sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Vanha/uusi kello Saronassa ja luonto kukkii taas

Vanha uusi kellotaulu Saronassa;talossa jossa templerit aikoinaan kokoontuivat viettämään menojaan,Kellotaululla on mielenkiintoinen historia:vuonna 1871, kolme  vuotta saapumisensa jälkeen pystyttivät saksalaiset templerit kokousrakennuksensa Saronaan. He halusivat asentaa talon ulkoseinään kellon,jonka kaikki  näkevät ja 6 vuotta myöhemmin löytyi Saksasta sopiva kello. 1930 -ja 40-luvulla Sarona oli natsismin keskus Palestiinassa ja tässä talossa heilui natsilippu kellon vieressä.Kostoksi Irgunin miehet asensivat taloon pommin,mutta kello säilyi ehjänä. Myöhemmin talo toimi usean vuoden ajan postikonttorina mutta ajan myötä kellon kunto huononi. Vuonna 2005 talossa tehtiin kunnostustöitä,jonka jälkeen talo siirrettiin uuteen paikkaansa (osa Saronan taloista siirrettiin kun läheistä isoa katua levennettiin) ja kunnostustöiden aikana talon ullakolta löytyivät vanhan kellon mekaaniset osat,jotka kunnostettiin. Kellon oli tarkoitus siirtyä takaisin entiseen paikkaansa mutta sitten päätettiinkin,että vanha kello tulee olemaan esillä Saronan tulevassa vierailukeskuksessa.Seinälle päätettiin laittaa uusi täysin samannäköinen kellotaulu,ja vanhan kellon valmistanut tehdas Saksassa oli onneksi edelleenkin pystyssä.  Uusi kello on siis kopio vanhasta kellosta mutta tämä uusi kello toimii täysin nykyaikaisella tekniikalla .
Viime viikolla kävin taas kävelemässä Saronassa.Siellä on nyt mukava kävellä kun tuolla ei vielä ole kunnolla valmista,lukuunottamatta  muutamaa kahvilaa,ravintolaa ja viinibaaria,eikä ihmismassoja:sillä hetkellä kun Sarona avataan virallisesti tuolla varmaan ei edes mahdu kulkemaan kun kaikki uteliaat tulevat paikkaa katsomaan.
Muutamissa taloissa on kiviseinät ja pidänkin erityisesti niistä.
Tähänkin avataan pian ravintola
Taloihin pitää asentaa invahissit ja sekin viivästyttää valmistumista
Puolitoista viikkoa sitten tulleet sateet saivat vihdoinkin kukat kukkimaan ja kruunukakkaroita näkee siellä sun täällä
Olisin halunnut poimia niistä kimpun,mutta lähes jokaisessa kukassa oli jonkinlainen ötökkä.
Kiiltomalvakin lähti vihdoinkin kasvuun,mutta kun käänsin lehdet,huomasin että niissäkin oli pienen pieniä ötököitä.Näiden olisi pitänyt kasvaa tammi-helmikuussa,mutta kun silloin ei tullut sateita.

15 kommenttia:

  1. Vaikuttava historia tuolla kellolla . Ja tuo sininen taivas <3

    VastaaPoista
  2. Saronan "henki"näyttää ja tuntuu upealta !!! Osaatko sanoa,milloin "ovet" aukeaa eli on ihan valmista ??? Toivottavasti ennen kesäkuuta :)!?

    VastaaPoista
  3. On aina hienoa, kun vanhaa entisöisdään tai hankitaan uusi, vanhaa vastaava, komea kello. Ja tuo taivas!

    VastaaPoista
  4. Olipas mielenkiintoinen historia kellolla. Ja niin on kaunista tuolla Saronassa.

    Minä näin eilen muuten tienvarret täynnä leskenlehtiä, ja tänään näin yhden talon edessä jotain valkoisia kukkasia, joita en kuitenkaan tunnistanut. :-)

    VastaaPoista
  5. Anneaulikki>tosiaankin vaikuttava tuon kellon historia!Ja minäkin katsoin kuvasta että olipa just silloin sininen taivas!

    Anneli:paikka on jo nyt tosi upea! No tuon piti avautua huhtikuussa mutta...mutta siellä on jo ihan melkein valmiin näköistä ja joka päivä avautuu jotain uutta.Anneli,pari ihanaa kahvilaa tuolla,viinibaari ym;D

    SusuPetal:totta,onneksi nuo vanhat Saronan talot entisöitiin ja tehtiin tuosta alueesta tosi upea:)

    Satu:mielenkiintoinen tarina tosiaankin ja hyvä että löytyi samanlainen kello,vaan eri tekniikalla;D

    Tuolla on tosi kaunista,ihana keidas ihan keskustan tuntumassa:)
    Huh,no onpa aikaista leskenlehdille!

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoinen tarina kellosta

    VastaaPoista
  7. Aikamoinen tarina. Kaunis rakennus.

    VastaaPoista
  8. Siellä on ihania paikkoja käydä, katsella, olla vain ♥

    VastaaPoista
  9. Uusvanhaa ja aidosti vanhaa, siellä on monenlaista tarjontaa.

    VastaaPoista
  10. Kauniita ja kiinnostavia kuvia taas!!

    VastaaPoista
  11. Kelpaa siitä kelloa katsella! Ja kaunis on Israelin kevät.

    VastaaPoista
  12. Allu:tosiaankin!

    Amalia:kohta teillä taitaa sellaisia ollakin

    Nelli:eikös olekin! ja tuolla on mahtavat nuo rakennukset,olen ihan hullaantunut paikkaan!

    Hanne:niin on ja paremmaksi muuttuu koko ajan. Harmi vaan että on niin kallis etten voi asua siellä mutta onneksi asun ihan lähellä ja lyhyen bussimatkan päässä.

    Ari:nykyään ihan hurjasti tarjontaa:)

    Kirsti:kiitos ja kiva että pidit:)

    Mine:tänään jo toimikin,viime viikolla ei vielä.Ja kaunista on nyt keväällä kuten teilläkin.On vaan lyhyt tämä kevät.

    VastaaPoista
  13. Onpas Saronalla kiinnostava historia: Siis sijaitseeko tämä alue Holonissa?

    Etenkin kaikki vanhat kivitalot ovat minusta ihania.

    (Meillä olikin eilen +12 eli siksi tämä päivä tuntuu kuin olisi talvi ilman lunta, sillä puhaltaa pohjoisesta.)

    VastaaPoista
  14. Leena;Saronan historia on tosiaankin kiinnostava:) Sarona sijaitsee ihan Tel Avivin keskustan tuntumassa,Holonissa ei tuollaisia paikkoja ole...
    Saronassa on 34 entisöityä taloa,kaikki ihania ja miten upea tuo paikka sitten on valmiina.Tosin nautin siitä nyt kun on vielä keskeneräistä ja hiljaista...
    Olipa teillä eilen jo lämmintä! Maaliskuussa ,eipä uskoisi!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...