lauantai 13. joulukuuta 2014

Luistelukilpailuissa

IcePeaks-jäähalli lähellä kotiani
Saattaa kuulostaa oudolta,että täällä etelässäkin on luistelukilpailut,mutta sellaiset olivat nyt torstaina iltana ja  eilen perjantaina aamusta iltaan,jolloin kilpailtiin Israelin kaunoluistelumestaruuksista. Kisat pidettiin nyt toista kertaa minulle 10 minuutin kävelymatkan päässä olevassa IcePeaks-jäähallissa (jostain syystä englanninkielinen linkki ei toimi..). Viime vuonna kisat jäivät minulta huomaamatta,mutta tällä kertaa sain kisoista tiedon jo hyvissä ajoin;kiitos Instagramin. Torstai-iltana suuntasin sitten kohti hallia katsomaan kisojen pakollisia kuvioita. Mukaani otin kameran ja Tamron 70-300-linssini,jolla saa otettua lähikuvia kaukaakin. En ole käyttänyt linssiä kauhean usein,ja se on ollut kaapissani,mutta aina välillä sitä tulee käytettyä;esimerkiksi kun täällä Holonissa on Purim-karnevaalit. Nyt kuitenkin huomasin,että linssissä oli jotain kummallista;se oli jäykkä eikä se pitkä osa tullut siitä kokonaan ulos eikä mennyt kokonaan sisällekään,eikä fokus toiminut kuten piti.Toivoin kuitenkin että saisin otettua sillä tarpeeksi hyviä kuvia.
Otin torstai-iltana yli 200 kuvaa,mutta kotona huomasin,että yksikään kuva ei ollut tarkka,vaan kaikki olivat erittäin rakeisia.Eli se sitten siitä linssistä:( . Mutta näin pienempinä tiedostoina sen huomaa vähemmän. Huomasin että kisoja katsomaan tullut yleisö koostui etupäässä sellaisista,joihin luistelu liittyy jotenkuten: joko kilpailijoiden vanhemmista,luisteluun muuten liittyvistä tai sitten sellaisista,jotka ovat ennen luistelleet,kuten minä. Vieressäni istui Ruotsista alunperin oleva nainen, ja toisella puolella istui täkäläinen tyttö,joka kertoi että ollessaan 8 -vuotias heidän opettajansa vei heidät Ramat-Ganin jäähalliin (jota ei enään ole olemassa) ja hän rakastui lajiin niin,että alkoi luistella valmentajan ryhmässä,mutta ei kilpailumielessä.Koska luistelu täällä on pienimuotoista ja pienen sektorin urheilulaji,oli jokaisessa ryhmässäkin vain muutama luistelija.  Mukana kilpailemassa oli eri luokkia,kuten noviisit,juniorit,seniorit ym. Nuorimmat kilpailijat olivat 7-vuotiaita pikkutyttöjä ja poikia,ja ihmeen taitavia. Suurimmalla osalla on myös venäläinen tausta ja tiukka venäläistyylinen valmennus.Muutama tyttöluistelija asuu USAssa;jos täällä halua edetä pitkälle luistelussa niin on parasta harjoitella valtameren takana.Luistelu täällä on myös kallis harrastus:hallivuorot ,valmennus ja asut maksavat maltaita.Israelissa on tällä hetkellä joitakin jäähalleja,joista  Metullan jäähalli on olympiakokoinen;myös Eilatin Ice Mall (joka sijaitsee kauppakeskuksessa!) on olympiakokoa.Tämä Holonin IcePeaks sen sijaan on puolet olympiakokoisesta hallista,ja olisivat hyvinkin voineet tehdä suuremman hallin,sillä se sijaitsee kaupungin suurimmassa puistossa ja tilaa olisi ollut suuremmallekin hallille.En tiedä miksi kilpailut pidettiin tässä pienemmässä hallissa,mutta syynä voi olla se että tämä halli sijaitsee Israelin metropoli-alueella,kun taas 2 olympiakokoista sijaitsevat joko ihan pohjoisessa tai ihan etelässä. Luistelusta on kuitenkin tullut täällä yhä suositumpaa,ja äskettäin Holonin kaupunginvaltuusto hyväksyi suunnitelman rakentaa tuohon samaiseen puistoon olympiakokoinen jäähalli;sillä tämä pienempi halli ei riitä sadoille lapsille,jotka tulevat harjoittelemaan luistelua. Suuri jäähalli tullaan rakentamaan pienemmän viereen.Israelin olympiakomitea päätti myös panostaa enemmän taitoluisteluun,ja toiveena on lähettää kunnon joukkue vuoden 2018-talviolympialaisiin.Ja kaikki tämä maassa jossa ei ole luonnollista jäätä;D
Perjantaina saavuin sitten hyvissä ajoin vapaaohjelmia katsomaan. Kamerassani oli tällä kertaa peruslinssi,mutta eihän sillä saa otettua minkäänlaisia selviä kuvia kaukaa,joten keskityin katselemaan kisoja enkä kuvannut kuin ihan muutaman ihan epäselvän kuvan. Kilpailut alkoivat taas ihan pikkuisilla,joista muutama 7-vuotias pikkuneiti oli yllättävän hyvä ikäisekseen.  Myös noin 9-10 vuotiais nuorimies Eilatista luisteli erittäin varmasti ja hyvin ;selvää potentiaalia! Jenkeissä harjoittelevia valmentaa Galit Chait,joka yhdessä parinsa Sergei Sakhnovskin kanssa voitti pronssia vuoden 2002 kaunoluistelun maailmanmestaruuskisoissa.Chait istui hallin toisella puolella,ja näytti aika samanlaiselta kuin vielä kilpaillessaan.
Nuori jäätanssipari

