sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Tulis jo talvi....

Puiden siemenkodat ovat melkein yhtä nättejä kuin kukat
Kuten otsikostakin voi arvata,täällä on edelleenkin lämmintä....aikaisin aamulla ja illalla on miellyttävää,mutta päiväsaikaan joka päivä menee hellerajan ylitse.Muistan että joskus aikoinaan marraskuut olivat täälläkin kylmiä....
Iltapäivälenkillä Bambin kanssa napsin kukan puiston ruususta;nyt ne kukkivat mutta kaikki ovat valkoisia.Olisi kiva nähdä tuolla muunkin värisiä ruusuja.
Menin myös katsomaan mitä kuuluu ihan lähelle valmistuvalle business-keskukselle.Menen noin kerran kuussa uteliaana tarkistamaan miten projekti edistyy... Kun aluetta suunniteltiin,piti tuonne nousta 4 samankorkuista rakennusta.Mutta ajat ovat muuttuneet ja pidemmät rakennukset taitavatkin jäädä nyt mataliksi....
Kun tulin kesällä takaisin Suomesta;näin päivälehdessäni erään kahvilaketjun mainoksen,jossa sanottiin että ihan pian tuonne avataan ketjun uusi kahvila/bistro.Viime kerralla ei sellaisesta näkynyt minkäänlaisia merkkejä,mutta nyt näkyi! Ehkä seuraavan kerran pääsen tuonne jo kahville,mikä olisi mukavaa sillä mitään kahvipaikkaa ei ole tähän asti ollut  ihan lähellä.
Muissakin tulevissa kahviloissa ja ravintoloissa oltiin jo aika pitkällä...Koko alue on 5 minuutin kävelymatkan päässä ja sinne tulee ravintoloita,kahviloita ja muita palveluita:)
Takaisin mennessä näin nämä villikukat;ihme että kasvavat vaikka siitä ainoasta tähän astisesta sateesta on jo aikaa....
Puiston vastapäätä olevan omakotitalon pihan mandariinipuut olivat täynnä hedelmiä.
Mutta sitruunat olivat vielä vihreitä..
Granaattiomenapuussa oli muutama vaalea ja pieni granaattiomena
Ja kadulle oli joku jättänyt ison kassillisen maahan pudonneita mandariineja,jotkut jo ihan mätiä mutta jotkut hyviäkin.En kuitenkaan ottanut....

25 kommenttia:

  1. Hui, mikä otsikko!

    No, kyllä se talvi tulee sinnekin. Jossain muodossa. Kait.

    VastaaPoista
  2. SusuPetal:jeps,täällä sillä on vähän eri merkitys.Tuohon helteeseenkin voi kyllästyä kun sitä on liikaa.Tosin onneksi nyt se on ihan siedettävää ,kesään verrattuna,eli vähän sellaista kuin Suomessa kesällä. Mutta sadetta ja viileämpää säätä kaivataan...

    VastaaPoista
  3. Tààlàkin on tànàvuonna ollut ihan kummallisen làmmin marraskuu ja oikeastaan koko syksy. Ihana nàhdà tuota businessalueen kehitystà :D Saat sitten joskus laittaa kuvarykelmàn kaikista erivaiheista :D

    VastaaPoista
  4. Kivoja kuvia,taas. Matkalaukku lattialla katsoo kutsuvasti pakkajaa,mutta ei ihan vielä.Viikon päästä maanantaina Finnairin nokka kohti Israelia (toivottavasti!!!) Finskin lakkouhka vähän kyllä jännittää.Arrgghh..

    VastaaPoista
  5. Ciacy:Ihan uskomatonta että talvi ei tule,mutta ehkä sitten tulee ensi kuussa...Minusta on ollut tosi jännää nähdä tuo edistyminen,etenkin kun asun ihan lähelle.Sinne pitäisi tulla pankki,posti ,kuntosali ym. ruokapaikkojen lisäksi eli hyödyllinen paikka;D

    Anneli:tervetuloa tänne vaan ja pidetään peukkuja ettei tule sitä lakkoa...

