torstai 11. huhtikuuta 2013

Kuiva kevät


Pari viimeistä päivää ovat täällä olleet aika mukavia lämpötilojen suhteen (eli siis hieman viileääkin illalla ja aikaisin aamulla) mutta tänä vuonna helmikuussa ja maaliskuussa oli kuivimpaa 50 vuoteen ja päivälämpötilatkin olivat 2-4 astetta keskimääräistä korkeammat.Sen vuoksi syötävät villikasvitkin kuivuivat ennen aikojaan. Ja Suomessa ja muuallakin kevät myöhässä...Tänään luin että Helsingissä vihdoinkin alkoi terminen kevät.
Pilvistäkin oli ja sen verran hyvä kävelysää että tein lenkin aamulla aikaisin Tel Avivissa ennen töitä.
Iltapäivällä menin ostamaan tofua Tel Avivin pääbussiaseman alueella ja odottelin liikennevaloissa tätä graffitia vastapäätä. 
Lähellä ns. uutta bussiasemaa (näkyy taustalla eikä se ole uusi) on alue jossa paljon pakolaisten ja vierastyöläisten paikkoja. Iltapäivällä sinne olivat monet levittäneet kankaan myytäville tavaroilleen tai  pistäneet pöydän pystyyn. Useat myyjistä ovat afrikkalaisia. Huomasin yhtäkkiä että puhelimeni ei ollutkaan mukana ja hetken olin vainoharhainen  ja panikoin että taas minulta vietiin puhelin kuten 2 vuotta sitten(juuri tuolla) ,mutta onneksi olinkin unohtanut puhelimen kotiin.


Ja tänään hain tämän kirjan postista.Sen lähetti minulle Mia Peikkokukkulalta , Viime vuoden puolella vaihdoimme kirjoja: minä lähetin kirjan Mialle Chileen ja hän lähetti minulle tämän tänne.En kuitenkaan koskaan saanut pakettikortteja ja kirja palautettiin Chileen,josta se lähti uudelle matkalle tännepäin ja nyt se sitten vihdoinkin on täällä:) Mukana oli myös tuo ihana Mian tekemä huovitettu sydän:) Kirja teki pitkän matkan edestakaisin....

21 kommenttia:

  1. Tuo graffiti on upea. Tel Aviv on kyllä mahdottoman värikäs kaupunki.

    VastaaPoista
  2. Kyllä täällä Suomessa jo kovasti odotellaan kevätsäiden lämpenemistä ja ensi viikolla sitä ehkä on jo luvassa. Vuosi sitten vierailin Israelissa (maaliskuussa -12) ja silloin siellä oli ihana kukkaloisto. Mieli sinne tekee yhä uudestaan! Kenties ensi vuonna, jos Luoja suo ja me elämme. Hyvää jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Nelli:tuossa pienessä rakennelmassa on saman tekijän graffitteja 4 seinällä,tosi hienot.Pitää kuvata loput joku kerta.Tel Aviv onkin tosi värikäs,myös luonteeltaan;D

    Piipe:nyt kai sitten kevät alkoi teillä lähteä vihdoinkin liikkeelle kunnolla.Viime vuonna oli samaan aikaan vielä sateita eikä kaikki kuivunut ennen aikojaan kuten tänä keväänä.Toivottavasti pääset tänne uudestaan!

    VastaaPoista
  4. No vihdoinkin se kirja sinulle tuli;)

    Tänään on ollut ensimmäinen lämmin päivä ja ilmassa on ensimmäisen kevätsateen odotusta.

    VastaaPoista
  5. Onpas paketti seikkaillut! Hauska saada postia noin kaukaa.

    Toivottavasti saatte sadetta. Täällä on edelleen paljon lunta maassa, mutta kevättä kohti mennään. :)

    VastaaPoista
  6. Taitavasti tehty graffiti, mutta vähän outo... Ihanat keltaiset kukat! Hienoa, että kännykkä löytyi. Hyvää alkavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  7. Niin ja aikamoinen seikkailu kirjalla! Suomessa ei lähetetä paketista kuin yksi ilmoitus. Jos se ei tule perille, paketti palautetaan. Näin aina joitakin paketteja kokonaan katoaa.

    VastaaPoista
  8. Sieltä löytyy tosiaan mitä tahansa, värikäs paikka kaikin puolin - graffiti on kyllä aika hurja.
    Postin kulku on välillä aika outoa vähän joka puolella maailmaa, minullakin on kirjat seilanneet edes takas milloin missäkin.

    VastaaPoista
  9. Olipa ihana kirjayllätys! Taisi tulla kirjalle vähän kilometrejä. :-) Jos kirjat osaisivat puhua...

    VastaaPoista
  10. On siellä kyllä paljon mielenkiintoista nähtävää :) onneksi kännykkä löytyi...

    VastaaPoista
  11. No jopas tuo cuaderno reissasi edestakaisin. Aivan ihania tuollaiset huovutetut tekeleet.

    VastaaPoista
  12. Leena:no nyt tuli,kauan kestikin;D Teillä taitaa nyt sitten kevät vihdoinkin olla tulossa:)

    Katja:Hurja seikkailu kirjalla,mutta onneksi se nyt on sitten täällä,vihdoinkin.Sateita meille taitaa tulla vasta ensi syksynä,edessä on pitkä kuiva kausi.

