keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Mahtava taide-elämys pankin sponsoroimana;D

Museossa on aika monta Picasson työtä,jotka heti tunnistaa.Tässä osa niistä
Tällä pääsiäisviikolla täällä lapsilla on koulusta lomaa(ollut jo jonkin aikaa) ja monella vanhemmallakin ja tapahtumia on runsaasti kaikille.Tämän viikon aikana Israelin suurin pankki tarjoaa ilmaiset museokäynnit useassa museossa.Tänään sitten menin ystävän kanssa Tel Avivin taidemuseoon.Viimeksi olin käynyt museossa melkein tasan 2 vuotta sitten mutta en nähnyt silloin paljon muita taideteoksia kuin Gustav Kimtin suurikokoisen maalauksen Friederike Maria Beeristä,sillä kävin siellä silloin kuulemassa kitarakonserttia. Helmikuussa museossa kävivät täällä vierailleet poikani ja miniäni,jotka olivat innoissaan siitä,miten paljon museossa oli tunnettujen taiteilijoiden töitä ja heitä harmitti kun eivät ehtineet nähdä siellä kaikkea.
Heti museon sisäänkäynnin katonrajassa huomaa suurikokoisen  Roy Lichtensteinin seinämuraalin.
Museossa on samanaikaa useita näyttelyitä;sekä pysyviä että väliaikaisia ja yksi suurimmista oli israelilaisen taiteilijan Naftali Bezemin teoksista koostuva näyttely. Bezem on jo lähes 90-vuotias,mutta taitaa maalata edelleenkin,sillä viimeisin tuolla näkemäni teos häneltä oli viime vuodelta.Tiedän kyllä nimeltä ja tyyliltäkin täkäläisiä vanhemman polven taitelijoita,mutta Bezemin nimen olin tainnut kuulla vain ohimennen enkä tuntenut hänen tuotantoansa,jota tuolla oli todella kattavasti.Hän vietti 15 vuotta Euroopassa mutta palasi tänne muutama vuosi sitten.
Bezemin teokset olivat erittäin kiinnostavia ja sellaisia,joidenka vuoksi haluaisin mennä tuonne pian uudestaankin.Tässä kuvassa on 2 Bezemin teosta ja toinen on maalattu 1950-luvulla ja toinen viime vuonna!
Tästä Bezemin työstä pidin
Tässä tosin Picasson aikaisempaa tuotantoa siniseltä kaudelta
Museon eräässä paviljongissa on suuri kokoelma 20. vuosisadan ensimmäisen puoliskon taiteilijoiden töitä. Siellä on esimerkiksi hyvä kokoelma kubismia töissään käyttäneiden taiteiljoiden töitä.Picasso ja Georges Brazue kehittivät tuon suuntauksen ja molempien töitä tuolla olikin useita.Saman suuntauksen eri versioita voi myös nähdä Juan Grisin,Fernand Legerin ja Gino Severinin töissä ,joita myös oli tuolla useita.
Tässä aikaisempaa,herkkää Picassoa
Van Goghin taulu Paimen vuodelta 1889
Camille Pissarron viehättävä teos
Degasin tanssijat (vähän huonosti otettu kuva)
Paul Gauguinin tahitilaisaiheinen teos
Rene Magritten surrealistinen työ


Marc Chagallin töitä oli tuolla myös useita.
Joan Miron iloinen teos.
Toinen Miron teos;nimeltään "Mies ja Nainen"
Salvador Dalin jännä teos,jossa valo sytytettiin itse päälle.Teos oli kolmiulotteinen ja hyvin kaunis Dali-teos.
Muidenkin teoksia tuolla oli kuten Cezannen,Matissen,Wassily Kandinskyn ,Renoirin ja tuolla jo aiemmin mainittujen taiteilioiden muita teoksia. Kuvittelin että museo olisi tupposen täynnä koska sisään pääsi maksutta mutta näin ei kuitenkaan ollut.
Tämän jälkeen menimme museon uuteen ,2 vuotta sitten avattuun lisärakennukseen,joka kaksinkertaisti museon näyttelytilaa.
Minua kiinnostivat museon mielenkiintoiset kulmaukset......
Uudessa rakennuksessa oli täkäläisiä töitä 3 eri näyttelyssä.Museossa oli paljon lapsivierailijoita jotka onneksi osasivat käyttäytyä hyvin;D
Tässä taiteilija Reuven Rubinin teos perheestään.
Nahum Gutmanin teos.Värit ovat molemmissa teoksessa upeat
Oli  kyllä hieno iltapäivä tuolla museossa.Vietimme siellä yli 2 tuntia mutta paljon jäi vielä näkemättä,kuten esimerkiksi vanhojen mestareiden työt.

18 kommenttia:

  1. Sieltähän löytyy vaikka mitä, ihan kivoja nuo Bezeminkin työt.

    VastaaPoista
  2. Oi, kiitos kierroksesta! Tuo Dalin työ näytti mielenkiintoiselta.
    Kaikki näyttivät!

    Ja lisärakennuksen arkkitehtuurissa paljon kuvattavaa.