    VastaaPoista
  6. Täällä tulen aina iloiselle mielelle. Niin on kaunista ja mukavia kertomuksia. Terveiset yhä "lämpimästä" Etelä-Suomesta!

    VastaaPoista
  7. MInäkin odotan talvea. Tai syksyä. Sitä, että olis kylmä. Eilen illalla jo vähän paleltiin, kun puistoiltiin auringonlaskun aikaan. Tiedostan kyllä, että tulen vielä tulevassa kaipaamaan moneen kertaan Istanbulin lämmintä ja pitkää syksyä...

    VastaaPoista
  8. Merike;kiitos,kiva kuulla:) Täällä on tosiaankin lämmintä Etelä-Suomeen verrattuna....

    Mine:Ihme missä se talvi viipyy....Jos minäkin nyt menisin Suomeen asumaan taas niin takuulla kaipaisin tätä lämmintä säätä mutta tämän pitkän hellesään jälkeen jo haluaisi hieman viilenevää...

    VastaaPoista
  9. On teillä rehevää kasvillisuutta siellä, ympäri vuoden.

    Täälläkin talvea odotellaan, lumen toivossa, sillä se valaisisi koko tienoon pimeän sijaan.

    VastaaPoista
  10. Päivi:on vain kerran täällä rannikon alueella satanut keväästä lähtien ja monet rehevät jutut vaativat keinokastelua.Mutta sitruspuista tulee niin ihanaa väri-iloa:) Ja toivottavasti saatte lunta !

    VastaaPoista
  11. Saapasmaankin syksy (?) on ollut làmmin. Takkaa olen polttanut vain kerran. Sitruunat sen sijaan on jo keltaisempia kuin siellà.

    VastaaPoista
  12. Kiva että rakennetaan, se on aina lohduttava hyvä merkki! Pelottaa jos liikaa alkaa ympäristö rapistumaan ja rakennustyömaat jäävät kesken.

    Ihanasti kasvaakin siellä vielä kaikki. Hullua miten täällä puutarhurit repivät jo kasvavia kukkia pois, vaikka ihan lämmin täällä vielä on ja mielestäni osa näistä kukista kukkisi hyvinkin ympäri vuoden. Ehkä se on sitten jotain säästöä sekin.

    VastaaPoista
  13. Oli kiva katsella taas kuviasi. :-)

    Minulla on ihan samanlainen tunne, että tulisi talvi jo. :-) En ole tainnut koskaan ennen odottaa lumen ja talven tuloa, mutta kerta se on ensimmäinenkin. ;-D

    VastaaPoista
  14. Kauniita nuo puut siemenkotineen! Meillä tänään vähän pilveili, mutta sadetta ei tullut vieläkään, päivisin on lämmintä, mutta yöt täälläkin viileämpiä.
    Kiva kun tulee kahviloita lähelle, niissä on aina välillä mukava käydä.
    Nuo maahan pudonneet mandariinit näyttävät just samanlaisilta kärpäsen puremilta kuin meidänkin..

    VastaaPoista
  15. Kauniita ja herkullisia kuvia.
    Siellä saadaan hedelmät suoraan puista, me täällä poimimme kaikki kaupan laareista. Tämä on tätä pohjolaa.

    VastaaPoista
  16. Lissu:teilläkin siis normaalia lämpimämpää.Joissakin puissa sitruunat ovat keltaisia mutta tuossa olivat vielä vihreitä.

    Matkatar:tuon projektin valmistumista olenkin odotellut jo kauan,sillä olisi kiva jos kuntosali olisi lähellä ja muutkin palvelut. Espanjassa taitaa vieläkin olla paljon rakennusprojekteja,jotka jäivät kesken:( Miksiköhän siellä Barcelonassa vedetään kasvit pois...kuulostaa vähän ihmeelliseltä...

    Satu:kiitos:) Varmaan ihan kivaa odotella kunnon talvea,jos sellaista ei ole nähnyt pitkään.Minä olin viimeksi talvella Suomessa muutama vuosi sitten ja olin silloin iloinen kun pääsin takaisin lämpimään,sillä melkein liukastuin jäisellä kadulla...