    Marja-Leena,Todellakin vähän outo,vaikkakin taitava ja ne rakennuksen muiden seinien grattifit myös tosi taitavia mutta vähän outoja.Onneksi puhelin oli jäänyt kotiin:) Mutta 2 vuotta sitten edellistä edellinen puhelimeni varastettiin tuolla ja se ei ollut kivaa..
    Täällä tulee yleensä ensimmäinen ilmoistus postista ja sitten toinen,jos ei ole pakettia haettu ,mutta tuosta en ensimmäisellä kerralla saanut kumpaakaan,,,

    Sirokko:Tel Avivista löytyy vaikka mitä sen vuoksi pidänkin siitä paljon mutta kun asuminen siellä niin kallista joudun asumaan vieressä...Hurja matka oli tuolla kirjalla! Ja vähän outohan tuo graffiitti on...

    Satu: Sitä ihmeteltiin minne katosi kirja mutta nyt tuli perille.Mia joutui lähettämään sen 2 kertaa...

    Matkatar:paljon mielenkiintoista löytyykin:) Ja onneksi tällä kertaa puhelin oli turvassa:)

    Rita:Oikea maailmanmatkaaja tuo kirja;D Ja Mia on taivava käsistään:)

    VastaaPoista
  13. Ainakin Esikko näyttää hyvinvoivalle?
    Olet varmaan kastellut sopivasti :-)

    Kunpa tännekkin tulisi kuiva kevät, mutta räntää on satanut tänään koko päivän..
    Terminen kevät oli myöhässä kaksi viikkoa, missähän lienee viivytellyt tullessaan?
    Lunta on vielä paljon, joten auringolla riittää sulateltavaa..

    VastaaPoista
  14. Maireanna>tuo on itse asiassa pensas jota minun ei tarvitse kastella;D
    Kuiva kevät ei ole lainkaan hyvä asia täällä;päinvastoin.Me taas tarvitsemme vettä....Toivottavasti se teidän kevät etenee jo pian...

    VastaaPoista
  15. Sade on kyllä tarpeellista. Täällä on onneksi vielä luonto hoitanut kastelun, eikä ole tarvinnut parekekasveja liiemmin kastella. Mutta kohta sitä lajia sitten riittääkin. Joka vuosi ajattelen, että ei pitäisi laittaa niin paljon kukkia, mutta....

    VastaaPoista
  16. Se tulee tännekin - kevät!
    Huomenna sataa ja sunnuntaina paistaa :)
    Katupöly on jotain ihan hirveetä. En voi käsittää miksi hiekkojen poislakaisu on niin hidasta...mutta muuten on ihan mukavaa! :) Life is good!

    VastaaPoista
  17. Mine:sade on NIIN Tarpeellista! Surullista kun sen tulo loppui tänä vuonna ennen aikojaan ja vaikutti luontoon:( Sinulla on ihana terassiparveke;minäkin laittaisin paljon kukkia jos olisi sellainen...

    BLOGitse:Onpa mahtavaa että kevät tulee vihdoinkin ja lumet sulavat.Aina alussa on kamalan sottaista mutta sitten alkaa tulla vihreää ja on kaunista:)

    VastaaPoista
  18. Kevät on tosiaan todella myöhässä. Huomenna se alkaa täällä, kun on luvattu pariakymmentä astetta ja aurinkoa :) Ihanaa! Mukava, että posti on lopulta kulkenut välillänne. Sain Mialta Kanivinon muutama viikko sitten ja olen aivan ihastuksissani.

    Kauneutta ja kenties sadettakin viikonloppuusi!

    VastaaPoista
  19. Hei. Kiva lukea blogiasi. Haluaisin käydä Israelissa mutta mikä ajankohta olisi paras, ei liikaa turisteja, ei liian kuuma tai juhlapyhät jolloin kaikki on kiinni?
    Onko kaupungit siistejä? Ovatko israelilaiset jo kyllästyneet turistehin kuten vaikkapa italialaiset jotka tarjoavat huonoa ruokaa ja kehnoa palvelua?

    Liisi

    VastaaPoista
  20. Upeita kuvia taas kerran. Hihii, onneksi huomasin äänestää ajoissa Parasta matkablogia ;)

    VastaaPoista
  21. Helmi-Maaria:teilläkin myöhässä ja täällä harvinaisen kuiva kevät...Mutta kiva että teillä nyt sitten alkaa kunnolla kevät,juuri puhuin Skypellä ystävän kanssa Munchenissä ja hänkin iloitsi siitä että kevät alkaa-.Muistankin sen sun söpön kanin...tämä kirja taas seikkaili aika lailla ennenkuin tuli tänne minulle...Ja
    kaunista viikonloppua sinnekin,sadetta tosin emme enään taida saada kuin vasta syksyllä---

    Liisi:Kiitos:) Voit lähettää minulle sähköpostia ja mielelläni kaivan sinulle tietoa täältä.Minusta paras aika täällä on helmikuu ja maaliskuukin,jos silloin ei ole pyhiä.Helmikuussa sää on hyvä ,ei kuumaa mutta aurinkoa riittää ja joskus vähän sadettakin,kaikkialla vihreää.Ohoh,onko Italiassa nykyään noin! Tel Avivissa ainakin turisteille löytyy vaikka minkälaista ruokaa ja herkullista sellaista;ja turisteille ollaan kyllä ystävällisiä.

    Vera:kiitos:) Ja kiitos;D

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...