perjantai 22. helmikuuta 2013

Esimakua Purim-juhlasta

Pellepositiivari Nahalat Binyamin-käsityötorikadun läheltä
Tänään saikin sitten jo kunnolla esimakua sunnuntaisesta Purim-juhlasta (Jerusalemissa sitä vietetään päivää myöhemmin)
Aamulla bussin ikkunasta näkyi jo monta lasta naamioasuissa.Lapsia meni kouluun ja tarhaan naamioituneina;D
Menin aamulla aikaisin lempikahvilaani ,jossa henkilökunta oli myös naamioasuissa.Luulin että kahvilan omistaja Gideon oli pukeutunut lampaaksi (valkoinen peruukki) mutta hän olikin pukeutunut pilveksi ja tytöt edustivat sateenkaaren värejä;D
Viereisen kukkakaupan omistaja Billie oli myös naamioasussa
Sieltä kävelin eteenpäin bussipysäkille,jossa oli lasin takana Tuborgin oluttölkkejä.Ennenhän näillä bussipysäkeillä on ollut lasin takana kenkämainoksia ja oikeita kenkiä.Toivottavasti lasi on tarpeeksi paksua ettei kukaan erehdy ottamaan kaljatölkiä tuosta;D
Erään kaupan vitriinissä oli kissa! Kaupan vakituinen kissa,kuulemma...
Hamanin korva-leivonnaisia konditorian ikkunassa.Hyvä ohje sellaisiin löytyy täältä.
Kaupan myyjätyttö oli pukeutunut Smurffiksi.
Poikani ja miniäni lentävät huomenna takaisin Suomeen,ja onneksi he kuitenkin ehtivät hieman kokea tätä Purim-tunnelmaa ennen kotiin paluuta.

26 kommenttia:

  1. Näistä kuvista tuli iloinen olo. Hauska, värikäs, ihana juhla! Ja hienoa, että poikasi ja miniäsikin pääsevät juhlatunnelmaan. :)

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaapas tosi hauskalta tuo juhla! Yllätyksiä täynnä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. On se vaan kumma, että meillä täällä Suomessa ei onnistu mikää tuollainen. Ollaako me todellä niin jäyhiä, vai mikä ihme siinä on. Tietysti jos on viinaa päässä, niin sitte kyllä repästää, vaikka just silloin ei tarvis.

    VastaaPoista
  4. Katja:tämä onkin iloisella tavalla vietetty juhla;ainoa miinus on se,että poikajoukot paukuttelevat kiellettyjä paukkuja,jo muutaman kerran olen mennyt torumaan kun Bambi on niistä ihan hysteerinen.Vähän harmitti että lapsukaiset eivät pääse näkemään sunnuntaista Purim-karnevaalia,mutta onneksi tässä esimaussakin on tarpeeksi näkemistä ja kokemista:)

    Matkatar:kiva tunnelma onkin:)Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    Amalia:ilmastokin rajoittaa.Onhan Vappu mutta ikävä kyllä silloin siihen kuuluu se juominen Suomessa.Tässä juhlassa voi ihan pitää hauskaa ilman juomistakin.

    VastaaPoista
  5. Mahtaako olla ilmasto, vai se, että jo uusimpien tutkimustenkin mukaan suomalaiset arvostavat eniten hiljaisuutta ja luonnonrauhaa. Nämä olivat jossain Hearin jutussa arvotettuna jo ohitse terveyden! Kaupunkeihinkin muuttavat ottavat tarkasti selkoa tulevan asuinalueensa rauhallisuudesta.

    Täällä voi olla ulkona kaiken aikaa. Nyt oli uutisissa luvattu +10 astetta, mutta en usko ennen kuin näen. Jos näin tapahtuu, ilmastonmuutos on täällä.

    Hauskaa Purim-juhlaa sinulle♥

    VastaaPoista
  6. Leena:rauhaa niin,mutta kaupungeissa sitä pitää joskus hakea vähän kauempaa,etenkin jos asuu keskustan alueella.Mitä,+10! Aika outoa helmikuussa! Silloin voikin olla ulkona:)

    VastaaPoista
  7. Hauskan näköistä on! Täälläkin oli olutta vastaavalla tavalla mainoksessa eikä mennyt kuin päivä ja oli jo lasit rikki ja oluet tiessään ...