    Sirokko:nuo siemenkodat ovat melkein yhtä kauniita kuin kukat ja kaukaa katsottuna sellaisilta näyttävätkin.Todellakin on kivaa että tulee lähellä kahviloita ja muita palveluita;nyt esim. postiin on aika pitkä matka ja toivottavasti tuonne tuleva posti on sitten se mikä kuuluu tämän oman osoitteeni alueelle.Puussa olevat mandariinit näyttivät ihan näteiltä mutta ehkä osa on saanut samoja kolhuja kuin omasi...

    Arleena:Sitruspuita hedelmineen on kiva kuvata:) Täällä tosiaankin sitrushedelmiä saa suoraan puustakin:)

    VastaaPoista
  17. On toi kyllà ihana kun on noin làhellà kotiasi. Toivottavasti myòs kahvilasta tulee mieluinen :D Psssst. Tulin tànne jo uudestaan nyt kun piti tulla ilmottamaan ettà sulle ois mun blogissa haaste :D

    VastaaPoista
  18. Mikäs tuon siemenkotapuun nimi taas olikaan? Tosi kaunis.
    Ja ihanan näköisiä nuo sitruspuut, olispa sellaisia minunkin pihallani!
    Mukavaa viikkoa, toivotaan viileämpää säätä teillekin. Meillä sataa vettä melkein joka päivä.

    VastaaPoista
  19. Täällä on tänä aaamuna -10 astetta pakkasta. Hrrr... Mutta onhan näihin taas totuttava.

    VastaaPoista
  20. Niin ihania kuvia. Talvea en kyllä vielä tahdo tänne Suomeen ainakaan. Kylmä :(

    VastaaPoista
  21. Suomessa ei enää maisemassa näy paljon kasvillisuutta mutta kauppojen laarit pursuilevat mukavasti. Omat hyvät puolensa on kieltämättä vuodenaikojen vaihtelussa, liikaa jos on lämpöä alkaa kaivata ulos saunasta :)

    VastaaPoista
  22. Ciacy:pitääkin tulla katsomaan mikä haaste siellä on....

    Eeviregina:aina unohdan noitten puitten nimet..en millään muista mikä puu tuo oli.Sitruspuut ovatkin lemppareita,niin kauniita kun niissä on hedelmiä:)Mielelläni ottaisin tuon teidän vesisateen.....


    Tuula:aikamoiset erot...meillä oli päivällä 28 astetta kun katsoin mittaria...

    Nelli:kiitos:) Ihan hyvin ymmärrän ettet vielä halua kylmää-...

    Rita:marraskuu onkin nimensä veroinen....Mutta onneksi vihanneslaarit ovat täynn värikkäitä tuotteita:) Täälläkin on vuodenaikojen vaihteluita mutta paljon pienempiä kuin Suomessa eikä ympäristö näytäk kovin erilaiselta paitsi että sateisena aikana on vihreää ja rehevää ja kuivana kautena kovin kuivaa...

    VastaaPoista
  23. Oi, täällä satoi eilen räntää, ja ajattelin että apua haluan kesän! :)Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  24. Ihminen on sikäli hassu, että kaipaa juuri sitä,mitä ei itsellä sillä hetkellä ole. Sinä kaipaat talvea ja minä sitä lämpöä,jota sinulla on. Eilisen isänpäivän sää oli mitä harmain ja sateisin ja harmaus ja surumielisyys ikäänkuin valui lävitseni. Kynttilät ja läheisten lämpö auttoivat ulos ikävistä tunteista.

    VastaaPoista
  25. Helmi-Maaria: ihan vastakkaisia asioita kaivataan;D

    Anonyymi:näin se tosiaankin on.Tiedostan tosi hyvin että jos nyt olisin Suomessa niin kaipaisin tätä lämpöä ja aurinkoa.Mutta täällä on tosi pitkä lämmin ja kuiva aika ja se viileämpi aika olisi kiva,samoin sade tekisi hyvää luonnolle pitkän sateettoman kauden jälkeen. Marraskuu on Suomessa tosiaankin harmaa ja silloin kyllä kaipaa aurinkoa...Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...