sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Muutamia palmuhavaintoja

Aina välillä tulee huomattua kaikenlaista kun kävelee täällä lähiseudulla. Menen tästä usein ohi,mutta viimeksi katselin ylöspäin ja huomasin palmussa nämä taatelitertut.Olivat niin nättejä että piti kuvata.Ei aavistustakaan mikä taatelipalmu tuossa on ja ovatko nuo syötävää laatua.Edellisen postauksen katukuvan palmuissa oli niitä kaikkein parhaimpia medjoul-taateleita,mutta kaupunki ehti leikata ne tertut pois ennenkuin hoksasin...No enhän olisi niihin yltänyt kuitenkaan mutta esimerkiksi kukkakaupan Billie sattui huomaamaan kun niitä terttuja leikattiin ja tuli laatikon kanssa niitä hakemaan.Hän sitten toi niitä myös viereiseen Sugar-kahvilaan,ja voi että  ne olivat makeita! Mietin mitä kaupungin työntekijät niillä tekivät;;heittivätkö pois vai jakoivatko tutuilleen.
Ja nämä taas ovat Washingtonia  filiferan hedelmiä.Tuo palmuhan on kotoisin pohjoisen Amerikan lounaisosista ,ja intiaanit kuulemma tekivät noista hedelmistä mehua ja muutakin.Mutta niissä on tosi vähän itse hedelmää ,sillä siemen on niin suuri.
Joskus palmuista lennähtäneet hedelmät/taatelit löytävät itsensä vähän kauempana ,ja niistä alkaa kehittyä uusi pieni palmu.Tosin harva näista kehittyy suureksi...
Puiston muutamassa taatelipalmussa on myös hedelmiä,mutta nämä taatelit eivät ole syötävän hyviä.Tiedän,koska olen kerran maistanut.....
Tämä ei nyt liity palmuihin,mutta eksän puutarhassa on näin nätti lyhty.

Ja pyhäpäivä sujui hyvin,molempien uskontojen kohdalla,ja konflikteiltä vältyttiin:)

16 kommenttia:

  1. Näyttää aivan älyttömän upealle punaisine silmineen ;)

    VastaaPoista
  2. Punaisia taateleita en ole ennen nähnytkään, onpa kauniita! Samoin kuin lyhtykin, hieno.

    VastaaPoista
  3. Minulla on siemenesta kasvatettu taatelipalmu parvekkeella. Tai siina on oikeastaan kolmekin samassa ryppaassa. Hirvean hitaasti kasvaa. On ollut ainakin 3-5 vuotta, en edes muista ja pieni on vielakin.
    Juuria se on tupannut hirveasti jo kukkalaatikon alareijista aluslautasellekin.

    VastaaPoista
  4. Muistutus, huomenna on kirjasto, tuletko?

    VastaaPoista
  5. Nelli;aika upea onkin:)

    Sirokko:voi olla että noiden väri vielä muuttuu,mutta nyt ovat upean väriset:) Ja lyhty on tosi hieno:)

    Anu:minullakin on ollut siemenistä kasvatettuja vaikka kuinka monta mutta aina jossain vaiheessa ne ovat lopahtaneet...
    Kirjasto,joo tarkoitus oli tulla mutta serkku tulikin Suomesta ja voi tavata vain huomenna iltapäivällä joten saapa nähdä ehdinkö..

    VastaaPoista
  6. nopea kysymys: saako sieltä fariinisokeria ja millä "koodilla"/nimellä??? "Tarrarulla" tulossa !!! :)

    VastaaPoista
  7. Anu,enpä usko että häntä oikein kiinnostaa mutta yritän;D

    Anneli:Fariinisokeri on yhtä kuin ruskea sokeri /ruokosokeri,joten löytyy...simaako aioit laittaa täällä;D Tarrarulla,ihana sinä.)

    VastaaPoista
  8. Taatelit ovat hyviä ja naäyttävät herkullisilta kuvassasi, siis se jota syödään.
    Kauniit kuvat kaikenkaikkiaan.

    VastaaPoista
  9. Upeita punaisia taateleita - en ole kyllä ennen nähnyt vastaavia;)
    Ja kaunis on eksäsi lyhty. Pölli se siltä itsellesi;)
    Kivaa uutta viikkoa sinne - ja rauhaa♥

    VastaaPoista
  10. Ripaus keidasta keskellä kaupunkia, kun hyvin tarkkailee.

    VastaaPoista
  11. Ihan kateeksi käy! :) Vaikka onhan meillä täällä Suomessakin yhtä ja toista. :)

    VastaaPoista
  12. Ihanaa nähdä väriä ja kuvitella makua kun meillä on harmaa keli...No, muuten on ollut hyvä päivä - ekaa päivää nykytanssikurssilla ja olen vielä hengissä! Tosi nastaa liikkua!

    VastaaPoista
  13. Hyvä kuulla että pyhäpäivät menivät rauhallisesti ja näin täältä pohjoisesta katsottuna, oi kuinka eksoottista!!! :)

    VastaaPoista
  14. Arleena;Nuo olivat tosi kauniita mutten tiedä olivatko syötäviä.Tänään kun menin ohitse huomasin että ne oli leikelty pois....Mutta taatelit yleensä ovat herkkua:)

    Lady of the Mess>tosiaankin upean punaiset nuo taatelit;joillakin on tuollainen väri ennenkuin ruskistuvat,Hih,eipä taida onnistua se pölliminen ja minulla ei ole puutarhaa kuten
    hänellä...Kiitos,samoin sinulle hyvää viikkoa!

    Ari:Todellakin ,tuo on ihan kaupungissa ja ihana puutarha:)


    Marja-Leena,niin meillä on noita taateleita mutta ei ole marjoja metsissä.

    BLOGitse:paljon väriä tosiaankin riittää kun kävelee ulkona. Ja kivalta kuulostaa tuo nykytanssikurssi:) Muutama tunti ja askeleet hallussa;D

    Satu;oli tosiaankin helpotus että meni hyvin tuo pyhä.Minä vieläkin olen ihan vau näistä eksoottisista puista;D

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...