torstai 23. toukokuuta 2013

Kaikenlaista

Passionhedelmät kukkivat taas ja oli ihan pakko kuvata yksi kukka;nämä ovat niin erkoisen nättejä:)  Toisella puolella katua olevasta passionhedelmäaidasta pihistin yhden ihan vielä kovan hedelmän,jonka unohdin käsilaukkuuni ja eilen sitten löysin sen sieltä. No hedelmän pitäisi jatkaa kypsymistä huoneenlämmössä....
Pieniä taatelin alkuja
Eilen sattui pieni onnettomuus mutta onneksi säilyin ihan ehjänä:) Ylittäessäni katua joku tuli kovaa vauhtia pyörällä vastaan ja kaaduimme molemmat.Sain vain pienen haavan jalkaani ja käsipohjat olivat hieman ruhjeisia mutta siinä kaikki. Myös pyöräilijä näytti olevan kunnossa ,samoin kuin pyöränsäkin.Meillä oli kyllä onnea;tuossa olisi voinut käydä kurjemmin.....
Eilen vein suojattejani jätskille. Tässä S jonka vanhemmat ovat Malista.S on vasta 11-vuotias ja jo minun pituiseni vaikken minä ole mikään lyhyt ihminen.Tuosta tytöstä taitaa tulla hurjan pitkä!
Olin bussin ikkunasta nähnyt keskusbussiaseman lähellä pienen uuden kahvilan ja menin sinne eilen ensimmäistä kertaa. Pinkit seinät ja pinkit pöytäliinat;niin naisellista. Kahvilan oli avannut vasta viime viikolla tuolla nurkassa näkyvä eritrealainen Ora,joka oli niin herttainen että olisin voinut nipistää häntä poskesta,siis en kirjaimellisesti mutta kai tiedätte mitä tuolla tarkoitan.
Ja tässä B,jonka juuret ovat Turkissa.  Seuraavana lukuvuotena S sekä B siirtyvät isommille lapsille tarkoitettuun iltapäiväkerhoon,joka on sen verran kauempana etten helposti pääse sinne.Sitäpaitsi en osaa enään auttaa näitä isompia matematiikan läksyissä! Minun tulee kyllä ikävä näitä lapsia;kun aloitin iltapäiväkerhossa 2½ vuotta sitten olivat tytöt vielä ihan pikkutyttöjä mutta nyt heistä on jo kasvamassa nuoria naisia.

23 kommenttia:

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Onneksi tuossa törmäyksessä ei käynyt pahemmin, vaikka varmasti se säikäytti!

Ihania kuvia - taas kerran. :)

Lissu kirjoitti...

Tuo kärsimyskukn kukka on todellinen luonnon taideteos. Muistaakseni kukan eri osilla on jokin vertauskuvauksellinen merkitys. En vain muista mikä. Onneksi teille ei kolarissa käynyt pahemmin. Lapsiin kiintyy niin helposti. Toivottavasti voit tavata heitä tulevaisuudessakin.

Jael kirjoitti...

Katja:alkushokin jälkeen olin kyllä helpottunut:)Kiitos:)

Lissu:Niin ei tuo turhaan ole tuollaista nimeä saanut.Ja oli tosiaankin onni onnettomuudessa eilen. Lapsiin kiintyy;minun tulee ikävä noita 2 ja sitten vielä kahta muuta.3 tyttöä ja yksi poika,jättävät aukon mutta toivottavasti voimme jatkaa yhteyttä.

Sarppu kirjoitti...

Onneksi ei käynyt pahemmin, meillä oli myös veret seisauttava kolari, onneksi Ukko voi jo paremmin. En olekaan tuollaisia kukkivia passionkukkia ennen nähnytkään, mielenkiintoisen näköinen.

Nelli L kirjoitti...

On kyllä kaunis kukka.
Onneksi ei käynyt pahemmin tuossa törmäyksessä.

Hanneles paradis på Hisingen kirjoitti...

Kaunis tuo kukka.

anumorchy kirjoitti...

Nuo polkupyorailijat kaahaavat ihan hullun lailla, usein jalkakaytavillakin. Ja nyt kun on viela niita sahkomoottorilla toimiviakin. Eilen aamulla oli ihan senttien juttu ettei joku tormannyt minuun, kun odotin bussipysakilla. Muutama paiva sitten paiviteltiin miehen kanssa, kun mies ajoi pieni lapsi kyydissa (lapsella oli kypara, isilla ei, ihan pokkana punasia pain).

Jael kirjoitti...

Sarppu:teillä olikin paha onnettomuus mutta onneksi Ukkosi jo voi paremmin:)
Passionkukat ovatkin tosi mielenkiintoisen näköisiä!

Nelli:) Juu sitä koko illan eilen ajattelinkin...

Hannele:eikös olekin!

Anu.Olen vaikka kuinka monta kertaa pelästynyt kun on tuntunut että pyörä tulee päin.Nyt juoksin kun liikennevalot olivat vaihtumassa ja pyöräilijä oli ties missä maailmoissa kun ei huomannut...Sitä saa kyllä varoa...

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Voi miten hauska kukka! Ja onneksi selvisitte säikähdyksellä!

arleena kirjoitti...

Ihana kukka tuossa passionissa.
Taatelipuukin näyttää kovin eksoottiselta.

Kiiris kirjoitti...

