perjantai 11. lokakuuta 2013

Ihana kesäinen kävelylenkki(vaikka onkin jo syksy..)

Itäinen Välimeri Tel Avivin rannasta katsottuna,tänään
Pari postausta sitten kerroin onnellisena miten täällä on jo viileämpää mutta jo samana iltana lämpeni ja lämmintä on riittänyt koko viikon,mutta mukavalla tavalla.Vaikka on hellettä ,ei hikoiluta kuten kesällä ja öisin on ihan miellyttävää.
Tällä viikolla toisen vapaaehtoispaikkani eli sydänsairaitten lasten toipilaskotiin tuli pieni  Nehemias-poika Perusta.Nehemiasta ja hänen äitiään oli tänne saattamassa perulainen pediatrisen kirurgian erikoislääkäri Eneida,johon tutustuin tiistaina kun toimin tulkkina  hänen ja talon henkilökunnan välillä,jotka eivät osanneet espanjaa. Sovimme silloin että tulen perjantaina hakemaan hänet ja näytän hänelle vähän paikkoja.Eneida halusi nähdä Tel Avivin ,joten ensin otimme bussin lempikahvilaani ja joimme siellä aamukahvit.
Kahvilasta kävelimme kohti trendikästä Shenkin-katua,jossa erään kukkakaupan edessä oli näin ihana yrttihylly;tuollaisen minäkin haluaisin!
Kävelimme toria pitkin ja ihastelimme mm, juustojen valikoimaa.
Torilta ei olekaan pitkä matka rannalle
Rantakadun vanhempaa puolta,jota ei ole vielä laitettu uuteen kuntoon.
Muutamiin paikkoihin oli laitettu puisia dekkejä,joita en ollut aiemmin huomannut,sillä viime kävelystäni tuolla rannan puolella on jo aikaa.
Koirabeach. Tänne rantaan saa tuoda koiratkin ja tuossa katoksen alla ,keltaisessa laatikossa ,oli koirankakkapussejakin.Muille rannoille ei koiria saa viedä.Pitää joskus tuoda Bambikin tuonne.
Ja tämä on rantakirjasto.Kaupunki laittoi 3 tällaista minikirjastoa rannan varrelle. Mutta miksiköhän se oli tänään kiinni vaikka rannoilla oli paljon ihmisiä...
Lopuksi kävimme vielä satamassa syömässä salaatit. Sain  käyttää jo ruostuneeksi mennyttä espanjantaitoani ja seura oli mitä mukavinta:) Kävelimme monta tuntia ja mukavaa oli:)

26 kommenttia:

  1. Kaisa Blomstedt puhui tv:ssä Bauhaus-arkkitehtuurista, ruuasta, kahvila- ja ravintolakulttuurista jne. siellä teillä. Tammi-helmikuun vaihteessa on Hkiin tulossa näyttely (nyt en muista oliko rakennus- tai valokuvatait. museo?)
    Arvaa vaan tuliko kuvakavalkaadista fiilis 'milloin meille?'...
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hannele:juusto onkin hyvää:)

    BLOGitse:näinkin tuon Kaisa BLomstedtin haastattelun;onneksi se näkyi Suomen ulkopuolellakin.Multakin meni ohi että mikä museo se nyt olikaan. Joo voin kuvitella että lokakuussa tulee rantakuvia katsellessa sellainen fiilis...
    Kiitos samoin:)

    VastaaPoista
  3. Ihana saada olla mukanasi näin kivalla kävelyllä!Ja miten kaunis tuo ranta.
    Hyvää viikonloppua Jael

    VastaaPoista
  4. Ihana koirabeach. :-)

    Voi noita juustoja. Kauas ne minusta. :-D

    VastaaPoista
  5. Mukava oli myös lukea ja katsoa reissua.

    VastaaPoista
  6. Täälläkin oli niin kaunis aurinkoinen päivä. Ystäväperheessä vain on ollut vastoinkäymistä, joka hieman himmensi mukavaa päivää. Ensin jäi poika tiistaina autonalle ja leikattiin jalasta. Tänään tippui mies telineiltä ja huomenna leikataan käsi...

    Miksiköhän toisille aina tapahtuu?

    VastaaPoista
  7. Ihana tuo juustokauppa. Siella pysahdyn aina kun kayn torilla. Yleensa ostan ainakin parmesaania.

    Eikos tuo puinen dekki ole ollut siella jo pitkaan?

    VastaaPoista
  8. Maria:Mukavaa että olit mukana ja tykkäsit:)Tel Avivin ranta onkin kaunis:)
    Ja kiitos,samoin sinulle hyvää viikonloppua!

    Satu;onneksi koirillekin on oma ranta:) Juustoista on kyllä vaikeaa pysyä poissa....

