sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Minun kaupunginosani

Nauran Auringolle-blogissa oli toissa viikolla kiva esittely bloggaajan asuinympärystöstä,ja päätin tehdä samanlaisen postauksen omasta asuinympäristöstäni,joka tosin ei voi kilpailla Barcelonan keskustan kanssa,mutta on tässäkin jotain näkemistä.Tässä ensimmäisessä kuvassa näkyy se mitä näen kun astun talon ulko-ovesta ulos.
Asun seitsenkerroksisessa talossa,ja kaikki ihan vieressä olevat talot ovat samankorkuisia. Kuva on otettu keittiön ikkunasta ja vasemmalla näkyy viereinen talo,joka on ikäänkuin kiinni tässä talossa,mutta taloja yhdistävä katos erottaa ne toisistaan.Talot ovat noin 40 vuotta vanhoja eivätkä mitenkään kauneudella pilattu;nykyään rakennetaan paljon kauniimpia taloja.
Kun astelen asuintalosta vasemmalle niin katu loppuu siihen ja muutaman rappusen jälkeen on heti bussipysäkki,johon tulee Tel Avivin keskustaan vievä bussi.
Ja kun tulen rappusia alas niin näyttää tältä eli tässä on kotikatuni. Asun Holonin pienimmässä tai oikeastaan toiseksi pienimmässä kaupunginosassa joka käsittää 2 ½ katua.Toinen katu leikkaa tämän kotikatuni ja kotikatuni kummatkin päät ovat sellaisia ettei niistä pääse minnekään mutta kadun leikkaavaa katua pitkin pääseekin jo ulos tästä kaupunginosasta ,joka on isomman kadun alla.Ihan samoin oli Helsingissä silloisella asuinalueellani Pikku Huopalahdessa joka on ikäänkuin Mannerheimintien "alla".
Asuintaloni takana on puisto josta on sekä iloa että ärsytystä,ja tuo ärsytys koskee  lähinnä puiston säännöistä piittaamattomia ihmisiä... Takana vasemmalla näkyy hieman uutta business-keskusta,jossa 2 taloa on valmista ja kaksi lähes valmista.Kun muutin tänne 6 ½ vuotta sitten koin lähes tragediana sen etten   voinut muuttaa takaisin Tel Aviviin,jossa asuin ensimmäisellä kerralla täällä. Hinnat olivat siellä sellaisia että se oli täysi mahdottomuus ja sitä se on edelleenkin.Mutta näiden vuosien aikana tänne viereen on tullut tuo business-keskus kahviloineen,ravintoloineen ja kuntokeskuksineen ja hieman eteenpäin olevaan kaupungin pääpuistoon  on noussut jäähalli  ja urheilu/konserttihalli,ja pian myös lisää kahviloita,kauppoja ja ravintoloita,joten ei tämä hullumpi alue ole asua. Ainoa miinus on tietysti se ettei perjantai-iltapäivästä seuraavan päivän iltaan saakka ole linja-autoja,sapatin aikana.
Puiston siniset hahmot  edustavat täkäläistä satua.Holonissa on ns.satupuistoja useita kymmeniä, ja  kaikki liittyvät täkäläisiin satuihin. Puiston alapuolella on monikaistainen katu joka vie teollisuusalueelle.Oikealle kääntyvä tie vie uuteen business-keskukseen joka myös on teollisuusalueella.Teollisuusalueen vieressä asuminen on plussaa sillä siellä on suuria marketteja ja muutama kauppakeskus,ja alue on avaraa. Siellä ei onneksi enään ole perinteistä likaavaa teollisuutta. Tässä pienessä kaupunginosassani on kivasti puistoja;on tämä kodin viereinen puisto ja sitten vielä muutama puisto lisää.
Puiston vasemmalla puolella on se kaikkein pienin kaupunginosa eli samarialaisten kaupunginosa. Suurin osa heistä asuu suurissa omakotitaloissa joissa asuu usein koko suku.
Kotikadun varrella on kaksi taloa joihin remontoidaan nyt parvekkeet,ja samalla uusitaan hieman talon ulkokuorta. Täällä kunnostetaan usen vanhoja taloja lisäämällä niihin kerroksia sekä  hissit ja kunnostamalla  niiden ulkonäköä ,jolloin asukkaille ei tule kustannuksia mutta  näihin 7-kerroksisiin taloihin ei kai helposti saa rakennusfirmoja lisäämään kerroksia joten parvekkeet pitää maksaa itse eikä se ole halpa juttu.
Kun tuosta kunnostettavasta talosta käännytään kaupunginosasta poisvievälle kadulle niin vastaan tulee vasemmalla koulu ja oikealla kaktuspuisto(kuvat tuli väärinpäin;D)
Kaktuspuiston jälkeen tulee alue jossa ei ole mitään paitsi talvisin siellä kasvaa paljon villikasveja.Sinne kuulemma piti tulla puisto silloin kun taloja rakennettiin mutta tämä pläntti on ollut sellaisenaan niin kauan kun tämä asuinalue on ollut pystyssä ja syy miksi siihen ei ole mitään tehty johtuu kuulemma omistajien perintöriidoista.Mutta alue on hyvä koirien ulkoilualue.....
Pläntin toisella puolella näkyy se puolikas katu,joka päättyy korkeisiin rakennuksiin jotka ovat paremman näköisiä kuin muut katujen varrella olevat rakennukset;niillä oli eri rakennusfirma. Kadun kulmassa on pikkuruinen kauppakeskus jossa peräti 3 kampaamoa,paperikauppa,pieni sähkökauppa ja kiskurihintainen minimarketti.Sen edessä on myös sellaisia roskasäliöitä joita ei ole meidän talossa,eli säiliöt lasille,vaatteille ja pienille sähkölaitteille. Katua kun kävelee eteenpäin vastaan tulee omakotialue,mutta se onkin sitten jo eri kaupunginosa..