Kylläpäs onkin erikoinen tuo passionhedelmän kukinto!

Satu kirjoitti...

Onpa suloisia taatelin alkuja! Siellä ne näköjään kypsyvät myöhemmin kuin täällä?

Hih, mitähän olisi Ora sanonut, jos olisit mennyt nipistämään häntä poskesta. ;-D

Susanne kirjoitti...

Hui tuota pyöräonnettumuutta. Onneksi ei käynyt pahemmin teille kummallekkaan!

Mine kirjoitti...

Hyvä, ettet katkonut luitasi! Onpas tosiaan pinkki kahvila, sopiva vaikka syödä jäätelöä tyttöjen kanssa:).

Sirokko kirjoitti...

Onneksi sinulle ei käynyt pahemmin, hyvä tuuri. Suomessa todella pelkään vauhtihirmuja, jotka varoittamatta suhahtavat takaa ohi, monta kertaa on ollut lähellä onnettomuus. Täällä ei pyöräilijöitä liiku, mutta mopoilijoita saa varoa, putkahtavat esiin milloin mistäkin välistä.
Varmasti noihin lapsiin kiintyy, kun niin kauan on yhdessä. Mutta ehkä siihenkin tottuu, että toiset lähtevät ja tulee uusia tilalle.
Passionkukat ovat todella ihmeellisiä, saisinpa sellaisen puutarhaani.

Maistuis varmaan sullekin! kirjoitti...

Kärsimyskukka tekee hienon kukinnon!:) Olin tosi iloinen, kun omani kukki viime syksynä. Toivottavasti tänäkin vuonna kukkii.:)

Onni onnettomuudessa! Onneksi kumpikaan ei loukkaantunut pahemmin!

Rita kirjoitti...

Kivoja nuo sinun suojattisi. Jätski näyttää maistuvan.

Parantukoon pyörähaaverin jäljet pian !

Jotenkin kuvaavaa että käsilaukussasi oli syötävää :D

sannabanana kirjoitti...

Ihanat kukkaset ja tyttöset! Onnettomuuksia näyttää olevan ilmassa. Onneksi ei sattunut pahemmin ja selvisit säikähdyksellä. Meillä alkaa kohta kylmän sään kasvit kasvaa. Paitsi että joku ihmeen nakertaja söi KAIKKI mun salaatintaimet!

Jael kirjoitti...

Helmi-Maaria:onneksi tosiaankin,olsi voinut käydä pahemmin...Passionin kukka on erikoinen:)

Arleena:Passionin kukka on sellainen,jota jää tuijottelemaan...

Kiiris:ihan mahtavan erikoinen:)

Satu:aika söpöjä nuo pienet alut ovatkin.Taitavat olla valmiita syksyllä.Ehkä ei olisi tykännyt Ora sellaisesta mutta hän on sellainen incredibly sweet:)

Susanne.Olinme todellakin onnekkaita ettei käynyt pahasti:)

Mine:olin kyllä helpottunut:) Ja pinkki kahvila sopii mitä parhaiten tuon ikäisille tytöille;D

Sirokko:Täällä niin monet,etenkin Tel Avivin keskustassa ,ajavat pyörällä ja joskus ihan jalkakäytävällikin vaikka olisi pyörätie.Ja monta kertaa olen saanut sellaisia väistellä.Lapsiin tottuu,etenkin kun on tunnettu jo pitkän aikaa.Tuossa iltapäiväkerhossa on täällä syntyneitä ja hepreaa puhuvia vierastyöläisten lapsia ,toisessa paikassa sitten vain hoitoa saamaan tulleita lapsia,joidenka kanssa ei aina yhteistä kieltä mutta kuitenkin osataan kommunikoida pian. Noita tyttöjä tulee kuitenkin aika ikävä...

Maistuis varmaan sullekin:tuliko sinulle ihan hedelmäkin? Tuo kukka on kyllä tosi hieno:)JOs olisi parveke,laittaisin sitä sellaista reunustamaan..

Rita:kivoja tyttöjä ovat:)Ja oli kuumaa joten jätski maistui hyvin:) Hih,tosin se passionhedelmä ei ollut syötävässä muodossa vielä;D

Sannabanana:tyttöset ovat ihania ja niin tuttuja jo:) Olin kyllä tosi helpottunut ettei pahemmin sattunut:)Voi sitä tuhmaa joka on mennyt nakertamaan taimiasi:(

pepita kirjoitti...

on erikoinen ja kaunis kukka hedelmässä,en ole keksinyt miten niitä syödään, niitä on ollut täällä kaupoissa.

Leena Lumi kirjoitti...

Tuo passionhedelmän kukka on kuin taideteos.

Sinulle tapahtuu...(Tähän ei nyt sovi hymiö.)

Kaisa kirjoitti...

Onneksi ei käynyt pahemmin kolarissa sinulla oli suojelusenkeli paikallaan tietysti. Itse ajoin koirani kanssa aikoinaan myös melko pahan kolarin, mutta selvittiin.

Hyviä, herkullisia kuvia taas!

MaaMaa kirjoitti...

En tiennytkään, että autat matikassa - kiva! :) Veljeni vaimo on kirjoittanut matikankirjoja Suomessa, joita käytetään kouluissa. Nyt Ruotsiinkin aikovat ostaa ko. kirjan oikeudet :)

Onpa omituisen näköinen kukka passionhedelmässä :D :D