perjantai 7. kesäkuuta 2013

Viikonlopun tapahtumia

Tel Avivissa ovat sateenkaariliput heiluneet koko viikon ja tänään oli vuorossa  Pride -paraati,jota nyt vietettiin kaupungissa 20. kerran. 
Tapahtuma alkoi taas Gan Meir-puistosta. Tulin paikalle ennen kymmentä (jolloin puistotapahtuman piti alkaa) ja ihmisiä ei vielä ollut paljon . Viime vuodesta puiston pääkäytävä oli muuttunut;nyt siellä on puiset penkit keskellä.Hiekkatie oli katettu betonilla ja vaikka monet vastustivat tuota muutosta täytyy sanoa että kyllä sitä mieluummin kulkee tuolla tasaisen pinnan kuin hiekan päällä....
Matkan varrella oli kaikenlaisia kojuja;joko informatiivisia tai sellaisia joissa myytiin jotain.
Täältä olisi saanut pinkin ilmapallon...
Tämä pariskunta herätti huomiota.Huomasin  että monet halusivat kuvaan drag queenin kanssa ja myöhemmin näin päivälehden nettisivuilta että tämä amatsooni myös esiintyi tapahtumassa.Puistossa kuului paljon vieraita kieliä: Tel Avivin Pride-viikko houkuttelee tänne paljon turisteja.
Jostain ilmestyi mies joka kuljetti täynnä koiranpentuja olevaa kärryä
Selvisi että mies oli keräämässä rahaa kodittomien koirien vanhainkotia varten.Suloiset pennut varmaan saivat monet avaamaan kukkaroaan......
Tuossa vaiheessa puisto alkoi olla jo aivan täynnä ihmisiä eikä tapahtuman ohjelma ollut alkanut klo 10 kuten oli tarkoitus;ei mitenkään harvinaista täälläpäin,.Ohjelmassa piti olla musiikkiesityksiä ja todella monen politiikon puheita ja kulkueeseen oli vielä reilusti aikaa joten en viitsinyt jäädä puistoon vaan lähdin toria kohti. Puiston ulkopuolella törmäsin elävään patsaaseen. Kulkue lähti liikkeelle vasta klo 13 jälkeen ,kohti rantaa jossa  piti alkaa suuri beach party. Itse olin silloin  jo kotona.
Torin edessä olevalla aukiolla  oli musisoimassa mitä eriskummallisin yhtye....Tuolla oli tyhjää sillä kaikki taisivat olla puistossa....
Eilen iltapäivällä menin Tel Avivin satamaan,jossa oli Jacobs-kahvifiman järjestämä tapahtuma.Tulin tuonne koska halusin nähdä Jacobsin kertakäyttökahvikupeista rakennetun presidentti Shimon Peresin mosaiikin. 
 Mutta vaikka kaikissa ilmoituksissa oli mainittu että tapahtuma on auki keskiviikosta perjantaihin,selvisi että kahvikuppimosaiikki oli rakennettu jo edellisenä iltana ja sitten purettu. Koko mosaiikiin meni 6000 kertakäyttökahvikuppia ja prosessi videoitiin mutta minua ärsytti sillä ilmoitus oli mielestäni harhaanjohtava.No ainakin tuolla sai jääkahvin alla puolella eurolla lohdutukseksi.Mosaiikki tehtiin Peresin tulevaa 90-vuotispäivän kunniaksi ja viimeksi tällainen tehtiin kun Nelson Mandela täytti 92 vuotta. Voitteko kuvitella että tämä presidenttimme täyttää elokuun alussa jo  90 vuotta mutta jättää jälkeensä monta paljon paljon nuorempaa ihmistä.....

17 kommenttia:

  1. Onpa siellä paljon ihmisiä liikkeellä. Meillä on Pride paraati vasta heinäkuussa. Ihmettelin, että siellä on tuo saksalainen kahvifirma Jacobs.

    VastaaPoista
  2. Olin aikaisin liikkeellä niin ei vielä ollut paljon ihmisiä mutta myöhemmin oli hurjan paljon ;hyvä kun pääsin pois puistosta kaiken sen ihmismassan tieltä.
    Jakobsin kahvia saa täältä joka paikasta ja se onkin hyvää:)

    VastaaPoista
  3. Ulkoilmajuhlat ovat aina niin rentoja ja mukavia. Kiva fiilis.

    VastaaPoista
  4. Ei oikein aikataulut tunnu pelittävän siellä...

    Tuo elävä patsas on upea, ei voi kuin ihailla noita esiintyjiä, paikallaan olo on vaikeaa!

    VastaaPoista
  5. minä varmaan olisin ehdottomasti poissa tuosta kulkueesta, mutta muuten maa on ihana, olin juuri tässä kuulemassa syväntöjen tarinaa 50 vuotta asuessaan siellä, mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  6. Tuo on yksi sellainen tapahtuma jonka tahtoisi kokea. Toivottavasti pian.