Epäselvä kuva varhaisteiniluistelijasta;USAssa asuvasta.. Kuulin sattumalta lähellä istuvilta,että tämä tyttö ei käy koulua,vaan hän harjoittelee joka päivä luistelua 6 tuntia ja koulunkäynti sujuu yksityisopettajan avulla.Hän olikin hyvä ja ehkä kuulemme hänestä isompana.Mutta aika hurja ohjelma jos haluaa huipulle.....Eilen en kuitenkaan ollut katsomassa kilpailuja kuin 3 tuntia,sillä aloin palella! Olisi pitänyt ottaa lämpimämmät vaatteet mukaan ja eväätkin,sillä tuolla olisi mennyt koko päivä:gaala oli heti palkintojen jaon jälkeen ja hieman harmittaa,etten jäänyt sitä katsomaan.,No ensi vuonna sitten....Tuolla hallissa harjoittelevat myös jääkiekkoilijat,vaikka halli ei olekaan mitoitettu kunnolla jääkiekkoilijoita varten,ja torstai-iltana heti pakollisten kuvioiden jälkeen ulkona oli odottamassa joukko nassikoita täydessä jääkiekkoasuissaan. Ja melkein hätkähdin,kun yhtenä iltana matkalla kotiin näin bussissa nuorukaisella jääkiekkokassin sekä mailan;D

15 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Ihan hienoja kuvia Jael !! Taitoluistelu on niiin kaunista katseltavaa..ja kun on vielä ihana musiikki,niin onhan se ihan liikuttavaa.Olen käynyt Eilatin "jätti" moolissa ja luistinrata oli keskellä rakennusta.Huikeaa..helteen keskellä.Seur.kerran sinne mennessä luistelen varmasti :)

Jael kirjoitti...

Anneli:oli upea kokemus ja harmi että niin paleli että piti mennä kotiin.Edelisenä päivänä en lainkaan palellut siellä joten pukeuduin ohuesti.No ensi kerralla sitten. Oli kyllä niin kaunista:)
Olis kiva nähdä se Eilatin kauppakeskus jääkenttineen:)
Ei sillä linssillä enään saa tarkkoja kuviua,fokus meni pilalle mutta ainakin ´liikkeen sain tallennettua;D

Allu kirjoitti...

Olen kyllä silloin tällöin lukenut täällä lehdistä israelilaisista taitoluistelijoista ja ihmetellyt, että sielläkin harrastetaan luistelua.
Oletkos saanut sen robottiongelman korjattua?

Jael kirjoitti...

Allu:Itsekin olin yllättynyt että tätä harrastetaan näinkin paljon ja tuo suunnitelma rakentaa isompi jäähalli yllätti.Kaikki eivät siitä ajatuksesta pidä tässä kaupungissa,haluavat että rahat menevät tarhoihin ja kouluihin..Mutta kun on kaksi olympiakokoista maan äärireunoilla niin yksi pitää olla myös keskellä ja tähän kaupunkiin se sopii.
Tässä se sananvahvistus edelleenkin herjaa minua,mutta vaikken laita sinne mitään niin kommentti menee läpi.

Nurkkalintu kirjoitti...


Silmäni jäivät ihmettelemään alemman kuuden kuvan ryhmässä olevaa alarivin oikeaa kuvaa ja siinä näkyvää punaista nuolta. Nuoli sulautuu melko hyvin naisen puvun väriin, kuin olisi vyötäröllä kiinni. (Minulla on riittävästi mielikuvitusta kaikenlaisen ihmettelemiseen.)

