maanantai 18. marraskuuta 2013

Holon osa 1

Ajattelin laittaa tänne blogiin sarjan jossa kerron ja näytän tätä asuinkaupunkiani,Holonia. Enimmäkseen kuvaan ihan vieressä olevaa Tel Avivia,mutta myös tämä asuinkaupunkini ansaitsee oman paikkansa tässä blogissa.Olen täällä kertonut lähialueestani,joistakin puistosta sekä kaupungin kuuluisasta Design-museosta,mutta on täällä muutakin nähtävää.Ensimäisessä kuvassa näkyy kaupungin sisääntulon liikenneympyrässä oleva värikäs teksti,jossa lukee:"Tervetuloa Holoniin".
Tänään on ollut harmaata ja sateista ja ehkä ei ihan paras sää valokuville,mutta vihdoinkin viileni niin,että jaksaa kunnolla kävellä ja niin jäinkin iltapäivällä bussista pois jo hieman ennen kaupungin sisäänkäyntiä,Klo 16 riitti vielä valoa kuvaamiseen.. Holon on perustettu vuonna 1938 ja asukkaita täällä on lähes 200 000.Holon on yksi Israelin suurimmista kaupungeista. Ja koska Holon juuri valittiin,taas, Israelin kauneimmaksi kaupungiksi,niin sekin on syy kirjoittaa tästä kaupungista. Tuo titteli ei tarkoita että Holon on varsinaisesti maan kaunein kaupunki ,sillä sitä se ei suinkaan ole,vaan palkinto tulee siitä miten hyvin kaupunki on hoidettu ja miten ympäristö on otettu huomioon. Kaupungin sisääntulossa näkee heti tämän monumentin,jossa esitellään Holonin ystävyyskaupungit,jotka ovat :Hann Munden ja Berlin Mitte  Saksassa,Suresnes Ranskassa ,Dayton Ohiossa Yhdysvalloissa,Anshan Kiinassa ja Andong Etelä-Koreassa.Joku aika sitten luin että Hann Mundesta tultiin katsomaan ystävyyskaupunkia.
Ystävyyskaupunkimonumentin yhteydessä on myös ystävyyskaupunkipuistikko ja suihkulähde.
Tässä sitä vähän lähempää.Puistikon takana on Mikve Israel,maatalouskoulualue,josta kerroin muutamassa postauksessa helmikuussa.
Kun mennään suoraan eteenpäin,vastaan tulee muutama pullokapokkipuu. Sellaisia bongasi myös Matkatar tällä viikolla Barcelonassa...
Aiemmin olen kertonut tästä jännästä puusta täällä
Vastaan tuli koirankakkapussiteline. Ja siinä onkin ilmoitus jossa kerrotaan että sakkoa tulee 290 shekeliä eli tämän päivän kurssin mukaan 61 euroa,jos jää kiinni siitä ettei korjaa koiransa kakkoja pois. Mutta,taas oli teline tyhjä! Tel Avivin  telineissä on melkein aina pusseja,täällä ne näkyvät olevan enimmäkseen tyhjillään...Tosin meidän puistossa telineet täytettiin eilen mutta joku oli heti käynyt hamstraamassa pussit..
Keskustaan johtavan kadun varrella on myös tälläinen kävelytie,jonka varrella  katollisia istumapaikkoja. Tässä vaiheessa alkoi jo  hieman hämärtää ,joten jatkoa seuraa joku toinen kerta.....

21 kommenttia:

  1. Kiva tutustua vahan Holoniin.
    Minulle aivan outo kaupunki.Joskus autolla ohi ajellut....

    VastaaPoista
  2. Lisay:täällä on paljon nähtävää vaikkei tätä tietenkään voi verrata teidän Jerusalemiin ,ei sitten millään.Mutta hyvin on hoidettu ja sen näkee.Jatkoa seuraa sitten kun säät sallivat;D

    VastaaPoista
  3. Hannele:on se ja tässä kaupungissa sitä näkee paljonkin:)

    VastaaPoista
  4. Kuinka pitkä matka Holonasta on Tel Aviviin?

    VastaaPoista
  5. VihreätNiityt:jos autolla menee ja ei ole liikennettä niin 15 minuutissa pääsee hyvin.Jos ei ole ruuhkia niin puolessa tunnissa olen siellä bussilla.
    VIereiset kaupungit ovat kasvaneet kiinni Tel Aviviin niin ettei edes huomaa missä yksi alkaa ja toinen loppuu....

