torstai 24. lokakuuta 2013

Meren äärellä

Miten tuo Välimeri onkin kaunis! Kun tuota kuvaa klikkaa isommaksi ja katselee tarkkaan niin siinä näkee monta eri sinisen sävyä.Meri oli matala tänään ;tuo hiekkainen alue on  yleensä veden alla.
Satamaan kävellessä menin puistoteitä pitkin. Suuret puut antavat varjoa mutta vaikka  lämpötila laskikin eilisestä,tuntui tosi lämpimältä.
Monen puistokadun varrella on kahvilakioskeja;tässä niistä yksi
Tällaisen kuoron näin vaatekaupan ikkunassa
Sataman puista dekkiä pitkin on mukava kävellä
Ihmisiä tuolla satamassa riittää aina.
Lähellä kotia näin suloisen ja kesyn kissanpennun.Kissakuume iski taas hetkeksi.....Eläimistä puheenollen ;aikaisin aamulla kun kävin viemässä Bambia aamulenkille näin pienen hahmon liikkuvan vikkelästi puiston nurmikolla.Oli vielä pimeää enkä nähnyt selvästi ja mietin että kauhistus,ei kai vaan tuo ole rotta! Kun otus pysähtyi,menin lähelle ja huomasin että siilihän siinä oli. Pari postaustahan sitten kerroin siilistä,joka näytti kovin huonokuntoiselta ja jonka sitten löysin kuolleena. Ilahduin kun tuota siilipopulaatiota on kuitenkin vielä meidän puistossa:)

38 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Aaah,ihania kuvia..-taas !!! Meri kaikkialla on niin upea. Vielä kolme viikkoa ja sitten varpaat veteen..:)

Jael kirjoitti...

Anneli:kiitos:) Meri on tosiaankin upea ja niin kirkas tuolla rannalla,pohja näkyy selvästi:) Pianhan pääset jo tänne lämpimään....

Mine kirjoitti...

Meri on aina kaunis!

//aNNiKa kirjoitti...

Tulin heti katsomaan miltä Välimeri näytti siellä tänään. Ranta näyttää tosi kauniilta ja meren värit näissäkin kuvissa hienoilta.

Riina kirjoitti...

Voih, ihana meri. Kärsin kroonisesta kaipuusta meren rannalle. Vielä mä joskus muutan sinne. Vai onko se enää niin hieno, jos sitä katselee päivittäin?

Leena Lumi kirjoitti...

Meri on aina ihana: Eihän tyttäremme ole suotta Meri. Jos voisin ihan vapaasti valita, asuisin merenrannalla.

Mikä kisuli♥

Jael kirjoitti...

Mine:on se:)

Annika:on nuo Välimeren värit kauniit mutta siellä teidän lomapaikassanne meri näytti ihan jumalaisen kauniilta!

Riina:tiedän tuon tunteen...asuin täällä vuoden vuoristoisella alueelle ja koko ajan kaipasin meren äärelle.Nyt asun sopivasti eli puolen tunnin bussimatkan päässä.Helsingissä meri näkyi ikkunoista eikä siihen koskaan kyllästynyt....

Leena:Meri on kaunis luonnossa ja nimenä.Merenrannalla olen muutaman kerran asunut ,sekä täällä että Helsingissä,aivan lähellä siis.

Hanne kirjoitti...

Meri on kyllä kaunis!
Se edustaa lapsuuteni maisemaa ja kaipuu meren läheisyyteen on aina sisimmässäni:)

Satu kirjoitti...

On siellä vaan niin mahdottoman kaunista. I ♥ meri. :-)

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Voi meri. Iloitsen siitä, että muutaman viikon päästä pääsen valtameren ääreen :)

Anonyymi kirjoitti...

En voisi enää elää ilman merta - niin sisämaan kasvatti kuin olenkin! Sen pieni viipale merta, jonka näen parvekkeeltani sekä Hgissä että Rethimnonin residenssissäni, on aivan elintärkeä. Parina viime päivänä on ollut myös niin tyyntä, etten ollut ainoa, joka uskalsi myös uimasille, vaikka ilmat ovatkin viilenneet.
Terveisin hyvin suolattu Suometar

anumorchy kirjoitti...

Nuo kioskit ovat kivoja. Ja satama-alueen dekit mukavia kavelyreitteja. Nyt kun ei ole enaan niin kuumaa, aion ottaa perjantai-aamun ohjelmaan Tel Aviv kierroksen. Huomenna ei valitettavasti onnistu mutta ensi viikosta alkaen.

Ciacy kirjoitti...

Oi ku kiva ettà oli siili, eikà ainakaan rotta :D

Kiiris kirjoitti...

Saman veden äärelle minäkin riennän, reilun kuukauden kuluttua. Lähetetäänkö pullopostia:)))

Nelli L kirjoitti...

Todellakin välimeri on kaunis. Siksipä se kutsuu :)

anneaulikki kirjoitti...

Heti tuli kaukokaipuu ja ikävä meren rannalle ... Kaunista !

Susanne kirjoitti...

