lauantai 26. tammikuuta 2013

Puiden uusi vuosi

Ainoastaan korallipuussa on nyt kukkia
Tänään täällä vietetään Tu Bishvatia eli puiden uutta vuotta.Lisää tietoa pyhästä tuolla linkin takaa.
Heräsin aamulla kuumeisena;joku pöpö on iskenyt,mutta jaksoin keskipäivällä mennä Bambin kanssa pienelle kävelylle,katsomaan mitä esimerkiksi puille kuuluu,nyt kun vietetään niiden uutta vuotta;D  Kodin edessä oleva ,äskettäin kynitty iso puu ei vielä osoittanut mitään kasvun merkkejä,mutta tämän puun juurella kasvoi kiiltomalvaa ja siellä oli hajuterveisiä Bambille.
Vaikka puissa ei vielä näy kasvun merkkejä,niin tässä kaktuksessa sellaisia kyllä näkyi.
Sitruunapuussa on sekä kukkia että hedelmiä samanaikaisesti
Kiviaidassa oli paljon kasvun merkkejä
Granaattiomenapuu sen sijaan näyttää aika surkealta tähän aikaan vuodesta;ei lehden lehteä ja kuivuneita hedelmiä oksissa.
Mutta ihan kuivan granaattiomenapuun lähellä kasvoi näitä
Kuva täältä
Monet ovat tänään käyneet istuttamassa uusia puita.Minä tökkäsin joitakin siemeniä tyhjiin kukkaruukkuihin......
Tu Bishvatina syödään paljon kuivattuja hedelmiä.Kuivurillani valmistan kuivahedelmät itse ja teen  hedelmärullia.Suosikkejani ovat omenasta valmistetut rullat,joihin ei tule lainkaan sokeria,paitsi hedelmän oma sokeri.Rullat leikkaan nauhoiksi.Näihin tuli omenaa,tiivistettyä 100% omenamehua,vaniljaa,kanelia ja chia-siemeniä.Todella hyvää:)

31 kommenttia:

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Korallipuu näyttä ja kuulostaakin kauniilta!

Kävin tänään perheen kanssa Helsingin talvipuutarhassa ja siellä oli varmasti monia samoja kasvilajeja, joita siellä kasvaa ihan luonnossa.

Yaelian kirjoitti...

Katja;korallipuu on mahtavan upea,kun siinä on paljon kukkia;nyt oli vain muutama. Ja Helsingin talvipuutarha on ihana! Juu,monta samaa juttua mitä täällä luonnossa;D

lepis kirjoitti...

Upeita! Kevättä ilmassa aivan selvästi.

Parane pian!

Lisay kirjoitti...

Ihana ilma olikin tanaan.Vietin lahes koko paivan parvekkeella.
Oi,teet itse kuivatut hedelmat!!!
Minulla ei aika eika energia riittaisi siihen,joten ihan kaupasta ostetuilla mennaan...

Parane pian!!!

Riitta kirjoitti...

Vautsi, upean keväiset puut teillä! Meillä saatiin lisää lunta tänään. Ja onpas muuten hieno idea tuo hedelmärullien teko, maistuis mullekin!

M. Metrossa kirjoitti...

Enpä olisi ulkonäön perusteella arvannut, että rullissa on omppua. Varmaan ovat makoisia! :)

Mine kirjoitti...

Millä sinä noita rullia teet? Näyttää hyvälle ja kuulostaa terveelliselle. MInä tykkäisin kuivatuista hedelmistä, mutta pistävät täällä aina sokeria niihin:(. Olisi kiva oppia kuivaamaan vaikka mansikat. Niihin kun olisin heikkona...

SusuPetal kirjoitti...

Kaunis tuo korallipuun kukka!

Ja nuo kuivatut hedelmät, nam!

Outoa muuten, ettet saa kommentoitua blogiini Chromella, höh, itsellänikin on nimittäin Chrome käytössä, eikä ongelmia, harmi :(

Yaelian kirjoitti...

Lepis:lämmintä ja sadetonta on nyt ollut muutaman viikon ,mutta ehkä ensi viikolla sataa taas..

Lisay;onnekas sinä kun teillä on iso ihana parveke.Minulla on kuivuri,jolla saa tehtyä kaikenlaisia kivoja juttuja ja tykkään tehdä hedelmärullia.Kiitos,olo vähän huono nyt mutta toivottavasti lepo auttaa.

Riitta:pieni luminen kausi olisi kivaa täälläkin.Hedelmärullat ovat tosi hyviä;terveellisempiä karkkeja:)

M Metrossa:Eivät ole kauhean kauniita mutta ovat tosi hyviä:)

Mine:Minulla on kuivuri ,jossa nuo teen mutta noita voi tehdä uunissakin kaikkein alhaisimmassa lämpötilassa.jauhoin omenia,lisäsin tiivistettyä omenamehua,vaniljaa,kanelia ja jauhettuja chiasiemeniä,ja sitten levittelin kuivurin kiinteille tasoille (uunissa kevyesti öljytyn leivinpaperin päälle.Sitten kuivumaan ja lopussa irrotetaan hedelmälevy irti ja käännetään ja kuivataan vielä toista puolta jonkun aikaa. Olen tehnyt monesta eri hedelmäkombinaastiosta mutta tykkään eniten näistä omppuisista.Tosi hyvä ja terveellisempi karkki:)Tässä vähän lisää ideoita

http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2009/12/hedelmarullia-kuivurilla.html

arleena kirjoitti...

