torstai 7. tammikuuta 2016

Auringonlaskun aikaan nro 2

Joulun alla kävin ystäväni kanssa kävelemässä auringonlaskun aikaan Jaffaa kohti,josta kirjoitin täällä. Muutama päivä myöhemmin kävelimme vastakkaiseen suuntaan ,ja taivas oli sinä iltapäivänä aivan eri näköinen auringonlaskun aikaan kuin edellisellä kerralla.
Taivaan puna oli ihan mieletön ,enkä saanut siitä tarpeekseni.
Seuraavat kuvat on sitten otettu kun taivaan puna haalistui ja alkoi olla hämärää.Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu iltahämärässä,juuri ennenkuin alkoi olla kunnolla pimeää. Rannalla tapahtuu aina jotain,oli sitten vuorokauden aika mikä tahansa,ja sen vuoksi rantakadulla onkin niin mielenkiintoista kävellä. 
Ooppera-asuintalo ,jonka alakerroksissa on kauppoja,etualalla ja kun katselin kuvaa huomasin kodittoman ihmisen nukkuvan kaktuspensaan juurella.
Rantabulevardin uudistamisen myötä myös rantaravintolat kokivat muodonmuutoksen,eli itse rakennuksilla on yhtenäinen ilme,mutta ravintoloitten sisäpuoli ja terassit ovat sitten erilaisia jokaisessa rantaravintolassa. Nuo punaiset valot näyttävät aina niin upeilta kun kävelee illalla rantakadulla. Tästä alkaa tie joka kulkee rantaa pitkin.
Tässä pelattiin rantapalloa
Lisää rantapalloa. Joulukuun loppupuolella oli lämmin ilta.
Lapset keinuissa
Tasanteilla on hyvä katsella mitä rannalla tapahtuu ,ja onneksi niiden päällä on katos,joten tuolla pystyy istumaan myös kun aurinko paahtaa...
Rantaravintolan tuoleja.Oli aika tyhjää vaikka oli lämmintä.  
Osa saman ravintolan  kalusteista ovat hiekan päällä. 
Sitten saavuimme jo sataman alueelle,ja oli jo niin pimeää etten ottanut lisää kuvia. Kokonaisuudessaan rantakatu on 14 km pitkä,ja vaikka sen kävelee osittainkin niin se on sen verran hyvä lenkkipolku että pitäisi kävellä tuolla useammin.

P.S. Appelsiinipuun Alla-blogilla on nyt vihdoinkin oma  FB-sivusto,(yhdessä Rantapallo-blogini kanssa). Blogin Facebook-widgetti on blogin sivupalkissa.

21 kommenttia:

  1. Voi miten kaunista. Punainen taivas on tosi jännän näköinen aina :) Ihanasti näkee elämää vielä illallakin tuolla rantakadulla.

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia! Kyllä tuolla mieluummin lenkkeilis, kuin täällä -28 C pakkasissa!

    VastaaPoista
  3. Allu:se oli tosiaankin upea;kuvasin nuo 28.12. Oli lämmintä ,ehkä sen vuoksi taivas oli noin punainen. Olin vain että katso katso enkä halunnut sen loppuvan.

    Outi:Täällä on aina kaunis auringonlasku mutta tuona iltana se oli aivan erikoinen.Tuo rantakatu elää lähes kellon ympäri ja iltaisin siellä tapahtuu tosi paljon:)

    Eeviregina:kiitos.Tsemppejä sinne pakkasen keskelle,toivottavasti pian hellittää..

    VastaaPoista
  4. Upea punainen taivas ja kiva kierros rannalla tuli näin meillekin :).

    Näin muuten juuri yhden juttusi... olikohan se nyt "hävikistä hyödyksi"- sivusto... en muista nimeä. Siellä kuitenkin tehdään ruokaa "tähteistä" :)

    VastaaPoista
  5. Upea taivas! On se uskomaton näytelmä, minkä luoja meille välillä järkkää.

    VastaaPoista
  6. Tanja: taivas on aina upea auringon laskiessa mutta just ennen vuoden loppua se oli erityisen upea.Olin ihan vau! Jeps,sinne Hävikista Herkuksi-sivustolle menevät postaukset joissa on tehty jotain sellaisista aineksista jotka ehkä muuten menisivät hävikiksi.

    Amalia.Tosi upea.Ja sanos muuta,luonto on paras taiteilija!

    VastaaPoista
  7. Oli muuten tanaankin upean varikas taivas iltasella!!!

    VastaaPoista
  8. Onpa komeita auringonlaskuja ja ihanaa iltavaloa! Olit hyvään aikaan kuvaamassa.

    VastaaPoista
  9. Mista tuo rantatie alkaa ja mihin paattyy?Onko tuo satama se Tel Avivin satama-alue,jossa on paljon ravintoloita ja kahviloita?
    Olisi kiva joskus kavella tuo tai ainakin osittain...

    VastaaPoista
  10. Vau miten upeita kuvia :) Voisin hyvin viihtyä siellä...

    VastaaPoista
  11. Huikeaa värien ilotulitusta! Tämän talven aurinko on kyllä antanut paljon iloa taivaan väreissä, niin teillä kuin meillä :) Mukavaa!

    VastaaPoista
  12. Mä olen sitä mieltä, että päivän parhaat hetket on ne, kun aamu sarastaa ja kun aurinko laskee mailleen. Hienosti olet saanut vangittua jälkimmäisen tunnelman kameraan!

    VastaaPoista
  13. Anu:on se kyllä lähes aina upea se auringonlasku tuolla:)

    Katja: todella upea auringonlasku ja olin paikalla just "golden hour" aikaan:;)

    Lisay:alkaa/loppuu Bat Yamista ja loppuu/alkaa Herzliasta. Juu tuo viimeinen kuva on sieltä satamasta,muut matkan varrelta.
    Tuolla onkin tosi kiva kävellä:)

    Nelli:kiitos,varmaankin viihtyisit:)

    Lepis:Taivas on tosiaankin tarjonnut upeaa katsottavaa.Ja pakkaset teillä tarjosi myös upeita taivaskuvia:)

    Irmastiina:oli tosiaankin upea tuo silloin.,

    Satu:kiitos,olen ihan samaa mieltä:)

    VastaaPoista
  14. Mahtavat väritykset. Olisin ehkä istunut tuohon rannalle jotakin syömään. Täällä ei nyt ulkona syödä:D.

    VastaaPoista
  15. Paluumuuttajatar:Väritykset olikin tosi mahtavat.Teillä ne pakkaset paukkuu,toivottavasti pian lauhtuu jo.

    VastaaPoista
  16. Oi apua kuinka ihana taivaanranta ja houkuttelevat rantakahvilat ja koko rantakatu :)

    VastaaPoista
  17. Onpa kauniit ja tunnelmalliset kuvat!

    VastaaPoista
  18. MatkaMartta:todellakin tuolla on houkuttelevaa kävellä,on niin paljon kaikkea matkan varrella:)

    Millamaija:kiitos Millamaija:)

    VastaaPoista
  19. Taivas liekeissä - wow!
    Lämpimän oloisia rantakuvia on kiva katsella, kun täällä on talvi kovimmillaan :) Kauniita kuvia.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...