perjantai 23. marraskuuta 2012

Sateinen päivä

Yöllä  heräsin joskus 3 aikaan kovaan sateen ropinaan ja ukkoseen. Sitä kesti aika pitkään mutta jossain vaiheessa nukahdin uudelleen,mutta  siitä huolimatta heräsin taas kovin aikaisin. Edelleenkin satoi,eikä Bambi-ressua voinut viedä ulos  kuin oman asuintaloni ja viereisen talon välisen katoksen alle. 
Olin ajatellut mennä erääseen tapahtumaan Tel Avivin satamaan,mutta sadetta tuli yhtenään ja odottelin sen loppumista lempikahvilassani Sugar Daddyssä.  Sade vaan ei loppunut ja muutaman tunnin odotuksen jälkeen päätin luopua koko ajatuksesta ja lähteä kotiin päin. Kotimatkalla sade loppuikin ja kotiin tullessa oli jo hieman kirkastunut,niin että Bambikin pääsi vihdoin kunnon lenkille. Jokainen sadetippa täällä on niin tarpeen,joten ihanaa että sitä on nyt tullut,vaikka siellä täällä onkin puita kaatunut ja muutakin vahinkoa tullut .Ukkonen oli tänään erityisen äänekäs;D
Yoko Ono oli laittanut tällaisen mainoksen aamulehteeni. Yokon sivut;"imagine peace",ovat täällä.


Eilen katsoessani USA:n XFactoria,olin aivan otettu tästä Carly Rose Sonenclarin versiosta iki-ihanasta klassikosta "Somewhere over the rainbow".13-vuotias ja laulaa näin,uskomatonta! Tosin Carlyllä on, iästään huolimatta, jo pitkä kokemus viihdealalla.

22 kommenttia:

  1. No ihanaa kun tekin ootte saanut vihdoin sateita sinne :D

    VastaaPoista
  2. Merellä ukkosti illalla ja odotin koko ajan milloin tänne tulee, salamoita vain näimme, ukkonen itsessään taisi jäädä teille, vettä kyllä saatiin. Edelleen teillä päin tummat pilvet, meillä taitaa nyt vihdoin rakoilla pilvipeitto. Otan riskin ja haen lapset kävellen koulusta :).

    VastaaPoista
  3. Ciacy:todellakin;tykkään sateisesta säästä:)

    Pikkujutut:Salamoita oli täälläkin runsaasti eilen illalla,aamulla ukkosti rajusti aina tuonne klo 11 asti ja nyt on sitten pilvistä mutta ei sada.Toivottavasti ei sade yllättänyt kun hait lapset koulusta...

    Allu:)

    VastaaPoista
  4. Täälläkin sataa! Sisällä alkaa olla aika kylmä, mutta olen vielä malttanut lämmityksen kanssa. Sateen myötä vaan kosteuskin hiipii sisään, joten kohta taitaisi olla aika lämmittää. Jos meillä olisi takka, pistäisin nyt puita uuniin..

    VastaaPoista
  5. Ihanaa nähdä teillä kunnon sadetta.

    Mahtava esitys upeasta klassikkobiisistä.

    Minä en näitä ohjelmia seuraile, mutta eksyin vahingossa jotain kappaletta etsiessäni viime vuonna sinne Brittien laulukisaan ja siellä yksi laulaja veti kaikki Cry me a river ja muut kuin olisi syntynyt vain laulamaan. En ikinä muista hänen nimeään, mutta hänestä tuli sitten ihan kestojulkkis ja minusta on äänivarat kuin oopperalaualajalla. Ei, nyt muistan: Susan Boyle.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  6. Mine:meillä ei nyt ole kauhean kylmää,2o astetta ja illalla sitten vähemmän.Kosteus onkin pahasta mutta vielä ei ole niin kylmää että ottaisin lämmittimen esille.Enkä edes paksumpaa peittoa....

    Leena:Susan Boylesta tulikin pyörremyrskyn tavoin kuuluisa ja hänen tarinansa olikin aika poikkeuksellinen.Tämä tyttö laulaa näin jo muorena teininä ja sitä ihmettelee mihin hän vielä pystyy kasvatessaan.Kiitos,myös sinulle ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista

  7. Yhdyn Yokoon.

    Toivottavasti saatte nauttia sateesta useamminkin.

    VastaaPoista
  8. Kiva että saatte sadetta. :-)

    Meillä oli jo pieni talvenpoikanen (yöllä oli lämmintä sellaiset 12 astetta ja päivisinkin vain vähän yli 25), mutta se meni - suureksi harmikseni - ohi, ja taas on öisin lähemmäs 25 astetta ja päivällä yli 30. Ärsyttää, kun kerkesin jo tykästyä siihen viileämpään (vaikka yöllä vähän palelikin)!

    VastaaPoista
  9. Nelli:)

    SusuPetal;niin minäkin! Ja toivottavasti tulee vielä lisääkin sadetta.

    Hippu:sade saa minut iloiseksi! Oi 12 astetta yöllä!Minä taas tykkään että on kylmää kun menee nukkumaan;D

    VastaaPoista
  10. Kyllä olikin komia ääni tytöllä.

    VastaaPoista
  11. Amalia:Ihan mahdottoman komia siinä lopussa;D

    VastaaPoista
  12. Minäkin mietin, että ihanaa kun saat sadetta!
    En saanut auki tuota musiikkiosuutta=(
    Suloista viikonloppua♥

    VastaaPoista
  13. Meilla toissailtana oli ukonilma ja satoi rankasti. Tanaan on aurinko paistellut +20 asteen verran.
    Rakastan talvea taalla. Koskaan ei sada montaa paivaa perakkain, ja auringosta voi nauttia ympari vuoden.

    VastaaPoista
  14. Sateenkaari:tänään sitten alkoi päivä aurinkoisena,joskin pilvisenä,eikä ollut täksi päiväksi luvattuja sateita. Minäkin rakastan tätä Välimeren talvea,on se vaan niin ihana!

    VastaaPoista
  15. Onnittelut sadepäivän johdosta! Tilataan vielä toinenkin heti perään :)

    VastaaPoista
  16. Kiitos Nurkkalintu,nyt taas sataa hieman.

    VastaaPoista
  17. Jossain jokainen pisara on aarre eli hyvä, että saitte sinnekin nyt vettä :-)

    VastaaPoista
  18. Nurkkalintu:kiitos:) Tänään ei enään satanut vaikka sellaista luvattiin...

    Elegia:Täällä tosiaankin jokainen pisara on aarre.Pitää toivoa että tulee vielä paljon lisää ennen huhtikuuta tai maaliskuun loppua,jolloin ne yleensä loppuvat kokonaan,seuraavaan talveen saakka.

    Hannele:mutta harvinaista,näitä päiviä voi melkein laskea sormilla...

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...