrin laittaa.No sadetta tuli niin vähän että ehkä ruuat eivät riittäneet;D Tänäänkin tosi kuumaa ,huh,hikoilin bussipysäkillä kun oli niin kosteaa eikä minkäänlaista tuulen henkäystä.Nyt illalla tuntui jo tuulta hieman

    Minna M.Olisi kyllä tosi mielenkiintoista tietää,mikä tuossa on kyseessä;D

    Pikkujutut:kamalan tuskallista on ollut tämä viime päivien sää,.Tukahduttavan nihkeää ja epämiellyttävää,mutta onneksi huomenna pitäisi sään muuttua.Ei meillekään eilen ukkosen jälkeen tullut kuin tippoja.
    Ja kivan arvoitus olisi kiva saada selville..

    VastaaPoista
  16. Näinhän me erikoiset ihmiset toimimme, jätämme merkimme joku sinne toinen tänne. Tämä kiponkantaja löysi oman paikansa, kenties seuraa vain tilannetta miten toimii tämäkin juttu. Ja toimiihan se.....;)
    Minäkin siihen kommentoin!
    Pääasiahan on se että jotainen näkyvääkin tehdään. Jos olisin paikanpäällä niin melko varmasti jäisin odottamaan seuraavaa siirtoa ja jututaisin kanssa sisarta/veljeä! Hänellä olisi varmaan asiaa, muutakin eikä vain tämä salaperäisen hiljainen perfonmanssi.
    Tervehdys sinulle sinne....;D

    VastaaPoista
  17. Kaikenlaista hassua sinun ympäristössä tapahtuukin...
    Täällä Málagassa oli tänään +26 - vähän liian korkea kuulemma tähän aikaan vuodesta. Minä en valita! :)
    Nyt hyökkään kotitehtävien kimppuun. Kyllä opiskelu teettää töitä, oikeasti! Mutta tykkään. :)

    VastaaPoista
  18. Hei Maikku ja kiitos kommentistasi:) Ja kiva kun kävit täällä.Nyt kävi niin,että kuukauden ajan tuota kiveä oltiin ruokittu joka päivä ja heti kun kirjoitin siitä niin se loppui! Eli 2 päivään ei nyt ole siellä mitään näkynyt,joten taisi tuo jäädä ikuiseksi arvoitukseksi...

    BLOGitse:Joo näin on,mutta tuo juttu nyt taisi sitten loppua heti kun siitä kirjoitin;D
    Meillä on nyt illalla 26 astetta mikä on ihan liikaa joten tuuletin taas päällä! Päivällä edelleenkin lämmintä mutta onneksi ei niinkuin alkuviikosta.Ja onnea opiskeluun!

    VastaaPoista
  19. Kaunis tuo puu tuossa vahvassa terrassaan. Onkohan tuo väri terra;-)

    Mikä puu? Onko tuo se ihana jakaranda vai mikä?

    Voi, kunpa pääsisit kävelemään Bambin kanssa sateeseen. Kauniisti kantaisit sateenvarjoa ja hengittäisit syvään puhdasta, kosteaa ilmaa...

    VastaaPoista
  20. Tuo ruokien ja kynttilöiden tuominen saattaa liittyä myös buddhalaisuuteen :-) Pidän itsekin rakkaan enkelikoirani kuvan vieressä palavaa kynttilää ja pientä kippoa jossa on koirien suklaata :-)

    VastaaPoista
  21. Bambi on siellä niin pirteänä ja reippaana. Rapsutukset.

    Olisi jännä tietää tuon kiven ja ruokien tarina. Kukahan ne ruoat syö?

    VastaaPoista
  22. Eikò siellà tosiaan ole kulkukoiria tai villikoiria kuten sinà sanoit....mà oon jotenkin kuvitellut, ettà niità olis kaikkialla...paitsi pohjoismaissa, jossa ilmat ei siihen sovellu.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...