23 kommenttia:

  1. Jael, tämähän oli kiinnostavaa: Nyt tiedän hyvin tarkalleen, millaisessa ympäristössä asut.

    En ole tainnut ikinä kysyä, miksi lähdit Tel Avivista pois, mutta ei tarvitse kertoa;)

    Onneksi on noita 'vapaita alueita' koirille.

    <3

    VastaaPoista
  2. Mukavasti on ainakin vielä tilaa siinä lähistöllä. Toivottavasti ei tule pakkoa rakentaa niitä täyteen.

    VastaaPoista
  3. Suurten puiden ja pensaiden runsaus pistää silmään. Ne vähän maastouttavat 70-luvun arkkitehtuuria. ;)

    VastaaPoista
  4. Kivasti kasvillisuutta ja vihreyttä tulee minulle ensimmäisenä mieleen kuvistasi! Ja onhan se mukavaa kun on alue jossa ulkoiluttaa lemmikkejä :) Siistiltä myös vaikuttaa asuinalueesi ympäristö! Kiva raportti, oli oikein mukava katsella kuvia ja lukea kuvailuasi asuinympäristöstäsi :-D

    VastaaPoista
  5. Leena:
    Lähdin Tel Avivista pois kun muutin takaisin Suomeen...Onneksi,tässä lähelläni ei ole koirapuistoa mutta onneksi on hyviä ulkoilualueita.

    Paluumuuttajatar:onneksi taitaa pysyå aika avarana tuo lähialue jatkossakin sillä heti kadun toisella puolella on tuo teollisuusalue eikä liian lähelle tule korkeita asuintaloja.PIdän tästä alueesta juuri sen vuoksi kun on hyvin avaraa eikä onneksi tiheään rakennettu niin kuin monessa muussa paikassa.

    Heli:vihreää onneksi on kivasti.Nuo puut ovat vielä lehdettömiä tähän aikaan mutta kevään lopussa hyvin peittävät noita aika rumia taloja;D

    Tuitiina:etenkin nyt keväällä on vielä paljon luonnon vihreää ,joka kaunistaa aluetta mutta on täällä muutenkin laitettu nätisti vihreää ja puistohan on talon edessä:) Kiva että tykkäsit:)

    VastaaPoista
  6. Kiva nähdä missä asustat ja ihan mukavan näköistä.

    VastaaPoista
  7. Allu:ihan kiva vaikkei olekaan Tel Aviv (no onneksi Tel Aviv ei ole pitkän bussimatkan päässä:;)

    VastaaPoista
  8. Olipa hienosti ja tarkasti kerrottu kotikulmien kuvaus !!! Aivan upeaa..nyt tiedän sitten missä asut.

