tiistai 10. kesäkuuta 2014

Saronassa,jälleen,,,

Eilen vietin muutamia tunteja ihanan Saronan alueella,Suomesta tulleen tutun kanssa,joka ei vielä ollut Saronaa nähnyt.Minunkin viime käynnistäni siellä oli jo aikaa,joten oli kiva taas nähdä mitä uutta sinne oli tullut.
Kävimme lounaalla eräässä Saronan ravintolassa ja lounaan jälkeen kiersimme aluetta.Monta uutta liikettä tai ruokapaikkaa oli avattu viime käyntin jälkeen.
Erään talon parveke
Näkymä Saronan toiselle ekologiselle lammikolle....
jossa eräs taiteilija oli työnsä kimpussa.Kuvasin hänet myös puhelimella ja laitoin kuvan Instagramiin,ja taiteilija löysi minut sieltä ja sanoi "It is me!"
Muutamia Saronan taloja.Takana pilvenpiirtäjiä.
Kiersimme alueen kauppoja. Tässä kahden kaupan välisessä terassissa oli tosi kaunis lattiakuviointi.Iltapäivällä kaupat olivat  hyvin tyhjiä,ja mietimme miten esimerkiksi vaatekaupat tulevat tuolla pärjäämään.Näen Saronan vähemmän vaatteiden ostospaikkana ja enemmänkin huvittelualueena,ruokapaikkana,keitaana keskellä kaupunkia.Kun suuri ruokahalli avataan Saronan alueella kesän lopussa niin silloin Sarona vasta tuleekin olemaan mielenkiintoinen:)
Jotkut talot eivät vielä ole valmiita
Gallerian parveke
Ja se kauniimpi ekologinen allas Saronassa.
Kaunis lumpeenkukka altaassa

16 kommenttia:

  1. Luin ensin mini ipadin tekstistä, että saunassa jälleen, mutta se olikin Saronassa. Kaunista paikkaa on.

    VastaaPoista
  2. Allu,hih no ihan saunakuumaa ei onneksi vielä ole,mutta Sarona on aika ihana;D

    VastaaPoista
  3. Ooiii, ihania kuvia ! Mahtavan hyvä kamera sulla myöskin, nyt kun tuli tää kuvanlaatu asia puheeksi. Miten saatkin Israelin kirkkaan auringon noin hyvin aisoihin!? Minen saanut.

    Voi kun pääsisin tuolla käymään vielä joskus ! Sugari odottaaa =)

    VastaaPoista
  4. Nelli;tuolla on:)

    Maama:Kiitos muru:) Mä luulen että sulla oli viime vuonna asetukset vähän väärin ja sen vuoksi kuvistasi tuli niin haileita.Pitää vaan katsoa mistä se valo tulee ja sen mukaan...Voi kun tulisitkin tänne taas,harmi ettei SACHista tullutkaan mitään....:Sugar kyllä odottaa;D

    VastaaPoista
  5. Tuollaiset laattalattiat on niin kauniita. Kävin eilen kysymässä yhdestä kaupasta, että paljonko maksaisivat. Haluaisin meidän kellariin yhden huoneen noista laatoista. Eihän se ihan halpaa lystiä ollut eli noin 30€/neliö. Tosin Suomessa taitavat olla monin verroin kalliimpia?

    VastaaPoista
  6. Kaunis keidas - ja jos siellä vielä saa hyvää ruokaa, niin sitä parempi;)

    VastaaPoista
  7. Hyvat kuvat tuli !!!!Kerrottakoon viela etta poikkesin siella viela illalla ja silloin paikka oli tapotaynna ihmisia,ravintolat taynna,penkeilla ja nurmikolla picnikilla istuvia ihmisia , - hyva tunnelma...odotan myos myohemmin avautuvaa ruokatoria...sitten seur.kerralla kun tulen :)

    VastaaPoista
  8. Kyllä tuolla on vaan kaunista! Mulle iski taas terassikateus, kun näin tuon kolmannessa kuvassa olevan parvekkeen. :-D

    VastaaPoista
  9. On kyllä kaunis paikka.

    Jään odottamaan kuviasi siitä avattavasta ruokahallista!!

    VastaaPoista
  10. Viehättävä ja kaunis kaupunginosa.
    Lumpeet ovat kauniita lammessa.

    VastaaPoista
  11. Mine:todellakin kauniita nuo laatat mutta enpäs olisi arvannut että noin kalliita teillä. Ensimmäisellä kerralla täällä asuessa asuin vanhan talon asunnossa,jossa oli tuon tapaiset lattiakuioinnit ja silloin inhosin niitä! Nyt osaisin arvostaa....

    Lady of the Mess:tuolla on niin paljon vihreää ja on keskellä kaupunkia,joten hyvinkin voi tuota keitaaksi kutsua.Ja paljon ruokapaikkoja tuolla ja ihana ruokahalli lähitulevaisuudessa:)

    Hannele:on tuolla aika ihana näköistä:)

    Anneli:Kiitos:) illalla varmaankin erilainen tunnelma,kun on valoja ja paljon ihmisiä.Hyvin taitaa vetää ihmisiä tuo Sarona! Ensi kerralla sitten sinne ruokahalliin,odotan jo kieli pitkänä;D

    Satu:tosi upea paikka nyt kun kaikki talot on kunnostettu ,samoin kuin puutarha-alueet tosi ihaniksi.)ja nuo parvekkeet! Mullahan ei ole parveketta joten olen vähän kateudesta vihreä...

    SusuPetal:kaunista tuolla on.Elokuussa pitäisi ruokahallin avautua mutta kuten usein täällä,ei ole lainkaan sanottua että silloin ehtii avautua;D

    Arleena:tuo on kyllä nyt oikea in-paikka.Minusta oli viileällä säällä ihanaa poiketa tuolla kun appelsiininkukat tuoksuivat.Nyt sitten ehkä ensi talvella tuolla on puissa appelsiineja koristeena.Lumpeenkukat ovat tosi kauniita:)

    VastaaPoista
  12. Jännät parvekkeet ja huippuhieno lattiakuviointi. Tornien arkkitehtuuri ihan erilaista kuin noitten muitten rakennusten.

    VastaaPoista
  13. Rita:tuolla on kyllä niin kivoja yksityiskohtia.Saksalaiset templerithän alunperin rakensivat nuo talot,jotka olivat päässeet tosi huonoon kuntoon ja nyt 5 vuoden ajan kunnostettiin kalliilla hinnalla ja hienosti.Aika suuri kontrasti tosiaankin!

    VastaaPoista
  14. Kaunis ja mielenkiintoinen postaus. Luonto on niin runsas ja vihreä!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...