    Arleena:kiva kun pidit:)

    Mine:kurjaa kuulla että ystäväperheelä oli noin paljon vastoinkäymisiä,tervehtymisiin heille.Ja tsemppiä sinullekin!

    Anu:Tuo juustokauppa onkin tosi hyvä:)Mä tykkään niistä valkoisista vuohenjuustoista. Mutta eikös nuo 2 rannan dekkiä ole uusia,ennen London cafeeta? Musta aiemmin vain satamassa on ollut noita puudekkiä tai sitten vaan viime kävelykerrasta tuolla on liiaksi aikaa...

    VastaaPoista
  9. Siellä onkin mukava kierrellä vieraiden kanssa kun on mitä katsella ja mihin mennä. Onko tuo salaattilautanen leipää?
    Ja koirabeach, vau!

    VastaaPoista
  10. Sirokko:vieraskin tykkäsi paljon.Nyt katselin ja vähän melkein leivältä tuo lautanen näyttääkin mutta se oli sellainen rustiikkisen näköinen keramiikkalautanen.Ja hyvä että koirat ovat saaneet oman beachin kun eivät muualla siellä saa olla:)

    VastaaPoista
  11. Ihana tuo yrittyteline ja rauhallinen hiekkaranta. Mitä tuossa salaatin päällä on nuo oranssit jutut? Näyttää oikein hyvältä annokselta!

    VastaaPoista
  12. Onpa kaunista. Kyllä minä viihtyisin :)

    VastaaPoista
  13. Ihana postaus jälleen!
    Oi noita rantakuvia, kukkia, mausteita ja kahvia!!

    VastaaPoista
  14. Olisipas ihana päästä tuonne torille herkuttelemaan! Yrttihylly oli kyllä loistava. Ja kaunista rantaa myös. Meillä on kevät, tai kesä, myöhässä: illalla vielä aika kovin viileää ja tuulikin usein aika vilpoista. Pari päivää ollaan vasta pystytty olemaan rannalla uikkareissa :)

    VastaaPoista
  15. Annika:Tuo yrttiteline oli niin ihana että harmittaa kun ei ole puusepän taitoja;D Mutta ehkä saan löydettyä jotain samantapaista.
    Nuo oranssit jutut salaatin päällä olivat bataattisipsejä.Kivan näköisiä mutten niistä välittänyt ja ne jäivätkin lautaselle... Oli oikein hyvä annos muuten ja paljon paljon isompi miltä kuvassa näyttää....

    Nelli;varmasti viihtyisitkin:)

    Irmastiina:kiitos:)

    Kirsti:Kiitos:) Harvoin menen tuonne mutta on tuo meri vain niin ihana!

    Sannabanana:Tuo Carmel-tori on kyllä niin ihana että vien sinne kaikki vieraat aina ja tuo yrttihylly aivan mielettömän ihana:)Toivottavasti teille pian tulee kesä ja meille taas sateita....

    VastaaPoista
  16. Nam, nuo juustot! Ja ihmiset rannalla, tekisi mieli uimaan!

    VastaaPoista
  17. Tiskiharjafeministi12. lokakuuta 2013 klo 18.06

    Hyva tuo koiraranta, siella ei saa IHMISET uida :D

    VastaaPoista
  18. SusuPetal:rantasää näkyy jatkuvan....

    Tiskiharjafeministi: juu ja ihan hyvä että vain koirat saa;D Tuo merkki ei ainakaan taida niitä tarkoittaa;D

    VastaaPoista
  19. No nyt tuli ikävä lämpimään...
    Tuo yrttihylly kelpaisi mullekin;)

    VastaaPoista
  20. Mustakissa:toivottavasti ei vielä teillä mene pakkasen puolelle....Juu tuo yrttihylly on ihana!

    VastaaPoista
  21. Hienoja kuvia Sinulla aina ja hauskaa seurata kävelyretkeäsi noin upeassa säässä !!! Terveisiä Lauttasaaresta, nyt ovat Itämerta kiertävät risteilyalukset jo lähteneet lämpimämpiin satamiin ja ainoastaan Pietarin ja Tallinnan laivat kulkevat ohitsemme.

    VastaaPoista
  22. Merike:kiito ja kiva kun olit virtuaalisesti mukana:) Teillä onkin sitten mahtavat näkymät;on varmaan kiva seurata laivojen kulkua:)

    VastaaPoista
  23. Lumoava retki viehättävässä seurassa!

    Kiva, että koiratkin pääsevät beachille. Monet koirat pitävät uimisesta. Ja hellekin rasittaa koiria paljon.

    Ihana yrttihylly♥

    VastaaPoista
  24. Leena:Oli oikein viehättävää seuraa:) Ja ihanaa että koirille on oma beachi:) jossa pääsevät uimaan vain he!
    Tuollaisen yrttihyllyn haluaisin!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...