lauantai 25. lokakuuta 2014

Salvankeittelyä

Olen joskus täällä blogissa maininnut että teen silloin tällöin salvavoidetta,joka on ihanaa etenkin kuivuneeelle iholle;kuten vaikka jaloille ja kyynärpäille,ja naamallekin. Yleensä teen sitä niin etten edes laita määriä muistiin,mutta tällä kertaa laitoin määrät muistiin,että on sitten helpompi tehdä ensi kerralla.  Ystäväni Mary rakastaaa tätä voidetta ja pyytää minua aina tekemään sitä ja kun hän toissapäivänä tuli Jenkeistä tänne talvehtimaan;oli tuliaisina suuri pala luomumehiläisvahaa,joka näkyy tuossa kuvassa. Siinä on miellyttävä hunajainen tuoksu.Olen täälläkin ostanut mehiläisvahaa erään mehiläistilan kojusta,mutta siinä ei ollut samanlaista miellyttävää tuoksua kuten tässä Maryn tuomassa luomuvahassa.Kuvassa näkyy osa aineksista eli luomuseesamiöljy(kylmäpuristettu) ,kaakaovoi,luomukookosöljy,luomu shea-eli karitevoi ,Pikkupullossa on appelsiiniöljyöä ja takana näkyy osa lasipurkista,jossa on 4 öljyn sekoitus eli siinä on oliiviöljyä,luomumanteliöljyä,riisinkuoriöljyä ja vehnänalkioöljyä. Oliiviöljy oli ennen muiden öljyjen lisäämistä ollut auringossa 3 viikkoa ja olin uuttanut siinä verbenaa sekä sitruunaruohoa,jotka siivilöin pois ennen muiden öljyjen lisäämistä.Kuvasta puuttuvat E-vitamiinikapselit
Salvan teko on todella simppeliä;ainekset sulatetaan vesihauteessa.Kaikkien astioiden tulee olla mahdollisimman steriilejä.

Salvaan tuli tällä kertaa seuraavat ainekset
  • 1,2 dl öljysekoitusta (oliivi,seesami,riisinkuori,manteli ,vehnänalkio)
  • 12 gr kaakaovoita
  • 15 gr sheavoita
  • 1½ rkl kookosöljyä
  • 25 grammaa mehiläisvahaa raastettuna
  • 4 E-vitamiinkapselin sisältö
Ainesten annetaan sulaa öljyksi,jonka annetaan jäähtyä hetken,jonka jälkeen siihen lisätään puhkaistujen E-vitamiinikapselien öljy.Koska tämä salva on öljypohjaista;siihen ei tule tippaakaan nestettä.E-vitamiini  toimii tässä säilöntäaineena(myös riisinkuoriöljyssä on E-vitamiinia)

Salva jähmettyy huoneenlämmössä tosi nopeasti ja kun se on huoneenlämpöistä ,siihen listään  muutama tippa eteeristä öljyä .Lisäsin tähän appelsiiniöljyä ja tuossahan oli jo vieno tuoksu joka tuli verbenasta ja sitruunaruohosta. Salvaa kaadetaan purkkeihin ennenkuin se jähmettyy.Salva on hyvin kiinteää jääkaapissa säilytettynä ja pehmenee huoneenlämmössä.Koirani Bambi rakastaa myös näitä salvoja ja saa  sillloin tällöin nuolla pienen määrän;D Tekee hyvää turkille!

17 kommenttia:

  1. Tätä olisi mukava kokeilla. Löytyisiköhän täältä tarvikkeita? Kuivaa ryppyistä nahkaa kyllä riittää.

    VastaaPoista
  2. Ensi kesäksi voisin tuoda sinulle pari purkkia....

    VastaaPoista
  3. Olet sina kylla nappara ja aikaasaava nainen, kuulostaa aivan ihanalta kun itsellakin on niin kuiva iho, taalta voisi olla vaikea löytaa noita raaka-aineita?

    VastaaPoista
  4. Amalia:aika helppohan tämä on;D

    Petra:ainekset pitää tosiaankin olla hyviä kun tällaisia tekee. Öljyistä suurin osa tässä oli luomua. Täällä löytää hyvin näitä aineksia ,joten helppo sitten tehdäkin.Ja aivan ihana kuiville kohdille tämä:)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa hyvältä. Talvi-iho on aina niin kuiva itselläkin. Ja voisinpa kuvitella että pojanpoikani ongelmaiho voisi tykätä salvasta. Kerrot että oliiviöljy oli ensin auringossa, kuinkahan kannattaisi toimia, kun ei meillä nyt aurinko paista?

