torstai 1. toukokuuta 2014

Vappu 2014 Tel Avivissa

Täälläpäinhän ei ole vappu samanlainen karnevaalipäivä kuten Suomessa,vaan taitaa olla aika tavallinen työpäivä;:paitsi että pankit ovat kiinni ja ehkä jotkut muutkin työpaikat. Illan suussa kävelin Tel Avivin Rotchild boulevardia pitkin,ja sen pohjoisemmassa päässä oli monta  eri liikkeen ryhmää jo valmiina marssimaan.
Sinipaitaisia nuorisoliikkeen jäseniä.Tuolla kuului paljon puheita,rummutusta ja kovaa ääntä...
Lapsetkin oli otettu mukaan. Kun olin täällä ensimäistä kertaa asuessa suuren pankin pääkonttorissa töissä;oletettiin meidän osallistuvan vappupäivänä vappumarssiin. Meitä peloiteltiin että se joka ei tule mukaan,merkitään mustaan kirjaan....ajat ovat muuttuneet...Sellaista isoa päiväsaikaan tapahtuvaa vappumarssia ei enään ole.
Punaiset liput heiluivat...ja vihreätkin...
Poliiseja oli järjestystä pitämässä
Ja kadun toisella puolella oli aivan erilainen tunnelma.....

12 kommenttia:

  1. Valitsen nyt kadun toisen puolen puutarhatunnelman.

    Taisin nähdä väärin, sillä ihan kuin punalippujen joukossa olisi Neuvostoliiton lippu: Kuka niitä aikoja kaipaa, joskaan onko nytkään paremmin....

    Täällä on ollut niin kylmä, että se on hillinnyt vapun riehuntaa. Luvilla oli satanut lunta niin, että äiti kertoi puutarhansa olevan ihan lumen peitossa.

    Oi ihanaa toukokuuta sinulle!

    VastaaPoista
  2. Leena,ne punaiset liput taisivat olla kommunistisen puolueen,niitäkin vielä on näköjään.Nettilehden kommenteissakin ihmeteltiin että miten ihmeessä Neuvostoliiton lippu,kuka nyt sellaista kaipaa todellakaan...

    Teille tuli siis vappuna takatalvi,toivottavasti ei kauan kestä.,
    Kiitos,ihanaa toukokuuta sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Heiii,tuosta auditoriumin "pihasta" on tullut upea !!!! Nurmikko ja istutuksia.Silloin kunkäveltiin ohi,oli vain kaktukset ja nostelivat nurmikkorullia paikoilleen. :)

    VastaaPoista
  4. Anneli;tuo oli aikaisemminkin upea ,kuten nyt.Mutta silloin kun tuolla käveltiin niin taisi olla joku välivaihe,ja ennen uusia istutuksia.Nyt on tosi nättiä siinä:)

    VastaaPoista
  5. Täällä ovat vappumarssit harvenneet, tosin puheita pidetään ja väkeä on toreilla. Katselin vain ikkunasta ja täällä oli yksi kulkue, se oli uskovien kulkue , he lauloivat ja torilla oli kai laulua ja puhetta. Poliittiset puheet samalla torilla.

    Siellä näyttävät marssit olevan suosiossa vasemmanlaidan kannattajilla.

    VastaaPoista
  6. Millaista nuorisotyö on siellä?

    VastaaPoista
  7. Olipas siellä värikästä menoa! Mun vappu oli hyvin tylsä, kun oli niin kylmä, ettei viitsinyt oikein mihinkään uloskaan lähteä. Löysin kyllä kaappeja siivotessa vanhat haalarit, jotka olis voinut vetää päälle - ne olisivat saattaneet lämmittää ihan mukavasti. Paitsi että tuli heitettyä ne pois. :-D

    VastaaPoista
  8. Me olemme vältelleet Istanbulia aina 1.5, eli pysytelleet lähinnä kotona tai kotipihalla. En siis osaa kuvailla yhtää Turkin vappua:). Siivooja kävi eilen ja sanoi, että kaikki Taksimiin menevä tiet yritetään tukkia, ei kulje bussit eikä laivat. Että sellainen juhla se on täällä tämä Vappu.

    VastaaPoista
  9. Aika paljonhan siellä näytti olevan hulinaa! Ihana kukkapuutarha tuossa tien toisella puolella :)
    Sinulle olisi haaste blogissani täällä: http://matkantekijana.blogspot.fi/2014/05/hamsteri-vai-ei.html

    VastaaPoista
  10. Kas, sielläkö vietetään vappua!?

    VastaaPoista
  11. Arleena;täälläkin oli ennen paljon enemmän kaikenlaista vappuna.Taisivat tosiaankin olla enemmän vasemmiston puolelta tuolla.

    Nelli:En tiedä mitä tarkalleen tarkoitat,mutta esimerkiksi lukion oppilaat,monessa lukiossa,joutuvat tekemään vapaaehtoistyötä,se kuuluu curriculumiin.Niinpä yksi lukiolaisryhmä tulee aina toiseen vapaaehtoispaikkaani.

    Satu:no olipa huono tuuri että just vappuna tuli kylmää mutta ehkä se oli hyväkin niin ei tullut monella liikaa juhlittua;D

    Mine:luinkin täällä että ei erityisemmin kannata vapun aikaan olla Taksimin läheisyydessä..

    Matkatar:tuo puutarha on tosi ihana ,kiva pysähtyä siellä jos ohi menee.Ja kiitos haasteesta:)

    Kyllimarjaana:no ei varsinaisesti vappua vaan työläisten päivää...

    VastaaPoista
  12. Lähinnä sitä, kun Suomessa nuorisotyö on joko kohdennettua, ennaltaehkäisevää, etsiväänuorisotyötä...paljon kaikkea. Niihin liittyy nuorisotilat, tapahtumat, leirit, kesätoiminta.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...