    VastaaPoista
  3. Onpa mielenkiintoinen postaus! Miten sait nuo kaikki kuvat? Suomessa ei museoissa saa lainkaan kuvata. Minulla on kyllä lehdistökortti, mutta kuvaamiseen pitää pyytää etukäteen lupa, aina. Joskus olen salaa napannut kuvan, kun en ole etukäteen (joitakin päiviä aikaisemmin) ollut pyytänyt lupaa ja tiesin, että sen kyllä olisin saanut.

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos! Olipa ihana nähdä nämä kaikki hienot teokset!

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen. En ole aikoihin käynyt missään näyttelyssä. Olisi varmaan taas korkea aika..

    VastaaPoista
  6. Kiitos minunkin puolestani. Oli monta kiinnostavaa työtä, joiden eteen olisin mielelläni pysähtynyt pidemmäksikin aikaa. Juutalaiset on taiteilijakansaa.

    VastaaPoista
  7. toi Picasso on vaan sellai taiteilija, jotan en ihan ensimmäisenä hankkis seinälleni. Tietty on helppo sanoo, kun ei oo rahaakaa ;D
    Noi naivistit on hienoja.

    VastaaPoista
  8. Allu:vaikka mitä löytyy...Ja Bezemin työt(monta salia) olivat tosi vaikuttavia sekä maalaukset että patsaat)

    SusuPetal:ole hyvä vaan.Tuo Dalin työ oli tosi kaunis eikä sellainen hullu kuten monet hänen työnsä.Lisärakennuksessa oli monta mielenkiintoista kulmaa:)

    Marja-Leena:kiva kun pidit.Olin tuolla järjestelmäkameran kanssa ja kysyin ,ja sain luvan kun lupasin etten käytä salamavaloa.Sen sijaan näin että usealle puhelinkameralla kuvaavalle tultiin sanomaan ettei saa kuvata...miksi sitten minä en tiedä...Mutta vanhemmassa rakennuksessa ei tullut kovin hyviä kuvia kun ei voinut käyttää salamaa mutta sitten uudessa rakennuksessa tuli paljon luonnonvaloa sisään joten kuvat onnistuivat paremmin.

    Hippu:kiva kun pidit:)

    Nelli:Helmikuun lopussa kävin oman kaupunkini design-museossa,josta kirjoitinkin.Nyt on paljon museoita auki ilmaiseksi mutten taida muihin ehtiä.


    Mine:ole hyvä vaan.Tuolla oli niin paljon nähtävää ja aikaa oli rajallisesti joten ei ihan kaikkien eteen voinut kunnolla pysähtyä tai nähdäkään.Osa näyttelyistä jäi näkemättä.

    Amalia.Picasson aiemmat työt ovat ihan nättejä,noista kubismi-töistä en minäkään kauheasti välitä.Ja alimmat työt ovat ihania väreiltään:)

    VastaaPoista
  9. Suurkiitos kierroksesta. Mahtavaa että tuolla ei ole valokuvaaminen kielletty. Nautin katsella kaikki teokset muutamaan kertaan. Opetin kymmenisen vuotta kieliä Ateneumissa (Hesassa) ja sinä aikana rakkaus taiteeseen syveni :)

    VastaaPoista
  10. Olipa aarteita! Ja ihanan vähän ihmisiä, tuossahan pääsee ihan rauhassa tarkastelemaan tauluja. :)

    VastaaPoista
  11. Ja sait vielä napsia kuviakin meidän muiden iloksi! Mua harmittaa, ei tullut silloin aikanaan käytyä siellä taidemuseossa.

    VastaaPoista
  12. Rita;kiva että olit virtuaalisesti mukana:) Tuota en sinusta tiennytkään että opetit kieliä myös Ateneumissa,ihanan inspiroiva työympäristö:)

    Riina:oli tosiaankin:) Ja todellakin oletin että tuolla olisi kamalat massat,mutta onneksi eivät kaikki olleet huomanneet tuota ilmaista sisäänpääsyä;D

    Johanna:ei kukaan tullut minulle mitään sanomaan vaikka ihan kuljin siellä kamera kaulalla mutta tosiaankin joillekin puhelinkuvaajille tultiin sanomaan että stop.Tuo on todellakin aika must paikka jos tulee Tel Aviviin käymään..

    VastaaPoista
  13. Minkä takia olet muuttanut tuohon ihanaakin ihanempaan maahan? Ja Tel avivissako asustelet?

    VastaaPoista
  14. Anonyymi;ihan nuorena tulin tänne kibutsille,jäin ,sitten muutin lapsen kanssa takaisin Suomeen;tapasin ihanan täkäläisen eksän,asuimme täällä vuoden ja hieman yli, menimme hänen työnsä perässä Pohjois-ja Etelä-Amerikkaan.Joidenkin vuosien jälkeen tulin taas tänne,koska kestän vähän huonosti pitkiä kylmiä talvia..ja oli vähän ikäväkin tänne.

    VastaaPoista
  15. ihania töitä! Olisi kiva itsekin kiertää tuolla tai vastaavassa :)

    VastaaPoista
  16. Matkatar:oli kyllä mahtava kierros tuolla ja pitää laittaa se uusiksi sitten ensi vuonna.

    VastaaPoista
  17. Kiitos tästä kierroksesta. Hyviä kuvia olit onnistunut ottamaan.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...