    VastaaPoista
  7. Mieheni kertoikin jo pari paivaa sitten etta on paljon komeita miehia liikenteessa Tel Avivin kaduilla. Tanaan paivalla han ei halunnut lahtea taksia ajamaan ollenkaan, pelkasi ruuhkia ja paraatin vuoksi suljettuja katuja. Nyt illalla lahti hommiin, saapa nahda millaisia tarinoita hanella on asiakkaista.

    VastaaPoista
  8. Onpas siinä komea... nainen. :-D

    Ja voi että noita koiranpentuja, niin suloisia!

    VastaaPoista
  9. Arleena:etenkin tämä juhla on tosi kivasti rentoa ja ilmapiiri hauska:)

    SusuPetal:eivät pahasti petä mutta eivät usein ihan ala minuutilleen...Elävät patsaat ovatkin upeita,pitää oikein nostaa hattua heille että jaksavat tehdä tuollaista...

    Pepita:Kaikilla on kuitenkin oikeus olla mitä ovat..Eli kaikille jotain löytyy,onneksi.Olen joskus ikuisuus sitten lukenut Syväntöjen kirjan.

    Nelli.Sun sambataitosi olisivat tuolla tervetulleita;D

    Anu:varmaan hotellit täynnä muualta tulleita miehiä,nyt alkaa vielä elokuvafestarikin samasta aiheesta..
    Mielenkiintoista että minkäkalaisia osui kyytiin;D


    Satu;aika komea ja pitkä! Viime vuonna oli kaksi ruotsalaista upeaa dragqueenia,otinkin heistä kuvat tänne blogiini,ja olivat myös pitkiä;D
    Koiranpennut olivat kyllä aivan ihania,toivottavasti saivat kerättyä rahaa kodittomien koirien vanhainkodille...

    VastaaPoista
  10. Minäkin iskin silmäni tuohon komeaan naiseen-mieheen! ja mitä koiranpentuja! Mukavaa sunnuntaita, Jael!

    VastaaPoista
  11. Miesten komeudesta en sano nyt tällä kertaa mitään, mutta koiranpennut on ihania. Olisi ainakin minun kukkaronnyörit höllääntyneet.

    VastaaPoista
  12. Hei Jael pitkästä aikaan.

    Voi miten ihania koiranpentuja siellä kärryissä. Toivon, että pidetään hyvää huolta.

    Onko aikomus pistäytyä suomessa tänä kesänä? Täällä on ihan todella kuuma ja saa pysyä välillä varjossa.

    Voi hyvin,

    ritva

    VastaaPoista
  13. Lissu:eihän sellaista voi olla huomaamatta;D eikä hauveleitakaan;D

    Mine:nuo pennut saavat kyllä varmaan kaikki heltymään...

    Ritva:hei taas:) Koiranpennut olivat tosi suloisia ja toivottavasti heillekin löytyi koti.Kuun lopussa tulen.Saapa nähdä onko teillä vielä silloin helteitä....

    VastaaPoista
  14. Tuollaiset tapahtumat ovat minullekkin mieleen. İhanat kuvat.
    Meilla on taalla kanssa ollut tapahtumaa kerrakseen, kun lahes joka kolkassa Turkkia ovat mielenosoitukset vallanneet tienoot. Niin maaseudulla, kuin kaupungeissakin. Niista on lehdet ja uutiset olleet tietoa pullollaan. Nyt laantumaan pain, mutta ei viela loppuneet.

    VastaaPoista
  15. Kivan tuntuinen tapahtuma ja suloisia koiria :)

    Se mun uusi domain tuntuu nyt kuitenkin toimivan, vaikken mitään muutoksia tai asetusjuttuja saanut tehtyä! Ja ohjaa myös automaattisesti siitä entisestä osoitteesta tähän uuteen. Ainoastaan ne eivät päivity, jos joku on laittanut blogini oman bloginsa sivupalkkiin, eli siinä ei vaihdu enää uudet postaukset (ne pitäisi varmaan päivittää tuolle uudelle domainille).

    VastaaPoista
  16. Sateenkaari:tuo on kyllä vuoden värikkäin tapahtuma:)Teillä onkin ollut siellä kaikenlaista;täkäläinen reportteri ja kuvaaja ottivat Taksimista ja parista muusta paikasta tosi hyviä kuvia pahimman tilanteen aikana.

    Karoliina:Tosi suloiset nuo koiranpennut tosiaankin:)*
    Kiva että nyt toimii ja kävinkin päivittämässä blogisi osoitteen tuonne listaani.

    VastaaPoista
  17. Näyttääpä kivalta tuo Pride-juhlahumu! Olin kerran Helsinki Pridessa, mutta muuten nämä kesäviikonloput tuntuvat menevän aina niin, että olen väärässä kaupungissa Pride-aikaan. Nytkin täällä Pride osuu viikonlopulle, jolloin olen poissa maasta.

    Hassua, että noin paljon vaivaa vaatinut taideteos laitetaan pystyyn vain yhdeksi illaksi.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...