Kaktus oli kaunis, olisipa olohuoneeni ikkunalla sellainen.
Kuivattu omenajuttu kuulostaa hyvältä ja varmaan on sitä.

Marja-Leena kirjoitti...

Paljon mielenkiintoisia juhlia! Chia-siemeniä pitäisi minunkin kokeilla! Teillä on siellä paljon kaikkea, meillä on täällä jäätä ja lunta. Tänäänkin satoi taas lisää.

Marja-Leena kirjoitti...

Pikaista paranemista!

Rita kirjoitti...

Fantastista aikaa kun luonto herää ja elpyy.

Flunssasta toipumassa täälläkin päässä, ei muuta vaivaa kuin yskä enää. Paranemista sinulle !

Nina Bille kirjoitti...

Ompa mukavata juhlistaa puiden uutta vuotta - tosi hieno traditio! Tuo kukassa oleva kaktus on kaunis ja puhuttaa myös symboliikalla. Noita omena-hedelmärulllia tulisi kokeilla , niitä voi varmaan uunissa kuivattaa, pienellä lämmöllä, sen kuivauskoneen puuttuessa?
sinulle pikaista paranemista toivitellen :)

Maria kirjoitti...

Upeita kuvia olet ottanut!

Hannele på Hisingen ♥ kirjoitti...

Uusien puiden istuttaminen on hienoa.

Hippu kirjoitti...

Saiko Bambi sähköpostia? ;-D

Arnoya Ari kirjoitti...

Kohta se kasvu taas alkaa kunnolla.

Yaelian kirjoitti...

Arleena:kaktus oli kivan näköinen pienine uusine lehtineen:) ja nuo omenanamut ovat tosi hyviä:)

Marja-Leena:Chiaa saa esim,Ruohonjuuresta,Nyt meillä on ihanan vihreää mutta kun teillä sulaa lumet pois niin täällä kaikki kuivuu...Kiitos,tänään on ollut tosi heikko olo mutta eiköhän tämä tästä.Ihana naapuritalon tuttu soitti ja vei Bambin ulos kun en jaksanut kuumeen vuoksi.

Rita:rehevä luonto onkin niin kaunista! Hyvä kuulla että flunssasi on jo paremmassa vaiheessa;minulla vasta alkoi ja toivottavasti tämä ei kestä kauan,nyt on olo aika hutera.

Nina Bille:Tämä puiden uusi vuosi on lempparipyhiäni täällä;ja se on myös ekologinen juhla:)
Aivan hyvin voi kuivattaa myös uunissa,alhaisimmalla lämmöllä ja uuniluukku jonkun verran auki.

Maria:kiitos:)

Hannele:niin on.Ja kun kesällä usein menetetään puita metsäpalojen johdosta on hyvä että uusia istutetaan oikein kunnolla:)

Hippu;taisi saada;D

Ari:Villiyrtit ovat parhaimmillaan ja se on minulle parhainta kasvua:) Puut kukkivat sitten keväällä.

Allu kirjoitti...

Toivottavasti olet päässyt siitä pöpöstä eroon!

Yaelian kirjoitti...

Allu;Kiitos,En vielä mutta nyt tuntuu että 2 päivää kestänyt kuume on laskenut.En ole edes jaksanut viedä Bambia ulos,onneksi on mukava naapuritalon tuttu,joka vei ulos:)

Nelli L kirjoitti...

Parane pian. Ihana tapa tuo puiden istutus :)

Yaelian kirjoitti...

Nelli;kiitos,tänään jo vähän parempi olo:) Ja tuo tapa istuttaa puita on tosi ihana:)

sarapirat kirjoitti...

det växer och gror!
har du planterat träd för tu bishvat?
kram

Yaelian kirjoitti...

Sara:det är så härligt att se hur allt växer.Nej,ingen träd men planterade några frön i en kruka här hemma;D

Leena Lumi kirjoitti...

Tuo kiviaita on jännittävä! Olen yrittänyt samaa kivikko- eli rauniokilkalla, mutta ei ole onnistunut.

Minäkin aion istuttaa erää eksoottisen puun siemeniä ruukkuun ihan pikapuolin;-)

Elisabeth kirjoitti...

Rullat kuulostavat hyvälle!

Uusien puiden ja metsien istutus on tärkeää luonnolle. Ystäväni istuttivat uuden puun lapsensa nimiäisissä, minusta se oli ihana tapa.

Rita kirjoitti...

Tulin katsomaan sinua. Toivottavasti voit jo paremmin. Aina ne flunssat lopulta menevät ohi. Minulla äänen käheys edelleen vaivaa mutta saan oppitunnit pidetyiksi. Terkut lumisateisesta Suomesta. Ei juurikaan pakkasta, saattaa jopa olla lämmön puolella.

Kirsti kirjoitti...

Hyvää paranemista sinulle!
Älä lähde liian aikaisin liikkeelle!

1ritva kirjoitti...

Heippa Jael!

Teet kuivurilla itse nää hedelmärullat. Onko sulla jossain ohjeita näihin herkkuihin?
Laita linkki vaikka.

ritva

Yaelian kirjoitti...

Ritva :olen joskus ruokablogissa laittanut ohjetta.

http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2012/02/kuivatut-hedelmasuikaleet-ja-rullat.html