    VastaaPoista
  6. Tuitiina>Minullakin täällä kuivettuu iho heti kun kosteus laskee. Ja mulla on ainakin ihonärsytykset poistunut täällä,Tuo auringossa oleminen ei välttämättä ole niin tarpeellista;koska laitoin yrttejä öljyyn niin se vaati sen mutta yhtä hyvin voi käyttää öljyä (hyvälaatuista)joka ei ole auringossa.

    VastaaPoista
  7. Kiva kun tulit vastavierailulle!
    No huonostihan minä sitten sinun tekstin luin, vaikka oikein kaks kertaa tavasin sen...olin kai niin tohkeissani. Kiitos pikaisesta vastauksesta :) Mut yrtit on kyllä ihania, täytyy tehdä talviversio ja sit kesällä yrttien kanssa kesäversio! Kiitos kovasti sinulle vastauksesta <3

    VastaaPoista
  8. Tuollainen tekisi kyllä terää tämän ladyn korppujaloille ja kyynärpäille. Katsoin ensin, että aijai, mitähän herkkuja minä tänä iltana kuolaan, mutta aika syötävän herkullisen näköistä tuokin on;)
    Rentoa viikonlopun jatkoa - ja rauhaa♥

    VastaaPoista
  9. Vaikuttaa terveelliseltä ihovoiteelta.

    VastaaPoista
  10. Tätä täytyykin kokeilla jossakin vaiheessa.

    VastaaPoista
  11. Salvavoide kuulostaa ja näyttää hyvälle ja terveelliselle!

    VastaaPoista
  12. Ohhoh. Sinä se osaat monenlaista. Minä en oikein osaa käyttää mitään rasvoja, vaikka tarvetta olisi. Kantapäät on niin kuivat, että hajottavat kaikki ohuet sukkahousut:(.

    VastaaPoista
  13. Tuo varmaan sopisi meikäläisenkin hipiälle, olen nykyään tullut tosi herkäksi kaikille kemikaalioiden rasvoille ja on vaikeaa löytää sellaista salvaa, josta ei tule enemmän haittaa kuin hyötyä:(
    Täytyy vähän katsella, josko löytäisi edes jotain noista tarpeita täältä suomenkamaralta...

    VastaaPoista
  14. Tuitiina;yrteistä saa tosiaankin öljyssä uuttamisesta kivan lisän noihin voiteisiin:) Kerro sitten jos teet mitä tykkäsit...

    Lady of the Mess:nyt kun täälläkin alkoi olla kuivaa niin heti kuivuu jalkapohjat ja kyynärpäät ja tämä tekee niille niin hyvää. Myös ihon ärsytyksiin.Ja ovathan nuo raaka-aineet lähes kaikki syötäviäkin;D Bambi rakastaa tuota voidetta siis nuolla sitä;D

    Arleena;on se ja sen saajat haluavat aina lisää sitä;D

    Nelli;ei ole vaikeaa jos on hyvät ainekset tuohon.

    Susanne:hyvin pehmentää kuivat paikat:)

    Hannele;miksei siihenkin...

    Mustakissa;tuossa ei tosiaankaan ole ihoa ärsyttäviä tuotteita,joten sopii herkällekin iholle.Tänään vein 2 purkkia ystävälle ja hän oli niin iloinen:)

    VastaaPoista
  15. Kuulostaapa ihanalta, jos asuisit lähempänä voisin tilata kokeiltavaksi. Sinulla voisi olla markkinarako tuotteelle vaikka ohjeen annoitkin ;)

    Yritin etsiä viikonloppuna täällä Ranskanmaalla kookosöljyä kaupoista, enkä löytänyt. Käytän itse sitä sisäisesti ja ulkoisesti. Missäköhän ranskalaiset piilottelevat tuotetta, kaikkialla vain kohoteltiin olkapäitä. Ei tullut mieleenkään ettei sitä löytyisi helposti täältä.
    Ehkä en vain osannut etsiä oikeista paikoista...

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...