    VastaaPoista
  9. Voi vitsit. Niin odotan päivää kun pääsen tutkimaan Israelia :)

    VastaaPoista
  10. Tämähän oli mielenkiintoinen juttu, kiva nähdä asuinalueesi. Ja vihreältä siellä jo näyttää, varsinkin tuo näkymä heti ovesta ulos tullessa on tosi miellyttävä, hyvin hoidettu ja tilava.

    VastaaPoista
  11. Onpa pieni kaupunginosa, kaksi ja puoli katua! Oli mielenkiintoista tutustua asuinympäristöösi, nuo siniset patsaat ovat aivan huikeita!

    VastaaPoista
  12. Olipas mielenkiintoinen postaus ympäristöstäsi, kiva kun innostuit tekemään! Kyllä sielläkin omalla tavallaan hyvin viehättävää on, varmasti kiva käppäillä Bambin kanssa puistoissa ja kortteleissa. :D

    VastaaPoista
  13. Olipa mukava nähdä asuinaluettasi oikein kunnolla. Kiinnostavaa katseltavaa. Kiitos tästä.

    VastaaPoista
  14. Anneli: kiva että tykkäsit:) kesällä tuo katu on kauniimpi kun puissa on lehdet.

    Nelli:toivottavasti pääset :)

    Sirokko: bloggaajan asuinympäristöön on kiva kurkistaa;D tuo talon edessä oleva puutarha on aika kiva näin ainakin keväällä ja hyvin sitä hoidetaankin.Takana taas ennen puiston pensasaitaa on kapea nurmikkoalue,jota taas ei hoideta hyvin.

    SusuPetal:ja vastapäätä on kaupungin suurin kaupunginosa;D Pieni on ihan kiva mutta esim,postiin pitää mennä sinne suuremman kaupunginosan puolelle.Siniset hahmot ovat hienoja,mutta Bambi tykkää pissiä yhden hahmon jaloille;D

    Matkatar;sinun postauksesi innosti! -Bambin ansiosta olenkin tutustunut paremmin alueeseen:)

    Unelma;kiva että tykkäsit ja olit virtuaalisesti mukana:)

    VastaaPoista
  15. Olipa kiva postaus ja kuvat, minulla on tekeilla samanlainen juurikin samaisen blogin innostamana!

    VastaaPoista
  16. Miten innostavan kiinnostavaa oli lukea tarkkaa selostusta ja kuvausta lähiympäristöstäsi! Osaat hyvin kirjoittaa kaikesta, juuri olennaisen.
    Ns. tavalliset kohteet ja näkymät kertovat paljon. Ei tarvitse olla erikoisuuksia kiinnostaakseen lukijaa ja katsojaa.

    VastaaPoista
  17. Taa oli kiva. Hauskaa nahda missa kukakin asustelee :)
    Taidan lainata ideaa myos omaan blogiin.

    VastaaPoista
  18. Kuten moni muukin niin mäkin tykkäsin tästä raportista, koska se toi ikään kuin arkisen katsauksen sun elämään. :)

    VastaaPoista
  19. Olipa kivaa kurkistaa, kiitos. Ystäväni asui Israelissa, mutta asuvat nykyään Suomessa ja hyvin samanlaisia maisemia sain hänenkin kuvistaan katsella

    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  20. Petra:ai kun kiva kun sinäkin teet tällaisen,on niin mielenkiintoista kurkistaa muitten asuinalueille;D

    Kirsti:kiitos palautteestasi ja kiva että tykkäsit.Minullan on välillä aika kömpelöä suomenkieltä,kun sitä ei tule usein käytettyä.Kiva kuulla että kiinnosti:)

    S.oliskin tosi kiva nähdä sinunkin asuinalueesi!

    Jenni:hauska kuulla että arkinen elämä kiinnostaa;D Mutta tosiaankin,on kiva kurkata muitten asuinalueille:)

    Tiia:tällaisia taloja rakennettiin 70-luvulla,ikäänkuin yhdestä muotista,mutta onneksi nykyään ovat talot paljon kauniimpia:)

    VastaaPoista
  21. Mä kaipaan meidän omalla alueella nimenomaan elämän kerroksellisuutta ja sen kerroksellisuuden mukanaan tuomaa rosoisuutta. Teillä on ihania puistoja ja muutenkin tosi kivannäköistä!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...