Toivotaan, että Israelin olympiakomitean tavoite toteutuu 2018 talviolympialaisiin mennessä.

Marja-Leena kirjoitti...

Todella taitavia. Minulla oli sekä koulu- että opiskeluaikana tapana katsoa kaikki kaunoluistelukilpailut, vaikka ne lähetettiin TV:ssä usein sangen myöhäänkin. Ruuhkavuosina katselu jäi vähemmälle ja nyt kun katson TV-ohjelmia harvoin ja netin kautta, niin eipä enää ole tullut seurattua.

Satu kirjoitti...

Olipa mielenkiintoista luettavaa ja katsottavaa, Jael.

Aika hurja ohjelma tuolla tytöllä, että harjoitellaan kuusi tuntia päivässä. Mutta kai se on niin, että jos huipulle haluaa, töitä on tehtävä - ei menestys ilmaiseksi tule.

Sirokko kirjoitti...

Muistan kyllä israelilaisia luistelijoita Sotshista ja aiemmiltakin vuosilta. Ovat pärjänneet hyvin, ihmetyttikin lähinnä se ettei siellä ole enempää alan toimintaa, mutta tietty, ulkomaillahan kaikki parhaat harjoittelee.
On muuten rankka ja kallis harrastus, yksi sukulaistyttöni harrastaa Suomessa. Kesällä kävin hallissa katsomassa ja hurja miten siellä oli kylmä (ulkona lähes 30 C), on siis rankka harrastus vanhemmillekin :)

♥ Hannele på Hisingen kirjoitti...

Ajattelin että sinä luistelit!
Aitini bonus-lapsenlapsi oli Ruotsin parhain muutama vuosi sitten.

Jael kirjoitti...

Nurkkalintu:minäkin huomasin sen nuolen;sattumalta se oli juuri edessä kun otin kuvan ja näyttää melkein kuin osalta pukua;:D Toivotaan tosiaankin että toive toteutuu ja että tämä suunniteltu jäähalli valmistuu siihen mennessä...

Marja-Leena:sama juttu,katsoin kaikki kisat ja vielä Suomessa asuessa heräsin joskus yölläkin katsomaan suorana jos olivat valtameren takana vaikka oli työpäivä seuraavana aamuna.Nyt minulllakin on vain netti telkkarina enkä ole onnistunut löytämään arvokisoja suorana lähetyksenä.

Satu:kiva että tykkäsit.Tässä tuli itsellekin uutta tietoa. Tosi hurja ohjelma todellakin.Mutta jos haluaa huipulle niin pitää sitten tehdä kovasti töitä,ihan nuoresta pitäen.

Sirokko:aika hyvin ovatkin pärjänneet ,etenkin tuo Galit Chait parinsa kanssa joka nyt oli tuolla valmennettaviensä kanssa. Ehkä sitten kun ja jos uusi halli tulee tänne niin täälläkin hoituu tuo valmennus;nyt kun isot jäähallit ovat vain ihan raja-alueilla niin hankalempaa.Tosi kallis harrastus onkin ja aikaa vievää myös vanhemmille.Ensi kerralla otan kyllä lämpimät vaatteet mukaan;D

Hannele.No ennen luistelin;D Hienoa että teillä on tuollainen mestari perheessä:)

Nelli L kirjoitti...

Tuo pieni lapsipari on kyllä valtavan suloisia :)

Jael kirjoitti...

Nelli:minustakin oli:) Tyttö on kuulemma jonkun valmentajan tytär ja osannut varmaan luistella ihan vauvasta saakka;D

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jokos olet itse päässyt luistelemaan? Täällä meidän lapset odottaa jo kovasti jäätä. Muutamaan kertaan ovat käyneet Kotkan jäähallissa luistelemassa.

Johanna kirjoitti...

Sinusta paljastuu aina vain uusia puolia! Wau, mikä harrastus.

Taitoluistelu on käsittääkseni Suomessakin hintavaa ja ajat sitten kiekonpelaajien armoilla. Kisavaatteet oma lukunsa.

Olen aina tykännyt seurata taitoluistelua. Pari vuotta sitten meidän kansalliset mestaruuskisat olisivat olleet aika lähellä, mutta en saanut aikaiseksi lähteä.

Héléna @ Chez Héléna kirjoitti...

Ah, oma kolmevuotias tyttöni puhuu koko ajan siitä, kuinka hän haluaisi päästä luistelemaan. Ilmeisesti innostus tuli, kun hän näki Kaapo-piirretyissä luistelua. No, vielä ei ole päästy, mutta ehkä nyt jo tulevalla Suomi-lomalla...