Ihania kuvia! Välimeri on kaunis!
En ole milloinkaan asunut meren rannalla, mutta silti kaipaan välillä meren läheisyyttä.
Ihana pikku kisu♥

Rita kirjoitti...

Bambi saattaisi tykätä kaverista.

Ihana tuo merikuvasi. Olen nähnyt Välimerta Italiasta käsin Adrianmeren puolelta, missä vesi oli vihreää, ja Ranskan Nizzasta, mitä en unohda koskaan; se oli mitä upein ja uskomattomin turkoosi.

SusuPetal kirjoitti...

Tuo meri on ihan liian kaunis, voittaa Hgin vesilätäköt kaduilla :(

Pidän tuosta kuorosta!!

Sirokko kirjoitti...

Meri tuo avaruutta, jota ei aina edes huomaa, mutta jota Suomen metsissä alkaa välittömästi kaivata.
Hauskoja mallinukkeja ikkunassa :)
Tiirailin tuota puistotietä, pöytiäkö siinä on keskellä, ja miksi hiekkapohjalla (hiekkakauhistus iski heti). Muuten näyttää ihan täkäläiseltä keskusbulevardilta.

Maireanna kirjoitti...

Merestä löysin tosiaan monta sinistä. Ihanan turkoosia ja tummaa, ja vaaleaa vaahtoa. Nuo muutkin kuvat antoi hyvän kuvan paikoista missä liikuit. Pidin, pidin kovasti!

Nurkkalintu kirjoitti...

Kaunis on merikuvasi. Tuolla sataman puisella dekillä tahtoisin minäkin nyt kävellä.
Kisu-pikkuinen. Kissakuume ei ole paha kuume :)
Hyvää viikonloppua! Ja Bambille paijaukset <3


Jael kirjoitti...

Hanne:meri on kyllä aina kaunis ja minullekin meri on lapsuuden maisemaa...

Satu:Tel Aviv ei ehkä maailman kaunein kaupunki ole mutta siellä on monta kaunista paikkaa:)

Helmi-Maaria:sinä menetkin kauas meren aärelle...hyvää matkaa!

Suometar:minä taas olen kasvanut ihan meren äärellä ja suurimman osan elämääni elänyt myös meren lähettyvillä ja kun en,niin kaipasin.Mukavaa viikonloppua!

Anu:nuo kahvilakioskit ovatkin ihania:) tuo oli Ben Gurionilla. Ja tänään oli jo vähän viileämpää mutta auringossa edelleenkin lämmintä.Ajattelin vähän samaa ,heti kun viilenee niin kunnolla kävelemään!

Ciacy:kauheeta jos oliskin ollut rotta.Se kipitti niin nopeasti ja olin unohtanut että siilitkin liikkuvat noin nopeasti..

Kiiris:mä menen jo etsimään sopivaa pulloa;D

Nelli;näinhän se taitaa olla...

Anneaulikki:meren äärelle kyllä kaipaa kun ei ole sen lähellä...

Susanne:kiitos:) Välimeri onkin tosi kaunis:) Merellä on joku ihme lumo,joka kutsuu puoleensa.Pikku kisu on ihana ja olen yrittänyt etsiä sille kotia....

Rita:kokeilin jo kerran ,ei se käy.Ulkona Bambi on ihan kaveri kissojen kanssa,mutta kun kyse on omasta reviiristä niin juttu on sitten toinen.Tuo sininen vaihtelee kai sen mukaan miten auringon valo siihen osuu.

SusuPetal:meri on kaunis:) Itse asiassa, me ollaan täällä jo lätäköidenkin tarpeessa.Tuo kuoro oli kyllä aika mainio!

Sirokko:hyvin sanottu,noinhan se on.Avaruutta nimenomaan. Pöytiä ja tuoleja tuolla on ja tosiaankin hiekkaa eli pitää kengät kunnolla ravistaa ennen kotiin tuloa jos tuolla pysähtyy....Tuollaisia bulevardityyppisia keskuskatuja on joitakin Tel Avivissa ,tykkään niistä paljon:) ja hauskat tosiaankin nuo hahmot ikkunasa,kuin laulukuoro;D

Maireanna:sieltä löytääkin monta sävyä ja eri aikoihin päivän mittaan värikin vaihtelee kun merelle katsoo.Kiva että tykkäsit reitistäni:)

Nurkkalintu:Meri on kaunis kuvattava:) Ja puinen dekki on kovin kenkäystävällinen:) TUolle pikku kisulle olen yrittänyt löytää kotia,Tänäänkin kävin katsomasa ja kisu kehräsi sylissä.

lepis kirjoitti...

Ai, kuinka ihanaa olisikin päästä uittamaan varpaitaan lämpimässä meressä!

Hauskoja hemmoja tuossa kuorossa :)

Amalia kirjoitti...

Kyllä meri on aina kaunis. Taas on niiiiin suloinen kissa, kun vaan voi!

BLOGitse kirjoitti...

aaaah, lämmin merivesi...siitä onkin aikaa! :)

Kaisa kirjoitti...