    VastaaPoista
  8. Anneaulikki:no eipä teillä kestänyt kauan sen mainoksen kanssa.Minä kyllä luulen että nuo purkit ovat tyhjiä....

    VastaaPoista
  9. Kiva idea tuo pilvi ja sateenkaarenvärit. Ja ihana smurffi :D

    VastaaPoista
  10. Iloista ja värikästä! Ylimmän kuvan pikkuneiti on hurmaava.

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia jälleen. Tarvitsisi jo lämpöä näihin kolottaviin seiniin...Ehkä tännekin sitä jossakin vaiheessa tulee.

    VastaaPoista
  12. Ciacy:oli tosiaankin kiva idea.Keittiössä oli vielä vihreä ja violetti henkilö;D Mutta tosiaankin ajattelin ensin että Gideon oli pukeutunut lampaaksi;D

    SusuPetal:Purimina näkee paljon värejä.Ja tuo pikkuinen oli niin suloinen ja katsoi yksijalkaista pelleä ihmeissään;D

    Nelli:toivottavasti pian tulee.Kuulin pikkulinnuilta että asteet olisivat menossa teillä ylöspäin;D

    VastaaPoista
  13. Ihan kuin meidän karnevaaliaikaan.

    VastaaPoista
  14. juhlat on niin mukavia! ja lapset tykkää.

    VastaaPoista
  15. Kylläpä nauratti tuo lammas! Olisin saattanut minäkin erehtyä. :-D

    Sinä se löydät kissoja vaikka näyteikkunoista! ;-)

    VastaaPoista
  16. Minä iloitsen toisten hulluttelusta ja pukeutumisesta. Mutta itselleni se ei vain istu. En tiedä miksi. Pelkkä ajatuskin jostakin naamiaisasusta on niin puistattava, että juoksisin varmasti karkuun.

    VastaaPoista
  17. Hauskaa Purim -juhlaa! Raikas juttu!

    VastaaPoista
  18. Ihan iloista ja värikästä juhlaa.

    VastaaPoista
  19. Mukavan tuntuiset juhlat:)
    Hauskaa Purim-juhlaa sinulle!

    VastaaPoista
  20. Pilvi oli hauska! Iloista Purim-juhlaa!

    VastaaPoista
  21. Allu;D

    Kiiris:tämä taitaakin olla lasten lempijuhla täällä!

    Lepis:)

    Hippu:no kyllä tuli lammas tuosta Gideonista ensin mieleen;D
    Kissa oli hauskasti siinä vitriinissä;D

    Mine:Minustakin on tosi mukavaa nähdä ihmisiä naamiaisasuissa:) Mutta itse en kyllä oikein naamioidu vaikka mulla onkin nyt nätti venetsialainen naamari.Sitäpaitsi se haittaa kuvaamista...

    Kaisa:kiitos,huomenna on kiva paraati:)

    Arleena:värikäs juhla tosiaankin:)

    Rita:kiitos:)

    Nurkkalintu:kiitos toivotuksista:)

    Mia's garden:tuo idea pilvestä ja sateenkaaresta oli hauska:)ja kiitos:)

    VastaaPoista
  22. Värikästä, hienoa, että jotkut todella pukeutuvat.Minusta ei ehkä siihen pukeutumiseen olisi...

    VastaaPoista
  23. Juutalaisista juhlista tiedetään yleensä vain chanukah ja ehkä yom kippur. Aikoinaan vietin hauskan ja railakkaan purim'n erez'ssä naamiaisten merkeissä ja bileissä esitettin Esterin tarina, mutta lisäksi kaikenlaista komediaa.Toivottavasti eilen pidettiin hauskaa.
    Muutama vuosi sitten chanukah oli näyttävästi esillä Hesarissa.

    VastaaPoista
  24. Täällä Kreetallakin on karnevaaliaika juuri alkamassa ja ihan samalta näyttää meininki - ja tuo kissa: vanhassa kaupungissa on mezepaikka, jonka nimi on "Sekatavarakaupan kissa". Elävää kissaa en siellä tosin vielä ole nähnyt.
    Terveisin Suometar, jolla vielä on naamio hankkimatta

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...