    VastaaPoista
  6. Ihanaa! Hyvà idea kirjoittaa holonista. Ajattelin, ettà asut jossain Tel Avivin vieruskaupungeissa ilman minkàànlaista arvoa, kun et ole siità pahemmin kirjoitellut, mutta ihanaa huomata, ettà onkin iso kaupunki ja saanut tuollaista tunnustusta...aika samanlaista tunnustusta joiden mukaan itsekin elelet eli luontoystàvàllistà jne.

    VastaaPoista
  7. KIITOS kun informoit minua niin usein kaikista ihme puista ja nyt taas tästä Ashura -juhlastakin! On ikävää jos ei tiedä mitä juhlitaan. :D

    VastaaPoista
  8. Ciacy:Kiva kun tykkäät:)Tällä kaupungilla on paljonkin arvoa,vaikkei olekaan trendikäs ja eläväien kuten viereinen Tel Aviv.Mutta paljon annettavaa kuitenkin:) Ja minuakin viehättää tuo että yrittävät ajatella myös ympäristöä ,jopa niin että ovat tulleet siitä palkituiksi:)

    Matkatar:ole hyvä vaan:) Blogimaailmassa aina oppii jotain muilta:)

    VastaaPoista
  9. Ihana kun oppii uutta! Kiitos Holon'in retkestä - kaunista on.

    VastaaPoista
  10. Iso kaupunki tosiaan, oletin, että se on joku pieni kaupunki Tel Avivin kupeessa. Oletin siis väärin.

    VastaaPoista
  11. Boker tov! Juttusi herätti kiinnostukseni ja aloin uteliaisuuttani selvittämään, mitä sana Holon tarkoittaa suomeksi. Käsittääkseni kaupungin nimi viittaa hiekkaan. Onko kaupunki siis todella perustettu "tyhjästä" hiekkaiseen erämaahaan?
    Jos näin on, ei voi kuin hämmästellä, millainen muutos on tapahtunut muutamassa vuosikymmennessä. Sopivan vilpoista päivää sinulle toivoo TaijaS

    VastaaPoista
  12. Vehreys tuli ensimmäisenä mieleeni, kun katselin sisääntulopuistikkoa.
    Siisteys näkyi myös ja se on merkki siitä, että ympäristöä hoidetaan hyvin.

    VastaaPoista
  13. Jael, sinä IhanNainen, kiitos ♥ Katso Lumi-blogi...= selitys.

    Mikä ihme tuo puu on?

    VastaaPoista
  14. Heljä:blogimaailmassa aina oppii jotain uutta;D Ja kiva kuulla että kelpasi,laitan sitten joku kerta lisääkin.

    Mine:on suuri kaupunki,mutta ei yhtä'elävä' kuin naapurikaupunki Tel Aviv...

    Taija:nyt vasta ehdin vastata eli erev tov:)Totta,ihan hiekkadyyneille rakennettu ja niitä hiekkadyynejä on vielä muutama jäljellä.Itse asiassa muutama vuosi sittne oli paljon juttua niistä kun ympäristöihmiset halusivat säilyttää ainakin jonkun dyynin ja onnistuivat:)Totta,muutos on kyllä ihmeellinen kun sitä ajattelee...Kiitos,tänään aurinko jo paistoi ja asteetkin nousi,mutta ei onneksi liikaa:)

    Nelli:)

    Arleena:vehreää onkin kun tullaan kaupunkiin ,paljon puistikkoja ja sellaisia:) ja siistiäkin on,onneksi:)

    Amalia:)

    Leena:kiva että tuli perille:) Tuossa kirjoitin että tuo on pullokapokkipuu,aika erikoinen!

    VastaaPoista
  15. Olipa kiva nähdä kuvia kotikaupungistasi! Kuinka pitkä matka Holonista on Tel Aviviin?

    Onpa törkeää tuommoinen koirankakkapussien rosvous! Ovatko pussit kaupassa kalliitakin, kun tekevät noin hyvin kauppansa?

    VastaaPoista
  16. Upeasti suunniteltua kaupunkirakentamista. Sisääntuloväylät antavat kuvan koko kaupungista. Kaupunkiin tulijalle tulee miellyttävä olo kun on "laitettua" ja siistiä.

    VastaaPoista
  17. Satu:Holonista on ihan lyhyt matka Tel Aviviin.Autolla kun ei ole ruuhkaa ehkä 15 minuuttia. Kaupoissa en olekaan huomannut koirankakkapusseja,ehkä koska kaupungit jakavat niitä ilmaiseksi.
    Tiedän että yksi nainen täältä aina hamstraa niitä pusseja ,pitääkin kysyä jos tulee vastaan...

    Kirsti:Tuo sisääntulo onkin hyvän näköistä. Paljon vihreää,miellyttävää:)

    VastaaPoista

  18. Tästä kiittäen ja jatkoa odotellen.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...