Ihana postaus! Niin todellinen ja kaunis se sinun lähipiirisi. Taputtelut taas Bambille!

Tuula kirjoitti...

Minä asuin melkein koko Israelissaoloni ajan rannikolla ja kyllä tykkäsin. Rakastin varsinkin aamuja, kun kävelin bussille ja nautin Välimeren leppeästä tuulesta ja merimaisemasta. Silloin ei vielä ollut Haifankaan eteläosan ranta rakennettu, vaan meiltä päästiin nopeasti vaan tien yli rantaan. Voi aikoja. Yritin googlailla kuvia nykyisestä vaan en ainakaan vielä löytänyt juuri sielta meidan rannasta :).

Tuula kirjoitti...

Innostuin asiasta ja menin katselemaan Street view:n kautta entisiä kotimaisemia. Siis ovatpa muuttuneet!!! Iso hotelli just siinä, mistä ennen rantaan menin...

Birgitta kirjoitti...

Muistinpas tulla tännekin lukemaan. Aivan ihania kuvia ja tuo meri, sitä katselee niin mielellään.

Siilit on suloisia viipeltäjiä. Meidän rapun vieressä olevassa pensasrivissä on siili asustellut jo pitkään, luulen, että se talvehtiikin lehtien ja oksien suojassa siellä.

Upeaa viikonloppua ♥

Jael kirjoitti...

Lepis:Mun pitää siis tehdä se ennenkuin viilenee...Tuo kuoro piristi kyllä kaupan ikkunaa:)

Amalia:meri onkin aina ihana.Nyt on tuo kisu mielessä ,on niin ihana,.,,

BLOGitse:tuollaisen ääreen kyllä kaipaa syksyn koleudessa.

Kaisa:kiitos ja kiva kun tykkäsit.Bambikin lähettää hau hau-terkkuja;D

Tuula:kun asuin täällä ensimmäistä kertaa asuin 100 metriä rannasta ja usein töitten jälkeen hain pojan tarhasta ja mentiin iltapäiväksi rannalle.)AIka lailla on kyllä se Haifankin seutu muuttunut siitä kun siellä asuit.Tuo Street View on kyllä aika mahtava kun voi katsella tuttuja paikkoja sen avulla.Haifan alakaupunki on viimeisten vuosien aikana kokenut muutoksen parempaan suuntaan.Tosin se hotelli ei sitä ole kun tukkii näköalan...

Birgitta:kiva kun kävit:) Ja kiitos,kiitollista kuvattavaa:)
Siilit on hellyttäviä:) Luulin että sen kuolleen siilin jälkeen ei ole niitä lisää tässä puistossa mutta onhan niitä:)

Tuula kirjoitti...

"Kävelin" siitä rannalta Street View:n kanssa meidän ekalle asunnolle Haifassa ;). Siitä oli kai reilu sata metriä sinne. Kummasti oli paikat samanlaisia kuin silloinkin. Tuli aivan maaginen olo!

arleena kirjoitti...

Mukavia näkymiä reitin varrelta.
Onneksi oli siili, inhoan rottia sydämeni pohjasta, ne ovat todella inhottavia otuksia.

Jael kirjoitti...

Tuula:tuo Street View on kyllä mahtava juttu! Aina välillä kun ikävä iskee käyn katsomassa entistä kotitaloa Helsingissä ja muuallakin:)

Arleena:tosiaankin ,onneksi siili:) Meillä kun on näitä kissoja täällä niin taitavat pitää rotat poissa.Kun asuin Caracasissa,niin olimme lähellä torikatua ja iltaisin sinne jäivät roskavuoret.Kun siellä käveli illalla,(kaunis bulevardimainen katu) niin rottia juoksi siellä sun täällä,yök!

Hanneles paradis på Hisingen kirjoitti...

Hienoa!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana meri ja ihana TellAvivin ranta, jossa menneenä kesänä otin aurinkoa ja hypin Välimeren aalloissa. Meressä on uskomaton voima ja upean aurinkoisella säällä aallot olivat käsittämättömän korkeita ja täynnä voimaa. Luonnon edessä tuntee oman pienuutensa. Ihan ikävä tuli lämpöä, hiekkarantaa, merta ja koko maata:) Nauti sinä siellä minunkin edestäni. Minä koitan tehdä oloni mukavaksi täällä Pohjolassa.

pike kirjoitti...

Rakastan merta, siksi itse kuvaan sitä paljon, meri on meidän lähellä, niin no suomenlahti.Hyvää alkavaa viikkoa sinne ihanaan maahan!

Jael kirjoitti...

Hei anonyymi,tuo ranta on
kyllä ihana ja monipuolinenkin matkansa varrella,.Meressa on tosiaankin voimaa ja se vetää puoleensa. Surffailijat tykkäävätkin niistä kovista aalloista;D Kiitos,ja toivottavasti välillä on aurinkoakin teillä vaikka vuoden pimeintä aikaa ollaankin menossa kohti..

Pike:Meri onkin upea kuvattava ja aina erinäköinen:) Kiitos,samoin sinulle oikein hyvää viikkoa:)